Kesä on yleensä lämpimimmillään täällä pohjolasssakin elokuussa. Koulut voisivat alkaa vasta syyskuun alussa ja päättyä vaikka kesäkuun puolivälissä, koska silloin harvoin on näin lämmintä, kuin elokuussa.
Maanantaillekkin on luvannut 27 lämmintä, sääli ku pitää tiistaista alkaen istua luokassa sisällä.
Maanantaillekkin on luvannut 27 lämmintä, sääli ku pitää tiistaista alkaen istua luokassa sisällä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
alko ennen syyskuussa ja loma kesäkuun alussa menisitkö siihen vielä takas että kävisit lauantainakin koulua
jatkasin kesäkuun puoleen väliin, eihän silloin ole koskaan niin lämmintä kuin elokuussa.
Syyslomakin vois olla vaan pari päivää.
Kun tuo koulu on oman koulutukseni ajan aina alkanut elokuun puolessavälissä. Ei siitä ainakaan 20-25v sitten pohdiskeltu, että pitääkö lomia siirtää??
Kattelin vasta kuvia lapsistani, joissa he olivat menossa kouluun syksyllä eka päivänä v.1985.
Pitkähihaset oli kaikilla päällä ja vielä tuulitakit. Silloin oli raittiimpaa.
kUN ALOITIN KOULU, ALKOI SE SYYSKUUSSA. AIKA AJAN PERÄÄN SE ON AIKAISTUNUT, JOSKUS OLI LÄMMINTÄ, MUTTA SYKSYN TUNTU OLI JOSKUS 70-LUVULLA, KUN KÄVIMME UIMASSA N. 23.8. HARVOINPA ON NÄIN LÄMMINTÄ KUIN NYT ELOKUUSSA, VARSINKIN KOULUN ALOITUKSEN AIKOIHIN. EHDOTTOMASTI OLEN SITÄ MIELTÄ, ETTÄ KOULUN PITÄÄ ALKAA KESÄKUUN ALUSSA! EIKÄ PUOLESSA VÄLISSÄ. aIKA ENNEN KOULUN LOPPUMISTA ON TODELLA RANKKAA KESÄN ODOTUSTA NYT JA OLLUT MYÖS AINA ENNENKIN.