Mulla rv25 menossa ja eilisen ja tän päivän kaikana jalat turvonnut ihan hullunlailla.Polvet on ihan täynnä nestettä ja kun painaa jää keltanen jälki. Myös ihossa on varsinkin polvien kohdalla missä pahin turvotus nyt ,niin sellasia pieniä violetteja pisteitä eli käsittääkseni turvotuksesta tulevia. Voiko raskausmyrkytys tulla kyseeseen??Päänsärkyä ja väsymystä ollut.
Raskausmyrkytys??
3
805
Vastaukset
- Kokenut
Toksemiaan liittyy myös kohonnut verenpaine ja valkuaisen erittyminen virtsaan. Nämä molemmathan tutkitaan neuvolassa, joten ota yhteys sinne, jos huono olo jatkuu.
Toisaalta myös helle aiheuttaa vastaavanlaisia oireita, joten vasta edellämainitujen kokeiden jälkeen voidaan todeta, onko kysymyksessä toksemia vai jokin muu. - neuvolaan!!
Tutulta kuulostaa. Huomenna käyt neuvolassa! Itselläni oli raskausmyrkytys ekan kanssa ja päänsärky oli kova, valkuaista virtsassa, verenpaine korkea ja turvonnut possu olin. Synnytys käynnistettiin heti, samana päivänä, kun minut tutkittiin. Olin kylläkin niin pitkällä, että vauva pystyi syntymään turvallisesti.
- EERA
Hei!
Minulla on kaksi raskautta takana ja molemmilla kerroilla on ollut raskausmyrkytys. Valkuaista on tullut pissaan, mutta verenpaine ei ole ollut kummallakaan kerralla hälyttävän korkea, paitsi synnytyksen jälkeen. Eka synnytyksessäkin verenpaine nousi huippulukemiin viikko synnytyksestä. Mustien pisteiden näkeminen tuli myös tutuksi, samoin välillä tuntui, että ahdistaa henkeä. Pahimmillaan nesteitä kertyi 2 kg vuorokaudessa, joten käynnistys oli edessä. Poika syntyi rv 38 (2001) ja tyttö rv 40 (2004). Kuinkahan todennäköistä on, että tämän kolmannenkin raskauden aikana tulee raskausmyrkytys? Pelkaan pahinta, koska tämäkin raskaus on alkanut samallalailla kuin aikaisemmat, ettei ole ollut minkäänlaista huonoa oloa koko 10 raskausviikon aikana.
Jos teillä todetaan raskausmyrkytys, muistakaa levätä koko loppuaika synnytykseen asti. Jos ette malta tehdä sitä kotona, niin sairaalassa on pakko levätä ja odottavan aika on pitkä. 5 viikkoa sairaalassa maanneena tiedän.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455030Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121590Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481199Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101139- 131093
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome17997Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76969Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v2862Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57769Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27733