Repovedelle melomaan

tobe

Hei

Ajatuksena olisi lähteä 6-vuotiaan tytön ja toisen isä poika-setin kanssa melomaan Repovedelle viikonlopuksi, siis kahdella kahden hengen kajakilla. Suunnitelma olisi saapua perjantaina, yöpyä jossain sopivassa majatalossa, meloa lauantai, yöpyä maastossa ja meloa sunnuntaina takaisin. Tai vaihtoehtoisesti voisi yrittää lähteä jo perjantaina malomaan ja viettää kaksi yötä maastossa.

Olisiko jollain suositella sopivaa reittiä ja kanoottivuokraamoa, jossa olisi myös yöpymismahdollisuus? Myöskään ei ole kokemuksia siitä, kauanko tuon ikäinen lapsi jaksaa ensikertalaisena kajakin pohjalla istua (tai maata). Onko kokemuksia?

2

1420

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kansallispuisto

      Tulin juuri Repovedeltä kolmen päivän ja kahden yön retkeltä. Mukana oli retkeilijöiden oma 2 hengen inkkari ja kajakki. Majoituimme teltoissa Kuutinlahden niemekkeessä, tosi upeassa paikassa.
      Etäisyydet ovat melko lyhyitä, yhden päivän käytimme kävelyyn alueella, loput meloimme välillä pysähdellen tulipaikoilla.
      Muita melojia oli liikkeellä www.kuutinkolo.com vuokratulla asiallisen näköisellä kalustolla. Samasta osoitteesta saa myös majoitusta, kuten myös Orilammen Majalta.

    • Meloin 90-luvulla (nykyisin 17v) poikani kanssa kaksikolla jonkin verran, ja kyllä silloisella 5-7v ikäisellä olo kajakissa meni useimmiten ensimmäisen tunnin jälkeen nukkumiseksi: leppoinen keinutus ja raitis ulkoilma antaa hyvät unet.

      Etappien pituuksilla ei ollut väliä, kaikki sujuivat, eteenkin jos käsillä oli juomaa ja evästä ja välillä, parin tunnin välein, pääsi maihin pissalle. Mielestäni kaksikkokajakki sopii perheretkeilyyn erinomaisesti. Lisäksi leikki-ikäiset sopeutuvat useimmiten telttailuun paremmin kuin (väkisin mukaan raahatut) hemmotellut teini-ikäiset tai keski-ikäiset. Nuoret aikuisethan eivät retkeilyä harrastakaan kuin täysin motivoituneena.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      19
      4959
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      59
      3974
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      71
      3549
    4. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      100
      2880
    5. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      62
      2708
    6. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2668
    7. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      98
      2634
    8. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      147
      2433
    9. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      59
      2318
    10. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      59
      2099
    Aihe