Asumme avoliitossa. Ennen muuttoa yhteen majailimme pääasiassa vain toisenluona. toinen kämppä varastona. Olin työtön ja toki yritin parhaani mukaan pitää kotia kunnossa kun mies kävi töissä ja makso siten suurimman osan ruuista ja menoista, kun en paljon sossun rahoilla leveillyt.
Nyt kuitenkin olen työelämässä ollut pidempään, mutta; edelleen suurin osa kotitöistä on minulla. Tiskaus ja pyykinpesu, lähes aina myös lattioiden imurointi ja pesu sekä pölyjen pyyhkiminen.
Mieheni passuuttaa minua (lue: lämmitä kulta ruokaa, hierotko hartioita).
Mielestäni hieman kohtuutonta, että nainen joka ansaitsee vähemmän ja tekee yhtä raskasta työtä joutuu vielä kodinkin hoitamaan. Lisäksi parina kuukautena kaupassa käynti oli täysin minun vastuulla. Kotona kuului nurkunaa jossen ollut käynyt kaupassa, mutta mitään puolia rahoista en saanut.
Mieheni jaksaa huomautella liikakiloista (lievästi olen ylipainoinen) ja ties milloin mikäkin minussa on vialla. En saisi syödä makeaa, en juoda limuja, en syödä oikeastaan mitään epäterveellistä KOSKAAN. Samalla yhteisen tietokoneemme taustakuvana roikkuu ties mitä hoikempia ja kauniimpia naisia.
Jos huomautan miehelleni hänen kauppareissun jälkeen ettei hänkään ole minulle parilta kuukaudelta maksanut ruuista, tulee sanomista että mitä sitä vanhoja muistelemaan. Itse hän kyllä muistaa tasantarkkaan jos on antanut minulle pari euroa teehen tai tupakkaan.
Miten voikaan toista rakastaa niin ettei halua suhteesta pois. Olen toki miettinyt jos muuttaisimme erillemme ja mieheni ehkä kasvaisi, mutta en osaa kuvitella asuvani taas yksin. Kuin palaisi lähtöruutuun
Nyt kuitenkin olen työelämässä ollut pidempään, mutta; edelleen suurin osa kotitöistä on minulla. Tiskaus ja pyykinpesu, lähes aina myös lattioiden imurointi ja pesu sekä pölyjen pyyhkiminen.
Mieheni passuuttaa minua (lue: lämmitä kulta ruokaa, hierotko hartioita).
Mielestäni hieman kohtuutonta, että nainen joka ansaitsee vähemmän ja tekee yhtä raskasta työtä joutuu vielä kodinkin hoitamaan. Lisäksi parina kuukautena kaupassa käynti oli täysin minun vastuulla. Kotona kuului nurkunaa jossen ollut käynyt kaupassa, mutta mitään puolia rahoista en saanut.
Mieheni jaksaa huomautella liikakiloista (lievästi olen ylipainoinen) ja ties milloin mikäkin minussa on vialla. En saisi syödä makeaa, en juoda limuja, en syödä oikeastaan mitään epäterveellistä KOSKAAN. Samalla yhteisen tietokoneemme taustakuvana roikkuu ties mitä hoikempia ja kauniimpia naisia.
Jos huomautan miehelleni hänen kauppareissun jälkeen ettei hänkään ole minulle parilta kuukaudelta maksanut ruuista, tulee sanomista että mitä sitä vanhoja muistelemaan. Itse hän kyllä muistaa tasantarkkaan jos on antanut minulle pari euroa teehen tai tupakkaan.
Miten voikaan toista rakastaa niin ettei halua suhteesta pois. Olen toki miettinyt jos muuttaisimme erillemme ja mieheni ehkä kasvaisi, mutta en osaa kuvitella asuvani taas yksin. Kuin palaisi lähtöruutuun
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kehottaisin miettimään, onko miehessä puolia, jotka voittavat kaikki nämä huonot puolet. Itse elin kauan suhteessa, jossa minä olin neiti pankki, neiti kodinhoitaja ja neiti äiti. Jäin koukkuun siihen tunteeseen, että minua tarvitaan, mutta koska sain myös niskaani kaikki miehen pahanolontunteet, riippumatta siitä johtuiko ne minusta, työstä tai mistä vaan, en ollut onnellinen tuosta "mahdollisuudesta". Ajattelin aina, että rakkaus on kaikkivoipa enkä ikinä luovuta, mutta kun mies eräänä yönä tuli kotiin ja käski minun painua hiiteen (mitä tapahtui usein, mutta aina aamulla kaikki oli hyvin) päätin että tämä oli viimeinen kerta. en aio elää elämääni miehen kanssa joka ei arvosta minua ja luulee olevansa suhteessa tärkeämpi osapuoli.
Koin suhteessa monia vääryyksiä, mutta siihen iltaan asti luulin että olin ne ansainnut. tavalla tai toisella. Olin tylsä, ruma, söin liian kovaäänisesti, en tajunnut hänen tarpeitaan.. Loistava minäkuvani murskautui täysin suhteen aikana ja sittemmin olen ajatellut että tietäen heikon luonteeni hän käytti sitä hyväkseen, ja haukkumalla minua sai minut uskomaan että kukaan muu ei minua huolisi. suhteesta pois päästyäni olen onnellinen, että olen päässyt pois aikuisen miehen kasvattamisen vastuusta. Saan pitää rahani itselläni eikä kaikki vapaa-aikani kulu toisen passaamiseen. Itsetuntoni ei ole täysin vielä palannut, koen olevani "virheellinen yksilö" mutta ehkä aika ja uudet ihmiset parantaa haavat. Kenelläkään, ei edes avopuolisolla, ole oikeutta puuttua toisen minuuteen. Jos olet hieman pyöreä se on sinun oikeutesi! Toki jos terveydestä on kyse kaikki kannustus on aina tarpeen, mutta mitä elämää on täysin herkuton elämä!?
Yksinolo ei ole niin vaikeaa kun luulisi. ensimmäisinä päivinä ajattelin että kuolen, nyt en kadu päätöstäni vähääkään. Ainut ongelma on että suhteeni epäkohdat saivat minut kovin kriittiseksi mahdollisia tulevia suhteita kohtaan, tuntuu että kukaan ei kelpaa =)
Mieti asiaa, mitä jäisit miehessä kaipaamaan? Tee vaikka lista hänen hyvistä ja huonoista puolistaan! minun listassani hyvät puolet jäivät kovinkin vähäisiksi, vaikka aina olin luullut että anteeksiantoni ja suvaitsevaisuuteni oli ansaittua..
sä olet hyvä nainen.
...ei toisinaan ole ollenkaan hullumpi ajatus, uusi alku. Miksi se olisi tappio?
Olet kai tullut miehellesi itsestäänselvyydeksi, hän voi olettaa sinun tietävän että hän rakastaa sinua eikä hänen tarvitse sitä enää todistaa. Voi myös olla että hän ei ajattele lainkaan yhteiseloanne analyyttisesti koska ei näe siinä epäkohtia omalta osaltaan, hänellehän "homma toimii". Pakon eteen se on pistettävä, jos puhe ei toimi. Sanoa että haluat suhteen jossa sinun on hyvä olla eikä sinulla ole hyväksikäytetty ja arvosteltu olo, joko se onnistuu keskustelemalla aiheesta ja harjoittelemalla molemminpuolista huomioimista (miehelle muuttuminen voi olla todella vaikeaa, kannathan oman kortesi kekoon myös hänen hyväkseen!), tai sitten se onnistuu kylmällä koulutuksella, erilleen muutolla. Saa aloittaa sinun hurmaamisesi alusta uudestaan jos ensimmäinen kerta meni kiville :D
***