nyt on tullut sitten verrattua kolme kohdetta . meitä kaks aikuist ja kaks pikku koululaista . ollaan oltu albenassa , kultahietikolla , ja sveti konstantinissa. kaikki hotellit ovat olleet neljän tähden . albena oli meistä mukavin ,siistein jalepposin ja meinaamme mennä ensi kesänä myös sinne , ennakko varaus jo tehty . svetin hyvä puoli oli hyvät liikenne yhteydet , mutta rannat eivät olleet niin hyvät kun kahdessa muussa samoin vähän liian kämänen . ja tulimme siihen tulokseen että hälinältään kultahietikko sopii nuorille ja muille bailaajille . tää oli meidän mielipide ja vinkix muillekkin lapsiperheille ja ei bilettäjille.
albena kiva paikka
4
1019
Vastaukset
- Ensi kesänä?
Meitä olisi nelihenkinen perhe lähdössä ensi kesänä Albenaan. Ollaan oltu 2 kertaa kultahietikolla ja ollaan kuultu Albenasta pelkkää hyvää. Mistä voi tehdä ennakkovarauksen? Missä hotellissa olitte Albenassa?
- hotelli flamingo
hei! tultiin viime viikolla albenasta ja hotelli flamingo garden-- tjäreborgin matkalla oltiin! kolmen lapsen kanssa ja en voi kuin suositella";)
toki siellä on myös muita hyviä hotelleja mutta ensi kesänä mennään samaan paikkaan ja kahdeksi viikoksi! altaat aivan mielettömät ja hotellissa kaikki toimi hyvin! siisti ja turvallinen paikka kaikille ja kaikenikäisille! ehdottomasti sinne takaisin! - alkuperäinen66
hotelli flamingo kirjoitti:
hei! tultiin viime viikolla albenasta ja hotelli flamingo garden-- tjäreborgin matkalla oltiin! kolmen lapsen kanssa ja en voi kuin suositella";)
toki siellä on myös muita hyviä hotelleja mutta ensi kesänä mennään samaan paikkaan ja kahdeksi viikoksi! altaat aivan mielettömät ja hotellissa kaikki toimi hyvin! siisti ja turvallinen paikka kaikille ja kaikenikäisille! ehdottomasti sinne takaisin!tsareborilta , flamingoon varattiin kaks viikkoo heinäkuun alusta . yksiö kuulemma hyvä valinta meille kolmihenkiselle perheelle. olemme olleet myös rannalla sijaitsevassa laguna beach hotelissa jota voin myös suositella, lomamatkat tekee siihen hotelliin reissut mutta on nykyään all hotelli jos sellaisesta ei tykkää .
- mamma 88
suosittele hyviä ravintoloita albenasta , ensi kesän varalle .
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614225Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653455Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541803Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251673Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2981433Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132933Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235861en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115842Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18809