Combat Hapkido

XCXCXC

Hapkidossa on paljon vahvuuksia jos niitä painotetaan ja karsitaan kikailua, silloin jää aikaa itsepuolustuksen harjoitteluun. Combat Hapkidossa on tehty juuri niin. Lajin kehitystyössä ovat olleet huippuosaajat matto ja asetekniikoissa jolloin vuosien aikana kehittyi ihan varteenotettava hypridilaji itsepuolustuskäyttöön. Hienoa huomata, että perinteisen lajin pohjalta kehitetty laji on toimiva. Perinteiset lajit pitävät sisällään hyvin paljon osaamista. Combat hapkido on ns. päivitetty versio nykypäivään. Sisältöä todella paljon, ei lopu ideat ensimmäisen kahden vuoden aikana niin kuin helposti käy nopeasti kehitetyissä itsepuolustslajeissa. Nopeasti kehitettyjen lajien tarkoitus on omaksua nopeasti asiat kun aikaa ei ole perehtyä lajin saloihin pidempää aikaa. Combat antaa puolustusvalmiuksia lyhyessä ajassa, mutta opittavaa riittää moniksi vuosiksi, ei tarvitse keksiä uutta heti perään. Lajilla on siis varastossa opittavaa helposti vaikka 10 vuodeksi.
Perinteiset lajit toimivat jos omistautuu koko elämällään lajiin, silloin kykenee käyttämään laajaa tekniikkaskaalaa itsepuolustukseen, mutta se vaati myös lahjakkuutta. Combat Hapkidossa hieman lahjattomampikin oppii itsepuolustusta, koska lajin painotus on vain ja ainoastaan siinä. Siis aikaa ei kulu perinteisiin rituaaleihin ja akrobaattisiin harjoitteisiin vaan yksinkertaiseen ja realistiseen itsepuolustukseen. Tässä on näkyvin ero Combatin ja muiden hapkidotyylien välillä. Laji kehittäjällä on perinteisessä tyylissä myös 8 dan arvo, eikä hän moiti sitä. Se olisi omille kintuilleen kusemista, koska sieltä tietotaito on ammennettu. Perinteiden noudattaminen on ihan ok jos tarkoitus on opetella perinteistä tapaa ja vaalia niitä. Tämä oli Combat Hapkidon kehumista, koska pidän lajista todella paljon. Kaksi vuotta harjoittelua takana ja into harjoitteluun vain kasvaa.

5

1660

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -Ville-

      Combat hapkido on kehitetty itsepuolustuskäyttöön piste. Lajiin on jäänyt nimi Hapkido vain koska se on kehitetty sen pohjalta. Hapkidoksi sitä kutsutaan vain sen vuoksi. Listaisin Combat hapkidon puhtaasti itsepuolustuslajeihin en varsinaisesti hapkidoksi.
      Tämä ei tarkoita etteikö perinteisiä lajeja voisi käyttää itsepuolustukseen vaan sitä että Combat hapkido on pelkästään kehitetty itsepuolustuskäyttöön ei perinteiden vaalimiseen.
      Näitä keskusteluja ei käytäisi jos combat hapkido olisi jättänyt nimen hapkido kokonaan pois. Tyylisuunnan kehittäjällä on pitkä historia hapkidossa, ei ole väärin kunnioittaa tyylejä joista on tietoa paljon saanut ja nimetä lajin nimi osittain sen mukaan. Kertoohan nimikin mistä on kysymys. Perinteisten tyylien harrastajia käy Combat hapkido seminaareilla, koska heidän on helppo omaksua tyyliä hapkdiotaustansa vuoksi. Hyvä näin.

      • Jussi K

        Miten Defendo eroaa combat Hapkidosta harjoitusmenetelmiltään ja noin yleensä?
        Kaverini on harjoitellut combat hapkidoa vähän aikaa ja minä Defendoa. Vertailimme oppimaamme ja yllätyimme samankaltaisuudesta. Ainakin perusteissa näyttäisi olevan paljon samaa, en sitten tiedä miten erot kasvavat harjoittelun edistyessä? Onko tietoa?


      • Pekon poika Perttu
        Jussi K kirjoitti:

        Miten Defendo eroaa combat Hapkidosta harjoitusmenetelmiltään ja noin yleensä?
        Kaverini on harjoitellut combat hapkidoa vähän aikaa ja minä Defendoa. Vertailimme oppimaamme ja yllätyimme samankaltaisuudesta. Ainakin perusteissa näyttäisi olevan paljon samaa, en sitten tiedä miten erot kasvavat harjoittelun edistyessä? Onko tietoa?

        Defendo on aika nopeasti kasaan lyöty tuotos niin kuin krav maga aikoinaan. Ohjaajia koulutetaan suhteellisen nopeasti ja levitetään tyyliä agressiivisella markkinoinnilla. Nopealla läpilyönnillä on ongelmansa, koska ohjaajien on oltava oppilaitaan edellä ja välimatka ei ole kovin pitkä. Välimatkaa kasvattaa eniten ohjaajien entinen kamppailutausta muista lajeista, mutta ei varsinainen defendo tausta. Toivottavasti ohjaajat savat lisäopetusta ja laji jatkaa kehitystään. Voipi olla ettei lajia ole edes tarkoitus harjoitella pitkään vaan oppia lyhyessä ajassa tarvittavat ip tekniikat ja se on sitten siinä. Krav maga ehkä vielä enemmän on saanut alkunsa tästä toimintamallista. Sotilaille piti luoda nopeasti omaksuttava systeemi koska ei ollut aikaa perinpohjaiseen harjoitteluun. Tässä on puolensa kuin myös haittansa. Laji tilanteen ja tarpeen mukaan.


      • Oikeean Oppiin

        Entäs Han Moo Do olen kuullut, että se olisi kova ja toimiva järjestelmä ja opettajat ovat maailman ykkösmiehiä lajissa, ja suomessa ei vastaavan tason opettajia muista lajeista löydä.

        uusi laji Titan F kiinnostaisi kanssa, mutta sitä ei taida vielä olla Hesassa?


      • zxcvbnm
        Oikeean Oppiin kirjoitti:

        Entäs Han Moo Do olen kuullut, että se olisi kova ja toimiva järjestelmä ja opettajat ovat maailman ykkösmiehiä lajissa, ja suomessa ei vastaavan tason opettajia muista lajeista löydä.

        uusi laji Titan F kiinnostaisi kanssa, mutta sitä ei taida vielä olla Hesassa?

        Olipa rakentava kommentti. Hanmoodo ja Titanfist?
        Ihme kun et maininnut Sohrabin kungfua ip lajien kärkeen. Pieni vinkki keskustelun aloittajlle, ei täällä kannata keskustella toisisaan mitään. Täälä on juuri näitä Hanmoodo on itsepuolustuslaji. Keskustele sitten näiden kanssa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      27
      1529
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      75
      1289
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      84
      1241
    4. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      10
      1064
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      1035
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      72
      936
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      89
      894
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      141
      723
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      52
      722
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      86
      697
    11. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      146
      614
    12. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      54
      613
    13. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      28
      598
    14. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      50
      589
    15. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      13
      589
    16. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      91
      587
    17. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      23
      571
    18. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      37
      568
    19. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      94
      566
    20. 46
      553
    Aihe