Abortin tehneet

Eli minun keskeytyksestä tulee kohta kaksi vuotta. Enkä kadu. Siitäkin huolimatta, että todennäköisesti joskus haluan lapsia. Minusta vain olisi suunnattoman itsekästä tuoda lapsia tähän maailmaan vailla todellista tahtoa ja vastuuta sen suuren vastuun hoitamisesta.

En ole kamala enkä ilkeä ihminen, vaan äärimmäisen empatiakykyinen :D Ja tämä kokemus on minut osaltaan sellaiseksi tehnyt. Opettanut katsomaan maailmaa useammasta näkökulmasta ja syvemmin.

Minun tunteeni keskeytykseen oli vahva, joten en koe että minun sitä tunnetta tulisi koskaan edes kyseenalaistaa. Päätökset tehdään aina siinä tilanteessa ja niillä tiedoilla. En ollut silloin sama ihminen kuin nyt, eikä minusta olisi tämä sama ihminen tullut, jos olisin toisin valinnut.

Mutta jaksamisia sinullekin!

keskeytyksestä tuli juuri kaksiviikkoa täyteen ja en ole koko aikana tuntenut muuta kuin suurta helpotusta.
Ennen kuin kaavinta oli tehty,minulla oli henkisesti ja fyysisesti todella pahaolla,mutta kun toimenpide oli ohi,oli kuin kivi olisi poissa sydämeltä.
En usko,että tulen koskaan katumaan tätä aborttia ja olen sitten julma,mutta minulle tämä oli kaikinpuolin vaputtava teko.
Lapsia en enää halua ja kohta en voi enää onneksi saadakkaan,sillä olen menossa sterilisaatioon!

Paitsi kerran. Tein myös "naurettavasta sosiaalisesta syystä". Erittäin läheinen ihminen, joka oli samassa elämäntilanteessa, tuli raskaaksi. Silloin pääsi poru, mutta kun tarkemmin ajatellin olin helpottunut, ettemme lasta pitäneet. Samaa mieltä olen edelleen, kun olen läheisen elämää vierestä seurannut. Rankkaa olisi ollut. Mainittakoon, että olen tätä ihmistä tukenut vaikeimpina aikoina ja nin teen edelleen.

Eli en ole katunut ja mitä tyhjään katumaan, kun tapahtunutta ei voi perua.

Abortin tein kolme vuotta sitten, enkä ole vielä katunut.

Jos olet ollut varma päätöksestäsi, niin tuskin tulet katumaankaan. Syyt miksi noin viides osa naisis6ta aborttiaan katuu on pakottaminen, eli päätös ei ollut oma, liian hätäinen päätös ja aiemmat mielenterveydelliset ongelmat.

Jokainen, minäkin, joskus ajattelee mitä jos en olisikaan... Omalla kohdallani se on käynyt mielessä oikein paskassa työtilanteessa; olisinpa mielummin äitiyslomalla, kun täällä... Kuitenkin tuo viidesosa naisia on ryhmä, jotka tarvitsevat psykiatrista apua keskeytyksensä jälkeen, eli he jotka todella toivovat, etteivät aborttia olisi tehneet. (Tarkemmin abortti nostaa psykiatrisen avun hankinta tarvetta vain reilut 10 prosenttia, sillä 10 prosenttia ihmisistä jokatapauksessa joskus hakeutuu psykiatriseen hoitoon...)

Itselläni on juuri abortista sen verran "että laskettu aika" olisi huomenna. Pakko myöntää, että olen ainoastaan edelleenkin helpottunut. Totta kait olen surullinen siitä että jouduin aborttiin turvautumaan, mutta se oli oikea päätös minulle. Viikon päästä lähdetään pienen poikani (2 v) kanssa harjoittelemaan tarhaan ja äiti palaa pikkuhiljaa työelämään. Rakastan poikaani valtavasti, mutta minulle on selvää että yksi lapsi riittää. Ehkäisyn pettäessä vaihdettiin ehkäisymuotoa .... pieni pelko kuitenkin jäi. Pienen lapsen äitinä ja varmana siitä ettei enempää lapsia halua niin silloin ei ehkäisyn kanssa leikitä, mutta jos on niin huono tuuri että ehkäisy pettää kerran niin miksi ei toistekkin. Se jäi eniteen asiasta kalvamaan.
Läheinen ystäväni oli samassa tilanteessa pari kuukautta minua myöhemmin = ei toivottu raskaus ja hän teki eri päätöksen kuin minä. Kyllä se ensin tavallaan kuitenkin kirpaisi, mutta nyt kun aikaa on kulunut niin pystyn tukemaan häntä ja oloni on salaa hirmuisen helpottunut. Hänellä on siis ennestään jo enempikin lapsia ja jaksaminen tosi kovilla, mutta autan sen minkä pystyn.
Kaikki tämä on kasvattanut minua hirveästi .....

Mulla on abortin tekemisestä aikaa n. puolitoista vuotta. En ole missään vaiheessa katunut (paitsi ehkäisyn unohtamista!), vaikkakin operaation jälkeen itkin kauan, en sillä että abortti olisi kaduttanut, vaan että se kokemus oli niin kamala. kaikki ne tuomitsevat lääkärit vai mitä nyt olivatkaan satuttivat eniten...olin peloissani ja yksin.

olen tässä vaiheessa sitä mieltä, etten tähän tuhon partaalla olevaan maailmaan halua yhtään lastani kärsimään. Saatan joskus tehdä lapsia, jos ympäristöongelmamme saadaan kuriin.

Omasta abortistani on jo kolmetoista vuotta ja täytyy sanoa, että kertaakaan en ole katunut, eikä mitään omantunnontuskia ole ollut. Näinhän se on valtaosalla abortin kokeneista.

6 vuotta sitte ja en oo katunu päivääkään, sillon oli oikee ratkaisu.
Nyt olen taas raskaana ja abortti ei tullut mieleenkään vaikkakin ehkäisy petti.