Hei kaikki murkkuikäisten isät!
Osaatteko antaa neuvoja suomalaiselle isälle, jolle rakastavien tunteiden näyttäminen murkkuikäiselle tytölle on ylivoimaisen vaikeaa. Tytöllä on omasta isästä käsitys, että isä ei välitä, isä inhoaa häntä, isä vain huutaa ja haukkuu. Omasta mielestään isä rakastaa tytärtään, yrittää puhumalla kannustaa häntä ahkeroimaan koulussa ym. Minun mielestä tyttäremme isä ei osaa näyttää rakkauttaan tytölle lainkaan ja kannustaminen kuulostaa tiukalta saarnaamiselta, useimmat puheenaiheet ovat komentamista: nyt nukkumaan, onko läksyt tehty, viepä astiat pois pöydältä.
Itse olen yrittänyt neuvoa miestäni vaikka kyselemään tytön asioista, että tyttö tietäisi hänen olevan aidosti kiinnostunut ja juttelemaan muutakin kuin komentelemalla.
Mitä neuvoja te rakastavat isät antaisitte tällaiselle isälle, jolle tunteiden näyttäminen on äärimmäisen vaikeaa. Perusluonnetta on kenenkään todella vaikea muuttaa mutta luulen tytönkin ymmärtävän, että edes jonkinlainen positiivisen huomion saaminen on sitä rakkautta.
Osaatteko antaa neuvoja suomalaiselle isälle, jolle rakastavien tunteiden näyttäminen murkkuikäiselle tytölle on ylivoimaisen vaikeaa. Tytöllä on omasta isästä käsitys, että isä ei välitä, isä inhoaa häntä, isä vain huutaa ja haukkuu. Omasta mielestään isä rakastaa tytärtään, yrittää puhumalla kannustaa häntä ahkeroimaan koulussa ym. Minun mielestä tyttäremme isä ei osaa näyttää rakkauttaan tytölle lainkaan ja kannustaminen kuulostaa tiukalta saarnaamiselta, useimmat puheenaiheet ovat komentamista: nyt nukkumaan, onko läksyt tehty, viepä astiat pois pöydältä.
Itse olen yrittänyt neuvoa miestäni vaikka kyselemään tytön asioista, että tyttö tietäisi hänen olevan aidosti kiinnostunut ja juttelemaan muutakin kuin komentelemalla.
Mitä neuvoja te rakastavat isät antaisitte tällaiselle isälle, jolle tunteiden näyttäminen on äärimmäisen vaikeaa. Perusluonnetta on kenenkään todella vaikea muuttaa mutta luulen tytönkin ymmärtävän, että edes jonkinlainen positiivisen huomion saaminen on sitä rakkautta.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Itselläni on kotona murkkuikäinen riparille menossa oleva tytär. Tuossa iässä vanhemmat muuttuvat "jäkättäviksi vanhoiksi kalkkiksiksi, joita pitää joka paikassa hävetä".
Älä ihmeessä yritä saada miestäsi osoittamaan välittämistään ja rakkauttaan SINUN tavallasi. Arvostelemalla ja "neuvomalla" teet enemmän hallaa kuin hyvää. Anna hänen olla isä hänen omalla tavallaan, sillä sen hän osaa parhaiten. Suomalainen isähän on aikojen alusta saakka ollut hieman etäinen taustavaikuttaja.
Rakkautta ja välittämistä voi osoittaa juuri asettamalla rajoja, katsomalla, ettei murkku tee vahinkoa itselleen tai muille ja huolehtimalla hänen perustarpeistaan. Samalla annetaan tilaa itsenäistymiselle ja opetetaan ottamaan vastuuta itsestä ja tekemisistään.
Välillä käydään tahtojen taistoa, paiskotaan tavaroita ja ovia, mökötetään jne. Ei kaikki ole aina kivaa ja hauskaa... Velvollisuuksista huolehtiminen ja niistä muistuttaminen, astiat tiskiin, pyykit koneeseen, oma huone siistiksi jne. valmistavat murkkua omaan elämään. Missäs niitä kodin taitoja opetellaan jos ei kotona? Ja joskus on ihan pakko koventua ja komentaa, että hommat tulee hoidetuksi.
Kiitos viestistäsi!
Silti olen huolissani siitä, että tyttö itkeskelee sitä, että isä inhoaa häntä vaikka oikeasti näin ei ole. Itselläni oli ihana isä, enkä koskaan kuvitellut, että hän inhoaisi minua vaikka komensikin. Ei hänkään suoranaisesti osoittanut rakkauttaan mutta näin hänestä, että hän hyväksyy minut sellaisena kuin olen. Pelkään, että tyttäreni isä vie häneltä itsetunnon, kun hän ei ilmaise koskaan mitään positiivista tytön tekemisistä.
Isä on mm. uhannut hakata hänet, jos koulumenestys ei parane. Toisen kotiintuloajan noudattamatta jättämisestä seurasi hirveä huuto ja uhkaus, että tyttö saa olla loppuvuoden kotiarestissa (kuukauden kotiaresti oli jo silloin voimassa ensimmäisestä kotiintuloajan unohtamisesta). Rahaa ei enää anneta mihinkään (lupasi vain ruuan ja petipaikan kotona ja vaatteet kirpparilta) ja lisäksi hän otti tytön kännykästä kortin viikoksi pois. Aikaisemmin isä vei tytön huoneesta kaikki tavarat jonnekin piiloon, kun tyttö ei ilmoittanut minne oli mennyt eikä vastannut kännykkäänsä. Huoneeseen jäi vain huonekalut ja koulutavarat, seinille jäi risaiset tapetit julisteiden repimisen jäljiltä. Siellä tyttö viettää kotiarestia ilman mitään ajankulua. Pikkusisko on sentään lainannut luettavaa.
Mitä mieltä muut ovat tällaisista kasvatusmetodeista?
Tyttö ei edes kysele tavaroidensa perään, odottaa vain, että tulisi siihen ikään, että pääsisi muuttamaan kotoa ja töihin, että voisi hankkia itse tilalle tavarat. Hän on hankkinut itselleen kesätyöpaikan puhelinmyyjänä.
Kuulostaa kaikkea muuta kuin rakastavan isän toiminnalta. Ei ihme, että tyttö kokee, ettei isä rakasta häntä, että isä inhoaa häntä jne, jos isä noin toimii.
Varmasti taustalla on huoli ja pelko, ajatus tyttären parhaasta. Sen osoittaminen on vaikeaa, se menee överiksi lapsen isällä.
Luin taannoin hyvän ohjeen, joka tosin koski parisuhdekiemuroita, mutta sopii tähänkin hyvin: jos puheet ja teot ovat ristiriidassa, usko tekoihin.
Perusteluna oli, että puhua aina voi, mutta viime kädessä teot osoittavat sen mitä todella tuntee ja ajattelee, tekoja ei voi samalla tavalla valehdella.
Kuvittele, jos mies tekisi sinulle tuon saman: myöhästyt lupaamastasi ajasta tai en onnistukaan pitämään jotain muuta sopimusta ja mies kimmastuu, lukitsee sinut kotiin, ei päästä minnekään työpäivän jälkeen, ei anna sinun harrastaa eikä tehdä kotona mitään muuta kuin istua tyhjäksi kalutussa makuuhuoneessa, et saa ottaa mitään kontaktia ulkomaailmaan... ja sitten mies kertoisi, että rakastan sinua. Uskoisitko?
Miksi rangastukseksi ei riitä kotiaresti, miksi lisäsanktiot ja vielä noin rankat? Kuukauden kotiaresti on tosi pitkä (yhdestä myöhästymisesta!?), viikko tai kaksi olisi riittänyt. Mikä oikeus isällä on kajota nuoren naisen henkilökohtaisuuksiin, viemällä tämän tavarat? Ei kuulosta rakkauden osoitukselta vaan halulta hallita.
Mitä hyvää tytössä on? Jo se, etteä EI esim. tupakoi, liehu yömyöhään ulkona jne, on hyvä asia. Se, että harrastaa ja käy koulussa, on hyvä, ja että tekee läksyt.
Tyttö uhmaa. Hän haluaa että hänellä on edes jotain omaa (ei kerro missä on ollut). Mutta viemällä kaikki oma ympäriltä tilanne vain pahenee.
Pitäisi saada luottamus ja uskominen siihen, että hänestä välitetään. Tuolla tavalla se ei onnistu. Pitäisi saada nuori itse opiskelemaan siksi, että kyse on hänen tulevaisuudesta, ei opettajan tai vanhempien. Pitäisi saada nuori uskomaan, että hänestä välitetään, ollaan huolissan, mutta ei hyväksytä kaikkea sääntöjä on noudatettava. MUTTA: myös aikuisen on kuunnelta lasta, oltava valmis kompromisseihin ja myönnytyksiin ja muutettava esim. kotiituloaikoja ym. sääntöjä, jos ne osoittautuvat huonoiksi.
On oltava selvät säännöt, JA mitä seuraa jos niitä ei noudateta eikä niin, että rikkomuksesta tulee mitä tahansa mielivaltaista käyttäytymistä. Esim. kotiaresti, mutta kuukausi on TOEDLLA PALJON!! Entäs kun hän kärähtää tupakasta tai viinasta? Loppuelämä kotiarestia, niinkö? Silläkö hän oppisi "tavoille", vaiko vain uhmaamaan ja vihaamaan lisää?
Miksi sinä annat miehen tehdä noin lapsellesi? Miksi et puolusta, nuose takajaloillesi lapsen puolesta? Mitä sitten - Tulisko perheriita ja millainen? Tytär kokee, että isä ei välitä hänestä eikä äitikään, kun äiti ei puolusta?
Jos isä on uhannut hakata lapsen, jos koulumenestys ei parane...???!!! HALOO!! ja sitten pitäisi lapsen uskoa, että isä rakastaa! Mikä takaa että se jää uhkaukseksi, kun nytkin isä on toteuttanut älyttömiä kasvatusmetodeja?!!
Olisiko teidän aika keskustella ihan kunnolla? Olisiko aika mennä hakemaan apua kodin ulkopuolelta? JOs isä ei suostu, mene sinä tytön kanssa, se on alku.
Miehesi ei näköjään osaa nähdä omassa toiminnassaan mitään väärää tai korjattavaa. Tai anteeksi pyydettävää. Vika on aina muissa, vai? Millainen on hänen oma nuoruutensa ja suhteensa vanhempiinsa? Luultavasti aika vähän on hyväksyntää tai hyviä, kannustavia sanoja saanut.
Halusin juuri vahvistusta muilta siihen, että mieheni määräämät rangaistukset ovat kovia. Meillä on olemassa lasten kanssa sovitut säännöt ja rangaistukset, jos sääntöjä rikkoo. Ne eivät ole noin kovat. 14-v. tyttö on kuitenkin rikkonut niitä useasti ja selitykset eivät ole useinkaan kovin uskottavia. Jos häntä ei ole kuulunut kotiin sovittuun aikaan, häntä ei vastaa kännykkään vaan tulee sitten kun huvittaa. Myös koulusta tulee viestejä tekemättömistä läksyistä ja satunnaisista tunnin luvattomista poissaoloista ja kirjojen kotiin jättämisestä. Poliisi on myös ottanut kerran kiinnin kaljan hallussapidosta (4 pulloa) vaikka annettu raha oli tarkoitettu aivan muuhun tarkoitukseen. Nämä kaikki sääntöjen rikkomiset ja uhmaava käytös on saanut isän uskomaan, että laaditut säännöt eivät ole riittävän kovia. Vappuaattona tyttö lähti omille teilleen vaikka oli kotiarestissa ja se sai isän raivoissaan viemään tytön tavarat jonnekin piiloon, josta minäkään en tiedä. Olen jutellut tytön kanssa, että ymmärtääkö hän, että mitään rangaistuksia ei tulisi, jos hän noudattaisi sovittuja sääntöjä. Hän ei kuitenkaan jatkossakaan ole luvannut noudattaa niitä.
Olen myös jutellut isän kanssa, että mielestäni rangaistusten kovuus ei varmaan ole oikea keino mutta vastaukseksi olen saanut, että selvittele sitten itse ongelmat, sittenpähän näen miten tyttö joutuu pulaan, kun ei tottele ketään. Minun mielestä nuori ottaa ohjeita ja ojennusta vastaan paremmin, jos tietää voivansa luottaa vanhempiinsa ja siihen, että rakkaus kestää vaikka virheitäkin tekee. Olen todellakin harkinnut kääntyä kasvatusneuvolan tai jonkun muun puoleen. Tilanne on alkanut käydä jo monella tavalla sietämättömäksi.
Tuohan kuulostaa hirmuhallinnolta. Itse en moiseen pystyisi. Ei tuommoista tietysti tarvitse sietää kenenkään.