Sikiön koko

olin aika jötky

Olen parikymppinen perusterve nainen ja odotan ensimmäistä lastani. Kysyisin, että kumpi tekijä vaikuttaa enemmän sikiön fyysiseen kokoon ja kasvuun; perimätekijät vai äidin raskauden aikainen ruokavalio ja liikuntatottumukset?
Kysyn siksi, koska olin itse liki 4kg esikoinen, synnytys oli vaikea ja pitkittynyt, imukuppia käytettiin ja äidilläni on kahden raskauden ja synnytyksen seurauksena virtsarakon,-peräsuolen ja kohdun laskeumat. Pelkään itselläni samaa kohtaloa!
Liikun aika reippaasti ja yritän liikkua raskauden loppuun niin paljon kuin hyvältä tuntuu. Lisäksi yritän suosia ns. hitaita hiilihydraatteja ja välttää nopita verensokerin tasaisena pitämiseksi ja nälän tunteen torjumiseksi. Yritän syödä säännöllisin väliajoin ja rasvaa syön kohtuudella.
Syövätkö länsimaiset naiset yleensä ottaen raskausaikanaan liian hyvin ja laiminlyövät liikuntaa, vai mistä nämä nykyiset jättiläisvauvat johtuvat? Kun nykyään tuntuu että tuollainen 4kg vastasyntynyt on ihan "normaalipainoinen". Ei kyllä minun mielestäni.
Eli kuinka sikiön saisi pysymään inhimillisissä mitoissa ilman että äidin tarvitsee vaarantaa omaa terveyttään synnytyksessä ja sikiökin kasvaisi ja kehittyisi normaalisti ja mitkä tekijät vaikuttavat kohdun alueen laskeumiin ja kuinka niiden syntymistä voi torjua?
Kiitos vastauksistanne!

6

810

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • miellyttäne

      mutta uskaltaisin kuitenkin olla (toki vain oman kokemukseni kautta) sitä mieltä että perimästä se sikiön kasvu johtunee.

      Itse olen kolmen lapsen äiti. Odottaessani ensimmäistäni painoin 54kg siis alkupaino. Lisää tuli vain nelisen kiloa, ja kätilö hoki minulle että kuulkaa rouva, kun ei sitä lasta luista tehdä.

      No, se lapsi painoi sitten 4140g, että silleen.
      Ja minä sen raskauden jälkeen 47kg.
      Enpä aikakaan tiedä, että mitä sitä sitten olisi pitänyt syödä saadakseen pienemmän lapsen.

      Kyllä se lapsi vaan ottaa omansa, halusit tai et.

      Ps. loppujenkin lasten kanssa sama suuntaus jatkui, aina laihduin, ja lapsi iso.

      • bullebulle

        Minuapa vastaus miellyttää todella - koen nimittäin syömisen tarkkailun erittäin hankalaksi nyt raskausaikana, "normaalisti" kun lasken kaloreita lähes päivittäin. (Lähtöpainoni oli myös n. 53-54 ja jo nyt n. 56-57 rv 13 4). Mitä olen tuttujen lapsien kokoja seurannut, ei siinä mitään pitävää logiikkaa tunnu olevan, mikä kokoisina syntyvät. Asia on sitten varmaan eri, jos todetaan raskausajan diabetes? Silloin kaiketi vauva kasvaa yli äyräiden helpommin, jos ei rajoita sokerin syöntiä...


      • Yksi vain

        Suomessa vauvojen syntymäpainot ovat kasvaneet koko ajan; perimä ei ole muuttunut miksikään sadassa vuodessa, mutta äitien ruokavalio on.

        Korkealla verensokerilla kasvatetaan isoja vauvoja! Verensokeri riippuu siitä mitä syö ja miten kroppa muuttuu raskauden myötä, ei siitä minkä painoinen äiti on.


      • vm.1978
        Yksi vain kirjoitti:

        Suomessa vauvojen syntymäpainot ovat kasvaneet koko ajan; perimä ei ole muuttunut miksikään sadassa vuodessa, mutta äitien ruokavalio on.

        Korkealla verensokerilla kasvatetaan isoja vauvoja! Verensokeri riippuu siitä mitä syö ja miten kroppa muuttuu raskauden myötä, ei siitä minkä painoinen äiti on.

        syöminen vaikuta,mä söin kolmessa ekassa raskaudessa just sitä mitä teki mieli,ja nytkun noi ihme bmi:t muka ylipainon mittari(itse olen toista mieltä,koska jokainen kroppa on yksilö,ei voida asettaa samaan muottiin),söin karkkia,välillä pizzaa jne...,ja bmi:n mukaan ois ollut lievää ylipainoa,itseni mielestä ja muiden olin kyllä sopiva,niin silti kaikki lapset alle 4kg,vaikka painoa nousi joka raskaudessa 14kg,kaikki lähti jälk.tarkastukseen mennessä.niin se vaan on,jos raskauden ajan diabetestä,niin silloin ruokavalio vaikuttaa kokoon,muuten ei välttämättä...muuten ois munkin vauvojen pitänyt olla 6 kilosia,vielä kun en juuri liikkunutkaan,kun paikat aukesi liian aikasin..


      • Yksi vain
        vm.1978 kirjoitti:

        syöminen vaikuta,mä söin kolmessa ekassa raskaudessa just sitä mitä teki mieli,ja nytkun noi ihme bmi:t muka ylipainon mittari(itse olen toista mieltä,koska jokainen kroppa on yksilö,ei voida asettaa samaan muottiin),söin karkkia,välillä pizzaa jne...,ja bmi:n mukaan ois ollut lievää ylipainoa,itseni mielestä ja muiden olin kyllä sopiva,niin silti kaikki lapset alle 4kg,vaikka painoa nousi joka raskaudessa 14kg,kaikki lähti jälk.tarkastukseen mennessä.niin se vaan on,jos raskauden ajan diabetestä,niin silloin ruokavalio vaikuttaa kokoon,muuten ei välttämättä...muuten ois munkin vauvojen pitänyt olla 6 kilosia,vielä kun en juuri liikkunutkaan,kun paikat aukesi liian aikasin..

        AInulla siis insuliini pelaa hyvin; ole onnellinen. Kaikilla näin ei ole, vaan nopeat hiilarit imastaan välittömästi verenkiertoon ja verensokeri nousee -> ja lapsi kasvaa liikaa. Äidin paino ei vaikuta vaan se miten verensokeri pysyy alhaalla.


    • tuo

      syömätottumus kuitenkin aika päätekijänä?
      Tosin että musta tuntuu että toiset vaan yksinkertasesti saavat isompia vauvoja kuin toiset.

      Äipän sokerithan siihen vaikuttaa, ja sokereita voi pitää kurissa oikealla ruokavaliolla.

      Tai insuliinilla kuten mulla nyt, mutta katseltiin Naistenklinikalla juuri aikasempien lapsieni käyriä ja ihan samaa käyrää kulettiin, vaikka sokerit olleet toisessa normit ja toisessa vähän kohollaan.

      Liikunta on tietenkin aina, erittäin hyvä juttu. Olen ite liikkunut paljon aikasemmissa raskauksissa, nyt en niin paljoo -oon niin laiskistunut, ja ylipaino vaivaa..

      Lapset on ollu isoja, eka reilu 4.5kg ja toka 4kg ja tämän painoarvio vkolla 36 3.7kg

      Oon kans ostanut ties mitä matalahiilihydraattisten ruokien keittokirjoja tässä, kun pelottaa peevelisti että tuo insuliini jää viel lopuksi elämäksi..

      Ihanaa odotusta sinne Teille =)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5080
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      113
      1604
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1289
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      10
      1209
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1143
    6. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1027
    7. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      989
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      3
      925
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      59
      795
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      773
    Aihe