lasten isän ei tarvitsekaan maksaa enää senttiäkään elatusmaksuja "entisistä lapsista" kun on mennyt naimisiin, ja uusi vaimo kotona lasten kanssa. On siten, että kun ovat naimisissa, niin isä on velvollinen nyt ensisijaisesti elättämään uuden vaimon joka ei tienaa, ja uuden liiton lapset, ja kaksi lasta edellisestä elämästä ei enää mahdu elatuksen alaisuuteen. Ja tämän vahvisti sos.viranomaiset. Ja lisäksi heillä oli tullut lainaa lisää, kun oli ostettu uusi auto, ja tämä autolaina huomioitiin heille menoksi.
Eli jos elatusvelvollisella on aviopuoliso, neljä lasta joista kaksi tästä uudesta liitosta, ja kaksi lasta asuu muualla, niin jos uusi puoliso lakkaa tienaamasta, niin kaksi lasta vanhimmasta päästä jäävät ensimmäisenä ilman elatusta? Vaikeasti selitetty mutta näin.
Siis, meneekö uusi perhe elätettävien lasten edelle, todella? Ja eikö ole kohtuutonta, että esim autolainan maksu huomoidaan ennen elatuksen maksua? Itse maalaisjärjellä en voisi ottaa sellaista luottoa, jonka lyhentäminen vähentäisi lasten elämiseen tarvittavia rahoja.
mitenkäs uusi perhe huomioidaan
10
1157
Vastaukset
- uskomatonta touhua
En oikein halunnut uskoa silmiäni, kun luin sun tekstin.. Siis ihan oikeesti??
Sen voi vielä ymmärtää, että elatusmaksut alenisi, koska kyllähän ydinperheessäkin varat vähenevät sitä tahtia kun porukkaa tulee lisää.. Mutta ei siinäkään vanhempia lapsia unohdeta tyystin..
Järki hoi...- aloittaja
sama, joka kirjoitti jokin aika sitten että isän ei tarvitse maksaa elatusmaksuja ollenkaan, koska sossussa(lastenvalvoja) todettu, että muita menoja on niin paljon, ettei jää elatukseen varaa..? Isän tulot eivät kuitenkaan olleet minimitulot. Taitaa olla erilaisia sääntöjä ja osa säännöistä tehdään lastenvalvojan oikeuksilla...Äiti saa kunnalta elatustuen n 130e/lapsi vaikka isää ei velvoiteta maksamaaan, tai isä katsotaan maksukyvyttömäksi.
- Mahti-Onni
aloittaja kirjoitti:
sama, joka kirjoitti jokin aika sitten että isän ei tarvitse maksaa elatusmaksuja ollenkaan, koska sossussa(lastenvalvoja) todettu, että muita menoja on niin paljon, ettei jää elatukseen varaa..? Isän tulot eivät kuitenkaan olleet minimitulot. Taitaa olla erilaisia sääntöjä ja osa säännöistä tehdään lastenvalvojan oikeuksilla...Äiti saa kunnalta elatustuen n 130e/lapsi vaikka isää ei velvoiteta maksamaaan, tai isä katsotaan maksukyvyttömäksi.
Mutta tarkennuksen tynkää, sillä lastenvalvojan ainoa "oikeus" on "hyväksyä" allekirjoituksellaan, lapsen vanhempien sorvaama sopimus.
Mitä tulee muutoin laskentatapoihin tahi sääntöihin, niin ellei ole lakiin perustuvaa, niin ei ole tarvis välittää.
Monasti eri viranomaiset "keksivät" sovellutuksiaan laista ja asetuksista, omien katsomuksien mukaan. Ihan esimerkkinä, tosin kaukaa haettuna. Aseen osto/kantolupaa haettaessa, lupaviranomaiset vaativat kuulumisen johonkin ampuma- tai metsästysseuraan, vaikka perustuslain mukaan ihmisillä on vapaus valita joten kyseinen vaatimus on perusteeton.
- ...............
MINUSTA, joka en siis ole sossu ;), KUMPIKAAN perhe ei mene toisen edelle. Eli uuden perheen lasten ei tarvitse nähdä nälkää muttei vanhojenkaan! Eli ehkä jos pahasti asiat, niin elari VOISI mahdollisesti mielestäni laskea, jos sillä taataan samanlaiset taloudelliset mahdollisuudet kummallekin samanarvoiselle lapselle. Ja hyvä se olisi minusta, ettei ainakaan elareita täysin lakkauteta jos isällä/äidillä varaa maksaa edes sen jonkin verran ja kantaa kortensa kekoon taloudellisessa mielessä.
Mielestäni KAIKKI lapset mahtuvat elatuksen alaiseksi - ja se riippuu myös vanhemmista ja miten varakkaita he ovat omilla tahoillaan. Kyllä tuo noilla tietopläjäyksillä kuulostaa todella oudolta. - mikaml
Valitsit väärän ja rahattoman miehen. Oma vikasi. Älä valita.
- ...................
"Eli jos elatusvelvollisella on aviopuoliso, neljä lasta joista kaksi tästä uudesta liitosta, ja kaksi lasta asuu muualla, niin jos uusi puoliso lakkaa tienaamasta, niin kaksi lasta vanhimmasta päästä jäävät ensimmäisenä ilman elatusta? Vaikeasti selitetty mutta näin."
Eli kun uusi puoliso tienaa, lapset saa elatusta. Kun uusi puoliso ei tienaa, lapset ei saa elatusta. Eli uusi puoliso, jonka lapsista ei edes kyse on se elättäjä?- maksa elareita
vieraista lapsista missään olosuhteissa.
Mikäli katsotaan , ettei biologisella elatusvelvollisella ole varaa maksaa elatusapua, tai elatusvelvollinen on tuntematon, maksaa kunta/kaupunki ns. minimin, eli vajaa 130€/kk/lapsi.
Mikäli lähihuoltajan taloudessa asuu toista sukupuolta oleva toinen aikuinen, eli uusi puoliso, menettää lähivanhempi yh:n lapsilisäkorotuksen kuitenkin, 36,60€/kk/lapsi.
- oikeusministeriöön
Käy katsomassa www.om.fi
Ei sen kyllä ihan noin pitäisi mennä.
Itsellä on myös menossa jo kohta puoli vuotta kestänyt elatussopimuksen teko... Täällä käpykorvessa kun ollaan vasta siirtymässä tähän uuteen. Kunhan muistaa, että pakko ei ole laittaa nimeä mihinkään paperiin vaikka painostusta tulisikin. Ja jos sopuun ei päästä, on käräjäoikeus se viimeinen paikka joka sen tekee, sitten menee ainakin lain mukaan jos ei muuten. - Ydinperheellinen
Perheellisenä avioliitossa asuvana monilapsisen perheen isänä voin todeta, että maksamani elatusapumaksuni yhdestä lapsesta on melkoisen pieni, mutta jotain kuitenkin. Vaimo kodinhoidontuella, joten meidän elämiseen varattu perussummat. Pienestä elatusapumaksusta huolimatta lapsi saa täydentävää elatustukea ja heillä on paljon enemmän rahaa käytettävissä elämiseen, kuin omassa ydinperheessäni.
Laskennallisesti elatusapumaksua ei olisi tarvinnut maksaa ollenkaan, mutta sopimuksen myötä vältettiin oikeudenkäynnin arpomiset... jotka ei todellakaan suosi etävanhempia. - lasten elämiseen rahaa
Viestisi luettuani ajattelin ensin, että lapsiparat eivät siis saa mistään mitään rahaa, ja ovat yksistään sinun kontollasi. No eihän se kuitenkaan niin ole! Saavathan lapset joka tapauksessa elatusta kunnalta sen minimin, eikö totta?
Olisiko sinusta sitten parempi vaihtoehto niin, että isä tuossa tilanteessa jatkaisi elatusmaksuja, mutta ei kykenisi huolehtimaan uusista lapsistaan. Eli siellä saisivat sen tuen vaikkapa sossulta? Tai pitäisikö se jakaa niin, että samasta isästä imetään rahat kumpaankin perheeseen tasapuolisesti, ja lisäksi sossu maksaa myös kumpaankin perheeseen tasapuolisesti saman summan lisätukea? Siis mitä merkitystä sillä on, mistä se tarvittava raha tulee sinä muutamana vuotena, jolloin isän nykyinen perhe ei omaa kahta elättämiseen kykenevää aikuista?
Vai onko kyse siitä, että siellä uudessa perheessä se äiti ei saisi olla kotona, vaan hänen pitäisi juosta töihin, jotta kenenkään ei tarvitsisi ottaa rahojaan vastaan sossusta?
Ompa tosiaan kaamea ongelma.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614197Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653429Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541788Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251647Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2971422Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132924Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235855en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115824Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17791