polvivamma

Olin sienimetsässä ja yritin jalalla kaataa nokkospuskaa. Sivuttainen liike.
Kuului pieni rusahdus ja kipu polven kohdilla oli valtava.
Kipu heltisi ja pystyin kävelemään ja uimaan ihan tavallisesti koko iltapäivän sekä illan. Yöllä heräsin polvi kipuun ja tänään en ole kyennyt koukistamaan polvea pystyasennossa, kävely tuottaa epätasaisella alustalla suurta tuskaa.

En ole käynyt lääkärissä, sillä olen maaseudulla lomapäiviä viettämässä.

Jalka/polvi ei ole turvoksissa eikä arista sitä painaessa mistään.

Mikä on voinut tapahtua???
3757
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jo viime lokakuussa, kun ponnistin pikkusen, jotta pääsen jakkaralle seisomaan, kun piti tappaa sellaisia kirvahyttysiä, joita tuli solkenaan lämpimässä lokakuussa ikkunanpesun yhteydessä. Tajusin vaan, että jotain tapahtui polvessa tai paremminkin polven taipeen kudoksissa. Kova kipu tuntui ja aamulla pääsin hädintuskin rappuja alas ja käveltyä töihin. Kipua ja jalan jäykkyyttä polven kohdalta on jatkunut vaihdellen, mutta nyt se on pahentunut. Lisäksi alaselän alimmainen nikama tai se "suoliluun nivel" on kipeänä ihan kuin iskiaksessa. Koko jalka jäykkänä, mutta kun kävelen vähän aikaa tasaisella, kävely onnistuu. Ei ole herkkua lähteä reippaille lenkeille, kun ei tiedä, lysähtääkö eli kestääkö polven nivelet jne. Suoraan sanoen olisi kannattanut pesettää ikkunansa jollain ja maksaa kunnon palkka, kun vertaa, mikä riesä siitä pikku hypystä jakkaralle tuli. Olen tosin lähes eläkeläinen jo, joten mulla voi olla alkavaa nivelrikkoa. Mutta kun ne kudoksetkin polvitaipeessa on koko ajan kipeät. No joo, huomenna menen lääkäriin, eiköhän se selviä. Tiedän, mulla on selkärangassa madaltumia ja kun vähän aikaa istun, nikamat painavat sitä nikamaa, josta lähtee hermo jalkaan. Mutta kun välillä tuntuu, että vika on nimenomaan polvessa, ei selkänikamissa. Kivaa tulla rammaksi, kun on perinyt heikon selän. :(

Äänestä
  • Huh...

    Toivottavasti polveesi löytyy hoitoja.

    Nyt oma polveni on hieman parempi, mutta jossain asennossa siihen vihlasee niin rajusti, että taju on mennä eikä se siedä vielä ns. nuljautuksia, tasaisella on mentävä.

    Maanataina pitäisi loman jälkeen mennä töihin. Onneksi ei ole ruummillinen työ. Nyt tiedän ettei nokkospuskia kannata mennä taltuttamaan jalalla.

    Äänestä

  • tuuliharja kirjoitti:

    Huh...

    Toivottavasti polveesi löytyy hoitoja.

    Nyt oma polveni on hieman parempi, mutta jossain asennossa siihen vihlasee niin rajusti, että taju on mennä eikä se siedä vielä ns. nuljautuksia, tasaisella on mentävä.

    Maanataina pitäisi loman jälkeen mennä töihin. Onneksi ei ole ruummillinen työ. Nyt tiedän ettei nokkospuskia kannata mennä taltuttamaan jalalla.

    Pääsin polveni ultraan ja röntgeniin, ja tulos oli että polvessa on nivelrikko. Se ei tarkoita vammaa, joka syntyisi nyrjähdyksessä, vaan se on nivelten kulumasairaus, johon ei ole parantavaa lääkettä. Oli arvattavaa, koska toisessa polvessa se todettiin jo muutama vuosi sitten. Nyt se toinen polvi on oireeton, mutta on tämän vaivan pahentanut myös alaselän nikamanvälin madaltumakin, vaikkei sitä kuvattu röntgenissä. Työterveyshuolto ei enää pane hirveästi rahaa minuun, koska jään pian eläkkeelle.

    Onneksi tulehduskipulääkkeillä saa oireita vähenemään, mutta nyt mun pitää syödä kahta eri lääkettä. Arthryliä monta kuukautta yksi pussi tai uudempi valmiste, tabletti. Ja 30 päivää tulehduskipulääkettä "meloxicam", joka on nivelrikkoon tarkoitettua. Jännä juttu, että tuo lääkitys häivytti myös ne mainitut kudosoireet polvitaipeessa. Nyt kun pääsen jo kävelyillekin, pitääkin liikkua kovasti, ja uida yms. Käyn myös salilla, joka tekee hyvää selälle ja lihaksille. Olen käynyt kuntosalilla jo pian 10 vuoden ajan lähes joka viikko, paitsi kesähelteellä. Mutta eihän tämä diagnoosi ollut imartelevaa.

    En ole paljon yhtään käyttänyt ennen kipulääkkeitä, mutta nyt on pakko, jos haluaa liikkua, mikä taas edistää koko terveyttä. Olen tosin kuullut monilta muiltakin, että on polvikipua jo nuoremmillakin, joten onkohan kesän helteillä ja vedolla ikkunoista ja ovista yhteyttä asiaan?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuuliharja kirjoitti:

Olin sienimetsässä ja yritin jalalla kaataa nokkospuskaa. Sivuttainen liike.
Kuului pieni rusahdus ja kipu polven kohdilla oli valtava.
Kipu heltisi ja pystyin kävelemään ja uimaan ihan tavallisesti koko iltapäivän sekä illan. Yöllä heräsin polvi kipuun ja tänään en ole kyennyt koukistamaan polvea pystyasennossa, kävely tuottaa epätasaisella alustalla suurta tuskaa.

En ole käynyt lääkärissä, sillä olen maaseudulla lomapäiviä viettämässä.

Jalka/polvi ei ole turvoksissa eikä arista sitä painaessa mistään.

Mikä on voinut tapahtua???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu