Tupakointi seuroissa kiellettävä

uudistaja.

   Minusta tupakointi on sellainen syöpä, joka jäytää lestadiolais uskovien keskuudessa ja siitä tulisi saarnoissa ja seurakuntapäivillä muistuttaa.
Kun ennen on ollut hoitokokouksia, niin miksi ei tänä päivänä, sillä ongelmia on samalla lailla kuin silloinkin, ne ovat vain erilaisia.
Tupakointi on hoitamista vaativa syöpä, mutta aina vaan sanotaan, että se on jokaisen ikioma asia, johon muiden ei sovi puuttua.
Nyt puhutaan jo maailmanlaajuisesti tupakoinnin kieltämisen puolesta, mutta lestadiolaisuudessa siitä edelleen hyvin vaisusti puhutaan.
Syy on siinä, kun tupakointia pidetään pyhänä asiana, joka on verrattavissa pyhään henkeen, jota ilman ei Jumalan lapset jaksa seuroissa aikaansa viettää.

On niin irvokasta katsella, kuinka uskovainen vetelee röökiä omien pikku lastensa läsnä ollessa.
Miten he voi olla noin ajattelemattomia, on kerrassaan ihmetyttävää.

Koska isien pahat teot (tupakointi)siirtyy lapsille ties kuinka moneen polveen asti, olisi seurakansaa tukistettava ja alettava voimallinen valistus.
On kauhean tympivää olla jossakin isossa seuroissa ja katsella, kuinka nämä röökiroopet hakee mielenrauhaa tupakista, eivätkä Jumalan pyhästä sanasta. Aina sanotaan, että seuroihin saa tulla vaikka minkälaisia hunsvontteja.
Käytännössä kuitenkin esim. alkoholille tuoksahtava seuravieras saa äkkilähdöt.

Todellinen tämän ajan yksi ongelma on seurapiireissä räikeä tupakointi, jota oma porukka harrastaa, ei vain aikuiset, vaan lapset, nuoret, odottavat äidit, teinitytöt.
Ei luulisi olevan iso asia järkkäreille, jos he töllistelyn sijaan seurakentällä tarttuisivat tosi toimeen ja alkaisivat takavarikoimaan tupakkeja pois imeväisikäisiltä.
KIELTÄKÄÄ TUPAKOINTI SEURA-AIKOINA SEURA-ALUEELLA.    

   

3

257

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tupakka mies

      Tupakoinnissa on paljon hyviä puolia: rentouttaa, virkistää, mukavaa seuraa, hyvä maku totuttelun jälkeen, estää lihomista jne.

      • tupakkayskä

        Aikansa savusteltuasi ulkonäkösi muuttuu.
        Vuosikymmenien polttaminen saa ulkomuodon lähinnä noita-akan näköön.
        Makuaisti on kadonnut, ei kissanpaskan makua enää tunnista. Sormenpäät on ilkeän keltaiset, aina haiset vinkerälle, vaatteet varsinkin ja ennenkaikkea hengityksesi.
        Itse et tunne kamalaa löyhkääsi, mikä sinusta lähtee. Olet vastenmielisen näköinen, sillä poltettuasi heität jämäsi aina luontoon ja tielle.
        Missä ikinä liikutkin, aina jää jälkeesi tupakka sylkyjä ja tumppeja maahan ja et laita sitä jätöstäsi koskaan asianomaiseen paikkaan, vaan heität auton ikkunasta ulos marketin parkkipaikalle. Yskit ja räit aina tupakointisi yhteydessä. Lisäksi turmelet ruumistasi, joka on pyhän hengen temppeli, asuinsija ja uskottelet, ettei sielusi kärsi ja ruumiillesi on se sama, koska päiväsi uskottelet olevan määrätyt, samoin sairastumisesi kamaliin keuhkoahtaumiin.
        Keuhkosi on pikimustat. Jos pääsisit katsomaan, miltä kovasti tupakoineen ruumiinavauksessa näkyy elimet, kauhistuisit.

        Jumalan lapsi on vapaa turmeluksen orjuudesta, mutta koska tupakoit, sinä et ole vapaa lihallisista himoistasi.


    • yksinkertaisuus.

      Ai että sekin täytyisi kieltää? Ja ihan saarnoissa muistuttaa!

      Siis kieltoja keltojen perään - niinkö?

      Eivätkö jo ne kaikki muut SRK:n keksimät syntiluettelot riitä?

      Observer.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      262
      4303
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3506
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      155
      1829
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1714
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      299
      1447
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      957
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      865
    8. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      864
    9. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      855
    Aihe