Onko kukaan tullut raskaaksi adenomyoosista huolimatta?
Adenomyoosia kun ei voida poistaa kohdusta ollenkaan, kun se kasvaa lihaksen sisällä.
Aika huono juttu. Kannattaako mitkään hoidot, jos alkiolla ei mahiksia kiinnittyä sairaaseen kohtuun?
adenomyoosi
2
1425
Vastaukset
- gyne
Adenomyoosin ja lapsettomuuden yhteydestä on ristiriitaisia käsityksiä. Tiedetään, että adenomyoosi haittaa alkion kiinnittymistä kohdun limakalvoon. Joitain hoitokokeiluja on tehty adenomyoosipotilaiden hedelmällisyyden parantamiseksi. Useimmiten on käytetty gonadotropiinien vapauttajahormonin agonistia esim. Zoladexia, jonka tiedetään myös pienentävän myoomien kokoa ja hillitsevän endometrioosia. Yleensä tällaista oman hormonitoiminnan pysäyttävää hoitoa ei käytetä enempää kuin 6 kk yhtäjaksoisesti.
- ei voi tulla raskaaksi
kun on Zoladex-kuurilla, joten lapsettomuushoidosta ei sinänsä ole kysymys..?
Ja kierron normalisoituminen vie vielä tälläisten hoitojen jälkeen oman aikansa ja aikaa kuluu... Itse en lähtisi näin koviin hoitoihin, monenlaisia endohoitoja ollut, enemmän niistä ollut haittaa kuin hyötyä. Kaikista pahin oli Enanton depot, hyvänä kakkosena tuli Danocrine. Kaikkea paskaa sitä ihmisille lääkkeenä annetaankin... :(
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p545666Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "732782Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella182000No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol401885Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1601815- 181771
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5152881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome191161Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy811141Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah66965