Olen

perheautoa hintaluokkaan 10000-15000.Hyundai sonata voisi olla järkevä ratkaisu ainakin sen puolesta että tuohon hintaan päästään kuitenkin jo 2000 luvun autoon käsiksi.Toisena vaihtoehtona voisi olla citroen C5,mutta sitä pidetään jostain syystä vikaherkempänä...
Millaisia ajatuksia teillä tulee mieleen asiasta?
192576
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Kyllä Sonata antaa täyden vastineen rahoille.
Ei vanhemmissakaan Sonatoissa ole ollut
minkäänlaisia ongelmia.Ei tarvitse korjaamoilla
käyttää.Ei lastentauteja.Suosittelen.

Äänestä
  • Itselläni alla toinen Sonata, leasing sellainen. Yrityksemme kokemuksista voin sanoa että edellinen Sonatani, vm. 2003 - 120 000 km, oli vähävikaisin auto talossamme.
    C5:ttä on ollut 2 kpl, ja molemmat risasivat jatkuvasti. Jopa niin että yritimme päästä niistä etuajassa eroon. Leasplan ei suostunut koska noiden rimpuloiden myynti on hankalaa. Jouduimme maksamaan molemmista muutaman tuhat euroa kompensaatiota.
    Eniten niissä risasi sähköjärjestelmä, mutta kaikkea vikaa löytyi tasaiseen tahtiin.
    Sonata sen sijaan oli täysin viaton. Nyt alla seuraava Sonata jolla ensimmäiset 30 000 km takana ilman pienintäkään huomauttamista.

    Äänestä

  • Sonata on OK kirjoitti:

    Itselläni alla toinen Sonata, leasing sellainen. Yrityksemme kokemuksista voin sanoa että edellinen Sonatani, vm. 2003 - 120 000 km, oli vähävikaisin auto talossamme.
    C5:ttä on ollut 2 kpl, ja molemmat risasivat jatkuvasti. Jopa niin että yritimme päästä niistä etuajassa eroon. Leasplan ei suostunut koska noiden rimpuloiden myynti on hankalaa. Jouduimme maksamaan molemmista muutaman tuhat euroa kompensaatiota.
    Eniten niissä risasi sähköjärjestelmä, mutta kaikkea vikaa löytyi tasaiseen tahtiin.
    Sonata sen sijaan oli täysin viaton. Nyt alla seuraava Sonata jolla ensimmäiset 30 000 km takana ilman pienintäkään huomauttamista.

    Itse en uskaltaisi enää ostaa jotain Citroenia koska
    on täyden luottamuksen saanut Sonataan.
    Hyundain ostamista aivan turha jännittää koska oma
    kokemukseni ja kaikki tilastotiedot puhuvat
    puolestaan.Ei enää pahemmin edes kiinnosta muut
    merkit.Miksi vaihtaa merkkiä kun se on hyvä.

    Äänestä

Vinkkinä sen verran, että C5:sta ehdottomasti se facelift malli, joka tuli myyntiin muistaakseni -04 tai 05. Nousi kerta heitolla "vikaherkkyystilastoissa" häntäsijoilta ihan kärkisijoille.
Myös Sonatassa kehuttu nimeenomaan tätä uutta mallia, joka tuli myyntiin samoihin aikoihin.

Äänestä

Kyllä huomiota paremmin saa liikenteessä kun
Sonatalla ajelee.On yksilöllistä ajaa suomessa
vielä Sonatalla.Harvoin tulee vastaan
Sonata.Ulkomaillahan nää on yleisiä katukuvassa.
Johtunee ilmeisesti suomalaisten ennakkoluuloista
vielä Hyundaita kohtaan vaikka auto on hyvä.
Citroen taas hukkuu massaan.

Äänestä
  • joka oli viaton ja mukava auto matkustellakkin ,hiljainen ja tukeva,ainut oli että polttoainen 2 litraisellekkin maisui aika tavalla.10 litraa satasella ajelipa miten ajeli.

    Äänestä

  • piilokas kirjoitti:

    joka oli viaton ja mukava auto matkustellakkin ,hiljainen ja tukeva,ainut oli että polttoainen 2 litraisellekkin maisui aika tavalla.10 litraa satasella ajelipa miten ajeli.

    Itse päässyt vähän vanhemmalla Sonatalla
    parhaimillaan 7 l /100km kulutukseen.

    Äänestä

  • parhaim kirjoitti:

    Itse päässyt vähän vanhemmalla Sonatalla
    parhaimillaan 7 l /100km kulutukseen.

    edes tasaisella 90 km tuntinopeudella kesällä alle kahdeksaan.

    Äänestä

  • piilokas kirjoitti:

    edes tasaisella 90 km tuntinopeudella kesällä alle kahdeksaan.

    Mulla on 95 mallin 2 l Sonata.Se kuluttaa
    vähemmän.Tämä on Mitsubishi Galantin koneella.
    Valmistaja ilmoittaa jopa alle 6 l satasella.
    Näyttää uudemmat Hyundait sitten vievän enemmän
    menovettä.

    Äänestä

  • koneella kirjoitti:

    Mulla on 95 mallin 2 l Sonata.Se kuluttaa
    vähemmän.Tämä on Mitsubishi Galantin koneella.
    Valmistaja ilmoittaa jopa alle 6 l satasella.
    Näyttää uudemmat Hyundait sitten vievän enemmän
    menovettä.

    Kulutus(vain)n.4.8-5.5 cruisepäällä maks.90 km/t.
    Kyse siis mitsun koneesta.

    Äänestä

Todella hienon kyydin antaa Sonatat.
Sonatoissa ei kitise ja natise mikään.
Kori on luja ja ajamisesta voi jopa nauttia.
Lisäksi todella varmoja luotettavuudeltaan
mitä ei voi sanoa kaikista automerkeistä.
Suosittelen.

Äänestä
  • mulla on -04 2.0glsi sonata, ajettu reilut 70000km ja hyvä peli. kulutus on musta kohtuullinen 7,2-8,6l/100 välillä, riippuen miten ajaa. vähälläkin pääsee jos yrittää. puhdasa mantie ajoa ei ole ollut, mutta luultavasti pääsee alle 7 litran. ei vikoja

    Äänestä

  • juuri samanlailla. Ajoin 2001 mallista Sonataa neloskoneella ja kävin liikkeessä vaihtamassa sitä 2003 malliseen kutoskoneiseen Sonataan. Kun aikani ihmettelin Sonatan muovipuukojetaulua ja meikkipeilin puuttumista ja jotenkin 'halpaa rakennetta' aloin katsomaan Elantraa 'sillä silmällä'. Sisätilat oli kutakuinkin samat kummassakin, mutta koeajon jälkeen ostin sen Elantran enkä ole katunut. Nyt olen ajanut sillä toista vuotta ja noin 20 tkm ja auto on edelleen yhtä hauska ajaa kuin silloin kun ostin sen. Se myös tuntuu jämäkämmältä kuin Sonata ja pienempien ulkomittojen takia helpompi pysäköidä. Lisäksi se on vielä paremman näköinenkin kuin Sonata.

    Äänestä

Minulla oli vuosimallin 2005 C5 break jossa paljon vikoja, olen ostanut useita eurooppalaisia erimerkkisiä autoja todennut, ne todella vika herkiksi kaikki heti uudesta saakka. Nyt olen ajanut sonatalla 2,4l vuodesta 2005 eikä mitään vikaa ei edes pienintä. Myös huollot ovat edullisia vertailtaessa muihin merkkeihin. Erittäin lämmin auto ja ajo-ominaisuudet ovat kohdallaan.

Äänestä

Ajelen Sonata 2004 automaatilla,77000 km mittarissa,olen hyvin tyytyväinen autoon,suosittelen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hankkimassa kirjoitti:

perheautoa hintaluokkaan 10000-15000.Hyundai sonata voisi olla järkevä ratkaisu ainakin sen puolesta että tuohon hintaan päästään kuitenkin jo 2000 luvun autoon käsiksi.Toisena vaihtoehtona voisi olla citroen C5,mutta sitä pidetään jostain syystä vikaherkempänä...
Millaisia ajatuksia teillä tulee mieleen asiasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu