miten selvitä kissan

sehän tässä just ottaakin koville kun se ei enää pyöri talon lähettyvillä ja ennenkaikkea sisällä.
kasvatin sen pienestä 5 kuukautisesta melkein 3 vuotiaaksi asti. kolli teki viikon reissun maaliskuun lopulla ja leikkautinkin sen melkein heti. leikkauksesta oli kulunut hieman yli kuukauden kun se viime perjantaina katosi.
en voi sanoin kuvata kuinka ottaa päähän. kaikki hyvä viedään liian äkkiä pois enkä tiedä minkä takia. onneksi jäi kuvia kissasta. voihan se olla että leikkauksen jälkeen kissat tekee vielä reissuja mutta nyt tuntuu siltä että jotain on sattunut. täällä on hautajaistunnelma vaikka katoamisesta ei ole aikaa kuin hieman yli 3 päivää=( uutta kissaa en otaa enää ikinä.

koiran menetin kahdeksankymmentä luvun lopulla vanhuuteen. se otti koville myös. mutta tämä tuntuu ottavan vielä kovemmalle sillä kissa ei kerinnyt olemaana minulla kuin kaksi ja puoli vuotta.
mutta eikö olekkin outoa että olen mies ja yli kolmekymmentä vuotta vanha. en ole ikinä itkenyt kenenkään ihmisen hautajasissa mutta kissan takia olen tehnyt sen monta kertaa ja muiden eläimien. ehkä tämä sen takia koska tämä kissä oli ja on edelleen mun paras kaveri.

maalainen kirjoitti:

koiran menetin kahdeksankymmentä luvun lopulla vanhuuteen. se otti koville myös. mutta tämä tuntuu ottavan vielä kovemmalle sillä kissa ei kerinnyt olemaana minulla kuin kaksi ja puoli vuotta.
mutta eikö olekkin outoa että olen mies ja yli kolmekymmentä vuotta vanha. en ole ikinä itkenyt kenenkään ihmisen hautajasissa mutta kissan takia olen tehnyt sen monta kertaa ja muiden eläimien. ehkä tämä sen takia koska tämä kissä oli ja on edelleen mun paras kaveri.

Ei ole ollenkaan varmaa että kissa on kuollut jos se ei tule takaisin. Se voi olla suljettuna johonkin, kellaariin tai muuhun sellaiseen, tai ei osaaa muuten kotiin. Laita ilmoituksia, kiertele ympäri ja kuuntele, puhu ihmisten kanssa ja kerro että kissasi on kadonnut. Minun kaveriltani katosi kissa, hän ei antanut periksi vaan etsi ja etsi, ja löysi kissansa PUOLENTOISTA VUODEN KULUTTUA KATOAMISESTA. Voi sitä valtavaa iloa mikä siitä syntyi. Kissa oli myös saanut poikasia joista yksi oli elossa (toinen jäänyt auton alle). Sekin pääsi kotiin äitinsä kanssa. ALÄ ANNA PERIKSI! Toivon että löydät rakkaan kaverisi. Pidän peukkuja. Tiedän useita tällaisia tapauksia. Toisen kaverini kissa oli poissa yli kolme kuukautta, kunnes näimme lehdessä ilmoituksen. Siis ALÄ ANNA PERIKSI!

Kissanäiti kirjoitti:

Ei ole ollenkaan varmaa että kissa on kuollut jos se ei tule takaisin. Se voi olla suljettuna johonkin, kellaariin tai muuhun sellaiseen, tai ei osaaa muuten kotiin. Laita ilmoituksia, kiertele ympäri ja kuuntele, puhu ihmisten kanssa ja kerro että kissasi on kadonnut. Minun kaveriltani katosi kissa, hän ei antanut periksi vaan etsi ja etsi, ja löysi kissansa PUOLENTOISTA VUODEN KULUTTUA KATOAMISESTA. Voi sitä valtavaa iloa mikä siitä syntyi. Kissa oli myös saanut poikasia joista yksi oli elossa (toinen jäänyt auton alle). Sekin pääsi kotiin äitinsä kanssa. ALÄ ANNA PERIKSI! Toivon että löydät rakkaan kaverisi. Pidän peukkuja. Tiedän useita tällaisia tapauksia. Toisen kaverini kissa oli poissa yli kolme kuukautta, kunnes näimme lehdessä ilmoituksen. Siis ALÄ ANNA PERIKSI!

etsin jo keväällä kun kolli oli leikkaamaton se lähti viikon reissulle. pari havaintoa tuli heti ja kissa palasi tarkalleen viikon jälkeen lähdöstään. sillo meni kaikki hyvin eli kissa oli hyvässä kunnossa mutta laihtunut. kissa siis leikattiin ja oli noin kuukauden verran kotona minun vartioinnissa. se meinasi lähtee moneen otteeseen omille retkilleen mutta sain sen pysäytettyä joka kerta. mutta nyt tein virheen ja annoin kissan olla ulkona vähän aikaa itsekseen. näin se vielä pellon laidalla mutta noin vajaassa 10 minuutissa en nähnyt sitä enää kun menin pihalle. nyt tässä tulikin kamalat syyllisyyden tuskat juuri sen takia että olisin voinut olla hiukan nopeempi ja mennä kissan perään ajoissa. hitaudesta tai voi että tyhmyydestä sakotetaan joskus kovalla kädellä. naapureille on ilmoittu kadonneesta kissasta ja he kyllä mielellään ilmoittavat asiasta minulle. nyt täytyy vain toivoa parasta mutta on vain sellainen tunne että kissani on autuaimmilla metsästysmailla.
pahalta tuntuu ja sekin on lievä ilmaisu tunteesta mikä sisällä juuri nyt jyllää=(

oon myös monta kertaa joutunu sureen kissojani, ku ne on melkeen parhaita ystäviä ja sitte ku ne katoo nii sit kyllä tulee suru puseroon :( multa on kadonnu 2 kissaa ja niitä ei oo koskaa löytyny..:(

kuoli 2 vuotta sitten ja toinen puoli vuotta sitten. Yhä kuitenkin tulee kyynel silmään heitä muistellessa. Kun tulee kotiin ei ole kukaan vastassa, se ei unohdu varmaan koskaan. Ei myöskään ne kaikki iloiset leikit joita leikin heidän kanssaan. Ja joka kerta kun keitän tai paistan kalaa, odotan melkein että kissat tulisivat vauhdilla, niinkuin aina kun tunsivat kalan hajun. Eivät varmaan unohdu milloinkaan. Koko ajan tulee tilanteita jotka muistuttavat heistä.

Erilainen kirjoitti:

kuoli 2 vuotta sitten ja toinen puoli vuotta sitten. Yhä kuitenkin tulee kyynel silmään heitä muistellessa. Kun tulee kotiin ei ole kukaan vastassa, se ei unohdu varmaan koskaan. Ei myöskään ne kaikki iloiset leikit joita leikin heidän kanssaan. Ja joka kerta kun keitän tai paistan kalaa, odotan melkein että kissat tulisivat vauhdilla, niinkuin aina kun tunsivat kalan hajun. Eivät varmaan unohdu milloinkaan. Koko ajan tulee tilanteita jotka muistuttavat heistä.

tää viesti menee jo yliluonnolliseks mut toivottasti sitä vielä jokainen tapaa omat kadonneet ja kuolleet kissansa sitten kun jokaisesta aika jättää.
sepä oiskin hieno asia jos näin kävisi. toivottavasti ne odottavat meitä jossain. näin toivon.
en tiedä muuta enää sanoa. sen vain tiedän että kotipiha ei ole entisensä kun kissa on poissa:(

maalainen kirjoitti:

tää viesti menee jo yliluonnolliseks mut toivottasti sitä vielä jokainen tapaa omat kadonneet ja kuolleet kissansa sitten kun jokaisesta aika jättää.
sepä oiskin hieno asia jos näin kävisi. toivottavasti ne odottavat meitä jossain. näin toivon.
en tiedä muuta enää sanoa. sen vain tiedän että kotipiha ei ole entisensä kun kissa on poissa:(

Hei toivotaan että se sun kissa on vaan poikain reissussa ja palaa kotiin kun ehtii,niinkuin miehet monesti tekee...
Jos kissa ei palaa kotiin, se on mennyt sateenkaarisillan toiselle puolelle ja leikkii siellä muiden kissojen ja koirien kanssa ja kattelee sua lempeästi kehräten ja leuhkii muille hienolla ihmisisällään.
Jaksamista, epätietoisuus on kauheinta.

terveisiä ulkomailta kirjoitti:

Hei toivotaan että se sun kissa on vaan poikain reissussa ja palaa kotiin kun ehtii,niinkuin miehet monesti tekee...
Jos kissa ei palaa kotiin, se on mennyt sateenkaarisillan toiselle puolelle ja leikkii siellä muiden kissojen ja koirien kanssa ja kattelee sua lempeästi kehräten ja leuhkii muille hienolla ihmisisällään.
Jaksamista, epätietoisuus on kauheinta.

viime yönä klo 0220 oven takana naukui kissa=)
se tuli takaisin ja ties missä kulkeneena koska kukaan ei ollut nähnyt sitä. en olisi uskonut että leikattu kolli tekee vielä reissuja. tällä kertaa kävi hyvin. *helpotuksen huokaus*

Erilainen kirjoitti:

kuoli 2 vuotta sitten ja toinen puoli vuotta sitten. Yhä kuitenkin tulee kyynel silmään heitä muistellessa. Kun tulee kotiin ei ole kukaan vastassa, se ei unohdu varmaan koskaan. Ei myöskään ne kaikki iloiset leikit joita leikin heidän kanssaan. Ja joka kerta kun keitän tai paistan kalaa, odotan melkein että kissat tulisivat vauhdilla, niinkuin aina kun tunsivat kalan hajun. Eivät varmaan unohdu milloinkaan. Koko ajan tulee tilanteita jotka muistuttavat heistä.

Tämän ketjun aloittaja näköjään sai omansa takaisin, onnea ja pitkää ikää!!

Kauniita sanoja täällä on sanottu sateenkaarisilloista - oma (ainoa)perheeni nukutettiin kiirastorstaina, tyttö ja poika, leikatut löytökissat. En toivu millään, en millään. Ei auta sateenkaaret eikä mikään muukaan.

Lähtivät yhdessä, koska vanhemmalta (15-16 v.) alkoivat munuaiset olla lopuillaan ja nuorempi (11-12 v.) oli toisesta täysin riippuvainen ja olisi riutunut ikävästä, ja alkoi saada kaikenlaista lapsuusajan hylkäämisestä eli nälästä johtuvia hammaskremppoja ja muuta.

Varsinkin tämä vanhempi oli sellainen "elämää suurempi" tapaus, joihin ei törmää kuin korkeintaan kerran.

Samasta kaverista kerroin myös ketjussa "halaava kissa" ja "kissan lopetus".

Uutta en voi edes ajatella. Auttakaa, miten tästä pääsee yli?

maalainen kirjoitti:

viime yönä klo 0220 oven takana naukui kissa=)
se tuli takaisin ja ties missä kulkeneena koska kukaan ei ollut nähnyt sitä. en olisi uskonut että leikattu kolli tekee vielä reissuja. tällä kertaa kävi hyvin. *helpotuksen huokaus*

Hyvä että mirri tuli takaisin. Sehän on mies...
Aurinkoista päivän jatkoa ja suukko mirrille.

jatkuu vain kirjoitti:

Tämän ketjun aloittaja näköjään sai omansa takaisin, onnea ja pitkää ikää!!

Kauniita sanoja täällä on sanottu sateenkaarisilloista - oma (ainoa)perheeni nukutettiin kiirastorstaina, tyttö ja poika, leikatut löytökissat. En toivu millään, en millään. Ei auta sateenkaaret eikä mikään muukaan.

Lähtivät yhdessä, koska vanhemmalta (15-16 v.) alkoivat munuaiset olla lopuillaan ja nuorempi (11-12 v.) oli toisesta täysin riippuvainen ja olisi riutunut ikävästä, ja alkoi saada kaikenlaista lapsuusajan hylkäämisestä eli nälästä johtuvia hammaskremppoja ja muuta.

Varsinkin tämä vanhempi oli sellainen "elämää suurempi" tapaus, joihin ei törmää kuin korkeintaan kerran.

Samasta kaverista kerroin myös ketjussa "halaava kissa" ja "kissan lopetus".

Uutta en voi edes ajatella. Auttakaa, miten tästä pääsee yli?

sanoin tuossa aikasemmin että menetin koiran ja vanhan sellaisen. koira oli siis jo todella vanha ja tavallaan olisi kuollut jo vanhuuteen. oli sen meno jo niin verkkaista. jätin kuitenkin kertomatta erään asian minkä takia koira jouduttiin lopettamaan. koiran selkään muodostui pieni kyhmy joka kuukausien päästä alkoi mätimään. se oli ehkä kasvain tai ehkä ei. isäni ampui koirani koska en pystynyt itse sitä tekemään. jos olisi ollut silloin rahaa olisin vienyt koiran lääkäriin ja ehkä ehkä olisin saanut koiralle vielä muutaman lisävuoden. niin ei kuitenkaan käynyt. koirani makasi kuolleena yön yli muovin alla. seuraavana aamuna hautasin sen peltosaralle ja tein haudalle pienen ristin joka vieläkin on paikoillaan. se oli kova paikka kaivaa hauta ja vielä kovempi peittää oma koira joka edellisenä päivänä vielä oli hengissä. kesti kuukausia ennenkuin alkoi helpottamaan. aina sitä odotti että koira olisi ollut vastassa kotiin tullessa. niin vain ei käynyt. joka päivä katsoin ikkunasta pellolle jossa näin pienen valkoisen ristin. se helpotti jokseenkin oloa että näki että koira on turvassa kaikelta maanpäällisiltä vaaroilta ja taudeilta. alussa tuntui että koiran kuolemasta ei selviä ikinä. mutta pikkuhiljaa elämä kääntyi raiteilleen. nyt kun kuolemasta on kulunut 14 vuotta niin vieläkin tulee tippa linssiin kun muistelee millainen koira minulla oli. kissat, koirat ja muutkin lemmikit eivät unohdu ikinä...ei kuoleman jälkeenkään. pitää vain jatkaa eteenpäin kaikesta huolimatta. tällä kertaa minulla kävi onni että kissa palasi. koskaan kuitenkaan ei tiedä milloin on seuraava pelkäämisen paikka eli milloin kissa katoaa lopullisesti tai kuolee yllätäen. siihen pitää vain varautua. mutta yritähän jaksaa...ajan kanssa vaikka kuinka pahaa tekisi niin ajan kanssa.

maalainen kirjoitti:

sanoin tuossa aikasemmin että menetin koiran ja vanhan sellaisen. koira oli siis jo todella vanha ja tavallaan olisi kuollut jo vanhuuteen. oli sen meno jo niin verkkaista. jätin kuitenkin kertomatta erään asian minkä takia koira jouduttiin lopettamaan. koiran selkään muodostui pieni kyhmy joka kuukausien päästä alkoi mätimään. se oli ehkä kasvain tai ehkä ei. isäni ampui koirani koska en pystynyt itse sitä tekemään. jos olisi ollut silloin rahaa olisin vienyt koiran lääkäriin ja ehkä ehkä olisin saanut koiralle vielä muutaman lisävuoden. niin ei kuitenkaan käynyt. koirani makasi kuolleena yön yli muovin alla. seuraavana aamuna hautasin sen peltosaralle ja tein haudalle pienen ristin joka vieläkin on paikoillaan. se oli kova paikka kaivaa hauta ja vielä kovempi peittää oma koira joka edellisenä päivänä vielä oli hengissä. kesti kuukausia ennenkuin alkoi helpottamaan. aina sitä odotti että koira olisi ollut vastassa kotiin tullessa. niin vain ei käynyt. joka päivä katsoin ikkunasta pellolle jossa näin pienen valkoisen ristin. se helpotti jokseenkin oloa että näki että koira on turvassa kaikelta maanpäällisiltä vaaroilta ja taudeilta. alussa tuntui että koiran kuolemasta ei selviä ikinä. mutta pikkuhiljaa elämä kääntyi raiteilleen. nyt kun kuolemasta on kulunut 14 vuotta niin vieläkin tulee tippa linssiin kun muistelee millainen koira minulla oli. kissat, koirat ja muutkin lemmikit eivät unohdu ikinä...ei kuoleman jälkeenkään. pitää vain jatkaa eteenpäin kaikesta huolimatta. tällä kertaa minulla kävi onni että kissa palasi. koskaan kuitenkaan ei tiedä milloin on seuraava pelkäämisen paikka eli milloin kissa katoaa lopullisesti tai kuolee yllätäen. siihen pitää vain varautua. mutta yritähän jaksaa...ajan kanssa vaikka kuinka pahaa tekisi niin ajan kanssa.

Kiitos sanoistasi, olet todella lämminsydäminen ihminen.

Sehän tämän surkeuden vielä kurjemmaksi tekeekin, kun läheskään kaikki eivät noin ajattele. Tällainen suru on niin "kunniatonta"; aina törmää asenteeseen "voi herranpieksut, KISSOJAko sä suret?"

Kissoja kunnioitan kissoina, en pyri niitä inhimillistämään - vaikka kai sitä tapahtuu, kun ne ovat täysivaltaisia (ja tässä tapauksessa ainoita) perheenjäseniä. Lapsia tai muita "puutteita" perhe-elämässä niiden tehtävä ei ole paikata, se on vain koko elämän kestänyttä ihastusta tämän eläimen kaikinpuoliseen kauneuteen.

Mutta se tietty jännä yhteinen tajunnan taso, joka meillä varsinkin tämän viimeisen lähtijän kanssa oli, on jotain käsittämättömän hienoa. Ja murhe on yhtä suurta. Pitäisi osata päästää irti ja luopua, antaa kaverusten mennä ja muistella vaan ihania aikoja - mutta kun ei pysty vaan on ilmikapinassa - mitä vastaan ???? Sitä kun kaikesta joutuu luopumaan, ihan kaikesta.

Mutta niinhän se on, haluamme tai emme.

maalaiselle kirjoitti:

Kiitos sanoistasi, olet todella lämminsydäminen ihminen.

Sehän tämän surkeuden vielä kurjemmaksi tekeekin, kun läheskään kaikki eivät noin ajattele. Tällainen suru on niin "kunniatonta"; aina törmää asenteeseen "voi herranpieksut, KISSOJAko sä suret?"

Kissoja kunnioitan kissoina, en pyri niitä inhimillistämään - vaikka kai sitä tapahtuu, kun ne ovat täysivaltaisia (ja tässä tapauksessa ainoita) perheenjäseniä. Lapsia tai muita "puutteita" perhe-elämässä niiden tehtävä ei ole paikata, se on vain koko elämän kestänyttä ihastusta tämän eläimen kaikinpuoliseen kauneuteen.

Mutta se tietty jännä yhteinen tajunnan taso, joka meillä varsinkin tämän viimeisen lähtijän kanssa oli, on jotain käsittämättömän hienoa. Ja murhe on yhtä suurta. Pitäisi osata päästää irti ja luopua, antaa kaverusten mennä ja muistella vaan ihania aikoja - mutta kun ei pysty vaan on ilmikapinassa - mitä vastaan ???? Sitä kun kaikesta joutuu luopumaan, ihan kaikesta.

Mutta niinhän se on, haluamme tai emme.

eivät kiinny eläimiin ehkä sen takia koska heillä ei ole aikaa niille. esimerkiksi maaseudulla voi olla niin työntäyteisiä päiviä että eläimiin ei kiinnitä niin paljon huomiota. mutta jos työt ei paljoa paina kotona niin eläimetkin saavat paljon enemmän huomiota osakseen. siis on aikaa seurailla mitä esim kissat touhuavat päivisin ja on siis aikaa myös olla kissojen kanssa. sama koskee myös muitakin lemmikkejä.
lemmikkeihin kiintyy niin nopeasti ettei niitä ilman voi oikein elääkkään. niistä tulee perheenjäseniä ja ehkä jopa enemmänkin.
ja siiten kun tulee aika jolloin joutuu luopumaan pakosta lemmikistä niin se tunne on sellainen mitä ei kukaan muu voi tietää kuin lemmikin omistaja. minusta sureminen kuuluu asiaan ja juuri sillä kunnioitetaan hyvän ja rakkaan lemmikin muistoa. yksinkertaisesti mitä kovimmille sureminen ottaa niin sitä lujempi side on omistajan ja lemmikin välillä ollut ja tulee aina olemaankin lemmikin jo kuoltuakin. siis muistakaa hyvällä lemmikkiänne. lemmikkinne tekisi myös samoin teitä kohtaan. näin uskon ja näin uskoo monet muutkin.
lemmikkinne on aina tärkeä osa elämäänne. sitä ei pidä sivuuttaa ei milloinkaan. ei edes lemmikin kuoltua.