Alempana on se aloittamani viestiketju ahdistelevasta lääkäristä. Potilasasiamies on soittanut tänään, lääkäri on myöntänyt tekosensa. Oli hyvin pahoillaan, mutta ei kuulemma ollut ymmärtänyt, että on tehnyt väärin. jos vielä kerran toistuu, niin työpaikka lähtee.
Joten, lääkäri on tekonsa tunnustanut. Sanokaapa asiantuntijat, meneekö oikeuteen vai ei?
Hjuva mieli!
3
581
Vastaukset
- meno...
riippuu siitä, onko joku tehnyt rikosilmoituksen.
- helpottunut ^^
Minä olen tehnyt rikosilmoituksen.
- asia etenee
helpottunut ^^ kirjoitti:
Minä olen tehnyt rikosilmoituksen.
siten, että ensin poliisi tutkii, ja mm. sinua kuullaan esitutkinnassa. Tutkintakynnyksellä tarkoitetaan sitä, että poliisin on toimitettava esitutkinta, kun sille tehdyn ilmoituksen perusteella tai muutoin on syytä epäillä, että rikos on tehty. Tutkinnan päätyttyä asia menee syyttäjälle syyteharkintaan, joka päättää onko todennäköisiä syitä rikoksesta epäillyn syyllisyyden tueksi. Syyttäjä siis päättää syytteen nostamisesta. Asian lopputulosta on siis mahdoton ennustaa tässä vaiheessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "984466Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293313No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 341143
- 371086
- 131054
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872