Kauppalehti:
"Korkojen nousu ei ole ainakaan vielä ajanut suomalaisten pankkien asiakkaita maksuvaikeuksiin. Suurimpien pankkien alkuvuoden tulokset kertovat, että luottotappiot ovat pysyneet edelleen todella pieninä. - Suomessa asuntolainoittaminen on vähäriskistä toimintaa, toteaa OP-ryhmän pääjohtaja Reijo Karhinen."
Tilanne Suomessa on siis aivan erilainen kuin Yhdysvalloissa, jossa asuntosektorin luottotappiot ja alaskirjaukset ovat kaataneet jo useita luotottajia. Yhdysvalloissa eniten ongelmia ovat aiheuttaneet korkeariskiset subprime-asuntolainat ja niihin perustuvat johdannaiset.
"Suomen rahoitusmarkkinoiden vakautta selittää se, että korkeariskisiä asuntolainoja ei täällä tunneta lainkaan, vaan asiakkaan maksukyky ja luottokyky syynätään aina. "
http://www.kauppalehti.fi/4/i/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=4502
Sehän tarkoittaa sitä, että asunnon ostaneet saavat vihdoinkin kärsiä kauheasta synnistään.
(Vai mitä tuhnut?)
Pelottaa vuokra-asunnossa
4
481
Vastaukset
- Ekonomisti 2
Rauhoitu...siteeraamasi uutiset eivät heijasta nykytilannetta. By the way, allekirjoittaneella on "varma" työ, velaton iso asunto, velaton mökki, paljon metsää (sis. melkein 2 km järvenrantaa) eikä velkaa (30.000 euroa käteistä tilillä). Silti hirvittää. Ja isosti. Sinä et tietenkään ymmärrä, mitä maailmalla on nyt tapahtumassa. Olet ns "deer in headlights"
- heheheh....
Raimo Sailas sanoi 1990, että mitään ongelmia ole Suomen taloudessa eikä lamasta tietokaan, ellei jossain päin tapahdu kaamea luonnonkatastrofi
- todisteita?
Olisin erittäin kiitollinen, jos voisit linkittää tämän Sailaksen sanomisen tänne.
- petey
todisteita? kirjoitti:
Olisin erittäin kiitollinen, jos voisit linkittää tämän Sailaksen sanomisen tänne.
http://hirvasnoro.blogspot.com/2005/08/nin-suomi-syksyi-1990-luvun-lamaan.html
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 17513388
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1585483Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454910Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1493699Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska402833Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1282032Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1191783Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3711693Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121560Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1371515