Ja miksi ei uskota perheitä joilta lapsi viety aiheettomaksi?
Toki jos lapsi vaarassa, yksin jne. se ymmärrettävää.
Mutta aika epätoivoisen pakollisia ja vääriltä tuntuvia huostaanottoja.
Siis järkyttäviä tarinoita, oli siellä sitten jotakin pientä mitä ei ole kirjoitettu, ei kaikkien äidit/isät samanlaisia ole, ksokaan ja kuitenkin "yhteiskuntakelpoisia" varmasti olisi vanhempana, vaikka kasvaisivat omassa kodissa.
Jotkut jotka tuhlaavat paljon työaikaa kun lapselle aikaa, se kunniaan ?? ei ymmärrä !!
Jos voittaisin lotossa, perustaisin erään firman, ei bisnes! hyi miten yhteiskunta muka suojelee kaikkien lähiomaisten etua?
Oikeasti järkyttynyt
23
1201
Vastaukset
- Kyllä.
Itiksessä naapureina jonkin sortin käyttäjiä, ei lapsia viedä pois, vaikka virkavalta (poliisi) käynyt siellä useinkin.
Että näin.
Pelko? Toki jotkut ovat "vaarallisiakin", mutta missä silloin lapsen oikeudet!
He kun joutuvat lusimaan, eivät välitä enään.- käyttävät alkoholia iltaisin
kevyen määrään.
Se toki sallittua ja kun se ihana mieskin rinnalla, lapset lahjoittuina keskenään tai yksin.
Nämä näitä, ei sossunaisten kynsissä.
- tpi
Huostaanottokynnys on noin 10X liian korkealla, johtuen siitä, että huostaanotto on niin hemmetin kallista.
Juopoilta ja mielenterveysongelmaisilta saisi ottaa lapset huostaan heti pienenkin ongelman ilmaannuttua, yleensä eivät ne ongelmat kuitenkaan korjaannut, vaan vain pahentuvat. Vanhemmille palautus saiasi myös olla vielä PALJON kovemmassa harkinnassa kuin nyt, pitäisi ajatella niiden lasten parasta, eikä jotain vanhempien "oikeuksia".
Lisäksi siinä lapsetkin menevät psyykkisesti pilalle, ja aikuisena sitten toistavat ne vanhempiensa ongelmat.- kaikissa
tapauksissa. Liian myöhään tehty huosta koskee lähinnä päihdeperheitä.
Lakia olisi muutettava niin, että jos vanhempaa ei tarjottu päihdehuolto (oikea hoito) kiinnosta tai siitä ei ole hyötyä, lapsi voitaisiin antaa pakkoadoptioon. Siis omaksi lapseksi omalle lapselle maksettavilla korvauksilla! Näin lastakaan ei potkaistaisi pihalle sijariperheestä kun 18-v tulee täyteen.
Edelliselle:
Pidä mielessäsi, että reilusti alle 37 % huostaanotoista tehdään päihdeperheistä ja vielä huomattavasti paljon pienempi luku on vanhempien mielenterv.ongelmien takia tehtävät huostat.
Kun lapsi huostataan huonoista oloista, pitäisi sijaishuollon eheyttää, mutta niinhän ei tapahdu nykyisin. On se kumma, vaikka huostaanotto tehtäisiin kuinka nuorella iällä, siinä 1-2-vuotiaana... - hoito on osittain
korvattu paljon kalliimmilla huostaanotoilla?
Järjetönhän tämä nykysysteemi on, siitä ei pääse mihinkään. - mikä on järjetöntä
hoito on osittain kirjoitti:
korvattu paljon kalliimmilla huostaanotoilla?
Järjetönhän tämä nykysysteemi on, siitä ei pääse mihinkään.Että luuseriperheet lisääntyy ilman hajuakaan siitä, miten normaalisti eletään. Saisi panna putket poikki kaikilta tapauksilta, miksi pitää tehdä lapsia jos niistä ei osaa normaalilla tavalla huolehtia ja niitä kasvattaa? Ja kaikki tämän homman kustannukset maksaa veronmaksaja, joka osaa huolehtia perheestään ja elämästään ilman sossua!
- sinulla
mikä on järjetöntä kirjoitti:
Että luuseriperheet lisääntyy ilman hajuakaan siitä, miten normaalisti eletään. Saisi panna putket poikki kaikilta tapauksilta, miksi pitää tehdä lapsia jos niistä ei osaa normaalilla tavalla huolehtia ja niitä kasvattaa? Ja kaikki tämän homman kustannukset maksaa veronmaksaja, joka osaa huolehtia perheestään ja elämästään ilman sossua!
onko minkäänlaista tietoa siitä, miten normaalisti eletään? Toivottavasti sinulla ei ole lapsia.
- vain noihin

perheisiin, joissa on todellista kyvyttömyyttä lapsista huolehtimiseen?
Ne ovat vain pieni osa kaikista huostaanotoista. - kaksi
sinulla kirjoitti:
onko minkäänlaista tietoa siitä, miten normaalisti eletään? Toivottavasti sinulla ei ole lapsia.
ja luulen kyllä tietäväni miten normaalisti eletään. Ei meillä ole mitään ongelmia. Sinä et taida tietää miten normaalisti eletään, surku juttu, lapsesi on varmaan yhtä häiriintyneitä kuin sinä itse ja 10 vuoden päästä tällä palstalla riehumassa..
- jonkin karman laki ....
kaksi kirjoitti:
ja luulen kyllä tietäväni miten normaalisti eletään. Ei meillä ole mitään ongelmia. Sinä et taida tietää miten normaalisti eletään, surku juttu, lapsesi on varmaan yhtä häiriintyneitä kuin sinä itse ja 10 vuoden päästä tällä palstalla riehumassa..
saada takaisin omaan elämäänsä kaikki se paha mitä muista kirjoittaa, puhuuu.
Mahdollisille tuleville lapsenlapsillesihan voi käydä vaikka kuinka jossakin sossuoperaatiossa,
jos et lopeta noita pahoja ja ilkeämielisiä heittelyjäsi
ihmisistä joita et tunne ja joiden taustoja et edes tiedä........ - Suuriäänisimmällä
jonkin karman laki .... kirjoitti:
saada takaisin omaan elämäänsä kaikki se paha mitä muista kirjoittaa, puhuuu.
Mahdollisille tuleville lapsenlapsillesihan voi käydä vaikka kuinka jossakin sossuoperaatiossa,
jos et lopeta noita pahoja ja ilkeämielisiä heittelyjäsi
ihmisistä joita et tunne ja joiden taustoja et edes tiedä........toisten haukkujalla se yleensä se kaikkein noloin loppu on tässä elämässä.
- Jos todella
vain noihin kirjoitti:
perheisiin, joissa on todellista kyvyttömyyttä lapsista huolehtimiseen?
Ne ovat vain pieni osa kaikista huostaanotoista.huostaanotot niin kovasti kiinnostaa, niin ottaisi selvää koko aihealueesta, eikä pitäisi kauheaa rummutusta vähän yli 30:stä %:sta tapauksista.
Onko hän muuten esittänyt yhtään rakentavaa ehdotusta asioiden korjaamiseksi?
Jonnin joutava typerän päänsä paukuttaja koko tyyppi... ei kannata paljon vaivautua.
Hei, nautitaan kesästä!
Kohta alkaa taas koulu ja elämä muuttuu talvirytmiin tästä ihanasta lomavapaudesta. - luuserit
Suuriäänisimmällä kirjoitti:
toisten haukkujalla se yleensä se kaikkein noloin loppu on tässä elämässä.
Kakaroita te osaatte tehdä mutta siihen se sitten jäikin. Toivottavasti ovat huostassa ja sinne jäävät, voivat ehkä onnistua hiukan paremmin elämässä kuion te..
- en voi käsittää
Jos todella kirjoitti:
huostaanotot niin kovasti kiinnostaa, niin ottaisi selvää koko aihealueesta, eikä pitäisi kauheaa rummutusta vähän yli 30:stä %:sta tapauksista.
Onko hän muuten esittänyt yhtään rakentavaa ehdotusta asioiden korjaamiseksi?
Jonnin joutava typerän päänsä paukuttaja koko tyyppi... ei kannata paljon vaivautua.
Hei, nautitaan kesästä!
Kohta alkaa taas koulu ja elämä muuttuu talvirytmiin tästä ihanasta lomavapaudesta.miten kylmä ighmisenä ovat ja juuri sinun lapsistasi voi tulla kriminaaleja yms. oli ikä mikä tahansa.
Näinhän se yleensä on kun suustaan liikaa päästää puppua se kostautuu aikanaan.
Ja kuka tosiaankin on sanomaan että mielenterveyasongelmaiset ovat ryhmä joilta lapset pois.
Tämähän tarkoittaisi että yli puolelta olisi lapset pois ? Meinaan moni ns. mielenterveyspotilas ei ole niin "sairas" kuin kuvitellaan.
Vai onko vain niin että julkkiksiä ymmärretään mutta ei tavallisia ihmisiä.
t.mä
Alkoholisoituneet saavat useammin monemoista apua perheineen kuin tavalliset ihmiset joilta viedään lapset. Usein alkoholisoituneet saavat avun vuoksi pitää lapsia, tässä paha aukko. - on mätä
en voi käsittää kirjoitti:
miten kylmä ighmisenä ovat ja juuri sinun lapsistasi voi tulla kriminaaleja yms. oli ikä mikä tahansa.
Näinhän se yleensä on kun suustaan liikaa päästää puppua se kostautuu aikanaan.
Ja kuka tosiaankin on sanomaan että mielenterveyasongelmaiset ovat ryhmä joilta lapset pois.
Tämähän tarkoittaisi että yli puolelta olisi lapset pois ? Meinaan moni ns. mielenterveyspotilas ei ole niin "sairas" kuin kuvitellaan.
Vai onko vain niin että julkkiksiä ymmärretään mutta ei tavallisia ihmisiä.
t.mä
Alkoholisoituneet saavat useammin monemoista apua perheineen kuin tavalliset ihmiset joilta viedään lapset. Usein alkoholisoituneet saavat avun vuoksi pitää lapsia, tässä paha aukko.valitettavasti. Moni asia on väärin. Sossusta saa apua vain jotkut - ei kaikki. Ja lapsia otetaan ihan syyttä suotta huostaan. Itselläni on 5 lasta - 3 tervettä, autistinen ja kehitysvammainen. Olen muuten eräänkin kerran taistellut oikeuksista. Niin ja lisäksi olen se "kamalan väsy yh-äiti".
- Minun elämäni
luuserit kirjoitti:
Kakaroita te osaatte tehdä mutta siihen se sitten jäikin. Toivottavasti ovat huostassa ja sinne jäävät, voivat ehkä onnistua hiukan paremmin elämässä kuion te..
on hyvällä mallillaan - kaiken kukkuraksi jos sitä tuollaiseen vertaa, hah!
Miksi minun lapseni olisi huostassa?
Sairaita puhut.
Hyvin ovat kieltämättä onnistuneet elämässään, paljon paremmin kuin tuollaisen sairaan yksilön lapsi tulee ikinä pärjäämään missään. - kunnon kansalainen
luuserit kirjoitti:
Kakaroita te osaatte tehdä mutta siihen se sitten jäikin. Toivottavasti ovat huostassa ja sinne jäävät, voivat ehkä onnistua hiukan paremmin elämässä kuion te..
turha morkata avun ja oikeuden hakijaa - miksi mollaat?
- taas sama
kaksi kirjoitti:
ja luulen kyllä tietäväni miten normaalisti eletään. Ei meillä ole mitään ongelmia. Sinä et taida tietää miten normaalisti eletään, surku juttu, lapsesi on varmaan yhtä häiriintyneitä kuin sinä itse ja 10 vuoden päästä tällä palstalla riehumassa..
tuulitukka asialla kuin eräässä alemmassa ketjussa. Sinä näköjään siirryt paikasta toiseen, kun olet yhdessä kohtaa menettänyt uskottavuutesi.
Kotikutoinen diagnoosi sinusta on: syvä trauma ja jokin patoutuma sekä järjetön viha bio-vanhempia kohtaan. Kenties itselläsi on ollut ankea lapsuus etkä ole käsitellyt aihetta vielä riittävästi. Kenties huono äiti-tytär suhde vai ummistiko äiti silmänsä siltä että isukki piti liian pitkään sylissä. Oikeasti, häviä täältä helvetiin mollaamasta kunnon kansalaisia. Itselläsi kolisee luurangot kaapissa niin että naapurissakin helisee. Meillä on kaikki hyvin, ihanat lapset, ihana mies, ihana koti ja plaa plaa pälä pälä. Jos asiasi olisivat hyvin, ei sitä tarvitsisi täällä toitottaa. Sinua taitaa suunnattomasti ärsyttää, että on suuri joukko ihmisiä, jopa sinua paremmassa asemassa olevia, jotka tajuavat lastensuojelun tilan mädännäisyyden (heitä on jopa ihan alalla). Joten tuki turpasi tyhjäpää! - miksi YH:t lisääntyy
on mätä kirjoitti:
valitettavasti. Moni asia on väärin. Sossusta saa apua vain jotkut - ei kaikki. Ja lapsia otetaan ihan syyttä suotta huostaan. Itselläni on 5 lasta - 3 tervettä, autistinen ja kehitysvammainen. Olen muuten eräänkin kerran taistellut oikeuksista. Niin ja lisäksi olen se "kamalan väsy yh-äiti".
tänä päivänä? Ennen se oli poikkeus, nykyään sääntö. Maailma menee alaspäin, kuin lehemän häntä ja lapset kärsivät.
Aikuisten tulisi ottaa vastuuta elämästään ja lastensa elämästä. Ei pitäisi erota niin helposti, avioliittoa pitää hoitaa ja hyvä parisuhde on lasten etu.
Se on selvää, että tulee vastoinkäymisiä, mutta niistä pääsee yli jos on sitä TAHTOA, mitä papin eessä tuli luvattua.
Avoliittoihin ei lapsia tarvitse hankkiakaan. - on sanonut, että
miksi YH:t lisääntyy kirjoitti:
tänä päivänä? Ennen se oli poikkeus, nykyään sääntö. Maailma menee alaspäin, kuin lehemän häntä ja lapset kärsivät.
Aikuisten tulisi ottaa vastuuta elämästään ja lastensa elämästä. Ei pitäisi erota niin helposti, avioliittoa pitää hoitaa ja hyvä parisuhde on lasten etu.
Se on selvää, että tulee vastoinkäymisiä, mutta niistä pääsee yli jos on sitä TAHTOA, mitä papin eessä tuli luvattua.
Avoliittoihin ei lapsia tarvitse hankkiakaan.jos ihmiset olisi harkiten tehty, ne mahtuisivat pieneen saareen.
Lapsen tekoon tarvitaan kaksi, kaksi ihmistä kantaa vastuun ja kahdella ihmisellä pitää olla tahto. Ei riitä, että yksi ihminen tahtoo! - mieltä näistä
miksi YH:t lisääntyy kirjoitti:
tänä päivänä? Ennen se oli poikkeus, nykyään sääntö. Maailma menee alaspäin, kuin lehemän häntä ja lapset kärsivät.
Aikuisten tulisi ottaa vastuuta elämästään ja lastensa elämästä. Ei pitäisi erota niin helposti, avioliittoa pitää hoitaa ja hyvä parisuhde on lasten etu.
Se on selvää, että tulee vastoinkäymisiä, mutta niistä pääsee yli jos on sitä TAHTOA, mitä papin eessä tuli luvattua.
Avoliittoihin ei lapsia tarvitse hankkiakaan.asioista.
Kun 60-luvulla haluttiin romuttaa vanhat, vuosisataiset perhearvot keskioluen vapauttamisen kanssa käsikädessä, ei varmaan edes tajuttu, miten oltiin viemässä pohjaa lasten turvalliselta kasvualustalta. Kaikkiko tässä yhteiskunnassakin on opittava kantapään kautta?
On se nyt hienoa, kun kansa on saanut litkiä keskikaljaa jo parin sukupolven ajan. Parisuhteen arvostus on menettänyt merkityksensä, parit eroavat kun toisen naama alkaa vähän liikaa ärsyttämään, sitten tapellaan lasten huollosta ja tapaamisista, eikä yhteiskunta osaa auttaa tässäkään muuta kuin huostaanottamalla lapset.
Sairaitako me kaikki olemme?
Ja muistakaa nyt kaiken räävijät hyökätä haukkumaan lasten vanhempia taas, koska nehän ne tässä systeemissä ovat kaiken pahan alku ja juuri. Ei yhteiskunnan tehtävä ole tietenkään auttaa perheitä pysymään yhdessä! Kun ihmiset ovat kerran niin typeriä, että riitelevät ja eroavat, niin ei muuta kuin lapset huostaan vain! Tuovatpahan iloa rahan muodossa ainakin perhekodin omistajille, kun muuten ovat vain riesana ja riidan aiheena joka paikassa.
Ja kun jotkut ovat vielä niin typeriä, että ovat pienituloisiakin. Ajatelkaa sitä typeryyttä!
Sitten kinuavat ja kitkuttavat yhteiskunnalta tukia kun ovat tyhmyyttään valmistuneet pienipalkkaiseen ammattiin, jolla ei yksinhuoltajana elä.
Lapset vain pois tuollaisilta luusereilta! Eihän heistä nyt voi olla lastensa kasvattamiseen. - siinäpä kysymys
miksi YH:t lisääntyy kirjoitti:
tänä päivänä? Ennen se oli poikkeus, nykyään sääntö. Maailma menee alaspäin, kuin lehemän häntä ja lapset kärsivät.
Aikuisten tulisi ottaa vastuuta elämästään ja lastensa elämästä. Ei pitäisi erota niin helposti, avioliittoa pitää hoitaa ja hyvä parisuhde on lasten etu.
Se on selvää, että tulee vastoinkäymisiä, mutta niistä pääsee yli jos on sitä TAHTOA, mitä papin eessä tuli luvattua.
Avoliittoihin ei lapsia tarvitse hankkiakaan.omat eroni - ensimmäinen ukko joi itsensä hengiltä, toinen ukko on narsisti - väkivalta astui kuvioon. Kolmas mies sairastui psyykkisesti. Niin - olikohan siinä syytä erota?
- saattoi olla se
miksi YH:t lisääntyy kirjoitti:
tänä päivänä? Ennen se oli poikkeus, nykyään sääntö. Maailma menee alaspäin, kuin lehemän häntä ja lapset kärsivät.
Aikuisten tulisi ottaa vastuuta elämästään ja lastensa elämästä. Ei pitäisi erota niin helposti, avioliittoa pitää hoitaa ja hyvä parisuhde on lasten etu.
Se on selvää, että tulee vastoinkäymisiä, mutta niistä pääsee yli jos on sitä TAHTOA, mitä papin eessä tuli luvattua.
Avoliittoihin ei lapsia tarvitse hankkiakaan.naapurin poikamies isäntä tai leskimies......
Aina piti naisella (yh) olla joku "ottaja" valmiina jos ero tuli (olipa sitten kuolema; yleisin yksinjäämisen syy).
Ennen elettiin vaikka hautaan asti hampaat irvessä ja veitsen terä kurkulla
kun ei erota saanut......!
Asioissa on nonen monta näkökulmaa ja huomioitavaa seikkaa, mikään ei ole mustavalkoista.
Mutta jos liitossa on lapsia
pitäisi aina ennen eroa olla jokin pakollinen sovittelu tai terapia ennen kuin lopullisen
eron saisi!
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2624320Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653524Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1571841Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251726Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991452Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?133974Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18879Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235866en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115858