No niin, nyt voidaan taas alkaa taas odottelemaan hissukseen uutta Oasis materiaalia, loistavaa. Itse sytyin taas muutaman vuoden tauon jälkeen totalisesti Oasiksen 2005 albumista. Brittimediassa on ollut juttua, että taas ovat menossa tuottajan puheille. Mukavaa, että herrat jaksavat puskea ja vaikka edellisestä albumista on paha pistää paremmaksi (siis Oasiksella), niin mitä tahansa on odotettavissa. Mitä muuten piditte DBTT:stä?!
Pikku hiljaa
2
748
Vastaukset
- siitä tulee...
..Liam ainakin vois ryyppäämisen ja röökaamisen asemesta keskittyä palauttamaan ääntään takaisin siihen loistoon mitä se oli aiemmin.
Voi olla ettei onnistu. Bändi on kova mutta koko ajan häiritsee se, että sen (Liamin) ääni on nykyään niin paska. Tokihan sitä voi levylle miksailla mutta kyllä ne live-keikat on aika karseita. Luulis Noeliakin vituttavan, en tiedä. Mutta jotenkin tuntuu että Liamin tuominen lavalle sananmukaisesti raakumaan on kyllä jo yleisön pilkkaa.
Mutta toivotaan. Oasis on parhaimmillaan huippubändi ja Liam mahtava solisti.- Velvet Morning.
Siinä on yhtye, jota ollaan kaivattu takaisin.
Sen myöntää Noel Gallagherkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455140Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1221635Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151459Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "501386- 141195
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4110081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171037Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76999Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60827Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?28799