Itämeren tila huolestuttaa

Keskustassa ollaan rehellisiä ja otetaan vastuuta, samaa toivoisi muilta puolueilta. Myös Helsingin ja muiden Itämeren rannoilla olevien asutuskeskusten merta saastuttava vaikutus pitää tunnustaa yhtä suoraselkäisesti kuin ympäristöministeri Paula lehtomäki tekee maatalouden osalta.

http://www.suomenmaa.fi/Kolmossivu.html

Omista rannikkovesistämme me suomalaiset emme voi siirtää vastuuta kenellekään muulle.

Itämeri on ollut kesäkeskustelussa esillä poikkeuksellisen paljon. Viime päivien helteet ovat houkutelleet meren äärelle loputkin rannikkoasukkaat, ja meriveden laatu on konkretisoitunut ongelmina monella uimarannalla.

Yhteinen meri on suomalaisille rakas ja tärkeä. On hyvä, että siihen kiinnitetään huomiota.

Palasin maanantaina lomalta suoraan Itämeri-kysymyksen ytimeen: tutustuin pitkän päivän Saaristomeren kansallispuistoalueeseen. Upean meripäivän aikana Saaristomeri näytti monia erikoisuuksiaan. Näköpiiriin osui yksi hylje, yksi merikotka, kosolti merimetsoja – ja myös valitettavan paljon sinilevää.


”Itämeri itkee” otsikoi eräs lehti juuri maanantaiaamuna. Jos näin on, se suree tuskaa, joka mereen on kerrytetty useiden vuosikymmenten aikana. Toki monia asioita on saatu vuosien varrella myös parannettua. Mutta valitettavasti tehokkaillakaan toimilla ei saada Itämeren kyyneleitä tyrehtymään heti.

Itämeren polttavin ongelma on julkisuustulvan jäljiltä kaikille tuttu: mereen tulee liikaa ravinteita ja se rehevöityy.

Laajat alueet kärsivät happikadosta ja pintaan kertyy kesälämpimillä myrkyllistä levää. Ongelma on polttava Suomen matalilla rannikkovesillä. Meri tarvitsee helpotusta ravinnekuormaan. Itämerellä ei ole aikaa odottaa.


Meri, joka yhdistää yhdeksää eri maata, tarvitsee kansainvälistä huolenpitoa. On olennaista, miten suurten asutuskeskusten jätevedenpuhdistus etenee.

Yhtä tärkeää on huolehtia siitä, ettei rannikkoalueilla tehostuva maatalous tuota merelle uutta megariskiä. Myös merenkululla ja sen turvallisuudella sekä päästöillä on Itämeren tilanteeseen keskeinen vaikutus.

Omista rannikkovesistämme me suomalaiset emme voi siirtää vastuuta kenellekään muulle. Niiden tilaan vaikuttavat eniten omat tekemisemme. Asiassa on se hyvä puoli, että meillä on myös todellinen mahdollisuus tehdä rannikkomeren tilalle jotakin.

Vaikka Itämeren kotimainenkin ravinnekuormitus tulee useasta eri lähteestä, maatalouden ravinnepäästöjen rooli on keskeisin. Tämän tosiasian toteaminen ei ole maatalouden syyllistämistä, vaan fakta, jota ei voi ohittaa tai vähätellä.

Maatalouden ravinnepäästöjen pienentämiseksi on vuosien varrella tehty monia toimia. Näyttää ilmeiseltä, että ne ovat Itämeren kannalta liian hitaita tai tehottomia.


Maatalouden ympäristötuen tehokkuutta on pystyttävä parantamaan. Kun tiedossa on, että pieni osa viljelyalasta tuottaa suuren osan ravinnepäästöistä, looginen johtopäätös on, että ympäristötukea on kyettävä kohdentamaan paremmin tila- ja peltoalakohtaisesti.

Vesistöjemme parempi tila on yhtä lailla tuottajan kuin kuluttajan intressi. Suomalaisen kuluttajan tuki ja luottamus on kotimaisen maatalouden yksi kivijalka. Ravinnehuuhtoutumien ei pidä päästää murentamaan tuota kivijalkaa.


Ilahduttavaa Itämeri-keskustelussa on ollut se, että merestä on tullut yhteinen asia. Meillä jokaisella onkin mahdollisuus vaikuttaa omien valintojemme ja käyttäytymisemme kautta. Jokainen voi tehdä jotain terveemmän ja elinvoimaisemman Itämeren puolesta.


Pienistä teoista koostuu suuri virta tässäkin asiassa. Teot ovat yksinkertaisia ja helppoja.

Voin vaikuttaa vedenkulutukseeni. Huolehdin jätevesien asianmukaisesta käsittelystä. Lajittelen jätteeni, kompostoin ja kierrätän. Siirrän mattojen pesun laiturilta kuivalle maalle. Muutan vesivessani kompostoivaan malliin. Listaa voi jokainen jatkaa omalta kohdaltaan.


Paula Lehtomäki
keskustan varapuheenjohtaja

ympäristöministeri