Oinasmies

näin vain kävi, rakastuttiin. Tiedän, että tuli ja vesi ei sovi yhteen, mutta tässä vain oli jotain joka sai meidät yhteen. Kaikki on taivaallista. Kitkaa ja rakkautta. Yhdessä jo 9 kuukautta!
Mietin, että mikä on se, että oinas ja rapu pärjäävät näin hyvin yhdessä..
ehkä se ei vain aina johdu horoskoopista..
71650
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Olen itse samaa mieltä että vaikka ne aina sanoo ettei oinas ja rapu ole hyvä yhdistelmä niin kyllä mulla on ollut hyviä kokemuksia. niinkuin sanoit...kitkaa ja rakkautta :)
Ja muutenkin, ihmisistähän se on kiinni eikä horoskooppeista. Onnea teille!!

Äänestä

Yhdessä ja onnellisesti! Rapun ja oinasm, yhdessä melk. vuosi. Riitoja, valta taisteluja ym. on ollut, mut sovinnot on ihan parasta ja kaikki kitka unohtuu! Missään vaiheessa kumpikaan ei kuitenkaan ole kyseenalaistanu tunteitaan toista kohtaan, oli tilanne mikä hyväänsä. Kihloissa ollaan ja häitä suunnitellaan. Onnea teillekin!

Äänestä

Minäkin tiesin alusta asti ettemme muka sovi yhteen, mutta ei rakkaudelle mitää voi. Yhdessä jo yli kolme vuotta oinasmiehen kanssa. Välillä riitoja ja valtataistelua. Kinataan ja sit jo halataaan ja pyydetään anteeksi. Rapuna sanon välillä tosi pahasti ja niin sanoo myös oinaskin. Niitä ei saa ottaa vakavasti. Mistään hinnasta en halua oinaasmiehestäni eroon, rakkautta niin paljon....

Äänestä

Itsekkin olen oinasmiehen kanssa olu jo hyvän tovin yhdessä. Kuukauden päästä tulee kaksi vuotta täytee!
Mites kuvailisin; sanotaan vaikka että ei ole juurikaan niitä kinoja. ja jos on, ne on leikkimielisiä :) toki joskus saatan sanoa pahasti, kun taipumusta siihen on mutta pyydän yleensä anteeksi. Tulista rakkautta tämä juttu. Ja totta on; horoskooppeihin ei kantsi aina luottaa ;)

Äänestä
  • miuhun tykästy oinas mies ja ite oon rAPUNAINEN. hää tykästy,halusin oll kkaveri. niin kävi. minä tykästyin ja hää halus olls ksveri. outo homma. edelleen ollaan kavereita. tykästyttiin,mut hää ei halunnu mua. miulla kissat ja tykkäsin liikaaa juvaava. tosin ei hääkään raitis. mut eihän kaikkee ihannaa viu saáda. minä täydellistä miestä ja hää naista joka ois elännä hänen ehdoillaan.

    Äänestä

  • Sam täällä, tulista on. Huutoa ja riitaa..Kuitenkin sovinnot parasta ja eipähän käy aika pitkäksi. Valtataistelua on paljon, oinas ei mielestäni ymmärrä mitä rapu tarkoittaa. Kääntää asian toisinpäin mitä tarkoitin. Luovuta en miehestä. Oinaassa liikaa hyvääkin menetettäväksi. Tuli ja vesi sopivat mainiosti.

    Äänestä

Ollaan oltu yksissä nyt 24 vuotta ja hyvin pyyhkii!!!
Ei olla suuremmin riidelty, tavallista nahinaa oli silloin alkuvuosina, nyt on riidat ilm. riidelty taikka ikä tuonut mukanaan kypsyyttä, niin ettei tarvitse suuremmin hiiltyä.

oinasmies sopii mielestäni hyvin ujolle, kotona viihtyvälle ravulle. Oinas antaa rohkeutta ja energiaa ja rapu tuo kodinlämpöä ja rauhaa oinaalle, rapuhan on kiihkeä rakkaudessaan, jos häntä ei loukata. Suosittelen!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja rapunainen --> lovers kirjoitti:

näin vain kävi, rakastuttiin. Tiedän, että tuli ja vesi ei sovi yhteen, mutta tässä vain oli jotain joka sai meidät yhteen. Kaikki on taivaallista. Kitkaa ja rakkautta. Yhdessä jo 9 kuukautta!
Mietin, että mikä on se, että oinas ja rapu pärjäävät näin hyvin yhdessä..
ehkä se ei vain aina johdu horoskoopista..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu