Nuoriso

Mikä mättää nuorisossa? En sano aluetta missä asun, mutta pitäisi kuitenkin olla aika hyvässä maineessa verrattuna muutamiin muihin...

Nuoriso tuhoaa toisten omaisuutta. Eka tuhotaan koulun ympäristö, sitten päiväkodin ja kun mikään ei riitä siirytään tuhoamaan ja sotkemaan taloyhtiöiden pihoja....Ja kun asiasta mainitset nuorisolle, niin haista vittua saa takaisin.
Miksi vanhempia ei kiinnosta mitä lapset tekee? Tässä kuluneena viikkona esim. n. 5.n hengen nuoriso joukko (josta nuorin todistettavasti vasta 12 vuotias ja vanhin ehkä 15, korkeintaan 16 vuotias)vietti yönsä tupakkaa polttaen ja luultavasti alkoholia nauttien erään taloyhtiön pihalla klo kuuteen asti aamulla.
Eikö vanhemmilla todellakaan ole hätä lapsistaan?
Minulla on myös murrosikäinen lapsi. Tiedän tasan missä hän aikansa viettää. Jos lapsi sanoo menevänsä kaverille, niin varmistan kaverin vanhemmilta, että lapsi myös on siellä, ja onni on varmaan osunut kohdalle, että lapseni ystävän vanhemmat tekevät myös sen, eli varmistetaan, että lapsi on myös siellä minne sanoi menevänsä.
En halua yleistää,mutta minusta tuntuu, että lapset saavat/joutuvat olemaan nykyisin liikaa oman onnensa nojalla.
Jos joku murrosikäisen lapsen vanhempi lukee tätä, niin toivoisin, että hän pysähtyy miettimään sitä, että mitä juuri hänen lapsensa tekee!!!
Ja lapsille on hyvä teroittaa myös sitä asiaa, että kun turmelee toisten omaisuutta, siitä voi joutua edesvastuuseen...Vaikka teon hetkellä ei kiinni jäisikään, niin joku päivä voi vastassa olla isotkin korvausvaatimukset.
Ja kaikille pienten lasten vanhemmille!!! Opettakaa lapsille käytöstapoja jo pienestä asti. Opettakaa, että toisia pitää kunnioittaa, etenkin vanhempia ihmisiä.
5573
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tämä on asia kyllä mistä virkavallankin pitäisi olla kiinnostuneempi. Kun poliiseillee soittaa asiasta kukaan ei vaivaannu edes asiaa tarkastamaan mitä tapahtuu. Nuoriso myös murtautuu ja oleskelee rakenteilla olevissa taloissa ja kuvittelee sen olevan oikeutettua. Myös vanhempien todella pitäisi olla kiinnostuneita mitä lapset tekevät.

Äänestä

Suurin osa nuorista jotka tunnen ovat todella sukupolvia fiksumpaa porukkaa.
Heillä on harrastuksia monina iltoina,pelit,musiikki,nuorten teatteri,tanssi yms.
Missä sitten vika?Ne,jotka tarvitsisivat harrastuksia ja paikkaa missä olla,ovat sitä vailla,koska kukaan ei ohjaa heitä sinne.
Kyllä katsoisin kotiin päin...Useimmiten ne ns."tuhoajat" ovat niitä nuoria,joilla on paha olla kotona,koulussa ja kaupungilla.
Tuskansa he käyttävät tuhoamiseen,itse sitä ymmärtämättä.
Kuka kuulee heidän huutonsa,jos kotona ei ole ketään?

Äänestä
  • okei no tähän voin sanoa että itse minä pahojani olen tehnyt, olen onneksi jo kasvanut tuosta yläaste iästä pois ja alkanut aikuistumaan.
    vanhempani soittelevat aina perääni, niin kouluun, kavereille kuin kaupungillekkin kännykkääni.
    jos en tuntiin katso puhelintani koulun jälkeen siellä on vääristelemättä n. 30-40 puhelua tullut sekä vähintään kolme tekstiviestiä äidiltäni! vaikka olenkin jo 18!
    minua vahdittu ja kasvatettu täysin ehjäässä perheessä, se ei estänyt minua rikosten poluille kavereitteni kanssa!
    tunnen myös monia nuoria iältään (10-20 vuotiaita) osalla tosiaan on huono oti ja vanhemmat mutta monilla on ehjä perhe ja kaiki muutkin hyvin kotona. tämä toimii käänteispsykologiana (koko ajan epäillään esim. varkauksista niin ajattelee mitä hitsiä, varastetan nyt sitten kun nuo sitä kuitenkin epäilee!)
    että melko turhaa tuo vanhempien syyttely joka asiassa!

    Äänestä

Niin elikkä mitä väliä niistä muutenkaan kun heistä kasvaa joka tapauksessa tämän yhteiskunnan loiselääjiä jotka syövät meidän elättäjien leipää.

ammattirikokset, alkoholi ja huumeet ovat heidän tulevaisuutensa. Minä jatkan omaa elämääni joka on täynnä tulevaisuutta ajatellen että oikeasti oon aika iso voittaja tässä elämässä (verrattuna heihin). oon 17

Äänestä

turpakiinnipässi!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nimetön kirjoitti:

Mikä mättää nuorisossa? En sano aluetta missä asun, mutta pitäisi kuitenkin olla aika hyvässä maineessa verrattuna muutamiin muihin...

Nuoriso tuhoaa toisten omaisuutta. Eka tuhotaan koulun ympäristö, sitten päiväkodin ja kun mikään ei riitä siirytään tuhoamaan ja sotkemaan taloyhtiöiden pihoja....Ja kun asiasta mainitset nuorisolle, niin haista vittua saa takaisin.
Miksi vanhempia ei kiinnosta mitä lapset tekee? Tässä kuluneena viikkona esim. n. 5.n hengen nuoriso joukko (josta nuorin todistettavasti vasta 12 vuotias ja vanhin ehkä 15, korkeintaan 16 vuotias)vietti yönsä tupakkaa polttaen ja luultavasti alkoholia nauttien erään taloyhtiön pihalla klo kuuteen asti aamulla.
Eikö vanhemmilla todellakaan ole hätä lapsistaan?
Minulla on myös murrosikäinen lapsi. Tiedän tasan missä hän aikansa viettää. Jos lapsi sanoo menevänsä kaverille, niin varmistan kaverin vanhemmilta, että lapsi myös on siellä, ja onni on varmaan osunut kohdalle, että lapseni ystävän vanhemmat tekevät myös sen, eli varmistetaan, että lapsi on myös siellä minne sanoi menevänsä.
En halua yleistää,mutta minusta tuntuu, että lapset saavat/joutuvat olemaan nykyisin liikaa oman onnensa nojalla.
Jos joku murrosikäisen lapsen vanhempi lukee tätä, niin toivoisin, että hän pysähtyy miettimään sitä, että mitä juuri hänen lapsensa tekee!!!
Ja lapsille on hyvä teroittaa myös sitä asiaa, että kun turmelee toisten omaisuutta, siitä voi joutua edesvastuuseen...Vaikka teon hetkellä ei kiinni jäisikään, niin joku päivä voi vastassa olla isotkin korvausvaatimukset.
Ja kaikille pienten lasten vanhemmille!!! Opettakaa lapsille käytöstapoja jo pienestä asti. Opettakaa, että toisia pitää kunnioittaa, etenkin vanhempia ihmisiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu