surun viitta painoi hartioitani,
ajan kanssa venytin sen pois
päältäni
ilon pisaroita tippui päälleni,
tunsin sulavani surusta,
hengähdin ja tunsin alkavani
elää jälleen
niin vaikeaa oli yrittää
murtaa surun viittaa pois, ei
se täytyi kärsiä ja antaa
ajan tehdä tehtävänsä
musiikkia sielulleni soitin,
pieniä heräämisen merkkejä oli,
mutta kuitenkin se kesti aikansa
ilon ja surun taistelua sielustani,
aika näyttää onnistuiko ilo
valtaamaan sydämen takaisin
ehkä
ajan kanssa venytin sen pois
päältäni
ilon pisaroita tippui päälleni,
tunsin sulavani surusta,
hengähdin ja tunsin alkavani
elää jälleen
niin vaikeaa oli yrittää
murtaa surun viittaa pois, ei
se täytyi kärsiä ja antaa
ajan tehdä tehtävänsä
musiikkia sielulleni soitin,
pieniä heräämisen merkkejä oli,
mutta kuitenkin se kesti aikansa
ilon ja surun taistelua sielustani,
aika näyttää onnistuiko ilo
valtaamaan sydämen takaisin
ehkä
Vastaukset 3
Vanhimmat
tuli pysähdyttyä runosi ääreen.
Kirjoitat niin koskettavan aidosti.
Pidän tuosta käyttämästäsi sanasta ehkä.
Se on toiveikas, mutta ei liian haaveileva.
-Della-
ihme. Kun olen kirjoittanut tällä nimimerkillä,
olen huomannut, ettei kukaan ymmärrä niitä.
Ja tämä on tositarinaan perustuva runo.
Realisti kun olen muutenkin. Mutta tarina
jatkuu kuitenkin. Ehkä.
Minusta sinun runoistasi kyllä huomaa niiden aitouden.
Runoissa on syvyyttä, jota niissä ei voisi olla ilman omia kokemuksia.
Ihanaa että tarina jatkuu. Nyt kuitenkin jättäisin ehkä-sanan pois ;)
-Della-