En jaksa!!!

En jaksa tätä sairautta enää! Todella ahdistavaa, kun on tällainen psyykkis-fyysinen sairaus päällä. Minun elämääni tämä rajoittaa: rajoittaa sitä mitä teen ja etenkin, mitä jätän tekemättä. Jos olen saanut joissain tietyissä tilanteissa tai paikoissa kohtauksia, välttelen niitä. Esim. paikan ei tarvitse ola muuten mitenkään epämiellyttävä tai ahdistava.
En pysty rentoutumaan muuta kuin äärimmäisen harvoin, koska kohtauspelko on läsnä aina ja joka paikassa.
Töissä on kovat paineet, kun on pysyttävä muiden tahdissa vaikka väsyttää ja keskittymiskyky&muisti pätkii.
4756
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

minäkin sain työttömänä se helpottaa
usko pois.

Äänestä

Pelkäätkö vain että kohtaus tulee, vai onko kyseessä jo jonkinlainen paniikki asiasta? Itselleni kehittyi aika pahanlaatuinen paniikkihäiriö vaikka en itse ollut edes mielestäni pelännyt kohtauksen saamista. Sain neurologilta ajan psykiatrille, ja tältä reseptin rauhoittaviin joita ottaa tilanteen yllättäessä. Noin puolessa vuodessa pääsin eroon rauhoittavien popsimisesta ja vuoden päästä en enää kantanut niitä mukanakaan. Kysy neurologiltasi.

Äänestä

täällä päässäkin heittää!!!!!!!!!!!!!!!1
ei jaksa:)
aloitin keppran eilen yhtä huimausta
heikotusta ja voimattomuutta
tuntuu että ehkä nuo epi kohtaukset
olis parempia kuin nämä sivuvaikutukset
pakko jaksaa laittaa jotain ruokaa pojille
milloinhan tämä on liikaa:)

Äänestä

ja toivo, että Sinulle saataisiin
toimiva lääkitys mahdollisimman
nopeasti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


romahtaja kirjoitti:

En jaksa tätä sairautta enää! Todella ahdistavaa, kun on tällainen psyykkis-fyysinen sairaus päällä. Minun elämääni tämä rajoittaa: rajoittaa sitä mitä teen ja etenkin, mitä jätän tekemättä. Jos olen saanut joissain tietyissä tilanteissa tai paikoissa kohtauksia, välttelen niitä. Esim. paikan ei tarvitse ola muuten mitenkään epämiellyttävä tai ahdistava.
En pysty rentoutumaan muuta kuin äärimmäisen harvoin, koska kohtauspelko on läsnä aina ja joka paikassa.
Töissä on kovat paineet, kun on pysyttävä muiden tahdissa vaikka väsyttää ja keskittymiskyky&muisti pätkii.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu