Pakko myöntää

Samaa mieltä. Kuuntelin kaverin luona, kröhöm.

NW nousi uudelle tasolle. Pirun hienoa, että sentään välillä julkaistaan levyjä joissa on oikeasti hyvää musiikkia, sellaista jota kuuntelee mielellään ja josta nauttii raskaan työpäivän jälkeen.
DPP on yksi parhasta levyistä todella pitkään aikaan.
Julkaisua odotellessa..

Levy on kokonaisuus mikä selviää kun kuuntelee niitä kaikkia biisejä alusta loppuun. Aluksi se tuntuu, että tässähän vain jokaiselle jotakin. levy on kuitenkin kokonaisuus aivan ekasta ihan viimeiseen biisiin, niissä on ihan samoja toistuvia sävelkulkuja ja muita jippoja.

Mitä parempi äänite sen paremmalta kuulostaa Anetten laulu. Se on ajoittain niin pieni ja kirkas , mutta niitä ihmeellisiä sävyjä löytyy joka biisiin. Se mikä kannattasi ihmisten ottaa huomioon, lähes kylmiltään tuon levyn laulujen laulaminen on haaste kenelle tahansa. Fanisivulla muutama vanha fani epäili, että tuossa muodossa Tarjan ääni ei olisi taittunut noihin biiseihin. Vaikka Tarjalla on kaunis koulittu ääni se ei tarkoita sitä että hän voisi helposti laulaa mitä vaan, asia lienee ihan päinvastoin. Varmasti on monta biisiä jotka Antte laulaisi nyt jo paljon paremmin hän kehittyy varmasti laulajan tässä bändissä kuten kuka tahansa.

Jukka on aina ollut kun ”Charlie Watts” lyö tasaisen varmasti ja lymyilee vaan patterinsa takana. Minusta Jukka mättää tällä levyllä rankimmin kun millään aikaisemmalla. Master Passion Greedissä mätetään oikein huolella, mutta rankat rummut on myös The Poet And The Pendulumissa vaikka siinä on myös niitä hiljaisia kohtia. Days To The Wolves on jylhä biisi eikä siinäkään rumpali häpeile työskentelyään, hyvin Jukka tossii.

Kaiken takana on maestro Holopainen, toki musiikki myös bändin tiimihommaa, mutta ideoitten löytäminen ja niiden saattaminen raakademon asteelle lähtee suurimmalta osalta Tuomakselta. Whoever Brings The Night, pitäisi olla Empun biisi, jonka Anette ”naukuu” tyylikkäästi. The Islander, olisi käsitykseni mukaan lähtenyt Marcon nupista jo ajat sitten, he Tuomaksen kanssa muokkasivat sen Dark Passion Playlle. The Islanderissa kuuluu vähän Anttea, mutta kuulin hänen fraseeraavan (melodian ja sävelten painotusten muuntelu) ihan irkkutyyliin kirkkaalla äänellään.

Jo näillä kuunteluilla ei ole vastaan tullut yhtään tahoa, joka olisi nimittänyt levyä paskaksi, tuskin kukaan julkisesti haluaa asettua naurunalaiseksi.

ootteko te kaikki Tuomaksen sukulaisia?
Muuten en voi ymmärtää tätä vauhkoamista kolmen tähden levystä (ja kolmen tähden bändistä).

Esim Bye Bye Beautiful kuulostaa tosi hardilta.

Sen verran olen noita biisejä kuunnellut noista linkeistä että joku käsitys levyyn on tullut; se on älyttömän hyvä. Biisit on hyviä ja piristävän erilaisia ja uusi solisti on kiehtovan erilainen. Olisi vaikea kuvitellä kuuuntelun jälkeen Tarja tähän levyyn. Marco on nyt oikealla paikalla ja hän laulaa todella hyvin. Vaatii oikean levyn ja hyvät laitteen ennen kun tästä levystä saa kaiken irti, odotan entistä innokkaammnin levyn julkaisua. Dark Passion Play on mitä ilmiesemmin paras pop-musiikkilevy mitä Suomessa on tehty.