On selvä, että taloyhtiön remontti on rasite kaikille asukkaille sekä asumismukavuuden kannalta että taloudellisesti. Nyt minullekin selvisi, miksi yhtiökokouksissa ei käy ketään muita kuin sama "sisäpiiri": muutama henkilö päättää keskenään kaikesta ja niitä jotka ovat ideoita vastaan mutta eivät ole paikalla, nälvitään ja vähätellään. Kokouksissa on muutenkin niin huono ilmapiiri etten aio sinne mennä.
Eniten harmittaa kuitenkin remonttimiesten käyttäytyminen. Vaikka asukkaille pitäisi ilmoittaa hyvissä ajoin ennen kuin tullaan yleisavaimella sisään, näin ei ole tehty. On voitu ilmoittaa vaikka viikko, jolloin asuntoon tullaan sisälle mutta ei mitään muuta. Pitäisikö sitten koko viikko jännittää että tuleeko paikalle vieraita ihmisiä juuri silloin kun on suihkussa/nukkumassa/pukeutumassa?
Matkoilla ollessani olin jättänyt jääkaappiin avaamattoman mehupullon. Palatessani se oli puoliksi juotu ja pitkään avattuna homeessa (kuten jääkaappikin..) Eikö asukkaiden tavarat ja varsinkin jääkaappi pitäisi jättää rauhaan? Minua tosiaan huolestuttaa mitä nämä teinipojat -tai heidän tasollaan olevat tekevät asunnossa kun en ole paikalla. Onko muilla samankaltaisia ongelmia?
Asiatonta toimintaa
huolestunut asukas
2
1091
Vastaukset
- toimintaa
valittaa mutta ei osallistua taloyhtiön toimintaan
- meillä
Yksi kaveri juo aina ensimmäisenä jääkaapeista oluet, kiitos asukkaille huomaavaisuudesta janoisia työmiehiä kohtaan!
Jos ei kestä kamalaa osakkeenomistajan osaa, voi aina muuttaa omakotitaloon.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p465269Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "511730Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1331700Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151619- 141335
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v41230No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol24116081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171077Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771028Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60877