Venäjän ja lännen median suhde

SergeiM

Median vihamielistä suhtautumista Venäjään ei voi selittää vain tunteella, ns. russofobialla, vaikka suuri osa siitä selittyykin tällä. Mukana on kuitenkin myös geopolitiikkaa.

Suurimmat mediakonsernit ovat useimmiten niiden omistamia, jotka omistavat tai joilla on merkittäviä kytköksiä suurimpien monikansallisten (angloamerikkalaisten) yhtiöihin ja pankkeihin.

Euraasian jättiläismanner on maailman merkittävin, koska siellä on valtaosa maailman luonnonvaroista ja nuoresta työvoimasta. Halford Mackinderin sanoin: "Kuka hallitsee Euraasian keskusta, hallitsee Euraasiaa. Ja kuka hallitsee Euraasiaa, hallitsee maailmaa".

Angloamerikkalainen hegemonia (ja sitä myöten ylivertainen elintaso) on mahdollista vain niin kauan, kun Euraasian suurimmat valtiot ovat heikkoja eivätkä liittoudu keskenään. Näin olikin vuosina 1700-2000. Kolmen vuosisadan ajan Eurooppa (ja myöhemmin Yhdysvallat) hyödynsivät brutaalisti Euraasiaa (ja Afrikkaa), koska näillä ei ollut keinoja puolustaa itseään. 30 miljoonan asukkaan Britannia piti hallussaan yhteensä miljardin asukkaan Kiinaa, Intiaa, Afrikkaa ja Lähi-Itää. Valtavat määrät raaka-aineita ja hyvinvointia imettiin Euraasiasta länteen.

Miten tämä liittyy Vladimir Putiniin ja Venäjään? Venäjä on Euraasian hallitsemisen kannalta aivan ensiarvoisen tärkeä valtio. Sillä on todennäköisesti lähes yhtä paljon hyödynnettäviä luonnonvaroja kuin muulla maailmalla yhteensä (varsinkin, jos mukaan lasketaan entiset myös entiset neuvostotasavallat). Baikalissa on kolmasosa koko maailman makeasta vedestä! Se on ainoa valtio, jotä läntinen sotilasliitto NATO ei voi halutessaan valloittaa tai tuhota tulematta itse tuhotuksi. Sen geopoliittinen sijainti Kiinan, intian ja Euroopan välissä on tärkeä. Se, joka hallitsee Venäjää, hallitsee lopulta samalla koko Euraasiaa. Ja se joka hallitsee Euraasiaa, hallitsee lopulta koko maailmaa.

1990-luvulla Venäjä oli lännen pihdeissä. Se teki kaiken mitä käskettiin. Luonnonvarat myytiin länteen, eikä myyntivoitosta jäänyt Venäjälle juuri mitään, vaan nekin menivät lännen pankkeihin. Se ei vastustanut länttä ulkopoliittisesti. Se katseli tyynesti vieressä, kun monisatavuotinen liittolainen ja veljeskansa Serbia pommitettiin kivikauteen. Varmasti sisällä kuohui, mutta poliitikot olivat hiljaa. 1990-luvun brutaali yksityistämisohjelma tehtiin käytännössä lännen (IMF) sanelemin ehdoin. Washington lähetti ns. Harvardin jengin Moskovaan, joka toimi "neuvonantajana" yksityistämisohjelmassa, joka käyhdytti 95% Venäjän kansasta. Varapresidentti Al Gore kävi Moskovassa syksyllä 1993 ja antoi Jeltsinille valtuudet, tai ehkä käskyn, käyttää väkivaltaa yksityistämisohjelmaa vastustavia kansanedustajia ja tavallisia kansalaisia vastaan. Kohta tankit pommittivat Moskovan parlamenttitaloa.

1990-luvun Venäjä oli lännen hegemonialle täysin vaaraton, nurkkaan ajettu ja sekasortoinen kerjäläinen, joka oli täysin kyvytön pitämään edes valtavista luonnonvaroista saamiaan myyntivoittoja omassa maassaan! Käytännössä se oli kolmannen maailman valtio, joka kuitenkin sivistystasoltaan oli Euroopan tasoa. Venäjältä virtasi sekä aivoja (lähes miljoona tiedemiestä jätti maan 1990-luvulla) että halpaa energiaa ja raaka-ainetta länteen. Tottakai Eurooppa ja Yhdysvallat "rakastivat" tällaista Venäjää.

Tästä syystä myös lännen media jätti Venäjän rauhaan 1990-luvulla. Emme kuulleet mitään Venäjän "demokratiavajeesta", eikä Jeltsinin ja hänen ministeriensä toimintaa juuri kyseenalaistettu. Hänen toimintansa oli viemässä Venäjää kohti konkreettista hajoamista, joka oli lännen geopoliittinen tavoite. Pääministeri Primakov totesi puheessaan duumalle vuonna 1998, että Venäjä on hajoamistilassa eikä Moskovan keskushallinnolla enää ole otetta alueisiin.

Venäjän hajoaminen oli lännen geopoliittisten tavoitteiden mukaista monestakin syystä. Venäjän hajoaminen useaksi pieneksi valtioksi olisi auttanut länttä hallitsemaan Siperian energiaa ja mineraalivarantoja helpommin, kuin että ne olisivat olleet yhden ison (joskin heikon) valtion omistuksessa. Venäjän hajoaminen osiin olisi myös poistanut sen sotilaallisen mahdin lopullisesti. Taitavalla ulkopolitiikalla länsi olisi luonut entisen Venäjän alueelle Lähi-Idän tilannetta muistuttavan tilanteen, jossa pienet valtiot ajetaan eripuraan toistensa kanssa, jotta länsi voi tulla väliin "ihmisoikeuksien ja rauhan" nimissä, ja samalla ottaa haltuunsa alueen luonnonvarat.

No, näin ei sitten käynyt, vaikka vaara tähän oli konkreettinen vielä 1998.

Mitä Putin sitten teki suututtaakseen lännen? Putin ymmärsi hyvin maansa tilanteen. Se oli hajoamassa oleva valtio. Jotakin piti tehdä. Ensiksi hän alkoi riisua alueiden kuvernöörien valtaa vähän kerrallaan. Moskovan piti saada enemmän nyörejä käsiinsä. Tämä aiheutti jo pientä napinaa lännessä. Mitä se Putin oikein aikoo? Seuraavaksi hän alkoi nimittää vanhoja tiedustelupalvelun ystäviään, miehiä joihin hän luotti, korkeisiin virkoihin. Jeltsinin ajan virkamiehet ja poliitikot korvattiin yksi kerrallaan Putinin miehillä. Tämäkin toimepide aiheutti lännessä napinaa. Länsi oli tottunut tekemään "bisnestä" ja "yhteistyötä" Jeltsinin perheen kanssa, joten Venäjän poliittisen eliitin korvaaminen uudella ei sopinut sen suunnitelmiin.

Seuraavaksi Putin kävi oligarkkien, tai "yksityisten liikemiesten" kuten heitä lännessä kutsuttiin, kimppuun. Putin vaati sekä verojen maksamista että politiikasta erossa pysymistä. Vaihtoehtona oli vankila. Useimmat oligarkit uskoivat, muutamat eivät. Eräs heistä oli Boris Berezovski, Venäjän "secretary of state", monimiljardööri ja mediaimperiumin omistaja. Hänelle asetettiin syytteet mittavista talousrikoksista, ja hän pakeni Englantiin.

Varsinainen pommi tuli kuitenkin vuonna 2003. Jukosin omistaja Mihail Hodorkovski vangittiin. Jukos oli juuri fuusioitumassa amerikkalaisten kanssa. Venäjän valtio halusi öljyn takaisin itselleen, ja se myös sai sen. Rikastunut valtio maksoi nopeasti pois velkansa, ja virkamiehet alkoivat taas saada palkkaa, koska valtion kirstut täyttyivät nopeasti öljydollareista.

Länsi jäi nuolemaan näppejään. Viimeistään nyt lännessä ymmärrettiin, mikä Putin oli miehiään. Hän ei ollut lännen ystävä kuten Jeltsin. Alkoi kova mediasota Putinia vastaan. Rikollisesta ja Venäjän kansan halveksimasta Hodorkovskista tehtiin uhri. Putinista tuli hetkessä lännen lehdistön eniten lokaama valtionpäämies. Hänellä ei ollut edes haastajaa. Putin oli "autokraatti", "yksinvaltias". Hän vei taaksepäin Venäjän demokratiaa. Länsimaista rahaa saavat järjestöt ja vallan menettäneet jeltsiniläiset Venäjällä alkoivat kritisoida Putinia, ja lännen lehdistö kuunteli heitä mielellään. Putin yritettiin myös salamurhata vuonna 2004, mutta hanke epäonnistui.

Venäjän kansan suosion Putin kuitenkin oli saavuttanut. Tähän vaikutti monta seikkaa. Kansan elintaso parani kiistattomasti, paikoitellen jopa hyvin nopeasti. Rikollisuus ja mafiayhteiskunta joutui antamaan tilaa järjestykselle. Kansa huomasi, että Putinin käyttämä termi "dictatorship of law" oli muutakin kuin pelkkää puhetta. Putin oli myös johtaja, johon kansa saattoi samaistua päinvastoin kuin Jeltsiniin, joka ei osannut edes kunnolla puhua venäjää (Jeltsin ei ollut etninen isovenäläinen). Putin oli myös täysraitis, Jeltsin rapajuoppo. Putinilla oli musta vyö judossa, Jeltsinillä oli vain kaljamaha. Putin puhui määrätietoisella ja selvällä äänellä, Jeltsin mongersi kieltä jota kansa ei edes ymmärtänyt.

Venäjä alkoi aktivoitua myös ulkopolitiikassa. Se loi nopeasti uudelleen suhteet Keski-Aasian tasavaltoihin, jotka olivat Venäjän energiapolitiikassa ratkaisevan tärkeitä. Valtionyhtiö Gazprom pääsi operoimaan Kaspian alueelle, jonka Yhdysvallat katsoi strategisesti omakseen. Venäjästä alkoi tulla entisen vasallin sijaan kilpailija monella sektorilla.

Venäjä loi myös suhteet Kiinaan ensimmäisen kerran sitten II maailmansodan alkamisen. Vanha Mackinderin painajainen Venäjän ja Kiinan voimien yhdistymisestä alkoi näyttää käyvän toteen. Jeltsin oli kuuliaisesti kieltäytynyt edes vierailemasta Kiinassa, mutta Putinin yksi tärkeimmistä prioriteeteista oli luoda suhteet eteläiseen naapuriinsa. Näin myös tehtiin. Vuonna 2001 syntyi Shanghai Cooperation Organization, johon kuuluivat Venäjä, Kiina ja suurin osa energiarikkaista Keski-Aasian tasavalloista. Yhdysvallat halusi mukaan järjestöön, mutta se jätettiin tylysti rannalle. Yhdysvallat tajusi, että Euraasian sydänmaalle oli syntynyt sille vihamielinen järjestö. Venäjän ja Kiinan välinen diplomatia tuotti tulosta ensimmäisen kerran maailmanhistoriassa. Jeltsin ei olisi koskaan suostuntu SCO:n kaltaisen järjestön perustamiseen ilman Yhdysvaltojen lupaa.

Sittemmin SCO on kerännyt tarkkailijajäsenikseen myös Pakistanin, Intian ja Iranin. Tällä hetkellä sen piiriin kuuluu 60% maailman asukkaista ja ehkäpä jopa 70% maailman fossiilisesta energiasta. SCO ei ole enää myöskään pelkkä talousliitto, vaan myös sotilasliitto. Sen ensimmäiset isot sotaharjoitukset pidettiin juuri Venäjän Tsheljabinskissa. Euraasia on saanut oman NATO:nsa.

Shanghai Cooperation Organization oli myös tärkein syy sille, miksi Yhdysvallat vuonna 2002 laajentui Afganistaniin. Afganistanissa ei ole juuri öljyä tai maakaasua, mutta sen läpi kulkee runsaasti öljy- ja kaasuputkia SCO-maasta toiseen, joita Yhdysvallat nyt kontrolloi. Yhdysvallat haki sotilaallista jalansijaa SCO-maiden keskeltä, ja myös sai sen.

Tässä kartta, joka havainnollistaa Euraasian mantereen geopoliittista tasapainoa ja öljyputkien sijaintia:

http://img95.imageshack.us/img95/7971/5scodefensivereactionyu8.gif

Yhdysvallat tunsi SCO:n uhaksi itselleen, ja sinänsä aivan aiheellisesti. SCO:n perimmäinen olemassaolon syy on estää Yhdysvaltoja saavuttamasta dominoivaa asemaa Euraasiassa. Se että Putin oli ratkaisevassa osassa järjestön perustamisessa, oli yksi synti lisää hänen syntilistalleen.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että lännen ja Venäjän strategiset edut poikkeavat lähes kaikessa. Kosovo, Iranin ydinohjelma, NATO:n laajentuminen, energiakysymykset jne. Venäjä on poikennut 1990-luvun vasallin asemastaan eikä enää uhraa omia etujaan hyvien suhteiden eteen.

Mutta miksi Venäjä kerää pääosan haukuista? Miksei SCO:n toinen jättiläinen Kiina? Kiina, joka kommunistisena valtiona Kiina on ideologisesti kauempana länttä kuin Venäjä. Syitä on muutamia, mutta seuraavassa tärkein. Venäjä on avain Euraasian hallintaan, ei Kiina. Ilman Venäjän tukea Kiina ei voi nousta uhkaamaan Yhdysvaltojen hegemoniaa. Venäjällä ovat raaka-aineet ja luonnonvarat, joista Kiinan nousu on riippuvainen. Venäjällä, sekä Kaspian meren alueella, sekä Iranissa. Kontrolloimalla Venäjää, Irania ja Kaspian merta Yhdysvallat voisi tukehduttaa Kiinan taloudellisesti, koska se hallitsisi Kiinan energian saantia. Tästä syystä Yhdysvallat tukee voimakkaasti "oppositiovoimia" Venäjällä. Tästä syystä Iranille uhitellaan (petrodollari on toinen syy). Tästä syystä Yhdysvallat eteni Afganistaniin, joka sijaitsee Kaspian meren energiarikkaiden tasavaltojen naapurissa.

Kyse on kovasta geopolitiikasta, jolle jo 1800-luvulla annettiin nimi "The Great Game". Lännen media on tässä "pelissä" osallisena tukemassa rahoittajiensa, teollisuusmiesten ja pankkiirien tavoitteita ja etuja. Ei tässä tämän kummemmasta ole kyse!

12

663

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hahahaha!

      En lukenut sanaakaan sen jälkeen kun näin kirjoittajan nimen. Hukkaan meni sekin paatos.

    • mutta...

      asiaa. Mukava kuulla myös ystäviemme Hitman-1, Teben, Freedomerin, Phaedran ym. kommentit.

      Mitään järkeväähän sieltä ei tule, mutta ainahan niitä on ilo lukea.

      • Huvittunut:-)

        Olet oikeassa! Sergei ja Ironmikes ovat aivan liian taitavia Venäjän ja Usan tuntijoita ja siksi mainitsemasi russofiili hihhulit eivät voi heille mitään.


      • että...
        Huvittunut:-) kirjoitti:

        Olet oikeassa! Sergei ja Ironmikes ovat aivan liian taitavia Venäjän ja Usan tuntijoita ja siksi mainitsemasi russofiili hihhulit eivät voi heille mitään.

        vielä ei ole tullut yhtään russofiili-hihhuli viestiä ko. henkilöiltä. Ehkä teksti oli liian hienoa kieltä heille.


      • jutut
        että... kirjoitti:

        vielä ei ole tullut yhtään russofiili-hihhuli viestiä ko. henkilöiltä. Ehkä teksti oli liian hienoa kieltä heille.

        kuuluvat Tiedonantajaan tai kapikseen!


      • öööööööööö
        jutut kirjoitti:

        kuuluvat Tiedonantajaan tai kapikseen!

        mitä?


    • Wake UP!!!!

      NL hajosi myös siksi, koska kansa tajusi pikkuhiljaa, että muualla asiat ovat äärettömän huomattavasti paremmin. Vaikka NL-sensuuri toimi täysillä.

      Nytkin tuot esille vain luonnonvarat et ihmisiä.

    • se on varmaa

      Venäjä on aina hävinnyt asettuessaan USA:ta vastaan ja häviää nytkin

      • poikkeus...

        Amerikan massiivisella avulla venäläiset onnistuivat voittamaan saksalaiset


    • mutta 1 nyanssi

      puuttui:

      RAHAN VALLASTA elävät, "puolueettomat ja riippumattomat", ns prsnta-mediat pyrkivät mainitsemallasi Venäjä-kriittisyydellä kaikin keinoin peittelemään jatkuvasti käynnissä olevan ja alati syvenevän IMPPERIALISMIN arabi-alueilla.

      Impperialistien kätyreiksi voimme kutsua näin kansankielellä mainitsemaasi länsi-mediaa. Sen tehtävä on siis Venäjän mollaamisen lisäksi peitellä härskeimmästäkin härskeintä siirtomaapolitiikkaa, jota anlot ja nimenomaan USA harjoittaa.

      • Suomalainen lukija

        Kiitos Sergei asiantuntevista kommenteistasi/tiedotteista.

        Olen sitä mieltä, että Putin on Venäjän pelastaja.

        On ollut ilahduttavaa nähdä, että Venäjä on noussut hämmästyttävän nopeasti.

        Maailman ei ole hyvä olla yksinapainen.

        USA:lle ja NATO:lle tarvitaan vastavoima, tai ne tappaa kaikki heikompansa.

        Muuten Sergei, voisitko selittää, että miten sinä näet USA:n tilanteen tällä hetkellä Afganistanissa.

        Onko USA:n läsnäolo reaalinen uhka SCO:lle Afganistanissa?

        Ja mitä luulet että tulee tapahtumaa kyseisellä alueella tulevaisuudessa?

        Ja mitä mieltä olet Kosovon tilanteesta?

        Pistääkö Venäjä kovan kovaa vasten, ja estää itsenäistymisen vaikka voimatoimin?

        Odottelen vastaustasi.

        Hyvää kesän jatkoa sinulle Sergei.

        Sinä olet fiksu mies, ja sinun tekstejäsi on ilo lukea. : )


      • ja se ei ole

        ihan huono asia. Tämä totuus puuttui kauttaaltaan esityksestä.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      262
      4303
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3506
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      155
      1829
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1714
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      299
      1447
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      957
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      865
    8. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      864
    9. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      855
    Aihe