Auttakaa

Isäni luonne on muuttunut hurjasti viime vuosien aikana. Hän tupakoi PALJON, käyttää myös lähes päivittäin alkoholia (mikä on myös ongelma sinänsä). Hänen maailmansa on nykyään hyvin mustavalkoinen, hän ajattelee olevansa aina oikeassa ja syyttää muita kaikesta mahdollisesta. Äitini kanssa olemme epäilleet aivokasvainta, mutta voiko kyse olla siitä? Lääkärille häntä ei saa, sillä hän ajattelee sen olevan vain vittuilua.
4450
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

mielenterveyden ongelmilta kuin syövältä. Voihan se tietysti olla sitäkin, mikäpä minä olen moista kieltämään. Alkoholismi muuttaa ihmisen luonnetta juuri kuvailemaasi suuntaan. Syöpä ei ole helppo sairaus mutta ei ole alkoholismikaan, eikä mielenterveyden ongelmat.

Äänestä
  • usein alkoholismi. Pahaa oloa yritetään helpottaa alkoholin tuomalla lohdutuksella. Kyse ei varsinaisesti ole alkoholismista, koska alkoholi jää usein pois kun muutkin asiat saadaan kuntoon.

    Ilman lääkärin apua ei pahasta masennuksesta parane.

    Äänestä

Miehelläni oli samat oireet muutama vuosi sitten. Lopulta sain hänet lääkäriin ja mielialalääkkeet saivat hänet taas jaloilleen.

Äänestä

isäsi tarvitsee apua! neuvottele ensin äitisi ja kenties muidenkin perheenjäsenten/ sukulaisten ...tuttavien kanssa. jospa joku saisi houkuteltua isäsi lääkäriin. Paras olisi jos joku voisi mennä sinne hänen mukaansa. Toivottavasti isäsi saa apua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kyyneleet.... kirjoitti:

Isäni luonne on muuttunut hurjasti viime vuosien aikana. Hän tupakoi PALJON, käyttää myös lähes päivittäin alkoholia (mikä on myös ongelma sinänsä). Hänen maailmansa on nykyään hyvin mustavalkoinen, hän ajattelee olevansa aina oikeassa ja syyttää muita kaikesta mahdollisesta. Äitini kanssa olemme epäilleet aivokasvainta, mutta voiko kyse olla siitä? Lääkärille häntä ei saa, sillä hän ajattelee sen olevan vain vittuilua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu