Olen avioliitossa miehen kanssa, jolla on aikuinen tytär. Mieheni on ollut lapsensa yksinhuoltaja erosta lähtien ja tytär on tavannut äitiään satunnaisesti. Tyttö on siis aikuinen ja asuu omillaan, seurustelee. Kun hän muutti pois isänsä luota alkoivat yölliset, rakkauden tunnustus-tekstiviestit saapua isänsä puhelimeen. Mieheni on joskus näyttänyt minulle näitä viestejä. Periaatteessa eihän siinä mitään pahaa ole, että kertoo vanhemmilleen rakastavansa heitä, mutta se ei jotenkin tunnu normaalilta! Lisäksi tytöllä oli tapana murrosiässä pyytää isänsä hänen luokseen esim. saunaan jollakin verukkeella (ei siis saunomaan, vaan tuomaan pyyhettä, katsomaan jotain "ihottumaa"). Minulla on ainakin sellainen käsitys, että tuossa iässä ei juuri mielellään esiinnytä alastomana vanhempiensa edessä. Mieheni tyttärellä on ollut jotain ongelmia mielenterveyden kanssa aikuisiän kynnyksellä. Toisaalta mietin, että tyttö on niin ripustautunut isäänsä eikä voi hyväksyä meidän liittoa ja haluaa noin tehdä minut mustasukkaiseksi. Tuskin kellään on kokemuksia tämmöisestä, mutta onko tämä teidän mielestä normaalia käytöstä? Itse olen kyllä aika ymmälläni ja huolestunut.
outo tytär-isä suhde?
18
4041
Vastaukset
- tytär kokee
sinut kilpailijanaan, isän toisena naisena. Olet vienyt hänen miehen ja yrittää saada sinut mustasukkaiseksi.
Täytyy olla ongelmia nuorella naisella, psykiatri voisi auttaa häntä - ensi tilassa
Tietysti tytär vedättää, se on selvä. Mutta miksipä ei? Hänen ja isänsä väliin Sinulla ei ole menemistä.
Toisaalta hyvinhän hänen vedätyksensä toimii kun saa Sinut noin vähällä noin hämilleen, ihan nauroin ääneen pienelle sielullesi. hehhh. -et sitten oikein aikuinen ole sinäkään?
Miksi kukaan aikuinen nainen olisi missään määrin mustasukkainen miehen omalle lapselle???? Enpä kässää. Sama kun olisi mustasukkainen lyhtypylväälle. Päänsä sietäisi tutkia.- leila*
kuka sanoi että on mustasukkainen? En huomannut tekstistä sellaista. Vaikutat melko tasapainottomalta, kannattaisi käydä lääkärillä ennen kuin vahinkoa syntyy. Huh!
- hokata pointtia
apeen kirjoituksesta...
- ihan naulankantaan
huomaan, kun noi kaksi heti kateuksissan älähti.
Itse en olis paremmin osannut sanoa. - mustasukkaisuutta
leila* kirjoitti:
kuka sanoi että on mustasukkainen? En huomannut tekstistä sellaista. Vaikutat melko tasapainottomalta, kannattaisi käydä lääkärillä ennen kuin vahinkoa syntyy. Huh!
niin ei kannata sanoa toisia tasapainottomiksi (jos kerta itse on)
Mustasukkaisuus paistaa kilometrejen päähän, ei ap muutoin tänne olis kirjoittanut, kuin epävarmuuttaan.
Kasva sinäkin aikuiseksi. - olkihattu.
mustasukkaisuutta kirjoitti:
niin ei kannata sanoa toisia tasapainottomiksi (jos kerta itse on)
Mustasukkaisuus paistaa kilometrejen päähän, ei ap muutoin tänne olis kirjoittanut, kuin epävarmuuttaan.
Kasva sinäkin aikuiseksi.jos on mustasukkainen? Tunnethan sinäkin vihaa, iloa jne. Mielestäni sinun pitäisi kasvaa aikuiseksi!
- tässäkin käymässä noin
etä-isä joka kohtelee 12-vuotiasta tytärtään kuin hän olisi perheen valtiatar, tytär määrää isällä ollessaan kaupassa käynnit, mitä ostetaan, miten ollaan, mitä ohjelmia katsotaan, kuka istuu etupenkillä isän autossa, kaivelee kaapit ja tonkii käsilaukut, Istuu isänsä syliin ja kiekkuu siinä, kannattaa itseään sylissä tai niskassa, tulee aikuisten makkariin keskellä yötä ja tarkistaa mitä isä tekee siellä uuden vaimonsa kanssa.
"Äitipuolta" saa tämä tytär haukkua, nimitellä ja alistaa, isä ei puutu mitenkään vaan nauraa ja "ilakoi" tyttärensä kanssa vaimonsa kustannuksella. Mutta äitipuoli ei saa yrittää kasvattaa lasta, ei puolustaa itseään ei mitään...- todella pahalta
On aivan normaali kehityksellinen juttu että tytär kilpailee isänsä rakkaudesta tämän aikuisen kumppanin kanssa, aivan samalla tavoin pojat kilpailevat äidin rakkaudesta. Siinä sinällään ei kuitenkaan normaalisti ole mitään seksuaalista tai väärää, koska lapsihan ei erota rakkauden erilaisia muotoja.
Mutta. Missään perheessä, missä lapsi määrää kaikesta, ei voi olla asiat kunnossa. Kyllä aikuisen kuuluu olla perhettä koossa pitävä voima, joka päättää suuremmat linjaukset, asettaa tietyt rajat ja säännöt ja pitää niistä kiinni. Se on yksi vanhemman perustehtävistä. Luin joskus hyvän kirjoituksen "miten tehdä lapsesta nuorisorikollinen", ja siinä mm. mainittiin seuraavaa: anna aina kaikki periksi, koskaan älä aiheuta pettymystä, anna lapsen määrätä, anna lapsen päättää kaikesta, älä aseta mitään rajoja tai sääntöjä, älä ole kiinnostunut mitä lapsesi tekee vapaa-ajallaan tahi miten menestyy koulussa." Siinä nyt vaan muutama muistamani esimerkki.
Erityisen kurjaa on tuollainen sinua vastaan liittoutuminen. Kyllä siinä mies on mennyt metsään. Jos vaan avioliittonsakin aikana tuollaista piti, eipä ihme että ero tuli.
Saneleppa ehdot miehellesi, tuollaista et vastaan ota. Ja jos ei mies tajua, niin mitä ihmettä sellaisen kanssa enää teet? - koko roskan....
tiiä sitten "millainen suhde" *vihi vihi* tuollaisessa voisi sitten isällä ja tyttärellä olla:O
- viola
On mielestäni korjaus paikallaan, en ole alkuperäisessä kirjoituksessani maininnut, että olisin mieheni tytölle mustasukkainen. Osaan kyllä suhtautua hänen käytökseensä kuin aikuinen. Ihmetyttää hänen käytöksensä, sillä kyseessähän on jo aikuinen ja kyllähän sen ikäisen jo pitäisi ottaa hieman etäisyyttä isäänsä myös tunnetasolla, etenkin kun viestejä tulee edelleenkin lähes viikottain.
Sinä, joka kerroit tästä 12-vuotiaasta tytöstä, tarinasi kuullosti pelottavan tutulta. Joten jos kyseessä on miehesi/tuttusi lapsi, kehottaisin sinua ehdottomasti puuttumaan asiaan. Noin suurin piirtein tämäkin tarina on mennyt. Ja tuo sama käytös jatkuu edelleen, vaikka "lapsi" on jo 20-vuotias! Hän penkoo minun tavarat joka kerta, kun käy luonamme, isän pitää passata hänelle ruoka valmiiksi paloiteltuna pöytään yms.. Useinkaan en pysty sitä touhua katsomaan, vaan lähden hänen vierailun ajaksi muualle. Meillä ei lapsia, mutta en tiedä sekoaisiko tyttö lopullisesti, jos saisimme lapsen. Joten ei kannata päästää asioita ihan tähän pisteeseen. En vain tiedä, miten tässä tulisi menetellä, olenko sivusta seuraaja, kuten tähän saakka??- tytskä
Ihan tosissaan sillä "lapsella" on jotain ongelmia tunnepuolella ainakin! Eikö isä huomaa moista käytöstä vai eikö halua huomata? Olisiko mahdollista, että te kaikki istuisitte pöydän ääreen keskustelemaan asiasta?Sanoisit suoraan, miten sinua ihmetyttää että isä joutuu esim. paloittelemaan lapsensa ruuat ja sen, ettei ole oikein kajota toisen tavaroihin. Ja mitä sitten, jos tytär suuttuisi tai isä..silloin he ovat keskenkasvuisia molemmat!
- ole-
mustasukkainen, tarvitaan kyllä muutakin kuin se että sanoo ettei ole. Siihen tarvitaan se että käyttäytyy sillälailla ettei ole. Ja nettiin kirjottelu tytär-isä suhteesta ei todellakaan vaikuta tasapainoisen ihmisen tekosilta.
Enkä väittänyt ettet osaisi suhtautua kuin aikuinen sinällään, mutta et kirjoittelisi tänne jos ei asia sinua vaivaisi= olet mustasukkainen. - olet¨...
ole- kirjoitti:
mustasukkainen, tarvitaan kyllä muutakin kuin se että sanoo ettei ole. Siihen tarvitaan se että käyttäytyy sillälailla ettei ole. Ja nettiin kirjottelu tytär-isä suhteesta ei todellakaan vaikuta tasapainoisen ihmisen tekosilta.
Enkä väittänyt ettet osaisi suhtautua kuin aikuinen sinällään, mutta et kirjoittelisi tänne jos ei asia sinua vaivaisi= olet mustasukkainen.mikä lie! Jos alkuperäinen on mustasukkainen, mitä sitten? Olethan sinäkin joskus vihainen jne.
- oikeasti
ole- kirjoitti:
mustasukkainen, tarvitaan kyllä muutakin kuin se että sanoo ettei ole. Siihen tarvitaan se että käyttäytyy sillälailla ettei ole. Ja nettiin kirjottelu tytär-isä suhteesta ei todellakaan vaikuta tasapainoisen ihmisen tekosilta.
Enkä väittänyt ettet osaisi suhtautua kuin aikuinen sinällään, mutta et kirjoittelisi tänne jos ei asia sinua vaivaisi= olet mustasukkainen.jättää tuollaiset typerät arvostelut naulakkoon? Miksi kirjoitatte tänne jos teillä ei oikeasti ole neuvoa kysyjälle? Mielestäni alkuperäisen pitäisi keskustella miehensä kanssa, tuollainen käytös ei todellakaan ole tyttäreltä normaalia!
- Äiti minäkin
Jos omat lapseni käyttäyisyisivät vastaavanlaisesti, olisin kyllä todella huolissani. Ja eikä kyllä olisi itsellänikään tullut mieleen teininä/varhaisaikuisena vaivata isää öiseen aikaan rakkaudentunnustuksilla.
Kyse on varmasti juuri siitä, jota itsekin epäilit: riippuvuussuhteesta isään, mikä ei ole katkennut normaaliin kasvuun kuuluvalla tavalla. Myös mahdolliset mielenterveydenongelmat varmasti vääristävät tyttären käsitystä siitä, mikä on lapsen ja vanhemman välistä ns. normaalia kanssakäymistä ja estänyt häntä kasvamasta itsenäiseksi vanhaasta erilliseksi aikuiseksi. Tilanne on jatkunut jo vuosia, joten ilmeisesti miehesikin on vaikea hahmottaa käytöksen epänormaaliutta.
Oletko puhunut asiasta miehellesi? Ei se varmasti helppoa ole, mutta se on kai ainoa tapa alkaa ratkoa ongelmaa. Jos tytär käy mielenterveysongelmiensa takia terapiassa, voisit ehdottaa miehelle tämän ottavan yhteyttä terapeuttiin ja puhuvan kyseisistä asioista. - kirsikka'
Kunpa miehesi ymmärtäisi että tytär tarvitsee apua! Hänellä on elämä vielä elämättä joten olisi aika viedä asiaa eteenpäin jotta tyttö voi alkaa elämään nuoern naisen elämäänsä.
Se on selkeästi isän asia järjestää apua.
Toivon sinulle voimia! - ...takertuivat....
...sinun mustasukkaisuuteen, mikä ei mielestäni tästä paista mitenkään...
Ite jäin miettimään tytärtä joka teininä kutsuu isänsä saunaan katsomaan jotain itessään... Kun mietin omaa isäsuhdetta, en KOSKAAN olisi pyytänyt sen ikäisenä isääni katsomaan saunaan itseäni, eikä totta puhuen isäni olisi halunnut tullakkaan... Tideä sitten miten teillä muilla, mutta itselläni näin... Mielestäni sen ikäinen peittelee kehoaan isältään...
Ja jos 20-vuotias tytär on mustasukkainen noin pahasti äitipuolelleen, on tyttärellä asiat pahasti vialla... Mut jos se johtuu juuri siitä että tytär itse on saanut päättää kaapin paikan kotona, ei se ole ihme... Uhmaat sitä kaapin paikkaa... :)
Puhu miehellesi asiasta! Ja sinulla on täys oikeus kieltää tytärtä penkomasta laatikoitasi, ne ei hänelle kuulu. Ymmärrän nuoren tytön uteliaisuuden, mut mielestäni toi vaikuttaa enemmänkin "valtataistelulta" sekin...
Paljon voimia tuohon, itse pötkisin pois, jos ei isä tee asialle mitään...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2624341Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653538Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591861Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251734Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991457Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?133989Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18896Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235869en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115862