Tyttöystäväni Hannan kaveri Tanja oli tullut meille yökylään ja ilta oli sujunut rattoisasti kotiviiniä siemaillen ja vanhoja muistellen. Tarpeeksi joristuamme päätimme vihdoin mennä nukkumaan, samaan sänkyyn, kuten tapana pienessä asunnossamme oli. Tytöt hoitivat iltapuuhansa sillä aikaa kun minä kävin ulkona tupakalla ja kihersivät juttujaan vielä kun sujahdin heidän väliinsä. Molemmilla oli t-paita yöpaitana ja pikkuhousut jalassa, minulla pelkät alushousut.
Päivä oli ollut pitkä, joten olin hetkessä jo lähes unessa. Yhtäkkiä Hanna kääntyi puoleeni ja kuiskasi korvaani, että tekisi mieli rakastella. Varmemmaksi vakuudeksi hän sujautti kätensä alushousujeni sisään ja tunnusteli varovasti penistäni. Kuiskuttelin takaisin, ettei me voida kun Tanja on vieressä, mutta Hanna vakuutti, että vieraamme nukkuu sikeästi pitkän matkan ja kotiviinin uuvuttamana. Vierestämme tosiaan kuuluikin jo raskasta ja tasaista hengitystä; varma merkki sikiunesta.
Käännyin Hannan puoleen ja suutelin häntä samalla puristaen hellästi takapuolesta. Hannan ote koko ajan kovenevan kyrpäni ympärillä tiukkeni samaa tahtia ja hänen kätensä alkoi kuoria housujani pois. Vapauduttuani vaatekappaleen kahleista riisuin Hannan ilkosen alasti ja katselin hetken hänen kauniita rintojaan sivellen niitä hellästi. Sitten käteni valui alemmas ja löysi Hannan jo kostean vaon, johon oli aina niin mieluisaa upottaa sormensa. Painoin suuni hänen rinnoilleen ja imin hitaasti Hannan kiinteitä tissejä. Hanna jatkoi runkkaamistani, kunnes menetti rytmitajunsa ja keskittyi sormieni ja suuni tuottamaan nautintoon. Käännyin hänen päälleen ja painoin kättäni tiukemmin hänen jalkoväliinsä, samalla rintoja yhä kiihkeämmin imien. Liu’utin sormeani pitkin liukasta vakoa, välillä klitorista villisti sormeillen, välillä työntäen sormeni suloiseen reikään. Mieleni olisi tehnyt nuolla Hannan pillua, mutten uskaltanut liikkua liikaa, ettei Tanja heräisi.
Tapansa mukaisesti Hanna ei kestänyt kovinkaan pitkään käsittelyäni, mutta tavoistaan poiketen hän joutui pidättelemään äänivarojaan; yleensä hän sai erittäin kovaäänisiä orgasmeja, jotka olisivat herättäneet talviunillaan olevan karhunkin, Tanjasta puhumattakaan. Ravistavan orgasmin jälkeen sivelin Hannan häpyhuulia ja vatsaa hellästi ja suukottelin häntä kaulaan, kunnes suurin tunnekuohu oli laantunut ja hengitys hieman tasaantunut.
- Nyt on sinun vuorosi, Hanna kuiskasi hymyillen ja työnsi minut päältään selinmakuulle. Hän könysi päälleni hajareisin ja pienillä liikkeillä sujautti kovana seisovan kyrpäni kuumaan, liukkaaseen pilluunsa. Aloimme rakastella varovasti, kädet toistemme ympärillä, ettemme herättäisi vieressämme tuhisevaa Tanjaa. Pikkuhiljaa tahti kiihtyi ja Hanna suoristi selkänsä nousten istumaan päälläni, ja hänellä oli selvästi vaikeuksia pidätellä itseään. Ratsastus muuttui villimmäksi, sänky heilui jo uhkaavasti ja Hannan huohotus ja voihkinta kovenivat kuin huomaamatta. Minäkin tempauduin mukaan Hannan hurjaan kiimaan, tartuin häntä molemmin käsin lantioista ja nostin jalkani hieman koukkuun saadakseni voimaa naimiseemme. Välillä hieroin ja puristelin yläpuolellani heiluvia Hannan rintoja kiimasta kuumissani ja ainoa ajatus oli laueta tuon ihanan naiseni syvään, kuumaan ja liukkaaseen pilluun.
Kunnes vierestä kuului: - Ei oo reiluu!
Tanja oli herännyt ja istui vieressämme t-paita päällään, käteensä nojaten ja tuijotti meitä.
Minä jähmetyin samalla silmänräpäyksellä enkä tiennyt mitä tehdä. Tanja oli yllättänyt meidät tosiaankin housut kintuissa, kesken kuumimman seksiaktin. Mitäs nyt tehdään? Hanna otti kuitenkin ohjat nopeasti käsiinsä:
- Mikä…ei oo…reiluu… hän huohotti kiinnostuneen kohteliaasti kiimansa huipulla keskeyttämättä ratsastustaan kyrpäni päällä.
- No kun mä yritän nukkua ja te vaan naitte siinä vieressä... Ei oo reiluu, olisitte menny jonnekin muualle, tai olisitte ainakin hiljempaa, eihän tollasessa metelissä kukaan voi nukkua, Tanja nurisi oikeasti suuttuneen oloisena.
- Voi…sori…ei me…haluttu herättää… Mut kun…tää vaan…tuntuu…niin…helvetin hyvältä! Hanna puuskutti lopettamatta edelleenkään ratsastustaan. Itse olin edelleen liikkumatta ja odotin, mitä tapahtuu.
- Tuu Tanja…tänne…sori… Hanna puuskutti ja halasi vieressään istuvaa ystäväänsä.
- Tää oikeesti…tuntuu ihan…helvetillisen…hyvältä! Hanna vakuutti vielä, hieman tahtiaan jo hidastaneena. Tanja tuntui uskovan Hannan sanoja, sillä hän katsoi nyt vuorotellen meitä molempia, niin Hannan rintoja, yhdessä hiljalleen liikkuvia haarojamme kuin minun vartaloanikin. Katselin Tanjan kasvoja ja olin näkevinäni leppymisen merkkejä, jopa hienoista hymynkaretta.
- Ihan oikeesti Tanja, sori et herätettiin. Me yritettiin kyl olla hiljaa, mut eihän se sit onnistunu, sanoin minäkin jotain tehdäkseni.
- No, ei kai se mitään. Mut kun mulla ei ole ketään ja te vaan naitte kuin kanit siinä vieressä niin otti vähän pattiin, jatkakaa te vaan… Tanja sanoi vilkaisten minuun ja hymyillen samalla hieman kainosti.
- Voi Tanja, ei me pahalla, tuu tänne, mä oon tosi pahoillani, mut mun teki nin mieli… Hanna soperteli kiihkon jälkimainingeissa, kyrpäni edelleen sisällään. Hän otti Tanjan jälleen halaukseensa ja puristi tämän lujasti rintaansa vasten. Tanja horjahti hieman ja joutui ottamaan tukea minusta. Tunne oli aika erikoinen, kun Tanjan käsi läiskähti vatsalleni, vain muutaman sentin päähän kyrvästäni, joka puolestaan oli Hannan pillussa.
Hanna jatkoi Tanjan hyvittelyä ja halaamista ja Tanja puolestaan joutui korjailemaan kätensä asentoa miten parhaiten taisi. Tosin minusta tuntui, että hän mieluumminkin tunnusteli minua kuin yritti löytää paremman asennon. Hanna otti Tanjan pään käsiensä väliin ja sanoi painokkaasti:
- Tanja, mä olen tosi pahoillani. Anna anteeks, hyvä ystäväni, ja suuteli pitkään ystäväänsä huulille. Näky ei ollut minulle mikään uusi, tytöt olivat ennenkin ärsyttäneet kapakoissa naapuripöytien iäkkäämpiä rouvia ”lesboilemalla”, kiihkeitä humalaisia kielareita vaihtaen. Mitään todellista lesboilua he eivät – tietääkseni – olleet harrastaneet.
Mutta nyt olimmekin meidän sängyssä, Hannalla ja minulla ei ollut rihman kiertämää ja lisäksi kivikovana seisova kyrpäni oli edelleenkin Hannan kuuman kosteassa pillussa. Suudelma sai silmissäni aivan uudenlaisen merkityksen.
Ja jotain uutta se oli ilmeisesti Tanjallekin, sillä hän ei suinkaan vetäytynyt naureskellen pois, vaan painautui entistä tiukemmin Hannaa kohti ja nosti samalla kätensä vatsaltani Hannan rinnalle. Suudelma jatkui edelleen, Hanna otti tiukemman otteen Tanjan päästä painaen hänen huuliaan omiaan vasten. Tanjan käsi puolestaan puristi yhä rohkeammin Hannan rintaa, sivellen välillä myös kylkiä ja pakaraa niin pitkälle kuin yletti.
Todella pitkältä tuntuvan ajan päästä tytöt irrottautuivat toisistaan, katsoivat hetken toisiaan silmiin ja hymyilivät. Molemmilla taisi tulla sama idea yhtä aikaa, sillä kuin yhteisestä sopimuksesta Hanna tarttui Tanjan t-paitaan ja vetäisi sen hitaasti Tanjan pään yli tämän mitenkään vastustelematta. Sitten tytöt katsoivat jälleen hetken toisiaan silmiin, jonka jälkeen Hanna painoi Tanjan pään rinnoilleen, sulki silmänsä ja aloitti jälleen ratsastuksen kyrvälläni pienin, rauhallisin liikkein. Tanja myötäili liikkeitä ja imi ja nuoli ystävättärensä rintoja, puristeli niitä käsillään ja kosketteli vartaloa joka puolelle. Hanna painoi Tanjan päätä rintojaan vasten sitä tiukemmin mitä korkeammalle kohti hekuman huippua hän kyrpäni nokassa ratsasti ja Tanja yritti vastata haasteeseen minkä ehti, imien ja nuollen ja samalla käsillään Hannaa joka puolelta puristellen.
Minäkin sain Tanjan käsistä osani, ja jokainen hipaisu tuntui kuin sähköiskulta. Tuijotin lumoutuneena edessäni aukeavaa näkyä, jossa tyttöystäväni ja hänen kaunis ystävättärensä nauttivat toisistaan täysin siemauksin.
Lopulta heräsin unestani ja tajusin, että aivan käsieni ulottuvilla oli nyt myös Tanjan ihana perse. Laskin käteni varovasti pikkuhousujen yläpuolelle selän päälle ja odotin reaktiota. Kun sellaista ei kuulunut, uskalsin hivuttaa kättäni pikkuhousujen päälle ja sivellä varovasti takapuolen kaarta. Perse oli todellakin vieressäni kuin tarjottimella, joten pääsin vapaasti kokeilemaan kaikki mahdolliset alueet, mutta vieläkään ei Tanja tuntunut laittavan stoppia tutkimusretkilleni. Kiiman kannustamana rohkaisin mieleni ja sujautin käteni pikkuhousujen kuminauhan alle ja aloitin rohkeamman puristelun. Tanjan jalat olivat jääneet tiukasti yhteen puristuneiksi, joten pillu oli tavoittamattomissani. Mutta kun käteni sitkeästi yritti tavoittaa kaikkein pyhintä, tie avautui Tanjan avustuksella. Hän nousi kontalleen sängyllä, otettaan Hannasta irrottamatta, ja käänsi jalkansa minuun päin. Tanjan jumalainen perse oli nyt vieressäni, jalat hieman harallaan, täysin avoimena tutkimusmatkailulleni. Enää ei ollut kysettä siitä, mitä saisi tehdä.
Sivelin kaunista pyllyä pikkuhousujen päältä ja liu’utin sormiani välillä jalkojen välistä pikkuhousujen etumuksen yli. Tunsin, kuinka Tanja värähteli jokaisella kosketuksella. Työnsin käteni kuminauhan alle ja aloin vetää housuja hitaasti alaspäin perseposkien yli reisille. Polvitaipeisiin päästyäni Tanja nosti kuuliaisesti vuorotellen kumpaakin jalkaa ja hetken kuluttua hän oli vieressämme täysin alasti.
Hanna ratsasti edelleen päälläni, Tanja oli alasti polvillaan hänen edessään ja nuoli vimmiasena Hannan rintoja. Hanna katseli silmät nautinnosta viiruina touhujani ja hymyili, kun työnsin käteni Tanjan jalkoväliin, josta löysin kuumaakin kuumemman, valtoimenaan pulppuavan kiihottavan limaisen ja liukkaan pillun. Tanja oli tosiaankin päässyt mukaan vauhtiimme ja oli kiimaisempi kuin uskoinkaan. Lähes samassa sormieni osuessa klitorikseen Tanja irrotti päänsä Hannan rinnoilta, koukisti niskaansa ja ulvahti. Lopetin hetkeksi, jolloin Tanja katsoi minuun raukeasti olkansa yli ja sanoi käheällä äänellä: - Älä lopeta…
Noudatin käskyä ja aloin hieroa Tanjan kuumaa kiimapillua yhä nopeammin. Tanja oli jo unohtanut Hannan rinnat ja keskittyi vain silmät kiinni sormityöskentelyyni. Hannaa tilanne ei tuntunut haittaavan, sillä hänkin oli lähes omissa maailmoissaan, ratsasti vain hurjasti päälläni ja painoi Tanjaa meitä molempia vasten kuin transsissa.
Tanja oli päättänyt saada enemmän, joten kesken kaiken hän nosti toisen jalkansa ylitseni laskien hehkuvan pillunsa naamalleni. Otin ilomielin tämän yllätyksen vastaan ja upotin kieleni hänen turvonneiden häpyhuultensa ja kosketusta huutavan klitoriksensa joukkoon. Samalla työnsin sormiani hänen pilluunsa sen minkä ehdin ja yletin. Tanja suorastaan pulppusi kosteaa, märkää, liukasta ja kiihottavaa nestettä, jota oli kaikkialla pillussa ja joka kasteli nopeasti kasvoni kauttaaltaan. Näkökenttäni oli rajattu, mutta kun tunsin kaksi alastonta, kiimaista naista istumassa päälläni – toinen kyrpäni ja toinen naamani päällä, samalla toistensa rintoja hieroen ja suudellen – olin todellakin lähellä räjähtämispistettä.
Hanna ehti kuitenkin ensin, ja hänen ulvontansa orgasmin kourissa peitti alleen niin Tanjan huohotuksen, oman murinani kuin sängyn natinankin. Tunsin, kuinka Hanna nousi ylös, ja pian hän lysähtikin viereeni, siihen missä Tanja oli alun perin ollut. Tyttöystäväni kurottautui katsomaan kasvojani Tanjan haarovälissä ja hymyili.
- Nyt on sun vuoro, mä olen ihan poikki, Hanna sanoi sanansa Tanjalle osoittaen.
Tanja vastasi kumartumalla eteenpäin ja ottamalla edelleen jäykän kullini suuhunsa. Jo aikamoisen käsittelyn Hannan pillussa saaneena kyrpäni ei juurikaan olisi enempää tarvinnut, ei etenkään noin taitavaa kielenkäyttäjää kuin Tanja. Tuntui että nousin puoliväliin taivaaseen, kun kuumat, kosteat ja liukkaat huulet kiertyivät kullini ympärille ja pieni mutta vikkelä kieli pyöri vinhasti terskani ympärillä. Jälleen kerran olin kohoamassa kohti huippua, kun ote kyrvästäni irtosi ja Tanja nousi pois naamani päältä. Lievä pettymys vaihtui pian aitoon kiihkoon, kun huomasin hänen vain vaihtavan asentoa, asettuvansa kahareisin kyrpäni päälle, ottavan kovana sykkivän kaluni käteensä ja asettavansa sen pillunhuuliensa väliin. Minua suoraan silmiin katsoen ja hiljaa huokaisten Tanja työnsi kullini sisälleen pohjia myöten ja jäi siihen vähäksi aikaa paikoilleen istumaan. Hän katsoi ilkikurisesti hymyillen Hannaa ja kuiskasi:
- Oikeessa olit, tää tuntuu HELVETIN hyvältä…
Sitten hän aloitti hitaan ratsastuksen, silmät hivenen raollaan, pyllyään nautinnollisesti nostellen ja laskien ja välillä pyörittäen, koko ajan hiljaa inisten ja mumisten. Tahti kiihtyi varsin nopeasti ja pian menimme täyttä laukkaa kohti kliimaksia, joka tulikin nopeammin kuin olisi ollut tarve – olisin halunnut naida Tanjaa koko loppuyön.
Tanja tärisi hetken orgasminsa kourissa ja lysähti sitten päälleni. Hikiset tissit painautuivat rintaani vasten ja kädet ottivat tukea olkapäistäni. Käänsin päätäni ja näin Hannan makaavan vieressämme kyljellään, hiljaa kikattaen.
Tanja oli kerännyt sen verran voimia, että jaksoi nousta päältäni. Hän huomasi Hannan velmuilun ja sanoi hieman nolon kuuloisella äänellä:
- Älä naura… Mä olen elänyt puutteessa ties kuinka kauan, tää tuli tosi tarpeeseen… Nyt sä saat kostoks tosta naurusta kyllä putsata sen mitä toi sun poikakaveris mulle anto! Ja yllättäen Tanja kääntyi ympäri, hyppäsi kahareisin Hannan naaman päälle kasvot tämän jalkoihin päin, kädet molemmin puolin Hannan vartaloa, ja työnsi spermaani valuvan pillunsa suoraan Hannan suuhun.
- Nuole nyt puhtaaks, kun mut tähän hommaan houkuttelitkin! Hanna yritti sanoa jotain vastaan – ilmeisesti että ei Tanjaa hirveästi kyllä tarvinnut houkutella – mutta ei saanut sanotuksi mitään, sillä hänen suunsa oli täynnä pillua.
Ja yllätyksekseni Hanna ei vastustellut saamaansa tehtävää, vaan otti tiukasti kiinni Tanjan perseestä ja aloitti antaumuksella hommansa. En tiedä, olivatko tytöt salaa suunnitelleet jotain tällaista toistensa kanssa, mutta Hannan innokkuudesta päätellen tehtävä ei tuntunut lainkaan vastemieliseltä. Eikä suorituksessa ollut ilmeisesti mitään vikaa, sillä varsin pian Tanja jo huokaili ja värisi tyttöystäväni käsittelyssä. Samalla hän hyväili Hannan reisiä ja vatsaa ja liu’utti sormeaan aina silloin tällöin edelleen kosten pillunvaon yli. Lopulta houkutus oli ilmeisesti liian suuri ja Tanja upotti yhdellä survaisulla kasvonsa Hannan karvoitukseen ja aloitti raivokkaan lipomisen ja imemisen. Hanna reagoi ulvahduksella, mutta kykeni pian jatkamaa omaa osuuttaan.
Kiihkeät tytöt kuusysissä täysin totaalisesti toisiinsa uppoutuneina löi laudalta jo aikaisemmat sinä yönä näkemäni yhdistelmät, joten aloin itsekin taas olla pian taistelukunnossa. Mutta miten päästä mukaan rikkomatta tuota kaunista, kiimaa hehkuvaa kuvaa? Otin yöpöydän laatikosta liukastetuubin, lorautin sitä kämmeneeni ja konttasin Tanjan pyllyn viereen. Jalkojen välistä pilkisti Hannan sumuinen katse, enkä ole varma näkikö hän minua lainkaan, niin kiiman vallassa hän näytti olevan Tanjan nuollessa hänen pilluaan ja hänen itsensä keskittyessä Tanjan klitorikseen ja pillureikään. Tanjan persereikä loisti paljaana kuin herkullinen rusina, ja asetin liukastetta täynnä olevan käteni sen päälle. Levitin ainetta joka puolelle ja työnsin lopulta sormeni sisälle reikään. Jos mahdollista, Tanjan huohotus ja vikinä yltyi entisestään sormeni liukuessa edestakaisin ja aiheuttaessa aivan uudenlaisen tuntemuksen. Hanna oli ilmiselvästi huomannut touhuni ja avusti levittämällä Tanjan perseposkia käsillään.
Levitin loput liukasteesta kyrvälleni – jälleen Hanna halusi auttaa ja hieroi kyrpääni sen minkä ehti – ja asetin jäykän kalun persereiän kohdalle. Aloin työntää varovasti ja päästessäni ensimmäisen portin ohi Tanjan oli pakko nostaa päänsä Hannan jalkovälistä. Hän ei kuitenkaan sanonut mitään, joten jatkoin varovaista etenemistäni. Pikkuhiljaa kanki upposi suoleen kahvaansa myöten ja pysyin siinä hetken, kuin antaakseni kyrvän tunnustella uutta olinpaikkaansa. Sitten aloitin hitaan työntelyn pitäen samalla tiukasti kiinni Tanjan kiinteästä perseestä. Vauhdin kiihtyessä myös Tanjan ääntely muuttui voimakkaammaksi, yltyen lopulta suoranaiseksi ulvonnaksi. Asiaa edesauttoi Hanna, joka alapuolellamme teki parhaansa ystävättärensä kiihottamiseksi nuolemalla häpyhuulia, klitorista ja kaikkea mihin ylettyi ja samalla runkkaamalla raivokkaasti sormillaan ystävättärensä pillunreikää.
Tanja huusi jo täyttä huutoa, minä pumppasin hänen persettään kiihtyvällä tahdilla ja edestakaisin soutavan kyrpäni alta vilahteli Hanna, joka runkkasi ja nuoli Tanjan pillua altapäin. Lopulta Tanja työnsi päänsä voimalla Hannan jalkoväliin ja aiheutti kertalaakista Hannalle huutavan, rajun orgasmin. Tiukka peräreikä, Tanjan ja Hannan orgasmihuudot ja kiihottava näky allani teki minunkin osaltani tehtävänsä ja laukesin karjahtaen Tanjan peräsuoleen. Lysähdimme päällekkäin, voimattomina, rajujen jälkijäristysten pudistellessa kehojamme.
Lopulta kierähdimme niin, että Hanna pääsi kömpimään altamme ja jäimme makaamaan vierekkäin, toinen toistemme sylissä.
- Kyllä, hel-VETIN hyvältä… totesivat tytöt yhteen ääneen.
Helvetin hyvää
Waller
3
8021
Vastaukset
- Madmoiselle69
vähänkö rupes panettaan....
- Nimetön
enemmin kuin hyvä
- Zahrah
Tämähän oli tosi namia! Minä tykkäsin ja kostuin kummasti.
Kerran itsekin pariskunnan vierestä heränneenä, mutta osattomaksi jääneenä.
Z
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta663382Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh463192Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1232718- 432548
- 311953
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271860- 481636
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä871495- 391330
- 821199