Minun helvettini

Suskitus20v

Kaikki alkoi normaalina laihdutuksena, aloin vähän tarkkailemaan mitä syön ja lisäsin myös liikuntaa. Sitten tuli kuvioihin kalorienlaskeminen, ja liikunta myös lisääntyi..Nyt käyn 5 kertaa viikossa juoksemassa. Tunnen syyllisyyttä ns. lepopäivistä, koska tuntuu että kokoajan pitää olla liikkumassa tai lihoo. Tilanne on myös mennyt siihen, että joko syön hyvin vähän, tai sitten syön paljon ja oksennan samantien..Nyt on mennyt muutama päivä pelkästään ahmien ja samantien oksentaen. Sairasta, ajattelen vain tälläkin hetkellä että tuliko kaikki ylös..On ihan voimaton olo, vannon kokoajan itselleni että olisi parempi vaan olla syömättä mitään ettei tulisi tällaista... Mutta sorrun, rakastan kuitenkin ruokaa ja kaikkia herkkuja.

Vähän ajan sisään painoa on tippunut about 10kiloa, nyt olen jo bmi:n mukaan normaalipainoinen. Ongelmana on vain, että peilistä näen hirveän läskin, vaikka kuka sanoisi mitä...:( Oksentelun on tehnyt nyt helpoksi se, että mies on työn takia toisella paikkakunnalla..Hän tietää että olen ollut masentunut, ja tietää myös että olen oksentanut. Hän kysyy päivittäin puhelimessa että olenko syönyt ja mun pitää syödä eikä saa mennä oksentamaan, pitää vaikka mennä vanhempien luo ruokailemaan ja viettämään aikaa yms, mutta en vaan pysty enää kertomaan totuutta.. En tiedä mitä pitäisi tehdä :(

Kiitos jos joku jaksoi lukea mun tarinan..

5

711

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • bulimikko

      Minullakin alkoi lähes noin.
      Kaikki menee pahemmaksi salailulla.
      Sairastut melko varmasti vielä ennemmin tai myöhemmin bulimiaan tai muuhun syömishäiriöön, jos valehtelet tuttavillesi.

      Parasta olisi kertoa kaikki rehellisesti miehellesi. Sinun pitää pyytää häneltä omaa aikaansa ja puhua tästä hänen kanssaan.

      Tai sitten sinun pitää tavata joku ammattitaitoinen ihminen, joka voi neuvoa sinut tästä yli oikealla tavalla tai muuten huomaat että oksentelusta tulee jokapäiväistä ja sitten kun yrität parantua tulee kiloja kummasti takaisin.
      Sinun pitää siis vaan olla rehellinen.
      Itse jos olisin ollut, en olisi nyt sairastanut tätä bulimiaa noin kahta vuotta.

      Alussa kynnys on niin h******n paljon matalampi kertoa toiselle ihmiselle tästä, mutta nyt, se olisi suorastaan mahdotonta.
      Toivon siis, että luotat mieheesi, hän ymmärtää ja voitte miettiä asiaa yhdessä.

      Kaikkea parasta sinulle!

    • mullakin...

      oli/on paljon pakkoliikuntaa ja just tota kalorienlaskentaa,liian vähän syömistä ja lopulta ahmimista ja oksentamista.Se ei vaan loppujen lopuksi helpota oloa,pahentaa vaan ajan kanssa.

      Suosittelen,että kerrot rakkaalle miehellesi rehellisesti missä mennään ja koitatte yhdessä miettiä ulospääsyä.Et ole yksin,sinulla on hänet ja voit aina turvautua mieheesi,vaikka hän toisella paikkakunnalla onkin.Milloin palailee?

      Kannattaa kyllä vähentää tuota liiallista juoksemista,se rasittaa elimistöäsi ja voit mennä säästöliekille,jolloin kroppa ei kehity eikä palaudu.Siihen ei auta kuin lepo,kokemusta on.Koeta vaikka aluksi käydä vain 3 kertaa viikossa juoksemassa,katsot sitten miltä tuntuu.Pelkäätkö muuten lihovasi?Niin tuskin tapahtuu,kehosi saadessa levätä jaksat paremmin ja mielialakin paranee.

      Ahmimiseen auttaa säännöllinen täsmäsyöminen,3-4 tunnin välein tarpeeksi isoja aterioita,vaikkei olisi nälkä.Pikkuhiljaa alkaa tunnistamaan normaalin nälän ja kylläisyyden.Tsemppiä jatkossakin,kirjoittelehan kuulumisiasi!

      • kkt

        miten se on sinun mielestäsi mahdollista jos syö säännöllisesti jos on sellanen ettei mikään pysy sisällä? tarttisin meinaa jotain neuvoja että jaksan nämä kaksi seuraavaa viikkoa ennen ensimmäistä lääkärin käyntiäni...


      • mitä tarkoitat?
        kkt kirjoitti:

        miten se on sinun mielestäsi mahdollista jos syö säännöllisesti jos on sellanen ettei mikään pysy sisällä? tarttisin meinaa jotain neuvoja että jaksan nämä kaksi seuraavaa viikkoa ennen ensimmäistä lääkärin käyntiäni...

        Sitäkö,että tulee niin paha olo/syyllisyys että on pakko oksentaa vai mikään ei pysy sisällä,vaikka yrittäisit?Silloin tilanteesi on todella vakava ja suosittelen että menet heti paikalla lääkäriin!Itselläni oli noin ja jouduin osastolle.Voisit myös yrittää olla juomatta hirveästi aterioiden välillä,se tuppaa oksettamaan.Juoda silti pitää!Tee saattaa esim.pysyä paremmin sisällä kun vesi,koska se sitoo nesteitä.

        Jos taas ahdistaa,koska oot ahminut..no,tiiän et se on vaikeeta,mut yritä antaa itelles anteeks ja unohtaa,mee vaikka nukkumaan jos ei muuhun pysty mutta älä oksenna!Se ei ratkaise mitään,auttaa joo siinä hetkeessä,mutta aiheuttaa kierteen niinku tiiätki "ei enää koskaan,tää oli vika kerta",syyllisyyttä yms.

        Voimia kaikille,koittakaa pitää itestänne huolta!


      • kkt
        mitä tarkoitat? kirjoitti:

        Sitäkö,että tulee niin paha olo/syyllisyys että on pakko oksentaa vai mikään ei pysy sisällä,vaikka yrittäisit?Silloin tilanteesi on todella vakava ja suosittelen että menet heti paikalla lääkäriin!Itselläni oli noin ja jouduin osastolle.Voisit myös yrittää olla juomatta hirveästi aterioiden välillä,se tuppaa oksettamaan.Juoda silti pitää!Tee saattaa esim.pysyä paremmin sisällä kun vesi,koska se sitoo nesteitä.

        Jos taas ahdistaa,koska oot ahminut..no,tiiän et se on vaikeeta,mut yritä antaa itelles anteeks ja unohtaa,mee vaikka nukkumaan jos ei muuhun pysty mutta älä oksenna!Se ei ratkaise mitään,auttaa joo siinä hetkeessä,mutta aiheuttaa kierteen niinku tiiätki "ei enää koskaan,tää oli vika kerta",syyllisyyttä yms.

        Voimia kaikille,koittakaa pitää itestänne huolta!

        sitä ettei mikään pysy sisällä..oon kaikken iyrittäny mut mikään ei näytä auttavan..syön esim. yhtä leipää yks- kaks tuntia mut ei auta..ja nukkumaan on turha ees yrittää mennä koska oon niin yli väsyny etten saa nukuttua...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      182
      13660
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      158
      5493
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4950
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      155
      3728
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      40
      2863
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      128
      2042
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      120
      1801
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      372
      1707
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      112
      1560
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      137
      1525
    Aihe