Vuoden Juhladraditiot!!

namisuku

Minulle itselleni on Ihana Halloween vuosittainen traditio. Riemuitsen laittaa kotini Horrorluolaksi, kauheuksine kaikkineen.
Juomaksi punaista boolia, silmämunineen ym,ym.
Hallo on minulle henk.koht, muistelen silloin poismenneitämme.

Tietysti on myös iki-ihana Joulu ja joulunaika.
Lapsille laitan rauhallisen ja hauskan Joulun.

vappu, pääsiäinen, juhannus ja muut, menevät siinä sivussa.

Mikä on Sinun vuoden Juhlasi, olisi kiva tietää?

23

1128

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tonttu*

      joulu olla vuoden kohokohta, vaikka se entisajan jouluun verrattuna onkin kärsinyt aikamoisen inflaation.

      Lasten syntymäpäivät ovat kuitenkin aina jokavuotiset tärkeät juhlat, eikä niitä ohiteta, vaikka vanhimmat lapset ovat jo täysi-ikäisiä.

    • hildurvonhopsis

      Jouluna ja Pääsiäisenä kutsun aina äitini ja lapseni puolisoineen luokseni. Varsinkin Joulu on perheelle kuuluvaa aikaa. Leivon, laitan monipuolista ruokaa ja katan pöytähopeat juhla-aterialle. Joka Joulu luemme jouluevankeliumin (Luukas 2) ja vuorotellen pyydän eri vuosina jonkun lapsista tai heidän puolisoistaan lukemaan. Laulamme yhdessä ja poikani säestää kitaralla. On niin ihanaa ja rauhallista olla yhdessä ja laulaa koko porukalla.

      Kun lapset olivat kotona, niin kaikki syntymäpäivät vietettiin ja "höösäsin" herkkuja pöydän täyteen ja kaverit saivat tulla kylään. Niitä pikkuvieraita oli välillä yökylässäkin. Tuossa 8-11 vuotiaana lapsista oli kivaa, kun sai kutsua kaverin yökylään ja olla itse yökylässä kavereiden luona.

    • Anskuliini

      rakkaita poisnukkuneita vähän rauhallisemmin, en juhlien, vaan jokaisen kuolinpäivänä sytytän kynttilän valokuvan viereen ja elän muistoissani aikoja joita vietimme yhdessä.

      Joulu on tietenkin juhlista suurin, traditiot on joulun vietossa muuttuneet lasten kasvamisen myötä.
      Lastenlapset tuovat taas ihkaoikean joulupukin takaisin.

      Syntymäpäivistä juhlimme enää tasakymmeniä.

    • kotikiusattu

      Paljon poissa kotoa olevana on joulu ehdoton ykkönen.
      Omassa työ ympäristössä joulu on suuri juhla,vuoden ainoa tilaisuus jolloin koko miehistö on koolla.
      Voi sitä tähtien loistetta,niin kuusessa jos ollaan jostain saatu,kuin päällystön univormuissa.
      Pyssä on laittanut montapäivää parastaan,sanan mukaisesti pöydät notkuu herkkuja.
      Erikoisesti ympäristö missä se juhla vietetään,antaa siihen unohtumattoman lisän.

    • ne vain

      ahdistavat. Siinä se.

    • ymmärtää

      väärin. Tarkoitatko juhlatradiota? Ettet vain juhlaratiota. Siitä voisi saada jotain, kun ylekin uhkaa ensi yöksi Elviksen elävän jonkin yöradionsa takia.

      Se halloween kuitenkin on jenkkien juttu. Älä suotta pelottelemaan. Ei täällä edes kurpitsoita. Riittää nuo luudalla lentävät akat musta kissa ja kahvipannu varrella

      Omat juhlani voivat paremmin olla vapun -siis Walpurin- puolella. Jos unohtuu, hätätilassa kelpaa korvikkeeksi juhannus. Hauskaa sekin kun tytöt korventavat ensin makkaroita kokoilla ja sitten hameensa. Ihan nättejä ilkosillaankin, vaikka vähän punastelevat ujoudessaan.

      • namisuku

        Elvis laulattaa ja tanssittaa meitä koko allnigth long!
        Elokuun ihana, lämmin yö;)
        Halloweenina on kiva pukeutua joksikin kaameudeksi.
        Olin viime Hallona Vampirella ja mieheni kun ei halunnut pukeutua, tein hänelle 2 verireikää kaulaan, heh=D


    • jota-

      "Suomessa halloweenia juhlitaan usein vääräoppisesti pyhäinpäivänä." wikipediasta kopsattuna...
      Oikeasti Suomessa muistellaan vainajia pyhäinpäivänä,eikä niitä mietitä piruina ym kauhu-olioina!

      • Pyhäinpäivänä, se on taas ihan eri juttu. Halloween on ja pysyy lokakuun 31 pvä, olipa se mikä viikonpäivä tahansa.
        T.
        Paloma


      • niin se on
        Paloma.se.co kirjoitti:

        Pyhäinpäivänä, se on taas ihan eri juttu. Halloween on ja pysyy lokakuun 31 pvä, olipa se mikä viikonpäivä tahansa.
        T.
        Paloma

        "Pyhäinpäivä eli vanhalta nimeltään pyhäin miesten päivä on kirkollinen juhlapyhä. Se on kahden juhlapäivän yhdistelmä: kaikkien pyhien päivä 1.11 ja kaikkien uskovien vainajien muistopäivä 2.11. Pyhäinpäivää vietetään Suomessa nykyään (vuodesta 1955 lähtien) 31. lokakuuta – 6. marraskuuta väliselle ajalle osuvana lauantaina"
        ja
        "Halloween on noitien, kummitusten ja muiden aaveiden juhlapäivä, jota vietetään lokakuun viimeisenä päivänä. Nimi on lyhenne englannin sanoista "All-Hallows-Eve" eli pyhäinpäivän aatto."


      • namisuku
        niin se on kirjoitti:

        "Pyhäinpäivä eli vanhalta nimeltään pyhäin miesten päivä on kirkollinen juhlapyhä. Se on kahden juhlapäivän yhdistelmä: kaikkien pyhien päivä 1.11 ja kaikkien uskovien vainajien muistopäivä 2.11. Pyhäinpäivää vietetään Suomessa nykyään (vuodesta 1955 lähtien) 31. lokakuuta – 6. marraskuuta väliselle ajalle osuvana lauantaina"
        ja
        "Halloween on noitien, kummitusten ja muiden aaveiden juhlapäivä, jota vietetään lokakuun viimeisenä päivänä. Nimi on lyhenne englannin sanoista "All-Hallows-Eve" eli pyhäinpäivän aatto."

        muutenkaan välitä miten muut tekevät tai juhlivat.
        Minun hallow-perinteeni alkoi vuosia sitten, kun jouluna, vappuna, jussina ja pääsiäispyhinä 4 läheistäni poistui juuri näiden pyhien tuntumilla.
        En eään tuntenut kyseisten juhlien "oikeaa sanomaa ja iloa", Vaihdoin Halloweeniin ja nyt juhlimme 2 pvää rakkaita omaisiamme juuri Halloveenina=D

        (Henkiähän ja sieluja meidän poisnukkuneet ovatkin)
        Käymme myös haudoilla laittamassa lyhdyt.
        Kotona kimaltelee myös kynttilämeri!
        Tunnelma on suunnaton, olen kuullut jo kyseltävän: Oletko saanut kusun "Namisukun hallobileisiin?"


      • moisella kurpitsajuhlalla
        namisuku kirjoitti:

        muutenkaan välitä miten muut tekevät tai juhlivat.
        Minun hallow-perinteeni alkoi vuosia sitten, kun jouluna, vappuna, jussina ja pääsiäispyhinä 4 läheistäni poistui juuri näiden pyhien tuntumilla.
        En eään tuntenut kyseisten juhlien "oikeaa sanomaa ja iloa", Vaihdoin Halloweeniin ja nyt juhlimme 2 pvää rakkaita omaisiamme juuri Halloveenina=D

        (Henkiähän ja sieluja meidän poisnukkuneet ovatkin)
        Käymme myös haudoilla laittamassa lyhdyt.
        Kotona kimaltelee myös kynttilämeri!
        Tunnelma on suunnaton, olen kuullut jo kyseltävän: Oletko saanut kusun "Namisukun hallobileisiin?"

        oikeita sukulaisia,tuntuu irvokkaalta. Miksi et "juhli" oikeana vainajien muistopäivänä,pyhäinpäivänä. Miksi sotket kuolleet rakkaasi johonkin markkinahömpötykseen,juuri tuohon peri-amerikkalaiseen hapatukseen?


      • namisuku
        moisella kurpitsajuhlalla kirjoitti:

        oikeita sukulaisia,tuntuu irvokkaalta. Miksi et "juhli" oikeana vainajien muistopäivänä,pyhäinpäivänä. Miksi sotket kuolleet rakkaasi johonkin markkinahömpötykseen,juuri tuohon peri-amerikkalaiseen hapatukseen?

        sanon: Ha....looo!


    • ja saisi olla vielä lisää niitä juhlia ja traditioita. Halloween on aivan ihana varsinkin kun muksut ovat vielä kotona ja vaikka se onkin jenkkijuhla niin Suomeen oikeestikin mahtuis yks tollanen karnevaalintyyppinen juhlapyhä jolloin vois irroitella vähän vapaammin eikä olla aina niin totinen ja harras.

      Joulu on myös ihana just sellaisena lämpimänä ja hartaana salaisuuksineen, tuoksuineen, valon ja pimeyden symboliikkaa ja antamisen iloa...

      Pääsiäinen ja valpuri ovat kelttiläistä perinnettä; luonto herää ja hedelmällisyysriitit kukoistaa...

      ja sitten meidän aivan upea Juhannusjuhlamme, keskikesän kokot ja yrttien poiminta ja kasteessa kahlaileminen.

      T. Paloma
      (Juhlitaan omia ja muidenkin traditioita)

    • on rakkain juhlani - niin paljon ihania muistoja...

      "Hallo-veestä" en ole oppinut innostumaan - töissä aikoinaan sain tarpeekseni jotenkin väkisin tehdystä touhusta.
      Kaikki muutkin juhlat olin aikanaan töissä yli parinkymmenen vuoden ajan, joten traditioita ei privaatisti muodostunut.
      Juhannuskin sai ryyppyjyhlan leiman...

      Mutta se JOULU ;DDDDD

    • elää, sitä

      vähemmän mikään juhlapäivä hetkauttaa, puoleen tai toiseen. Kaikki on tasaisen arkisen juhlavaa.

    • menneita rakkaita

      noitien ja kummitusten kanssa.
      "Halloween on noitien, kummitusten ja muiden aaveiden juhlapäivä, jota vietetään lokakuun viimeisenä päivänä. Nimi on lyhenne englannin sanoista "All-Hallows-Eve" eli pyhäinpäivän aatto."

      itse 30 vuotta lannella asuneena kauhistelen mokomaa
      'juhlaa'.... enka sita perheeni kanssa koskaan ole 'markkeerannut' mitenkaan.
      saali ,etta suomalaisetkin suomessa apinoivat jenkkien juhlimiskaytantoa,eika pitaydy omissaan.
      tere.lannenhunttari

      • hautajaiset

        Namiskuu ylitti vain itsensä, ei sen kummempaa!


      • ylittaa itsensa
        hautajaiset kirjoitti:

        Namiskuu ylitti vain itsensä, ei sen kummempaa!

        kun eraalla hautausmaalla oli 'tuoreen' vainajan suuhun laitettu muoviputki josta maanpaalla juhlijat [sananmukaisesti] kaatoivat pirskeita pitaessa [maahanpaniaisjuhlat] votkaa ylenmaarin myos vainajan suuhun.ehka tuo juhlajuoma esti edesmenneen
        maatumisen?
        tulleeko tuosta se sanonta,etta pittaahan se mato tappaa?....lännenhunttari.


    • mikhaildenisov

      paan oven päälle giljotiinin joka laukee ulos-
      menijöitten liikkeestä,eivät tuu takasin...

    • Rapujuhlissa kuljetaan tähänaikaan, ne on kivoja.

    • Sinimarjanen

      on se ykkönen, hyvänä kakkosena on Juhannus.

    • tammikuun likka

      Joulu ja sitten juhannus. Pääsiäistä "juhlin" itsekseni, kristinuskon suurinta juhlaa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      170
      12945
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      154
      5458
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4810
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      149
      3689
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      39
      2798
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      121
      1969
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      112
      1715
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      366
      1638
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      108
      1538
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      136
      1481
    Aihe