Miksi on niin, ettei kampaajalla voi istua omassa rauhassaan ja kampaaja leikata tukan hiljaa? Miksi he aina yrittävät vääntää juttua? Ja miksi se juttu pitää olla minusta? 'Onko sinun päiväsi kiireinen?' Missä olet töissä - tai oletko sinä töissä?' 'Ai olet ammatinharjoittaja, kotona - sepä kuulostaa.. mielenkiintoiselta..'
Ja miksi aina menen samalle kampaajalle? Harvoin käyn, koska on pitkä tukka, ja latvat voi napsia itsekin. Kävin siellä vuosia sitten, ja he leikata nipsauttivat niskaihosta palasen pois, veri vaan valui. Eivätkä edes pyytäneet anteeksi! Ja minä istuin tyynesti silloinkin, niska veressä. Toisen kerran sain sellaisen kampauksen, että jouduin menemään korjauttamaan sen muualla seuraavana päivänä, ja toinen kampaaja kysyi, mitä minulle oikein oli tapahtunut. Se oli kuin variksen pyrstö. (Olin pyytänyt Dianan-laista tukkaa:) Ja sinne vaan tungen uudestaan.
Eikö voisi olla asseille omat kampaamot, joissa ei tarvitse jutella? Voisi velottaa enemmän, kunhan ei tarvi puhua.
Miten selviytyä
11
933
Vastaukset
- siitä että
kampaaja jutustelee. Jos itse haluat, että hän vain tekee työnsä hiljaisuuden vallitessa, voit sanoa siitä, mutta tietysti ystävällisesti. Jo kampaajasi ei ymmärrä tätä, vaihda kampaajaa. Asiakas on aina oikeassa on liike-elämän sääntö.
- miten sanoa
se ystävällisesti, tai muutenkaan. Istun ja kärsin. Ehkä auttaisi, jos ottaisin mukaan lukemista, tai olisin kirjoittavinani muistikirjaan jotain tärkeää..
- itse assi
assilla on juuri vaikeus kommunikoinnissa. Joten jos yrittää sanoa jotain "ystävällisesti" toisen mielestä assi sanoo sen "oudosti". Sitten kampaaja leikkaa sinulle kostoksi kauhean näköisen kampauksen.
- vähemmästäkin
miten sanoa kirjoitti:
se ystävällisesti, tai muutenkaan. Istun ja kärsin. Ehkä auttaisi, jos ottaisin mukaan lukemista, tai olisin kirjoittavinani muistikirjaan jotain tärkeää..
Kyllä kampaajan pitäisi tajuta sanomattakin, jos toinen ei halua rupatella. Voit viestittää sen aivan hyvin vaikka lyhyillä vastauksilla, lehden lukemisella jne.
- mandariininen ei jaks kirja...
Olen viimeksi ollut kampaajalla yli 20 vuotta sitten. Siis lapsena kun oli pakko.
Olen joskus miettinyt josko kokeilisi miltä se tuntuu. Mutta ei, toisen kosketus ja erityisesti päähän tuntuu yli-karsealta.
Voisin kuvitella, että jos otat musiikkia mukaan ja kuulokkeet korvillesi, saat ehkä olla rauhassa puhumatta?- instrumentaalista
NT-viestinta kokemusten jakamista, jot teet ralla palstalla. Vaikka instrumentaalista, koska haluat ongelmaan vastauksen, mutta joudut jakamaan kokemuksen saadaksesi vastauksen.
Tosi ystavaa ei tule, jos et suostu jakamaan kokemustasi...
- hiustenleikkuusta
hei minullakin on samoja kokemuksia itys ejoudun aina juttelee kampaajan kanssa aina ja yritän viihdyyttää mutta nyt löyty mulleki hyvä kampaaja joka arvosti mun tyyliä.
en minäkää jaksa keskittyy kampaajalla varsinkaan
jos on nuori ja aloittelija huh huh oli kärsimys olla
missä valmistuvat nii ei kannata mennä...
laitan itse hius värit...
kirjottelehan joskus jos on jotain samaa- aloittaja
minulla on hyviä kokemuksia! Oli halpaakin, mutta se oli mukava kokemus. Minulla oli silloin tukka vyötäisille asti, ja olen laiha (ei ollut oikein varaa ruokaan niihin aikoihin:) ja pitkä, ja olin ainut asiakas. Neljä nuorta tyttöä katseli minua ihaillen kun harpoin tuoliini! Se oli aivan uusi kokemus minulle. He näkivät ihmisen kauneuden hänen hiuksissaan, ja minulla on kaunis, kullanvärinen, lainehtiva tukka. Neljältä tytöltä ja heidän opettajaltaan meni melkein puolitoista tuntia tukkani leikkuuseen, mutta he kohtelivat minua kunnioittaen. Ja he puhuivat paljon, mutta keskenään. Minä sain kuunnella. Se oli hauskaa. Miksi en mennyt sinne tälläkin kerralla? Olin ihan unohtanut heidät. No, tulee aina seuraava kerta. Tukka sen kun kasvaa, mokoma.
- yksi vinkki on kyllä
ota lehti ja lue sitä, silloin he antavat sinun keskittyä lukemiseen.
Tuohon, että jouduit saksituksi, sanoisin, että kampaajat ovat jotenkin kieroutunutta porukkaa. Outi Nyytäjä kirjoitti kerran kolumnissaan jossain lehdessä tästä, että jossain vaiheessa he tekevät asiakkaalle tämän, että tekevät jonkun ihan kauhean kampauksen ja tämä toistuu, jolloin on vaihdettava kampaajaa. Ihan kuin häätäisivät asiakkaan pois... Siis joissain paikoissa.
Itselleni on ihan kauheaa käydä kampaajalla ja letti sen näköinenkin... Pelkään todella kampaajalla käyntiä, vaikka haluaisin että tukka on hyvin, enkä enää rupea itse leikkaamaan kun tulos on valokuvista päätelleen ollut niin karmea.
Täytyy vain rohkaista itsensä ja mennä, kuten niin monissa asioissa.
Nykyinen kampaamoni on melko hyvä, tosin käyn noin kerran vuodessa. He tuntevat minut ja inhoan niitä kampaajia syvästi (koska joudun antamaan heidän leikata tukkani), mutta ei ole tuolla sattunut kuin kerran että sain hirveän nirhityn hiirenhännän. Itse asiassa kun nyt ajattelen niin olen käynyt tuolla jotain seitsemän vuotta ja aina on riski, että jotain menee pieleen. Viimeeksi leikkasivat karmean lyhyen otsatukan.
Mutta paras keino on, että antaa tarkat ohjeet.
Assien kampaamo! Voi että, olisi niin ihanaa. Ehkä joku assi-kampaaja voisi keksiä sellaisen. Voisi menne turvallisin mielin ja kaikki hinnat olisi näkyvissä ja selkeät ja tietäisi mitä tapahtuu.- nimi
voisi olla vaikka 'Cut the Crap'.
Tai ehkei sentään. Olemmehan asit kirjaimellisesti ottavia asiakkaita.
Ikkunaan vain selkeä ilmoitus: "Täällä ei ole pakko puhua". Menisin sinne oitis.
Niin se kananpyrstökampaus johtui siitä, kun se oli sen kampaamoketjun promootio: ilmainen hiustenleikkuu ja pullo shampoota. Tietysti menin. Sisään astuessani oli pitkä lainehtiva tukka, ja halusin muuttaa imagoani. No muuttuihan se:) Niin pian kuin kerroin tulleeni sen ilmaisen leikkauksen takia, minut ohjattiin nuoren tytön luo, joka siinä vaiheessa tuskin oli vielä leikannut kenenkään hiuksia. Hän kyseli jatkuvasti muilta, mitä nyt seuraavaksi. Tukkani oli niin paksu, että se yleensä leikataan neljässä kerroksessa. Tämä nipsautti sen yhtenä tuppaana, ja sitten yritti tasoitella. Nyt se naurattaa, mutta silloin olin niin nolo tukastani, etten halunnut mennä ulos ollenkaan. - kuin leikkaus
nimi kirjoitti:
voisi olla vaikka 'Cut the Crap'.
Tai ehkei sentään. Olemmehan asit kirjaimellisesti ottavia asiakkaita.
Ikkunaan vain selkeä ilmoitus: "Täällä ei ole pakko puhua". Menisin sinne oitis.
Niin se kananpyrstökampaus johtui siitä, kun se oli sen kampaamoketjun promootio: ilmainen hiustenleikkuu ja pullo shampoota. Tietysti menin. Sisään astuessani oli pitkä lainehtiva tukka, ja halusin muuttaa imagoani. No muuttuihan se:) Niin pian kuin kerroin tulleeni sen ilmaisen leikkauksen takia, minut ohjattiin nuoren tytön luo, joka siinä vaiheessa tuskin oli vielä leikannut kenenkään hiuksia. Hän kyseli jatkuvasti muilta, mitä nyt seuraavaksi. Tukkani oli niin paksu, että se yleensä leikataan neljässä kerroksessa. Tämä nipsautti sen yhtenä tuppaana, ja sitten yritti tasoitella. Nyt se naurattaa, mutta silloin olin niin nolo tukastani, etten halunnut mennä ulos ollenkaan.Eihän se niin kamalan kauheaa ole, vaikka olisi harjoittelijan ensimmäinen asiakas.
Minä olin kerran menossa ihan oikeaan lääketieteelliseen leikkaukseen ja valitin jännittäväni kamalasti, koska kyseessä oli ensimmäinen leikkaukseni. Lääkäri yritti ottaa osaa: "Sama juttu minulla".
Minä muuten en ole käynyt parturilla kolmeenkymmeneen vuoteen, koska en pysty olemaan hytkymättä, jos joku on selkäni takana terävien esineiden kanssa. Nuorena leikkasin itse vaihtelevalla menestyksellä. Nyt vaimoni leikkaa, koska häntä en jostain syystä pelkää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1026448
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h834933Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1053191Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p303032Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska262235Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191616Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?961211Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3391192Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311106- 48884