En tunne, olenko tulossa

PSykopaatiksi?

Olin pitkän aikaa yksin, niin pitkän aikaa että lakkasin kaipaamasta läheisyyttä ja rakkautta. Se sellainen normaali kaipaus varmaan "kuoli." Tuona aikana huomasin että esim. halaaminen jonkun tutun kanssa ei enää synnyttänyt sellaista hyvänolon läikähdystä kuin joskus lapsena ja teininä.

Aloitin tuon pitkän yksinolon jälkeen parisuhteen. Suhteen alussa tunsin rakkautta ja jonkinlaista läheisyyttä. Sitten tämän suhteen toinen osapuoli sanoi minulle muutaman kerran oikein ilkeästi ja pahoitin mieleni, sen jälkeen en ole tuntenut läheisyyttä enkä rakkautta.

Muutenkin rakkaus-tunne oli hyvin laimea ihan suhteemme alusta asti, mutta silloin ajattelin että ehkä se voimistuu ja paranee ajan kanssa. Koska olin ollut pitkään yksin, olinkin varautunut siihen että ei ehkä tulisi olemaan helppoa tuntea ja käsitellä tunteita jotka olivat pitkään olleet poissa tai lähteneet ehkä jopa lopullisesti pois. En silloin jaksanut uskoa etten enää koskaan pystyisi ehkä tuntemaan niinkuin muut, normaalit ihmiset.

Nyt kuitenkin alkaa vaikuttamaan siltä. Tuntuu erittäin vaikealta saada takaisin edes niitä laimeita tunteita joita oli suhteen alussa, tuon mieleni pahoittamisen takia. Vaikka olemme keskustelleet tuosta ilkeilystä ja olen saanut anteeksipyynnön.
Olen sellainen luonne että kun minua vastaan on rikottu, en enää pysty suhtautumaan rikkomuksen tehneeseen ihmiseen niin kuin ennen rikettä. Vaikka kuinka haluaisin. Ja tuo ihminen on vielä sellainen unelma-yksilö, että juuri häntä haluaisin rakastaa. Eikä mun kannata tästä suhteesta lähteäkään, koska en usko että sen enempää tuntisin mitään ketään muutakaan kohtaan. Kun en ennen tätä suhdetta moneen vuoteen tuntenut mitään ketään kohtaan.

Tämä on nyt ongelma, koska eihän ihmisen elämä ole oikeastaan enää minkään arvoista jos ei kykene tuntemaan juuri ollenkaan mitään positiivista läheisyyteen ja rakkauteen liittyvää. Elämäni tuntuu siksi aika tasaisen harmaalta massalta, surua ja pahaa oloa kyllä osaan tuntea mutta en läheisyyttä, en sitä niin pitkään poissa ollutta hyvänolon läikähdystä kun joku halaa. Huumori ei kuitenkaan ole häipynyt elämästäni, joten en ole osannut epäillä aiheuttaisiko jonkunlainen masennus tällaista tunteiden häipymistä.

Kiitos jos jaksoit lukea loppuun asti. Toivon kommentteja ja kannanottoja, muilta mahdollisesti samantapaisessa tilanteessa olleilta ja kaikilta arjen psykologeilta!

7

928

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sinun olevan

      tulossa psykopaatiksi, sillä he eivät osaisi pohtia noin rehellisesti itsestään lähtöisin olevia tunteita, saati sitten kertoa niistä muille.

      Psykopaatilla on vakavia/vakava luonnehäiriö, joka on jo usein lapsena/nuorena olemassa. Psykopaatti osaa kääntää kaiken aina toisten niskoille, koska hän ei ole omasta mielestään "virheellinen".

      Itse huomasin joskus aikoinaan, että tunteettomuuteni tai tunteideni laimeus johtui siitä, ettei minulla ollut riittävästi rakkautta itseäni kohtaan. Heikko itsetunto ja syyllisyyden tunne syövät voimia yllättävän paljon. Jos ei tykkää riittävästi itsestään, on vaikea uskoa kenenkään toisen tykkäävän.

      Masennus voi myös tehdä tunneköyhän olon. Mikään ei kiinnosta ja mikään ei oikein tunnu säväyttävän. Voi olla, ettet edes itse tiedosta syitä, sillä ne voivat olla jossakin todella syvällä, tiedostetusti tai tiedostamatta piilotettuna. On helpompaa kohdistaa tuntemukset siihen, että sinua on loukattu kuin kaivaa niitä esille jostakin syvemmältä.

      En tarkoita, että sinulla olisi heikko itsetunto, masennus tai jotakin vakavampaa taustalla. Pohdin vain yhdestä näkökulmasta, mistä tilanteesi saattaisi johtua, omasta näkökulmastani eli näitä syitä on löytynyt aikoinaan itseltäni. Nyt osaan tuntea ja joskus tuntuu, että tunteet tulevat vyörynä, ihan kuin ne tunteet, joita ei tuntenut aikoinaan, ottaisivat paikkansa takaisin ja vauhdilla. Toisinaan on vaikea pitää pää kylmänä ettei ole valtavassa myllerryksessä.

      PS. Pidä kiinni huumorintajustasi, sillä se on kantava voima ja sillä on yllättävän vahva vaikutus. Niin kauan, kun sinulla on sitä, pystyt ainakin nauramaan.

      Pss. Ainahan voit miettiä avun hakemista jostakin sinulle sopivasta paikasta, jos tuntuu, ettet selviä omin voimin tai läheisten avulla. Saisit ainakin ulkopuolisen näkemyksen asiaan ja se saattaa antaa uusia näkökulmia sinulle. Meillä ihmisillä on loistava taito pyörittää asioita yhtä samaa rataa.

      Tsemppiä sinulle, toivottavasti löydät tunteesi!!!

      • Aloittaja

        Ensinnäkin kiitos fiksusta vastauksesta!

        Todellakin on välillä tuntunut siltä että olisinko kehittyvässä vaiheessa oleva psykopaatti, käsittääkseni psykopaatiksi voi myös kehittyä ympäristön vaikutuksesta ajan kuluessa. Kun en välillä tunne myötätuntoakaan, kun pitäisi.

        En tiedä onko minulla sitten liian vähän rakkautta itseäni kohtaan. Ainakin menneisyydessäni on paljon asioita joita olisin halunnut tehdä toisin ja syytän niistä vain itseäni, että tällainen menneisyyden sureminen kyllä on hankaloittanut elämääni aika paljon ja aiheuttanut kovasti syyllisyyttä.

        Minusta tuntuukin että nuo oikeat syyt ja ratkaisut tähän tilanteeseeni voivat olla todella syvällä, on tuntunut että pitäisikö tässä mennä johonkin hypnoositerapiaan. Jos ne saisivat kaivettua jotain sieltä syvältä sitten esille :)

        Masennusta minulla ei kai sitten kuitenkaan ole, ainakaan mitään hirveän pahaa, tein Beckin masennustestin ja sain tulokseksi 13 pistettä. Siinähän 17 pistettä tai enemmän tarkoittaisi sellaista olotilaa että kannattaisi ehkä hakeutua psykologin puheille.

        Kuinka kauan sinulla muuten kesti että tunteet palautuivat takaisin entiselleen, jouduitko käyttämään jotain lääkkeitä tai käymään jossain terapiassa?
        Terapia on kyllä ollut mielessäni, mutta en tiedä saisinko näillä oireilla jostain julkisesta terveydenhuollosta terapiaa ilmaiseksi, ainakaan ei ole varaa mennä yksityiselle.


    • lapsena?

      Miten sinun lapsuudenperheessäsi suhtauduttiin tunteiden ilmaisuun (joko sinun tunteittesi tai muiden, esim. vanhempiesi välillä?)? Voisiko sieltä löytyä jotain sellaista, minkä takia panttaat tunteitasi nyt aikuisena?

      Käytätkö e-pillereitä? Joskushan nekin vaikuttavat mielialoihin..Tai joku muu lääke. ´

      Sinulla on vielä toivoa, ehkä kyse on vain jostain väärästä ajoituksesta kohdallasi ja tunteet seuraavat perässä. Voit toki miettiä sitäkin, miksi jokin ilkeä sana vaikuttaa sinussa niin syvästi ja miksi on vaikea antaa anteeksi? Mistä se juontaa juurensa? Pelkäätkö, että jos annat oikeasti anteeksi, se tapahtuu uudestaan?

      Katkeruus ja kauna tukahduttavat hyvin rakkauden tunteita, mutta epäilisin, että kyse on alunperin jostain aikaisemmasta ihmissuhteesta (lapsuudessa) eikä nyt tästä nykyisestä..Joku on satuttanut sinua tavalla, joka heijastuu elämääsi nyt aikuisena. Opettele tietoisesti pois siitä kuviosta, et ole lapsi enää. Jos löydät lapsuudestasi jonkin kipeän asian, itke se pois, mutta ymmärrä myös, että aikuisena sinun ei tarvitse enää elää sen mukaan. Anna anteeksi ja elä.

      Tälläisiä tältä kotipsykologilta, ehkä olen totaalisen väärässä, mutta ainahan sitä voi yrittää! :)

      • Aloittaja

        Kiitos viisaista ajatuksista! Juu voi se sieltä jostain olla lähtöisin. Minä lopetin lapsena joskus 4-5 vuotiaana näet kokonaan kaikkien tunteiden osoittamisen vanhempiani ja muita ihmisiä kohtaan sekä tunteenilmausten vastaanottamisen vanhemmiltani ja muilta ihmisiltä. Syy oli että vanhempani harrastivat ruumiillista kuritusta. Minä taas olin sitä mieltä että kaikki erimielisyydet olisi pitänyt ratkaista puhumalla. Tämän takia minulta on jäänyt todellakin parin kymmenen vuoden ajan kaikenlaiset tunteiden ilmaisut ja niihin suhtautumiset todella vähälle.

        Kyllä pelkään luullakseni sitä että jos annan anteeksi, se tapahtuu uudestaan. Niinhän se olisi ollut tuolloinkin lapsena kun päätin ottaa tiukan linjan ja kieltää kaikenlaiset hellyydenosoitukset, kun aina vaan tuli uudestaan selkäsaunoja ja muuta ikävää kuritusta.

        Tuo satuttaminen aikaisemmin on myös kohdallani totta, koska olin koulukiusattu. Sen takia olen hyvin herkkä kaikenlaiselle nälvimiselle ja ilkeilylle. Sellaista en halua joutua enää ikinä sietämään. Silloin jo kouluaikana päätin että jos joskus sattuisin joutumaan suhteeseen, jossa minun ei olisi hyvä olla ja se johtuisi kumppanini käytöksestä minua kohtaan, lopettaisin sen suhteen heti. Ainakin siinä tapauksessa jos kumppanini löisi tms.

        Näitä menneisyyden pahoja asioita kyllä ajoittain itken ja olen silloin aina tosi maassa. Minua ei näissä itkuissani ole ikinä kukaan lohduttanut ja nyt kun olisi lohduttaja niin ongelmana onkin että en pysty kuitenkaan ilmeisesti vastaanottamaan lohdutusta kumppaniltani tai sitten hän vain tekee sen väärällä tavalla.

        Väärä ajoitus luultavasti ainakin on jonkunlainen syy, koska minusta tuntui että suhteemme eteni liian nopeasti kosketteluun ja sellaiseen, en olisi ollut vielä valmis niin läheiselle tasolle.

        Ja sitten se, että kumppanini toimii ja ajattelee hieman eri tavalla kuin minä, eli kun minä tarvitsisin häneltä nimenomaan tunnepohjaista reaktiota (= vaikka voimakas halaus ja oikein myötätuntoinen suhtautuminen tilanteessa jossa olen aivan rikki ja minua masentaa ja itkettää nuo menneisyyden asiat)
        kumppaniltani, hän rupeaakin vain järkeilemään (= saattaa ruveta luettelemaan mitä kaikkea nyt voisi ja kannattaisi lähiaikoina asialle tehdä ja mitä pitäisi muistaa jnejne...).
        Eihän tuollaisessa tilanteessa voi käskeä kumppania toimimaan eri tavalla, ei se ehkä enää toimisi. Jos hän toimisi oikealla tavalla ja se lähtisi hänestä itsestään, se saattaisi toimiakin.

        Suhteen alussa toivoinkin että hän osaisi toimia oikein ja jotenkin "paranisin" sen vaikutuksesta mutta ei osannut. :(

        Ja E-pillereitä kyllä käytän, mutta ne eivät voi olla syy koska kun aloitin ne niin mikään ei muuttunut entisestä.


    • Nettikatti

      Ensimmäisen vastaajan kirjoituksessa on paljon viisaita ajatuksia. Omasta puolestani lisään, että ne tunteet voivat löytyä yks kaks yllättäen.

      Olen itse elänyt melko pitkään yksin. Aina olen viihtynyt hyvin omassa seurassani, joten tilanne ei ollut ongelmallinen. Lopulta kuitenkin huomasin, että minulta oli kadonnut kiinnostus läheisyyteen ja minun oli jo hyvin vaikea kuvitella kiinnostuvani kenestäkään niin paljon, että edes harkitsisin omien mukavien elämänkuvioideni rikkomista. Masennuksesta tms. ei ollut kysymys, ehkä vain "äärimmäisestä yksinoloon tottumisesta".

      Mutta sitten yks kaks yllättäen tapasin hyvin "epätodennäköisissä olosuhteissa hyvin epätodennäköisen miehen". Jokin hänessä herätti minut eloon, ennen kaikkea naisena. Mies on perheellinen ja suhteesta on tuskin muutenkaan toivoa. Mutta sama se. Vaikka nimenomaan häneen haluaisin tutustua paremmin, jos mahdollisuus olisi, nyt huomaan taas eri tavalla myös muut miehet ympärilläni. Tämä mies oli minulle terveellinen muistutus siitä, että maailmassa on sittenkin niin mielenkiintoisia ihmisiä, että heidän vuokseen voi vaikka hiukkasen horjuuttaakin oman mukavan elämänsä raameja. Siitä tulen olemaan hänelle aina kiitoksen velkaa!

      Sinun tilanteesi on sikäli ongelmallisempi, että elät nyt parisuhteessa, mutta sellaisen ihmisen kanssa, joka ei ilmeisesti ole onnistunut sinua "herättämään". Valitettavasti minulla ovat neuvot vähissä. Vain sen osaan sanoa, että ne tunteet voivat todellakin yllättäen löytyä silloin kun sitä vähiten odottaa.

      • Aloittaja

        Kiitos sinullekin viisaista ajatuksista! :)
        Toivon todellakin että ne tunteet löytyisivät minullekin ykskaks yllättäen jostain!

        Minullekin tuli tuo samanlainen olo silloin pitkään yksin eläessäni, että minulta katosi kokonaan kiinnostus läheisyyteen. Minulla tuo ehkä johtui myös eräästä masentavasta vastoinkäymisestä, eli kun minulla oli kerran yksi yhdenillanjuttu josta olisin halunnut vain läheisyyttä, ja se kumppani halusi vain seksiä. Ja senkin se teki vielä todella ikävällä tavalla, erittäin runnomalla ja minä en nauttinut yhtään.

        Tämä tapaus sattui noin puolitoista vuotta sitten.
        Ja tämän tapauksen johdosta petyin jotenkin kaikkiin miespuolisiin ihmisiin enkä enää sen jälkeen kaivannutkaan läheisyyttä enää senkään vertaa kuin aiemmin. Silloin päätin etten enää harrastaisi seksiä muuta kuin sellaisen kanssa joka välittää oikeasti. Ja nyt mulla on sellainen, mutta en pysty enää tuntemaan niin kuin ennen. :(

        Muuten kyllä tuosta tapauksesta tavallaan oli hyötyäkin siihen yksinolooni, kun sitä ennen olin monia vuosia joka päivä aika masentuneella ja ikävällä mielellä siksi ettei ollut minkäänlaista läheisyyttä. Se kylläkin hiljeni ajan kuluessa, kun läheisyyttä ei tullut. Ja kun sitten kaikki läheisyydentarve yhtäkkiä katosikin tuon tapauksen jälkeen, se oli tavallaan helpotus kun ei ollut enää sellaista häiritsevää tarvetta mielessä.

        Joo tämä on mulle nyt todellakin ongelma, kun niin olisin toivonut että tämä kumppanini olisi saanut "parannettua" minut.


    • Nettikatti

      "Ensimmäisen vastaajan kirjoituksessa on paljon viisaita ajatuksia."

      Ja toisenkin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4218
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3446
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1796
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1663
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      297
      1430
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      928
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      858
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      835
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      804
    Aihe