Ilmaista työtä ei ole

Muista se!

Opettajakunnassa on aivan liikaa kilttejä, puolustuskyvyttömiä ihmisiä, jotka tekevät ilmaiseksi hyväntekeväisyystyötä kunnalle. Oman opetustyön ohella peruskoulussa työskentelevän päätoimisen viranhaltijan tai tuntiopettajan yt-aika käsittää KOLME tuntia viikossa. Näin ollen, kun ilmoittaudutte erilaisiin työryhmiin ja lähdette suunnittelemaan erilaisia kekkereitä, hojkseja yms. niin teillä on periaatteessa käytössänne ne kolme tuntia viikossa siihen työhön. Mikäli aika ei riitä, olette haalineet itsellenne liikaan työtä. Itse olen tähän syyllistynyt, mutta en tee niin enää jatkossa.

Sen olen myös huomannut, että mikäli tuo viikottainen ylimääräinen työ ylittää sen kolmen tunnin rajan, niin kunta ei todellakaan maksa sinulle siitä sinulle kuuluvaa ylityökorvausta. Miksi hel**tissä opettajat kuitenkin tekevät näin. Aloittelevan peruskoulun aineenopettajan kuukausipalkka on naurettavat 2300 € /kk. Esimerkiksi biologian tai historian opettajan kohdalla tuo tarkoittaa sitä, että noin 100 opetustyötunnista, vähintään paristakymmenestä valmistelu- ja korjaustunnista sekä n. 12 yt-tunnista, eli yhteensä reilusta 130 työtunnista sinulle maksetaan 2300 € (n. 18 € / t). Näin surkeilla palkoilla on järkevintä tehdä vain se, mitä sopimuksissa meille on määrätty.

6

2074

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuntipalkoissa on eroa

      Jos aloitteleva työntekijä saa 18 euroa tunti, on se kyllä mielestäni erittäin hyvä palkka. Useimmilla aloilla käydään töissä 160 tuntia / kk 11 kuukautta vuodessa ja palkka on hädin tuskin 10 euroa/tunti! Laskepa huviksesi tuntipalkkasi siten, että jaat koko vuoden tulot koko vuoden työtunneilla. Johan nousee tuntipalkka vielä kummasti! On se kumma, kun ne lomaedut aina unohtuu palkkoja vertailtaessa. Ja eurot saa palkkaerot näyttämään pienemmiltä kuin ne todellisuudessa ovatkaan. Ei sen puoleen, kyllä minä opettajia arvostan, mutta useimmat opettajat EIVÄT mielestäni ole palkkakuopassa - jotain lastentarhanopettajia lukuunottamatta. En muutenkaan ymmärrä, miksi kyseiset opettajat kuuluvat OAJ:hin. Järjestö käyttää vain heidän huonoa palkkaansa keppihevosena saadakseen muille lisää rahaa.

      • sulle

        Ennen kuin teet "laskelmiasi" palkoista ja eduista, niin mietipä, onko mielestäsi esimerkiksi paperialan miehillä palkka ja koulutus tasapainossa?


      • Tuntipalkoissa on eroja
        sulle kirjoitti:

        Ennen kuin teet "laskelmiasi" palkoista ja eduista, niin mietipä, onko mielestäsi esimerkiksi paperialan miehillä palkka ja koulutus tasapainossa?

        Ei ole tasapainossa, mutta eihän se sitä miksikään muuta, että mielestäni yli (ja reilusti!) 18 euron tuntipalkka on ihan riittävä! Kommentoidaan paperimiesten palkkaa sitten siitä puhuttaessa.

        Vai onko se vain niin, että ampiaispesään ei parane sohaista. Itselle vain lisää ja muille ei mitään. Yhtä ahneita mielipiteitä niinkuin OAJ:n kommentit hoitajien palkkavaatimuksista. "Meille ekax - ollaanhan me niin koulutettuja".

        Ja hei! Ei sillä koulutuksella ole välttämättä mitään tekemistä työn vaativuuden ja raskauden kanssa.

        P.S. En ole hoitsu enkä paperimies. Ihmettelen vaan, missä se ihmisten "palkkakatto" oikein menee. Ei varmaan missään ; )


    • pitänyt

      opettajien puolia noissa palkka-asioissa mutta nyt alkaa kelkka kääntymään: Aloitteleva aineenope saa palkkaa 2300 €/kk, saman verran kuin aloitteleva insinööri. Muutaman vuoden päästä palkat ovat todennäköisesti edelleen suurinpiirtein samassa linjassa (2600-2700 €/kk?)mutta opettajan ketaleella on 8 viikkoa vuodessa enemmän lomaa, tästä suurin osa kesällä! En ala pohtimaan kumman työ on tärkeämpää koska kaikki työ on tärkeää mutta kyllä palkan pitäisi jossain suhteessa korreloida tehtyjä työtunteja kun puhutaan suurinpiirtein samanmittaisista ja yhtä vaativista (?) koulutuksista. Ja aivan turha vikistä opettajien palkoista Saksassa ja Sveitsissä, kattokaas huvikseen mitä inssit tienaa ko. maissa...
      Onneksi YTN:n uusi palkkasopimus tuo vähän oikeutta tähänkin asiaan.

    • popettaja

      ei käsitä omaa suunnitttelua vaan yhteistyössä muiden kanssa tehtävää suunnittelua tai koulunpidollisia tehtäviä. Niinpä oma suunnittelu, kokeiden korjaukset, HOJK:sit ja muut omat jutut eivät kuulu yt-aikaan, vaan ovat opettajan työtä, joka on kokonaistyöaikaista. Opetukseen kuuluvat, tuntien ulkopuoliset asiat kuuluu hoitaa, vaikkei niistä erikseen korvausta makseta, vaan ne ovat sisällytetty kuukausipalkkaan. Mikäli tämä ei miellytä, niin vielä syksylläkin on erilaisia yhteisvalintoja....

      • luokanopettaja

        saa 2090e kuussa, josta verot pois, ja ovat yhtä pitkään opiskelleet, kun aineenopettajatkin velkoineen jne.

        Tuosta summasta verot pois, niin käteen jää kuukaudessa noin 1700e.

        Lähihoitaja saa käteen palkkaa kuukaudessa 1600e, vastavalmistunut paperitehtaan työntekijä noin 3000e.

        Jossain menee pieleen.

        Lakkoon opettajat!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      123
      7120
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      122
      4928
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      66
      4256
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      15
      3463
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      724
      2261
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      273
      1681
    7. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      67
      1465
    8. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1418
    9. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      22
      1386
    10. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      58
      1384
    Aihe