viimeisimässä

Valituissa Paloissa oli ihan eri artikkelin yhteydessä maininta, että eräs nainen oli sytostaattien aikana käyttänyt jotain luontaistuotetta ja nämä yhdessä aiheuttivat myrkyllisiä kaasuja jotka esim verinäytteen yhteydessä pökerryttivät sairaanhoitajia.
Kuullostaa tieteisromaanilta, mutta vakuutettiin että on tosi tarina. Onko kenelläkään mitään tietoa että tällainen olisi mahdollista.

nimimerkki: ihan vaan utelias syövän sairastanut
6455
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ei ole kokemusta, mutta en kokeilisikaan luontaistuotteita ilman keskusteltuani lääkärin kanssa. Mistä sitä tietää, millaisia reaktioita ja sivuvaikutuksia luontaistuotteet ja syöpälääkitys keskenään aiheuttavat. Eikö syöpälääkityksessä ole riittävästi sivuvaikutuksia. Ja, nykyisin käytetyt lääkkeet ovat ainakin tarkkaan tutkittuja ja vaikutukset tiedossa.

Luotan suomalaiseen terveyden- ja sairaudenhoitoon sekä lääkäreiden ammattitaitoon siinä määrin, etten lähtisi lääkitsemään itseäni ylimääräisillä aineilla. Hyvin olen pärjännyt ilman erityisiä luontaistuotteita. Syöpälääkityksen lisäksi olen käyttänyt ihan tavallista terveellistä ruokaa. Itseasiassa olen saanut ainakin viisi vuotta lisää elinaikaa, hyvänlaatuista sellaista.

Äänestä
  • tämä juttu perustuikin just siihen, että luontaistuote ja sytolääke reagoivat kemiallisesti ( eivät sopineet yhteen).
    En itsekään uskaltaisi leikkiä terveydelläni.
    Tapaus oli sattunut USA:ssa.

    Äänestä

ja uskoin kyllä tarinan. Samalla vahvistui käsitykseni siitä, ettei hoitojen aikana kannata omatoimisesti käyttää mitään luontaistuotteita.

Äänestä
  • on kyseessä. En jaksaisi koko lehteä alkaa lukemaan...

    Äänestä

  • artikkeli kirjoitti:

    on kyseessä. En jaksaisi koko lehteä alkaa lukemaan...

    ja sellainen artikkeli, joka käsitteli näitä sairaalasarjoja ja niiden todenperäisyyttä. Yhtenä mainintana todenperäisistä tapahtumista jotka ovat sitten päätyneet televisioon, oli syöpähoitopotilas joka oli käyttänyt luontaistuotteita ja nämä sitten reagoi sytostaattien kanssa.

    Äänestä

olen lukenut että tietyt luontaistuotteet voi viedä sytostaateilta tehon. Ei siis kannata ominpäin hoitaa itseään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


meijänsyöpä kirjoitti:

Valituissa Paloissa oli ihan eri artikkelin yhteydessä maininta, että eräs nainen oli sytostaattien aikana käyttänyt jotain luontaistuotetta ja nämä yhdessä aiheuttivat myrkyllisiä kaasuja jotka esim verinäytteen yhteydessä pökerryttivät sairaanhoitajia.
Kuullostaa tieteisromaanilta, mutta vakuutettiin että on tosi tarina. Onko kenelläkään mitään tietoa että tällainen olisi mahdollista.

nimimerkki: ihan vaan utelias syövän sairastanut

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu