Huolena

Hei,
onko kukaan samassa tilanteessa? Olisi kiva kuulla kommentteja niiltä, jotka painivat samojen ongelmien kanssa.

Olemme suht nuori lapsiperhe, vähän päälle 3-kymppisiä. Vanhempamme ovat kuitenkin jo sen verran huonokuntoisia, että meillä on jatkuvat huoli ja stressi heidän asioista ja pärjäämisestä. Joskus tuntuu kohtuuttomalta, kun saman ikäiset kaverit voivat koska vaan viedä lapset isovanhemmille hoitoon ja lähteä kaksistaan hoitamaan parisuhdetta tai tapaamaan kavereita. Meillä se ei onnistu.

Yleensähän tässä tilanteessa ollaan vasta vähän vanhempana, jolloin omatkin lapset ovat ehkä jo kasvaneet pikkulapsi vaiheen yli.

Joskus on rankkaa pyörittää omaa arkea ja yrittää sitten vielä huolehtia vanhempien asioista ja siivoilla heidänkin nurkkia ja kuskailla joka paikkaan. Välillä tuntuu, että kaikki kasautuu omaan niskaan.

Muilla samanlaista?
3395
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

naapurilla on toisinaan tosi rankkaa kyseisen asian suhteen. Heillä ei tosin ole kuin yksi lapsi, mutta osaa hänkin olla välillä hankala... Me ei sen takia paljoo ehditä nähdä, koska heidän pitää hoitaa omat työt, oma koti ja käydä viel siel mummolassa.

Toivottavasti jaksat hoitaa vanhempiasi, ettet itse rasitu liikaa.

Hyvää syksyn alkua, vaikka helteet ovat vallanneet meidät =)

Äänestä

toisen puolen isoisovanhemmat kuvaamassasi avuntarpeessa.
Vuorottelemme muiden lastenlasten kanssa eikä kenellekään käsittääkseni ole liian rankkaa.

Äänestä

meillä alkaa olla se tilanne ettei isovanhempia enää ole joten nuo ajat on jo takana. Joskus oli isovanhempia joile viedä lapsia ja äkkiä olikin se tilanne että hoidettiin niitä isovanhempi aja heidän asioitaan aika laillakin.

Asiahan on kiinni jokaisen eläntilanteesta ja vaiheesta sekä iästä. Lapsiahan voi tehdä niin monen ikäisenä että se ratkaisee koko jutun.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vanhemmat kirjoitti:

Hei,
onko kukaan samassa tilanteessa? Olisi kiva kuulla kommentteja niiltä, jotka painivat samojen ongelmien kanssa.

Olemme suht nuori lapsiperhe, vähän päälle 3-kymppisiä. Vanhempamme ovat kuitenkin jo sen verran huonokuntoisia, että meillä on jatkuvat huoli ja stressi heidän asioista ja pärjäämisestä. Joskus tuntuu kohtuuttomalta, kun saman ikäiset kaverit voivat koska vaan viedä lapset isovanhemmille hoitoon ja lähteä kaksistaan hoitamaan parisuhdetta tai tapaamaan kavereita. Meillä se ei onnistu.

Yleensähän tässä tilanteessa ollaan vasta vähän vanhempana, jolloin omatkin lapset ovat ehkä jo kasvaneet pikkulapsi vaiheen yli.

Joskus on rankkaa pyörittää omaa arkea ja yrittää sitten vielä huolehtia vanhempien asioista ja siivoilla heidänkin nurkkia ja kuskailla joka paikkaan. Välillä tuntuu, että kaikki kasautuu omaan niskaan.

Muilla samanlaista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu