Lanzaroten ilmasto joulukuussa???

Menossa(ko?)

Heippanen!Millainen sää Lanzarotella on joulukuussa?kylmää ja sateista?

Vaihtoehtoinen matkakohteemme olisi Thaimaan Koh Lanta, mutta ajatus 14 tunnista lentokoneessa ja 5 tunnista linkassa ei innosta enää toistamiseen.
Siellä olisi varmuudella lämmintä,mutta mutta.

7

1207

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mahdoton ennustaa

      Voi, kun sen sään osaisi ennustaa tai jopa tilata samalla kun tekee matkavarauksen.
      Viime vuonna sää saarilla joulun ja uudenvuoden aikaan oli ihan mahtava, mutta toisenlaistakin on nähty. Joulukuussa saattaa pahimmassa tapauksessa olla epävaikaista, ainakin tuulista - Lanzarotella yleisesti ottaen tuulee aina.

      Parhaassa tapauksessa sää on kovinkin lämmin ja aurinkoinen tai sitten se on jotain näiden kahden ääripään välillä. Omasta mielestäni kevyt pilvipouta on parasta, koska en hirveästi tykkää kuumasta auringonpaisteesta, enkä viihdy rannoilla. Lanzarotella on joka tapauksessa niin paljon nähtävää, että viileämmälläkään säällä tekemisestä ei ole puutetta. Ainahan voi tehdä myös trippejä naapurisaarille joko lentäen tai lautalla. Lanzarotelta pääsee Blaya Blancan kautta Fuerteventuran Corralejoon, joka on ihastuttava paikka ja kuulu hyvistä kalaravintoloistaan sekä dyyneistään..

      Lentomatka on n. 6 tuntia ja rapiat tuulesta riippuen, joka on vielä suhteellisen siedettävä. Itseäni ei saisi maksustakaan istumaan 14 tunnin lentoa, kokemuksia on myös niistä, enkä kaipaa uusia. Lyhyemmilläkin lentoajoilla kaukoitään Suomesta nyt pääsee, mutta tuo 6 tuntia on minulle ihan maksimi, enkä itse asiassa kaipaa sitä kosteaa tappohellettä, joka Thaimaassa vallitsee. Jokainen tyylillään.

      Onhan niitä myös muita Kanarian kohteita, mutta kyllä yleensä se "suursäätila" joka sillä suunnalla vallitsee, koskee koko saariryhmää.

      Mukavaa matkaa joka tapauksessa!

    • tämä idea?

      Menimme viikoksi jouluna. Edeltävä viikko oli tullut vettä kuin aisaa. Meidän viikolla oli ihanat kelit. Yhtenä päivänä satoi ja sinäkin vuokrattiin auto ja ajeltiin ympäri saarta. Joten se ei haitannut. Öisin saattoi tihuttaa vähän ja tuuli yltyi, mutta silloin oltiin nukkumassa.
      Merivesi oli omasta mielestäni lämmintä varmaan johtui siitä, että hietikolla oli todella kuumaa, koska aurinko porotti. Viileä merivesi tuntui vilpoittavalta. Puoli tuntia saatoin uiskennella rauhassa ennekuin alkoi tuntumaan vilpoiselta. Täällä Suomessa en vielä ole tänä kesänä käynyt uimassa järvessä. Kylmältä on tuntunut!
      Muitakin oli uimassa Lanzalla.

      Tykkäsin ja menisin uudestaan jopa sadekauden aikaan. Tietysti ottaen sen riskin että vettä voi tula tiuhaan tahtiin pahinpina aikoina.

      Voitteko silti riskeerata ja mennä LAnzalle ja jos niin urja tuuri sattuu, että sataa, niin sitten keksiä vaihtoehtoista tekemistä?

      Meillä oli lämmitetty allas, joten siinä oli iiihana polskutella!

    • todennäköinen

      että Kanarialla on talvi silloin ja vaivoin päivällä 20C hyvällä tuurilla. Lanzarotella tuulee aina kun ei ole vuoria suojana ja sade on todennäköistä. Merivesi on kylmää ja asunnot varsinkin yöllä pirun kylmiä kivilattiat korostaa vielä sitä. Minä menen ainakin Thaimaahan sillä perillä on ainakin lämmintä ja sitä ei ole Kanarialla jouluna. Eikö sille muutamalle tunnille ole ihan sama ja sehän nukutaan koneessa. Ja onko pakko 5 tuntia linja-autossa? ei ole.

      • höööööö

        Älähän nyt höpise... siellä saattaa olla joskus talvella viileämpää, mutta ei kuitenkaan kylmää. Lämmintä piisaa ympäri vuoden.. Menepä sinä Thaimaahan ja minä menen Kanarialle.


      • ei ikinä enää
        höööööö kirjoitti:

        Älähän nyt höpise... siellä saattaa olla joskus talvella viileämpää, mutta ei kuitenkaan kylmää. Lämmintä piisaa ympäri vuoden.. Menepä sinä Thaimaahan ja minä menen Kanarialle.

        ja oltiin vko 34 Lanzarotella viime kesänä ja tuuli ja satoi joka päivä. Täytyy sanoa että paleli vaikka oli 20c päivälläkin. Oli kuulemma kylmempää kuin normaalisti mutta minulle riitti ja sitä samaa keliä oli sitten tänä heinäkuussa myös täällä. Ei voi sanoa että palelee kuin helmikuussa Suomessa mutta ei takuulla ole lämmintäkään joulukuussa sillä 20 c ei vielä ole lämmintä kun puhutaan ilmoista, yli 30 on jo.


    • Paco1

      näin olen seitsemän joulukuuta Lanzarotella,viettänyt ja kahdeksas on tulossa.
      Ihan kerran on myrsky ja sade sattunut kohdalle joka kesti kolme päivää.pieniä kuuroja silloin tällöin,lyhkäsiä nekin.
      Kertaakaan en ole pallellut päin vastoin palanut.

      • beentheredonethat

        Tarkoitat varmaan vuoden 2002 joulukuun puoliväliä, kun Lanzarotella oli rankkasateita ja muilla saarilla Canaria-TV:n mukaan suorastaan kaoottista.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4218
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3446
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1796
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1663
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      297
      1430
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      928
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      858
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      835
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      804
    Aihe