Karatea ja nyrkkeilyä harrastin lapsena ja kickboxing oli laji vanhempana. Sittemmin olen jo vuosia treenannut vain voimaa sekä salilla, että oman kropan painolla ja käynyt uimassa sekä juoksemassa. Nyt olen niin tajuttoman vahva ja kestävä, että tositilanteessa edistyneestä karatekasta tai vastaavasta budohemmosta ei olisi juurikaan vastusta. Olen ottanut oppia myös muista lajeista enkä koskaan pitäytynyt yhdessä lajissa joten olen karsinut itselleni sopivat tekniikat ja harjoittelut niistä vain brutaalimpia sekä henkisellä, että fyysisellä tavalla. Notkeutta en varsinaisesti ole harjoittelut, mutta tässä kehittämässäni tyylissä notkeutta ei juurikaan tarvita.
Voima/kestävyys
Maitopoika!
3619
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Muay thaissa on aika paljon hyötyä tuollaisesta brutaalisuudesta koska se on potkunyrkkeilyä jossa on kuitenkin kyynärpää ja polvitekniikatkin.Tai vapaapaini.
Lemuaa taas jonkin riemuidiootin provolta. Näytttää myös siltä ja kuulostaa.
Johtopäätös: riemuidiootin surkea provo.
Ei sinusta olisi minulle vastusta joten ihan sama mitä täällä jauhat. Provosta ei ollut kysymys vaan realistisesta toteamuksesta.