Tällainen tapaus..

elin ite aikoinaan nuorena peräti 8 hullua vuotta huonossa ja epätyydyttävässä suhteessa, joka aluksi meni aika ookoo mut lopulta oli yhtä parisuhdehelvettiä pahoinpitelyineen, uhkailuineen ja aseen kans heiluminiseen. Päätin vielä haluta elää ja katkaisin suhteen, vaikka joskus kuvittelinkin rakastavani häntä ja olevani huonon kohtelun arvoinen. EN OLE ENÄÄ! Tunne oma arvosi ja jätä moinen otus, ja ala elää itsellesi ja etsi vertaisesi suhde.

"nyt olen parin vkolopun riidan jäljiltä ollut mustelmilla"

-> oman itsesi takia jätä hänet. Löydät kyllä jonkun paremman. Ei väkivaltaa voi hyväksyä parisuhteessa millään tekosyyllä. Pettäminen on väärin, mutta ei se oikeuta toista hakkaamaan sinua! Jos hän rakastaisi sinua oikeasti, hän ei löisi sinua.
Kerää rohkeutta ja jätä hänet ja uskalla sanoa EI, jos hän tulee kerjäämään sinua takaisin..

Tsemppiä sinulle todella paljon!

Olen ollut 18 vuotta mieheni kanssa yhdessä. Meillä on kolme ihanaa poikaa ja kulissit hyvin pystyssä.
Mieheni on pettänyt minua monta kertaa ja minä olen painanut ne villasella. Hän on polkenut minut henkisesti ihan nolla tasolle ja nyt fyysinen väkivalta on astunut mukaan. Muutin lasteni kanssa kerran pois,mutta palasin takaisin.Elämä hymyili,mutta vain hetken.Hän juopottelee päivittäin,mutta niin että pystyy kuitenkin hoitamaan työnsä.En uskalla erota tai puhua asiasta kellekkään.Lapsien kuullen hän huorittelee ja äsken hän oli heittämässä minua ulos. Teen kaiken että miellyttäisin häntä.Tiedän että tämä on sairasta ja minun pitäisi lähteä tai ajaa mies ulos ennen kuin jotain vakavampaa sattuu.Mutta kun...Osaan itsekkin olla tosi inhottava,mutta jollakin minunkin on puolustauduttava.Lapset ovat myös katsoneet vieressä kun kerran nukkumaan mennessä hän hakkasi minua päähän.Kun saisin vain voimia ja uskallusta ratkaista tämän tilanteen

samantyyppinen kokemus. Väärin käyttäytyvä mies jonka luokse aina vain palasi koska uskoi ne samat laulut jotka aina osoittautuivat valheellisiksi. Itse pääsin irti miehen avulla, miehen joka näki minut, rakasti minua ja kiskoi minut puoliväkisin mukaansa kun sai tietää millaisessa helvetissä elin.

Tarvitsin vain syyn lähteä, kimmokkeen siihen. Entä sinä?

Jos olet nyt jo mustelmilla, millaisen tulevaisuuden suhteelle näet? Mahdollisesti avioliiton? Lapsia? uskotko ehkä että mies lakkaa hakkaamasta kun olet raskaana tms? Ei tule tapahtumaan.

"‹"

Tämä on se lause missä kohtaa sinä pakkaat välttämättömimmän tavarasi ja muutat turvakotiin heti. Älä odota seuraavaa riitaa, älä seuraava lupauksia, vaan hankkiudu ulos mahdollisimman pian, mieluummin jo eilen, ja pysy poissa. Vaarannat henkesi ja terveytesi jäämällä vaikka juuri nyt siltä ei tuntuisi.

Millainen ihminen ansaitsee hyväksikäyttösuhteen jossa itse kärsii? Ansaitsetko sinä?

"Olen myös miettinyt sitä, että olenko vain niin läheisriippuvainen että kaipaan vaan jotakuta viereen, vaikka toinen kohtelis miten kaltoin tahansa.. "

Voi olla, voi olla että et. Miehesi on voinut saada sinut uskomaan ettet voi elää ilman häntä :D oli siinä totuuden häivä tai ei. Voit selvittää sen vain elämällä omaa elämääsi hänen käskytyksensä sijaan.

"Olen aika umpikujassa, koska tiedän itse tehneeni todella väärin, mutta en siltikään haluaisi tällaista kohtelua.."

Indeed. Fyysiseen väkivaltaan ei oikeuta MIKÄÄN,, ei vaikka pettäisit häntä hänen nähtensä joka ikisen vastaantulijan kanssa. Ei MIKÄÄN. Paina se pieneen päähäsi ja ota jalat allesi.

***

haluatko että tuleva lapsesi huostaanotetaan?niin siinä käy.

ekaksi alkoi lyömään äitiäni ja sitten siirtyi minuun.kesti muutaman vuoden ja paheni koko ajan.karattiin turvakotiin kun joutui vähäksi aikaa linnaan ja äiti lupasi jättää hänet.paskat.äiti löysi asunnon ja muutettiin ja arvaa kuka muutti vapauduttuaan myös.no sitten eräänä aamuna tuli poliiseja ja kaksi sosiaalityöntekijää ja sanoivat minulle, että ota tärkeimmät tavarat ja loput haetaan myöhemmin.kyllä poliiseja sen jälkeen tarvittiin kun äiti sekos!riehui ja itki.niin minut sitten vietiin lastenkotiin ja olin siellä ylimääräisellä paikalla.mahd äkkiä vaan ihan eri kaupunkiin sij.kotiin.pari vuotta näin painajaisia (olivat siis oikeasti käyneet toteen ne jutut mitä unessa näin) ja samalla tunsin kaiken fyysisesti vaikka mitään ei tapahtunut.pelkäsin nukkumaan menoa ja oli paikkoja, kuten sauna ja auto, joihin menin vain pakotettuna ja silloin vain itkin.olin tuolloin 8v. 12-vuotiaana kävin psykiatrilla kun olin yrittänyt itsemurhaa. minua kiusattiin koulussa, koska yllätys yllätys, olin arka. kärsin myös syömishäiriöstä jo tuolloin.

sitäkö haluat tuleville lapsille?jos kerran lyö, lyö aina ja voin luvata että se pahenee. äiti on kertonut siitä miten se alkoi jne. ja valitettavasti kaikki on vaikuttanut suhteeseeni äitiin. osittain pidän häntä syyllisenä. oli 5vuotta etten edes kuullut hänestä mitään, koska jatkoi edelleen isän kanssa ja häntähän kiellettiin enää näkemästä minua. ei saanut tulla sij.kotiin katsomaan.

että mietipä sitä.

nyt olen 21v ja onneksi päässyt kaiken yli.olen onnellinen!:)seurustelen 35v miehen kanssa, joka ei ikinä tekisi minulle pahaa.olen iloinen ja pirteä, syömishäiriöistä ei tietoakaan, saati itsetuhoisista ajatuksista.harrastan liikuntaa 3-5kertaa viikossa ja syön paljon.pizza menee ihan kevyesti kerralla:)etsin töitä ja omistan kaksi kissaa.mutta..välit sukulaisiin olemattomat.onneksi voin aina kääntyä sij.vanhempien puoleen, vaikka heidän ei tarvitsisi pitää minuun edes yhteyttä.

Mieheni hakkasi minut kerran kännipäissään,kun en hakenut hänelle lisää viinaa! Sain suojeltua kasvoni, muualle tulleet jäljet sain peitettyä vaatteilla...
Haki itse lisäviinansa, joi ne ja sammui...
Aamulla oli kuin ei mitään, ihmetteli kun en vastannut halailuihin. (Mieheni on aina ollut melko kova halailemaan.)
Lapset tai kukaan muu ei nähnyt tätä tapausta.
Muutaman päivän päästä hän kysyi, että mikä minulla on. Näytin jäljet ja kerroin tapahtuneen. Hän ei ollut uskoa todeksi ja itki ja pyyteli anteeksi. Hullulta varmasti kuulostaa,mutta mun kävi melkeinpä sääliksi häntä siinä!!

Tapauksesta on noin puolitoista vuotta aikaa,mutta en saa sitä pois mielestäni...
Aina kun mieheni juo, pelkään, että mitä tapahtuu. Olen kuin kanaemo, yritän pitää kaikki tyytyväisinä, ettei vain tulisi mitään syytä, mistä hän voisi suuttua.
Toista kertaa ei ole tullut. Mutta eka kerta jätti kuitenkin pelonjäljet ja alkukesästä ilmoitin haluavani erota...
Ei oikein uskonut, olin saman sanonut jo muutaman kerran ennenkin.
No,molemmat muutimme omiin osoitteisiin yhteisestä asunnostamme noin kuukausi sitten...
Vähän ehkä kaduttaa, mutta uskoisin, että tein oikein.
Yhteyttä pidämme edelleen.
Mies alkanut taas juoda enemmän ja nolottaa myöntää, mutta minä olen häntä siinä sivussa "hoivaillut". Yhteisiä öitäkin on ollut...
Alkoholin käyttöä en suvaitse minun kodissani, eli ei häntä täällä ole paljoa näkynyt, minä olen hänen luonaan ollut...
Nyt kun hänellä alkoi lomalla, pelkään juomisen "riistäytyvän" käsistä!
Sanattoman sopimuksen olen tehnyt hänen kanssaan (edellispäivänä), etten minä kuulu enää kuvioihin kun viina on siinä mukana... nyt en ole hänestä kuullut, eli mikäköhän on tilanne...en viitsisi kauheasti soitella ettei tule sellainen olo hänelle, että olen aina "varalla". Silti jostain kummasta syystä "pelottaa", että hän löytää uuden...(hullu olen)
Tavallaan myös tunnen syyllisyyttä hänen runsaasta juomisestaan,olenhan minä tätä eroa halunnut!
Eli, tekee sitten niin tai näin, koskaan ei ole tyytyväinen!
Meillä oli yhteisiä vuosia monia takana, siksikin ehkä on vaikea "päästää" toista menemään...
Niin ja olenhan miettinyt sitäkin, että jospa kuitenkin tein sen elämäni suurimman virheen kun eroa halusin... ehkä joskus, muutaman vuoden päästä, olen viisaampi tästä asiasta.

Sinulle toivon tsemppiä!