Taidan tehdä itseni hulluksi

vielä joskus tällä

kyttäämisellä.

Olen lapsesta asti tarkkaillut lähes sairaaloisesti luomiani. Se on yleensä kausittaista eli välillä iskee hirveä huoli ja välillä en muista miettiä koko juttua.

Nyt taas kesä ja aurinko saanut kyttäämään. Lisäksi miehelläni hoidettiin viime vuonna Hodgkinin tauti joten se lisää tätä pelkoani jossain määrin. Ja nyt olen vielä raskaana niin entistä herkempi.

Miten sitä ihminen saakin jonkun luomen mielestään näyttämään pahalta, kun sitä oikein tahtoo. Päässäni koitan takoa, että sen näkisi kyllä, jos olisi oikeasti epäilyttävää. Lisäksi olen viimeiset 10 vuotta suhtautunut aurinkoon vältellen ja olen kohtuullisen ahkera aurinkorasvan käyttäjä joten luomistani huolimatta tuskin kuulun 28 vuotiaana riskiryhmään. Eikä suvussakaan syöpää, vaikka luomia onkin.

Sitten taas saan järkeni koottua ja muutaman viikon päästä jotain tiettyä luomea katsoessani mietin, että mitä kummaa kuvittelin siinä näkeväni silloin.

5

526

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hysteerikko

      niin kävin muutama vuosi sitten ihotautilääkärillä. Keskustelimme luomistani ja viisi luomea lopulta poistettinkin, koska olivat "hankalissa" paikoissa ( mm. kaulaketju hankasi...).
      Mene hyvä ihminen lääkäriin ja kuuntele asiantuntijaa!

    • utelias-aatu

      Samanlainen olen luomien tarkkailija minäkin. Olisin kiinnostunut kun miehelläsi hoidettiin Hodgkinin-tauti. Miten sairaus oireili, missä alueella sairaus sijaitsi, kauan hoidot kesti ja mitä nykyään kuuluu? Toivottavasti hyvää.

      • ihan jonkun muun jutun takia.

        Siellä sitten pyysi lääkäriltä lähetettä allergiatesteihin ja oli sanonut, että laita siihen kaikkia muitakin verikokeita, koska vakuutus maksaa. Yksityislääkärillä oli siis.

        Labrasta tuli tulokset ja niissä oli crp 148 ja senkka 80. Otettiin uudet kokeet ja ei olleet parantuneet, joten sai lähetteen Poriin.

        Porissa meni pari päivää ihmetellessä. Miehellä oli selässä jotain kipua, jonka oletti olevan lihaskipua ja sitä tutkittiin myös ja otettiin paljon kuvia ja kokeita. Lääkäri epäili jotain selkärankareumaa tai sitten jotain paljon harmittomampaa. Oli kuitenkin sanonut, että ei tämä mitään vakavaa kuitenkaan ole.

        Sitten ultrassa kumminkin näkyi pernassa jokin tumma alue. Sen jälkeen otettiin varjoainekuvaus ja siinä näkyi pernassa 6cm halkaisijaltaan oleva kasvain ja suurentuneita imusolmukkeita muualla kropassa. Selän kipu kaiketi johtui siitä, että imusolmukkeet painoi hermoon.

        Sai 6kk sytostaatteja ja on sen jälkeen ollut terveenä. Käy 4kk välein kontrolleissa.

        Miehellä siis oli sellaista kutinaa, jonka oletti allergiaksi ja siitä syystä pyysi ne alelrgiatestit. Kutina on kuitenkin yksi imusolmukesyövän oire. Taudin hoitamisen jälkeen kävi kuitenkin ilmi, että miehelläni tämä kutina oli tosiaan allergista eikä tautiin liittyvää. Jälkikäteen mies on osannut kuitenkin sanoa muitakin merkkejä taudista kuten sen, että ei urheillessa enää jaksanut samalla tavalla kuin ennen ja on aina urheillut paljon. Sillä viikolla kun joutui sairaalaan niin nousi myös kuume.

        Vasta taudin toteamisen jälkeen mies huomasi yhdenpatin kaulallaan.

      • jfktidl
        ihan jonkun muun jutun takia. kirjoitti:

        Lapsellani on hodginintauti niin olen sen takia kiinnostunut. Hoidot pitäisi olla lopuillaan. Vielä yksi hoitojakso ja sen jälkeen sädetystä. Kiva kuulla, että miehesi on selvinnyt ja on nyt terve.

    • myös minulla..

      Leikkauttanut olen joitakin, jotka on olleet hankaavissa paikoissa. Silti aina vain jaksan panikoida noista jäljellä olevista. Ja aina muka joku muuttaa muotoaan; nytkin pari sellasta on.
      Välillä tuntuu, että tämä on vain korvien välissä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4192
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3423
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1785
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1640
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      296
      1417
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      923
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      855
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      822
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      17
      785
    Aihe