Vetolaite

Vetokoukun asennus Mercedekseen. Merkkiliikkeessä ilmoittivat koukun hinnaksi päälle 600 euroa. Asennusajaksi n. 5 tuntia, kokonaishinnaksi yli tonni.
Suolasesta arviosta johtuen jouduin muutaman viikon mietittyäni töihin. Tilasin koukun Motonetistä jonka hinta merkkikohtaisen sähkösarjan kanssa 180 180=360 euroa. Asennus aika omassa pihassa n. 4 tuntia. Suurin osa ajasta meni naapurien kanssa juttelemiseen ja takapuskurin irroittamisen miettimiseen. Todella yksinkertainen toimenpide kaikkiaan. Auton alle ei tarvinnut kajota. Alusmassaa ei tarvinnut poistaa yhdestäkään kohdasta. Sähkösarjan kiinnityksessä pari johtoa, virta ja maa, muut johdot pikaliittimillä releisiin ja homma toimi.

Toisen koukun asentaminen sujuisi omakotitalon pihassa pariin tuntiin. Täytyy vain ihmetellä kuinka merkkikorjaamo rahastaa. Ja asiakas luulee saavansa vastinetta, kun autoa pidetään aamusta iltaan korjaamolla.
3447
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ajateleppa >
Pitorasia maksaa 2 euroa
Siihen käy vanha johto mitä vain, ehkä 0- muutamiin euroihin
Se teipillä nätisti pakettiin
Liittäminen autoon, vaikka uudempaa malliakin johdot, kympin7pari, releiden hinnat.
5-6 kpl tavallisia releitä, riippuen laitetaanko sumuvalovalmius.

Miksi valmis johtosarja, se jos mikä hirveää rahastusta avuttomilta.

Just sama lopputulos, joko suoraan johtoihin, tai uudempimalli, releillä. Tunnen lampunvika valon.
----------
Releillä>
-ensin 1-syöttöjohto akulta, sulake lähtöön
-1-rele, vaikkapa VilkkuVasen..releen napa-31 siihen akulta tuleva jatkuva virta...releen napa-85 siihen autosta VasemmamnVilkun kannalta heräte.
Releen napa-86 siihen maatos...85 ja 86 on vetokäämi releessä, ei vie virtaa juuri mitään, ei sotke auton palaneen lampun merkkivalo systeemiä.
Releen napa-87 menee 2 euron pistorasialle klo:12

jne.. samoin
VilkkuOikea
Jarruvalo
Takavalo 2x
Ja tarvittaessa perävaunun sumuvalo valmius = kuudes rele.

Näin myös releillä, jos esim. 24 V vaikkapa maasturi ja halutaan perävaunulle 12 V systeemi. Otetaan syttö vain toisesta akusta. Sama kuorma-autoissa, jos halutaan rinnakkais 12 V perävaunu valosysteemi.

Itse ainakin ihmettelen tuota kauheaa johdon rahastusta.

Äänestä
  • Aivan. Osaava säästää. Säästön lisäksi voisi hankkia. Perustaisi vaikka keittiöön johtosarjatehtaan. Siistiä ja helppoa näpräämistä. Jos ei luota täysin omaan osaamiseen niin kopioisi jo valmistetusta johtosarjasta tiedot.

    Äänestä

  • niin säästää kirjoitti:

    Aivan. Osaava säästää. Säästön lisäksi voisi hankkia. Perustaisi vaikka keittiöön johtosarjatehtaan. Siistiä ja helppoa näpräämistä. Jos ei luota täysin omaan osaamiseen niin kopioisi jo valmistetusta johtosarjasta tiedot.

    Ei tuossa vetokoukun johtosarjassa mene kuin yksi huraus, ja tulee ainakin yhtähyvä kuin alkuperäinen.

    Kokeileppa varsin, laita 5-6 johtoa ja ala eristysnauhalla käärimään, niin että menee saumat muutaman millin päällekkäin, ei se ole vaikeaa, ja saa sitten mittatilaus työnä just sopivan.

    Teippiä saa eurolla parilla jo rulla tolkulla. Ja johdot käy vanhat käytetytkin, jos halua säästää ja turhat johdot saa hyötykäyttöön. Käy ohuempi ja paksumpi johto.

    Tulee itse tehtynä siistimmän näköinen.
    Näin niitä on iät ajat tehty, ja vaikka johtoja liittääkin, mutta tinalla, niin ei koskaan sitten siitä juonittele. Ei johtonipun sisällä haittaa mitään liitos alustassa.

    Ei muuta kuin johtoja käteen nippuun, toinen pää johonkin kiinni, ja siitä vain teippiä päälle. Rasiaan kiinni, ja erijohdot paikkaansa. Muutanma euro tai ei mitään vanhoilla johdoilla.

    Eikä tarvita tehdasta, aikaa menee muuatama minuutti.

    Käsityö vielä kunniaan

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mersuun w211 kirjoitti:

Vetokoukun asennus Mercedekseen. Merkkiliikkeessä ilmoittivat koukun hinnaksi päälle 600 euroa. Asennusajaksi n. 5 tuntia, kokonaishinnaksi yli tonni.
Suolasesta arviosta johtuen jouduin muutaman viikon mietittyäni töihin. Tilasin koukun Motonetistä jonka hinta merkkikohtaisen sähkösarjan kanssa 180 180=360 euroa. Asennus aika omassa pihassa n. 4 tuntia. Suurin osa ajasta meni naapurien kanssa juttelemiseen ja takapuskurin irroittamisen miettimiseen. Todella yksinkertainen toimenpide kaikkiaan. Auton alle ei tarvinnut kajota. Alusmassaa ei tarvinnut poistaa yhdestäkään kohdasta. Sähkösarjan kiinnityksessä pari johtoa, virta ja maa, muut johdot pikaliittimillä releisiin ja homma toimi.

Toisen koukun asentaminen sujuisi omakotitalon pihassa pariin tuntiin. Täytyy vain ihmetellä kuinka merkkikorjaamo rahastaa. Ja asiakas luulee saavansa vastinetta, kun autoa pidetään aamusta iltaan korjaamolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu