Niku & huumeet

just guessing

Jos naiset olivat kytköksissä järjestäytyneeseen rikollisuuteen, he eivät hakeutuneet Nikon seuraan huvikseen.

Mikä hintelässä, ei varakkaan oloisessa nuoressa miehessä voisi kiinnostaa?

Minusta kaksi seikkaa:
- muulin hankkiminen
- pienen koon takaama mahdollisuus esittää uskottavasti naista

Jos Nikosta haluttiin muuli, todennäköisintä on että hän olisi hakenut lastin Tukholmasta (tai kauempaa), koska ei olisi järkeä että kama olisi kuskattu hyttiin Suomesta lähdön jälkeen ilman täsmällistä jatkosuunnitelmaa. Toki mahdollista olisi sekin, että lasti olisi tulossa Tukholmasta autossa laivaan ja Niko kuskaisi sen sitten jalan Suomen päässä.

Olisi (teoriassa?) mahdollista, että Niko olisi mennyt Tukholmassa maihin kävellen tai autossa ja mahdollisesti naista esittäen. Esim. musta polkkatukkaperuukki, meikkiä, aurinkolasit ja naisten vaatteet niin tuon kokoinen menisi täysin aasialaisesta naisesta.

Tukholmassa on sitten tapahtunut jotakin joka johti Nikun kuolemaan. Koska ruumista ei ole löytynyt, kyseessä voisi olla esim. kehossa rikkoutunut huumepakkaus tai todennäköisimmin väkivalta/tapaturma, joka on haluttu salata. Ymmärtääkseni kuitenkin laivalle ei sisäinen pakkaaminen ole toimiva, koska reissu kestää. En siis pidä tätä sisään puhkeamista todennäköisenä.

-> Kuulostaa vähän liian villiltä ollakseen totta eikä jamesbondia, vai mitä?

Siispä ainakin minä päädyn olettamaan, että Niku on saanut pakit, raahustanut kannelle ja luiskahtanut mereen.

3

2166

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 2 vaihtoehtoa

      johon tytötkin vietiin tai myyty elinkauppaan.

      • -Moonika-

        Mä kävin askettäin kyllä HUorissa Hampurissa. Joo, mä muistelen nyt että siellä oli yks ton näkönen. Juu, niin tais olla. Se voi olla että se oli just tuo. Luulisin. Ainakin se osas juttunsa.


    • Ap.-Moonika-

      Hei Just!

      Mä epäilen nyt entistä vahvemmin tota seksuaalipuolta. Niin, että kumpi toi Niku oli. Vai eik se tiennyt ittekään, siis semmon norsu, eiku transu. Toisaalta, joku ties kertoa, että se oli menossa huoraks Hampuriin. Siis mies huoraks. Vaikka kyllähän semmonenkin voi olla tommonen ransu.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4138
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      27
      3019
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe