Kun David kerran oli huoneessa, joka oli täynnä naispuolisia avbaruusolentoja, olento sanoi hänelle, että hän antaisi kaikille näille naisille lapsen."minua ei huvittanut rakastella kaikkien kanssa. Ejakuloin säiliöön. Luulen, että naiset hedelmöitettiin minun siemenelläni.
Eräänä yönä David oli riisuutunut ja odotti tietoista fyysistä kontaktia omassa makuuhuoneessaan. Yhtäkkiä hän kuuli naisen äänen sanovan, älä avaa silmiäsi. Hän ei noudattanut käskyä ja näki jotakin leijumassa yläpuolellaan. Aivan kuin hänen odottamansa olennon ruumis olisi tiivistymässä ilmasta tiiviiksi, läpinäkyväksi ja valoisaksi. Hän pelästyi ja menetti tajuntansa.
Oliko kysymyksessä molekyylien tiivistyminen biologiseksi olennoksi hänen ruumiinsa yläpuolella vai pitkälle kehitetty holografinen teknologia, jolla pystyttiin keräämään ruumiin nesteitä? Vai oliko kysymyksessä interdimensionaalinen penetraatio jostakin muualta universumista?
Tosiasiaa pukkaa jälleen
Mies maalta
1
300
Vastaukset
- tuohikuorilehtipuu
Oli
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2732834Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka402259Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3471977- 1051697
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1051644Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121355- 661297
- 681243
- 551169
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl781126