Onni pelottaa

Turha murehtija

Mulla on vähän outo ongelma. Olen elämässäni kokenut aika kovia ja tunnen itseni ensimmäistä kertaa todella onnelliseksi.
Ei ole rahahuolia, on ihana mies, hienot teini-ikäiset lapset ja uusi pieni vauva. Mutta nyt olen yhtäkkiä alkanut pelkäämään tämän kaiken menettämistä.
En saa iltaisin unta, kun pelkään että joku sairastuu vakavasti, tai kuolee. Jos ulkona menee ambulanssi, soitan heti nuorilleni, että kaikki on hyvin. Pelkään, että ovat joutuneet onnettomuuteen tms.
Mitenkähän voisi turhan murehtimisen lopettaa?

3

312

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tunteen

      vaikka en ole elämäni aikan kokenut kovia.päinvastoin,kaikki on aina mennyt todella hyvin (kop,kop) ja pelkään kanssa että menetän kaiken,sillä mitä minä mukamas olen tehnyt ansaitaakseen näin ihanan täydellisen perheen!?
      olen aika nuori ja esikoiseni on vuoden ja toista odotan.Esikoiseni synnyttyä vaivuin syvään masennukseen ja kärsin pakkoajatuksista.koska mietin vaan että täm äonii ei voi kestää,sillä en ole tehnyt mitään hyvää elämässäni että ansaitsisin tällaista.en kylläkään mitään pahaakaan sen sijaan ole tehnyt=)
      nyt pelkään että kun tämä tyttö syntyy,vajoan masennukseen taas.ja mietin itsekin miten sitä voisin estää.kaikki sanoo että "positiivisia ajatuksia".mutta ei se vaan noin helppoa ole.
      Ehkä olet vain ylihuolehtivainen niinkuin minäkin!? eikai tällaselle voi mitään!
      Todella rankkaa vaan itselleen... Minäkään en saa öisin unta kun just tällasia asioita mietin.Ehkä ammattilaisen apu ois paikkeilla!? Jos ei nyt kukaan täällä sit keksi jotain mikä vois tällaseen auttaa...Mielenkiinnolla jään seuraamaan mitä muita vastauksia saat!

    • iliem

      Mikset oikeasti ansaitse tätä onnea?
      Mikä susta tekee huonon?

      Jos sulla ei lapsena ollut ketään ja olit ypöyksin maailmassa, se ei tarkoita että sun lapsilla olis yhtä paha olla - NIILLÄ ON SINUT!Mitä tahansa vastoinkäymisiä tulee eteen, niillä on sinut. Ja se ei ole vähän se, eikö niin?

      On normaalia olla lapsista huolissaan, kaikki hyvät äidit on. Mutta se voi olla myös liiallista, itsellä on levollinen mieli vain silloin kun lapset on näkösällä. Kuolemanpelko on menettämisen pelkoa ja päinvastoin.

      Tää nyt on tällanen heitto lonkalta vaan...;)

    • Milla.M

      Ihan kuin olisit kirjoittanut minun elämästäni :)
      Se on vissiinkin niin, että kun elämä potkii tarpeeksi päähän, niin niihin potkuihin tottuu ja vaikka elämäntilanne muuttuisikin, niitä potkuja vaan odottaa pelolla edelleen, pessimisti kun on.

      Minä olen yrittänyt ajatella nykytilanteessa niin, että sitä ei osaisi arvostaakaan omaa onnellisuuttaan näin paljon, jos ei olisi pee-askaakin kokenut reilulla kädellä. Sitä vain täytyy sisulla yrittää pitää ne mörrimöykyt siellä taustalla pimennossa, eikä antaa niille valtaa.

      Tsemppiä, emmeköhän ole onnemme ansainneet :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      103
      6673
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      87
      5037
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      111
      3289
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      31
      3158
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      27
      2338
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1696
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      96
      1331
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      339
      1282
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1196
    10. Eihän se tietysti minulle kuulu

      Mies, mutta missä olet? 🤨 😠
      Ikävä
      48
      964
    Aihe