Samanlainen velihousu se on, kuin Alonsokin. Haistattelee Pomoaan(Dennistä) radiopuhelimen välityksellä. Herää kysymys ovat Fi- ajajat yksiä diivoja. Osa ei varmaan ihan maan pinnalla.
Hamilton ei pekkaa parempi
4
368
Vastaukset
- Alfonso
on ainakin MM-pisteiden valossa. Ja ainakaan se ei hajota autoja liukuhihnalta kuten eräs toinen kuljettaja.
- tämä eräs toinen
oli kyllä hermolepoa tähän pillittäjään ja haistattelijaan verrattuna.
- Topi_.
Haug: Alonso haluaa jatkaa McLarenilla
08.08.2007 12:16
McLaren-tallille moottoreita toimittavan Mercedeksen moottoriurheilujohtaja Norbert Haug uskoo, että Fernando Alonso kunnioittaa sopimustaan ja jatkaa McLarenilla myös ensi kauden.
The Times uutisoi tiistaina tallipäällikkö Ron Dennisin antaneen Alonsolle vapaat kädet vaihtaa tallia. Haug kuitenkin väittää Alonson olevan halukas pysymään McLarenilla.
- Hän on painokkaasti vihjaillut meille haluavansa jatkaa, Haug kertoi saksalaiselle Bild-lehdelle.
Haugilta kysyttin, olisiko hän valmis lyömään rahansa likoon Alonson jatkon puolesta.
- Tämä on turha kysymys. Meillä on voimassaoleva sopimus, joten miksi minun pitäisi lyödä asiasta vetoa? Haug vastasi.
Mercedes-pomo ei usko, että Alonson ja Lewis Hamiltonin kiistat johtaisivat kolariin radalla.
- Meillä on jo kokemusta yhdestä kolarista viime vuodelta Montoyan ja Räikkösen välillä. Silloin ei taisteltu maailmanmestaruudesta. Fernando ja Lewis tietävät, että nyt on kyse heidän omista pisteistään. Ilman etu- tai takapyöriä ajaminen ei oikein onnistu, Haug naureskeli.
http://www.mtv3.fi/urheilu/f1/uutiset.shtml/arkistot/f1/2007/08/550365 - Geiyo ruusborgi
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1156996Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1084757L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa564010TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a133354Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6982100Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2401469- 661368
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581338Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j531296Viesti miehelle
Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise12982