Olen seurannut tällä foorumilla useita eri keskusteluja. Useilla ihmisillä tuntuu olevan hyvät taustatiedot omasta ja toisten lajeista. Puhutaan paljon tehokkuudesta ja tehottomuudesta. Keskustelua on myös hallitusta ja hallitsemattomasta väkivallasta.
Itse olen harrastanut lapsesta asti liikuntaa monissa eri muodoissa. Mukaan mahtuu palloilulajeja, voimistelua sekä lyhyitä kokeiluja kamppailulajeista, mm. nyrkkeily, paini, karate…
Osassa em. liikuntamuodoista olen pärjännyt kansallisella tasolla melko hyvin.
Yksi nyrkinisku ja n. 5 potkua maassa makaavan päähän muutti minun ja uhrin sekä hänen omaisten elämän. Minulle pitkä laitoskierre ja uhrille aivokontuusion jälkeinen epilepsia= invaliditeetti. Hallitsematon raivo purkautui ja omasta mielestäni olin aina ollut hillitty ihminen. Minä suojelin itseäni. Näin ainakin kuvittelin.
10 vuotta ja monta kokemusta tapahtuneen jälkeen ymmärsin, että kyse oli näyttämisen halusta. Halusin näyttää kavereille, että mulle ei vittuilla ja minä osaan puolustautua. Uhri oli viaton ohikulkija. Hieman jurrissa ja kovaääninen.
Laitoskierteeni alkoi päihteiden käytöstä sekä jatkuvan väkivallan seurauksena. En voinut antaa kuvaa kavereille siitä, että en uskaltaisi kokeilla uudestaan jonkun toisen kanssa. Huonoa itsetuntoa piti pönkittää toisten ihmisten kustannuksella. Seuraumukset voi vaan arvata.
Tänä päivänä, keski-ikäisenä, kahden lapsen isänä harrastan edelleen kamppailulajeja. Nyt mielestäni asenne on oikea. Osa ystävästäni ei edes tiedä liikuntamuodoistani. Osaan lähteä kotiin vaimon viereen, kun joku ärsyttää minua. Peilistä katsoo tuttu ihminen.
Olkaa nuoret varovaisia!
T: Monta dania elämänkokemusta

Vastaukset 10
Vanhimmat
toisentasoista tekstiä kuin viime aikoina tällä palstalla.
Hyvää jatkoa kkk,
Pantse, shotokan
Nyt kun lähettiin tälle linjalle voin kertoa oman tarinani.
Olin koulussa melko villi oppilas. Aina kun jollain oli jotain minua vastaan, olin puolustamassa kunniaani nyrkein. Olin sekä kiusattu, että kiusaaja.
Rauhotuin, kun vanhempani veivät minut taekwondo treeneihin. Tappelu intoni katosi ja minusta tuli tunnollinen treenaaja.
kamppailulajien harjoittelun vain oppiakseni itsepuolustusta. Minulle se oli hyvä motivaation lähde. Nyt on vuosia kulunut ja harjoittelen edelleen itsepuolustuksen takia, mutta olen löytänyt harjoittelusta muitakin asioita.
Olen kasvanut henkisesti vahvemmaksi, saanut hyviä ystäviä ja oivan liikuntamuodon.
Lajini on Taekwondo ja se on todella parantanut elämänlaatuani.
Hienoa,että toit "mitalin toisen puolen" esil-
le tällä foorumilla.Näiden asioiden valistami-
nen kuuluisi myös seurojen vetäjille,joskus
joku on asiasta maininnut mutta harva tuntuu
mitään sisäistäneen.
Suurin osa näistä katu-tilanteista mitä olen
kuullut,ei johdu todellisesta tarpeesta vaan
imagon eli "kovanpojan"-maineen ylläpitämises-
tä tai laajentamisesta.
Harva näistä katuväkivalta tilanteista on mil-
lään lailla perusteltu:päällekarkaus oli provo-
soimaton eikä voinut poistua,piti puolustaa äi-
tiä,vaimoa,tyttöystävää,lasta tai liikuntara-
joitteista,jotka eivät kyenneet poistumaan pai-
kalta riittävän ripeästi yms.
Itse olin ala-asteella ankarasti kiusattu ja kuten arvata saattaa, se ei ollut todellakaan mukavaa. Aloitin karaten yksinkertaisesti hakatakseni kaikki kiusaajani, mutta harjoitteluni alkaessa ja jatkuessa huomasin, ttä ei se ajatus pahoinpitelemisestä ole mikään hyvä ajatus. Jatkoin yhä harjoittelua ja harjoittelen yhä. Harrastus on pitänyt mieleni terävänä ja kurinalaisena.
Koskaan en ole joutunut testaamaan taitojani koko mitalla ja hyvä juttu, sillä en tarvitse ensi äden osoitusta tekniikoiden tuhoavuudesta.
Minua mietityttää että mikä laji on "huolinut" sinut mukaan lajin pariin? Useimmissa lajeissa vaaditaan nuhteeton tausta eli rikosrekisterissä ei tulisi olla merkintöjä, varsinkaan pahoinpitelytuomioita!
Hieno homma jos tarinasi on totta mutta minua huolestuttaa silti tapauksesi. Myönnän että ihmiset voivat muuttua ja heille pitäisi antaa tilaisuus mutta kuitenkin kamppailulajin opettaminen on opettajan vastuulla. Minä en uskaltaisi ottaa ryhmiini "tuomittua" henkilöä.
-=Petteri=-
1.dan, ITF
Harrastan nyrkkeilyä sekä "kuntopainia". Nyrkkeilykin on minun osaltani kuntonyrkkeilypainotteista.
Olet aivan oikeassa. En minäkään haluaisi väkivaltatuomion omaavia henkilöitä kamppailulajien opetukseen. Riskit häiriökäyttäytymiselle ovat liian suuria.
Tämä on subektiivinen mielipide.
Mies tietää ongelmansa ja on tehnyt tiliä menneisyydestään.
Jokaisella on vihaa sisällään ja potentiaali väkivaltaan.
Nuhteellinen nuori voi olla vaarallisempi harrastaja kuin "ex-rikollinen".
loistava posti.
Peace
-Dragon-
Kaikille asiallisista kommenteista ja keskustelusta.
Pitäkää lippu korkealla!
ps. Seurojen vetäjät. Jatkakaa hyvää, ennaltaehkäisevää valistustyötä.