Mua ärsyttää se, että vartijat luulee olevansa jotain, kun tulee ajaan pois juomasta kauppakeskuksen pihalta. Mitä vittua se niille kuuluu, jos juon pihalla, enkä ole ovien edessä. Mun tietääkseni se on ihan julkista aluetta, eikä niillä ole mitään asiaa sinne. Niillehän kuuluu vaan kauppakeskuksen alueet seinään asti, eikä mitään muutta!!!
Juominen kauppakeskuksen alueella
gsggdgdsg
122603
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Sepä ikävää. Alkoholin nauttiminen yleisellä alueella on kiellettyä, etkä voi vedota mihinkään piknik retkeen sillä kossun kittaaminen suoraan pullosta marketin kärryparkissa ei ole piknik. Poliisi on varmasti hyvin tyytyväinen, että vartija ajaa itse pois nämä viinan kanssa läträäjät kuin, että sen sijaan soittaisi poliisipartioita paikalle sen yhden juopon takia.
Miksi on niin vaikeaa juoda kotona, baarissa, ravintolassa tai edes sitten pusikossa?! Luuletko, että näyttää fiksulta kun läträä siinä marketin tai kauppakeskuksen pihalla. Siitä kulkee esimerkiksi lapsia tajuttomat määrät ohi päivittäin. Lisäksi muut asiakkaat häiriintyvät tällaisista juopoista! Jos on alkoholin kanssa ongelmia ja on pakko juoda niin juokaa baarissa tai kotona!!
Ja olikohan kauppakeskuksessa vartija vai järjestyslain mukainen järjestyksenvalvoja?
Jälkimmäiselle tuo nimittäin kuuluu vielä enemmän.
Mistä kauppakeskuksesta on kyse?
Kuuluu järjestyksenvalvojalle jos poliisin myöntämässä luvassa on kyseinen alue määritelty toimialueeksi. Jos kyse on yleisestä kadusta niin tuskimpa se järjestyksenvalvojan toimialueeseen kuuluu.
Entä jos se on toimialueen välitön läheisyys ;)
missään ei puhuta mistään välittömästä läheisyydestä kun kyseessä on vartija tai järjestyslain mukainen järjestyksenvalvoja. Jos alue ei kuulu toimialueeseen niin se ei kuulu. Toimialueen ulkopuolella ei erityisiä toimintaoikeuksia ole. piste.
Tai jos tiedät lainkohdan missä toisin mainitaan niin olisin kiinnostunut sen näkemään.
"Toimialueeksi voidaan määritellä rakennuksen tai kulkuneuvon lisäksi SEN VÄLITÖN LÄHEISYYS."
" 5 järjestyksenpito ja järjestyksenvalvojana toimiminen
5.3 järjestyksenvalvojan toimialue
5.3.1 toimialueet eri alueilla ja paikoissa
järjestyksenvalvojan toimialueella tarkoitetaan sitä aluetta tai tilaisuutta, missä järjestyksenvalvojalla on sekä oikeus että velvollisuus toimia.
6. kauppakeskukset, liikenneasemat ja joukkoliikenteen kulkuneuvot
poliisi määrittelee toimialueen tapauskohtaisesti paikan tai kulkuneuvon haltijan hakemuksen johdosta tekemässään päätöksessä. toimialueeksi voidaan määritellä rakennuksen tai kulkuneuvon lisäksi SEN VÄLITÖN LÄHEISYYS. välittömänä läheisyytenä pidetään esimerkiksi kauppakeskusten ja liikenneasemien sisäänkäynti- ja pysäköintialueita, joukkoliikenteen kulkuneuvon lähtö- ja paluulaitureita." (lainauksen lähde: sisäasiainministeriön 1.3.2007 vahvistama järjestyksenvalvojan peruskoulutuksen koulutusaineisto)
Pysäköintialue voidaan määritellä järjestyksenvalvojan toimialueeksi, missä järjestyksenvalvojalla on sekä oikeus että velvollisuus toimia!
Tuossahan tuo sanotaan:
"toimialueeksi voidaan määritellä rakennuksen tai kulkuneuvon lisäksi SEN VÄLITÖN LÄHEISYYS. välittömänä läheisyytenä pidetään esimerkiksi kauppakeskusten ,,, pysäköintialueita"
"järjestyksenvalvojan toimialueella tarkoitetaan sitä aluetta tai tilaisuutta, järjestyksenvalvojan toimialueella tarkoitetaan sitä aluetta tai tilaisuutta, missä järjestyksenvalvojalla on sekä oikeus että velvollisuus toimia."
Päihdyttävän aineen nauttiminen on kiellettyä yleisellä paikalla taajamassa. Mutta alkoholia saa nauttia puistossa tai siihen verrattavalla yleisellä paikalla jos ei kohtuuttomasti vaikeuta muiden oikeutta käyttää paikkaa varsinaiseen tarkoitukseensa.
Onko ko kauppakeskuksen piha kenties puistomainen?
>>Päihdyttävän aineen nauttiminen on kiellettyä yleisellä paikalla taajamassa. >>
Onko tuo rikos?
vartija kun tulee paikalle, niin se vain käskee sut poistumaan. mutta jos tulisi poliisi, se voisi sakottaakin tosta.
niin että tyhmempikin ymmärtää: suksi vittuun lipittämästä siitä välittömästä läheisyydestä. häiritset asiakkaita ja kun asiakasta " häiritsee sun esteettinen provokatiivinen juoinen humaloitumistarkoituksessa " sinä, lain rikkoja, suksit vittuun. joko nätisti pyytämällä, käskemällä, tai kantamalla... jäikö jotain vielä ymmärtämättä ?