Onko Pirkanmaalla työpaikallaan homeesta oireileville vertaistukiryhmää? Jos oma tilanteeni vielä kärjistyy, tulen tarvitsemaan neuvoja miten saada oireita aiheuttamaton työtila ja miten yleensäkin edetä asiassa työnantajan kanssa.
Työpaikalla oireilevien vertaistukiryhmä
6
475
Vastaukset
- yhteys:
omaan työsuojeluvaltuutettuusi. Se on hänen tehtävänsä.
- aikaa sitten
Työsuojeluvaltuutettu ei ryhdy toimeen, vähättelee ongelmia ja puuhastelee aivan toissijaisten työturvallisuuteen muka liittyvien asioiden kanssa. Eli sieltä suunnalta ei ole tulossa apua, pikemminkin kampitusta.
- työsuojeluvaltuutetun
aikaa sitten kirjoitti:
Työsuojeluvaltuutettu ei ryhdy toimeen, vähättelee ongelmia ja puuhastelee aivan toissijaisten työturvallisuuteen muka liittyvien asioiden kanssa. Eli sieltä suunnalta ei ole tulossa apua, pikemminkin kampitusta.
toimintaa. Puuhastellaan toisarvoisten asioiden kanssa, mutta siihen ei uskalleta ottaa kantaa, kun työpaikalla on terveyshaitta, joka johtuu sisäilmasta. Ja kuitenkin niin hänen kuin pomosikin pitäisi toimia, jos olet esittänyt epäilysi sisäilman terveyshaitoista. Kumpikaan heistä ei ilmeisesti ole tutkinut sen tarkemmin työturvallisuuslakia ja velvollisuuttaan toimia, kun heille ilmoitetaan terveyshaittaepäilystä. Pahimmassa tapauksessa työsuojeluvaltuutettuna on esimiehesi...
Jos luottamusmiehellä sattuu olemaan selkärankaa, niin hänen kanssaankin voi asiasta puhua. Usein on kuitenkin niin, että luottamusmies on täysin kallellaan työnantajaan päin ja vaikka hänen pitäisi olla puolellasi, hän onkin työnantajan puolella. Joten kannattaa ottaa ensin selvää kumpaan leiriin luottamusmiehesi kuuluu. - Apua!
työsuojeluvaltuutetun kirjoitti:
toimintaa. Puuhastellaan toisarvoisten asioiden kanssa, mutta siihen ei uskalleta ottaa kantaa, kun työpaikalla on terveyshaitta, joka johtuu sisäilmasta. Ja kuitenkin niin hänen kuin pomosikin pitäisi toimia, jos olet esittänyt epäilysi sisäilman terveyshaitoista. Kumpikaan heistä ei ilmeisesti ole tutkinut sen tarkemmin työturvallisuuslakia ja velvollisuuttaan toimia, kun heille ilmoitetaan terveyshaittaepäilystä. Pahimmassa tapauksessa työsuojeluvaltuutettuna on esimiehesi...
Jos luottamusmiehellä sattuu olemaan selkärankaa, niin hänen kanssaankin voi asiasta puhua. Usein on kuitenkin niin, että luottamusmies on täysin kallellaan työnantajaan päin ja vaikka hänen pitäisi olla puolellasi, hän onkin työnantajan puolella. Joten kannattaa ottaa ensin selvää kumpaan leiriin luottamusmiehesi kuuluu.Missä päin Pirkanmaata asustelet?
Vertaistukiryhmiä on paljonkin. - lähellä
Apua! kirjoitti:
Missä päin Pirkanmaata asustelet?
Vertaistukiryhmiä on paljonkin.Asun lähellä Tamperetta, joten jos Tampereella on vertaistukiryhmä, niin se olisi passeli. Tiedän, että Tampereella on hometalojen kanssa kamppailevilla vertaistukiryhmä, mutta kaipaisin neuvoja nimenomaan työnantajan kanssa neuvotteluun ja toimintaan.
- Vertainen!!
lähellä kirjoitti:
Asun lähellä Tamperetta, joten jos Tampereella on vertaistukiryhmä, niin se olisi passeli. Tiedän, että Tampereella on hometalojen kanssa kamppailevilla vertaistukiryhmä, mutta kaipaisin neuvoja nimenomaan työnantajan kanssa neuvotteluun ja toimintaan.
Ota yhteys Tyhosa Ry:n. Sieltä saat avun!! Löydät yhteystiedot netistä ja suurimmissa kaupungeissa on myös Tyhosan omat yhteyshenkilöt olemassa.
Tyhosa on nimenomaan työpaikoillaan homeista sairastuneiden avunsaantipaikka!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2624320Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653524Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1571841Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251726Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991452Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?133974Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18879Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235866en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115858