mulla ei oo mitään tietoo et kuuluuko tänne, mut laitanpaha vaan. olen uskossa ollu koko elämäni, mutta joskus vaan pulpahtaa mieleen outoja ja askarruttavia asioita. :) olen koko elämäni ajan toivonut erästä asiaa. vielä se ei ole tullut toteen, muta en näe mitään syytä, miksi niin ei voisi tapahtua? aivan kuin jumala ei kuuntelisi minua. voisihan ajatella että sille on varmasti syynsä, miksi toiveeni/pyyntöni ei ole toteutunut, mutta mitään syytä en keksi. tuntuu todella tyhmältä ja kiittämättömältä puhua tästä, mutta se on pyörinyt päässäni jo todella kauan. enkö luota enää jumalaan? en vain jaksa enää näitten ajatusten kanssa..
miksei toiveet toteudu?
77
2367
Vastaukset
- me kaikki kamppailemme
samojen asioiden kanssa. Jokaisella varmasti on aikoja jolloin tuntuu ettei saa rukouksiinsa vastausta. Meille kun aika on rajallinen käsite ja jos sitä vastausta ei tule, niin tuntuu ettei jaksa odottaakaan. Luulenpa että Jumalalla on toiset ajatukset ajasta. En kuitenkaan usko että Hän jotenkin koettelisi uskoamme kuinka kauan jaksamme odottaa vastausta vaan aika ei vain ole kypsä jostain syystä. Mä olen monta asiaa elämässäni kokenut jälkeenpäin siunaukseksi juuri siitä syystä etten juuri silloin kun halusin, saanut vastausta. Yksi syy oli se, että jälkeenpäin huomasin ettei aika olisi ollut sopiva ja toiseksi en olisi ikinä osannut kuvitella mikä se vastaus oli!! Luulin että tiesin vastausvaihtoehdot ja sitten lopputulos olikin ihan jotain muuta!
Usein myös pyydämme jotain sellaista, joka ei välttämättä ole sellaista jota kannattaisi pyytää. Koska luulemme tarvitsevamme sitä. Joskus taas pyyntö on aivan selvä esim terveys. jos olemme sairaina, pyydämme terveyttä. joskus paranemme, joskus emme heti mutta myöhemmin ja joskus emme ikinä. Ne on sellaisia asioita joita emme voi ymmärtää. itse ajattelen, että ei minun aina tarvikaan ymmärtää. Täytyy vaan luottaa. Se on kuitenkin niin vaikeaa, mutta itse koen, että se on se missä asiassa minun tulee kasvaa Jumalan tuntemisessa. Luen Raamattua ja rukoilen, jotta tuntisin Häntä paremmin ja sitä kautta oppisin luottamaan lapsen tavoin. Olen itse ollut jo yli 30 v. uskomassa ja siltikin vielä harjoittelen. Sellaista se ihmisenä oleminen on. Mutta Herramme tietää sen kun loi meidät ihmisiksi. elämä on matka ja jos jotain matkan varrella opimme, niin hienoa..
Rukoilen sinulle voimia ja siunausta asioissa jotka sinua askarruttavat! Enempään en pysty. Toivottavasti nämä ajatukset jotenkin edes auttoivat.. ainakin huomaamaan että samat kuviot kaikilla meillä! =)- kysyn vain
kiitos..
- Raamatun sanaa minun pohdin...
jälkeen. varmasti myös itse tunnet mitä Raamatussa luvataan ja sanotaan. Siksi en itse halunnut laittaa Raamatun lauseita tähän. tiedän miltä tuntuu kun on jokin asia vaivaamassa ja joskus tuntuu ettei kukaan ymmärrä miltä TUNTUU, jakelee vaan lauseita Raamatusta jotka on jo tiedossa... Silloin ehkä kaipaa enemmän kuulijaa kuin neuvojaa. Mutta on hyvä että meitä muistutetaan Jumalan lupauksista...
itse olen toista mieltä esim siitä, että parantuu jos vaan uskoo Jumalan parantavan. se on menestysteologiaa. uskoo tai ei usko, niin homma menee kuin on tarkoitettu. Lähipiiristä on liikaa esimerkkejä, jotta uskoisin että hengellisen uskomisen vahvuudella (että Jumala parantaa) on merkitystä lopputulokseen. Toki ihmisen psyyke on sellainen että pystyy uskomalla parantamaan itsensä vaikkei sillä olisi mitään tekemistä Jumalaan uskomisella. Jumala parantaa jos se on Hänen tarkoituksensa. Jopa ei-uskovia on Jumala parantanut!! Näin Raamatussa!! Siis hengellisellä uskomisella ei ole välttämättä tekemistä parantumisen kanssa... Mutta silti vuorovaikutuksen takia meidän tulee aina viedä asiat Jumalalle, oli ne asiat mitä tahansa..koska meidän kuuluu olla vuorovaikutuksessa Vapahtajamme kanssa. Hän tekee minkä hyväksi näkee. Ja meidän tulee pyytää Häneltä asioita oikealla mielellä niinkuin lapsi pyytää isältään!
Vielä kerran Isän haltuun ja Hän varmasti vastaa sinulle ajallaan! Voimia odottamiseen!! - Esa T
Raamatun sanaa minun pohdin... kirjoitti:
jälkeen. varmasti myös itse tunnet mitä Raamatussa luvataan ja sanotaan. Siksi en itse halunnut laittaa Raamatun lauseita tähän. tiedän miltä tuntuu kun on jokin asia vaivaamassa ja joskus tuntuu ettei kukaan ymmärrä miltä TUNTUU, jakelee vaan lauseita Raamatusta jotka on jo tiedossa... Silloin ehkä kaipaa enemmän kuulijaa kuin neuvojaa. Mutta on hyvä että meitä muistutetaan Jumalan lupauksista...
itse olen toista mieltä esim siitä, että parantuu jos vaan uskoo Jumalan parantavan. se on menestysteologiaa. uskoo tai ei usko, niin homma menee kuin on tarkoitettu. Lähipiiristä on liikaa esimerkkejä, jotta uskoisin että hengellisen uskomisen vahvuudella (että Jumala parantaa) on merkitystä lopputulokseen. Toki ihmisen psyyke on sellainen että pystyy uskomalla parantamaan itsensä vaikkei sillä olisi mitään tekemistä Jumalaan uskomisella. Jumala parantaa jos se on Hänen tarkoituksensa. Jopa ei-uskovia on Jumala parantanut!! Näin Raamatussa!! Siis hengellisellä uskomisella ei ole välttämättä tekemistä parantumisen kanssa... Mutta silti vuorovaikutuksen takia meidän tulee aina viedä asiat Jumalalle, oli ne asiat mitä tahansa..koska meidän kuuluu olla vuorovaikutuksessa Vapahtajamme kanssa. Hän tekee minkä hyväksi näkee. Ja meidän tulee pyytää Häneltä asioita oikealla mielellä niinkuin lapsi pyytää isältään!
Vielä kerran Isän haltuun ja Hän varmasti vastaa sinulle ajallaan! Voimia odottamiseen!!>se on menestysteologiaa<
Koko raamattu on täynnä menestysohjeita, ja kopioin sinulle tähän yhden niistä.
5 Moos 10
"12. "Kuulkaa siis, israelilaiset! Herra, teidän Jumalanne, ei vaadi teiltä muuta kuin sen, että pelkäätte häntä, että aina vaellatte hänen teitään, että rakastatte häntä ja palvelette häntä koko sydämestänne ja koko sielustanne 13. ja että tarkoin noudatatte hänen käskyjään ja säädöksiään, jotka minä teille annan. Kun tämän teette, te menestytte."
Voin kopioida sinulle kohtia joissa yhtä selvästi sanotaan että Jumala myös kiroaa kaikessa jos ei tehdä hänen käskyjensä ja säädöksiensä mukaan.
Jumala haluaa että menestyisimme kaikessa, mutta sillä on omat ehtonsa. Tämä asia tulee ilmi sadoissa tai jopa tuhansissa eri raamatunpaikoissa.
Kaikki raamatun lupaukset ovat ehdollisia, ja ne maksavat meille sen että teemme sen mukaan mitä niissä vaaditaan.
Ainoastaan anteeksi saaminen on ilmaista, mutta se ei tuo viellä yltäkylläistä elämää jonka Jeesus on omilleen luvannut. Raamatun lupaukset tuovat yltäkylläisyyden, mutta se maksaa sinulle sen että tee niiden lupausten ehtojen mukaan.
Ostakaa itsellenne öljyä lamppuihinne, lampun saat ilmaiseksi, mutta öljyn joudut ostamaan. Se maksaa sinulle sen että joudut viettämään aikaa Jumalan edessä, rukoilemalla, lukemalla raamattua, kuuntelemalla Jumalan sanan julistusta yms. Ostamatta et öljyä saa.
Ostakaa silmänvoidetta, näkömme paranee vain viettämällä aikaa Jumalan kanssa, ja tekemällä sen mukaan mitä ohjeita saamme.
Menestyksellä on hinta, ja Jumala haluaa että kaikki menestyisimme. Jumala haluaa että kaikki olisimme muuttuneet hänen yltäkylläisyyden lähteeksi, niin että voisimme antaa tarvitseville.
Köyhä sokea ja alaston ei auta ketään vaan on itse avun tarpeessa. Siksi tarvitsemme kaikki menestystä edes lähimmäisiemme tähden. Jeesus sanoo valitse siunaus valitse elämä yms, sillä nämä takaavat sinulle että menestyt.
"Saatana on tullut ryöstämään ja tappamaan", tämäkin lukee raamatussa, mutta se ei tarkoita että meidän pitäisi olla ryöstettävänä ja tapettavana. Päinvastoin raamattu sanoo, "vastustakaa Saatanaa niin se jättää teidät rauhaan."
Koko raamattu on menestysteologiaa, jos teemme Jumalan antamien ohjeiden mukaan. Koko raamattu on myös tuhoamisteologiaa jos teemme Saatanan ohjeiden mukaan. - mulle se on armosta
Esa T kirjoitti:
>se on menestysteologiaa<

Koko raamattu on menestysteologiaa, jos teemme Jumalan antamien ohjeiden mukaan. Koko raamattu on myös tuhoamisteologiaa jos teemme Saatanan ohjeiden mukaan.Onneksi evankeliumin sana kertoo kaiken olevan lahjaa. Emme joudu jontottamaan Esa T:n osto- ja myyntiliikkeessä.
- toteudu,
koska ei ole jumalaa niitä toteuttamassa.
harva pystyy hyväksymään tämän vastauksen, joka on oikea.- Aameen
Jos Jumalaa ei olisi, ninn ei sinuakaan olisi. Ei myöskään koko maailmankaikkeutta. Kiitos Jumalalle että tuota sinun vastaustasi ei ole uskottu. Vaikka valittaen on samaan hengenvetoon lisättävä että ennen loppua epäuskon pimeys alkaa uhkaavasti laskeutua maan piiriin.
- teutatess
ME USKOMME ETTÄ JUMALA ON JA VARMASTI . EMME TARVITSE ATEISTIN MIELIPIDETTÄ .
- Nimetön
Ja hänen vanhurskauttaan, niin sinulle kaikki annetaan. Nämä ovat hyvin todelliset sanat raamatusta, sillä jokaisen ihmisen on etsittävä omakohtaisesti aivan samalla tavalla kuin raamatussa kuvatut opetuslapset.
Opetuslapset kun seurasivat Herraa Jeesusta, he kaikki olivat vielä kuolleessa uskossa, eli heillä ei ollut vielä Jumalan lahjoittamaa vanhurskautta, eivätkä olleet vielä "löytäneet" Jumalanvaltakuntaa vaikka se oli heidän keskellä.
Näin on meillä kaikilla ihmisillä, käymme sanan kuulossa, olemme maallisen seurakunnan jäseniä ja meidän keskellämme Herra itse opettaa ja vaikuttaa, mutta vain ne jotka ovat itse löytäneet Jumalanvaltakunnan ja hänen vanhurskautensa voivat johdattaa sinne muitakin ihmisiä aivan samaa tietä kuin itse ovat päässeet ja samalla tavalla kuin raamatun opetuslapset. Ei ole mitään eroa, vaan sama tie on jokaisen edessä.
Itse aikanani kun epäuskossa vaelsin rukoilin Jumalalta monenlaisia ajalliseen elämään liityviä asioita ja tarpeita, kunnes kirkastui et ei Jumala ole mikään juoksupoika jonka pitäisi hypätä kun minä pyydän ja ymmärsin et jos joka talossa ihmiset rukoilevat kuka mitäkin niin asiat voisivat mennä päälaelleen, ja raamattu muistuttaakin et ihmisen tulee taipua Jumalan tahdon alle eikä Jumalan ihmisen tahdon alle.
Mutta hengellisissä asioissa ihmisellä on oikeus rukouksissaan vaatia et Jumala kirkastaisi asian kuin asian tahtonsa mukaisesti jotta ihminen oikein tulisi käsittämään Jumalan tahdon, sillä kaikki on peitetty ihmiseltä ellei Jumalan pyhä-henki avaa ja sanan kuulossa sanan kautta ihminen saa oikeaa neuvoa ja opetusta silloin kun sitä todella tarvitsee.
Tässä oli jonkun vastaus maailmanlopun edellä käyvästä pimeyden ajasta (hengellinen pimeys), joka tarkoittaa ettei opeteta niinkuin Herramme Jeesus on käskenyt, ja raamattu kuvaakin ajasta et maa on täynnä antikristuksia (Jeesuksen vastaoppi) jotka kaikki puhuvat et täällä on kristus, täällä on kristus ja varoittaa Jumalan lapsia etteivät usko niihin, mutta aivan lopussa tulee suuret heräykset ja vaino samaan aikaan.
Raamattu kuvaa mielenkiintoisesti kun ihminen joka löytää Jumalanvaltakunnan ja hänen vanhurskauden, on janonut elämän vettä ja on tullut itse vesi lähteeksi ja samaa kuvataan lammashuoneen vertauksessa, sillä jotka oven kautta ovat menneet lammashuoneeseen niin niistä on tullut lammashuoneen paimenia.- teutatess
Ensin kiitos nimettömälle, ja sitten ripaus pyyhkeitä . EI Kaikista, jotka menevät lammashuoneeseen ovesta , tule saarnaajaa . Vaan he tekevät JUMALAN tahdon mukaan niistä saarnaajia jotka siihen soveltuvat .
RUKOUKSESTA : Voin todistaa että rukouksiani on kuultu monta kertaa, mutta ne toiset eivät saaneet täyttyä , pitää muistaa kun rukoilee, että esittää pyyntönsä JEESUKSELLE koska Hän on se joka on meistä vastuussa JUMALALLE Taivaassa, sillä meillä on JEESUKSEN VANHURSKAUDENVAATE jonka läpi JUMALA näkee meidät puhtaina . Ja että meillä on usko sydämellä kun rukoilemme , jos ei ole kuinka voimme luullakaan rukoilun täyttyvän .Rukouksen tulee olla sellainen että, sitä ei ole esitetty kuin osto ja myynti liikkeen omistajalle , sillä sellaisia EI JUMALA JA JEESUS OLE . - Nimetön
teutatess kirjoitti:
Ensin kiitos nimettömälle, ja sitten ripaus pyyhkeitä . EI Kaikista, jotka menevät lammashuoneeseen ovesta , tule saarnaajaa . Vaan he tekevät JUMALAN tahdon mukaan niistä saarnaajia jotka siihen soveltuvat .
RUKOUKSESTA : Voin todistaa että rukouksiani on kuultu monta kertaa, mutta ne toiset eivät saaneet täyttyä , pitää muistaa kun rukoilee, että esittää pyyntönsä JEESUKSELLE koska Hän on se joka on meistä vastuussa JUMALALLE Taivaassa, sillä meillä on JEESUKSEN VANHURSKAUDENVAATE jonka läpi JUMALA näkee meidät puhtaina . Ja että meillä on usko sydämellä kun rukoilemme , jos ei ole kuinka voimme luullakaan rukoilun täyttyvän .Rukouksen tulee olla sellainen että, sitä ei ole esitetty kuin osto ja myynti liikkeen omistajalle , sillä sellaisia EI JUMALA JA JEESUS OLE .Mutta sikäli haluan tarkentaa et Jumala tekee saarnaajan ja Jumalan saarnaajassa on isän henki, me ihmisetkin voimme asettaa saarnavirkaan sopivaksi katsomamme henkilön ja mittana pitäisi olla et hänessä on isän henki sillä jos hänessä ei ole, niin hän ei voi johdattaa ihmistä, ihmisiä Jumalan armovaltakuntaan koska ei itsekään ole päässyt sinne.
Mutta lammashuoneeseen menijöistä tulee jokaisesta Jumalanpalvelijoita ja todistajia sillä lahjalla jonka Jumala itsekullekin antaa ja siksi heitä kuvataan raamatussa kuninkaallinen pappeus, pyhä kansa, omaisuuden kansa, ilmoittamaan sen tahtoa joka on heidät pimeydestä ihmeelliseen valkeuteen johdattanut.
Tämä Jumalan oma kansa odottaa Tuomiopäivää ja rukoukset ovat paljolti sitä et tule Herra Jeesus, sillä heillä on uskon varmuus ja tietävät et kaikki tämä ajallinen on päätymässä ennemmin tai myöhemmin eivätkä enään kiinitä itseään tämän ajallisen asioihin vaan odottavat uutta maata ja taivasta kuitenkin tehden joka päivä sen maallisen työn joka on itsekullekin tarkoitettu, sillä se on arjen Jumalan palvelus.
- Esa T
>miksei toiveet toteudu?<
Tähän voi olla montakin syytä, mutta kerron yhden esimerkin omasta elämästä.
Ensinnäkin Jeesus itse lupaa, "jos te pysytte minussa niin voitte pyytää mitä ikinä haluatte ja olette sen saava." Tämä lupaus oli ehdollinen, ja sen jälkeen ei ole kuin mielikuvitus rajana.
Toisena "anokaa niin teille annetaan, että ilonne olisi täydellinen." Raamattu on täynnä tällaisia lupauksia.
Kerran rukouskammiossani sanoin Jumalalle, kun rukousvastaus ei ollut tullut läpi, usko ilman töitä on kuollut, eikö tämä koske Sinua myös. Ja Jumala vastasi minulle kuuntele miten sinä rukoilet, ja samalla ymmärsin että olin kääntänyt katseeni itseeni ja julistin vain sitä mitä minulta puuttui.
Raamattu sanoo, "julistettua sanaa seuraa ihmeet ja merkit", ja jos katson itseeni niin suuni alkaa julistamaan sanoja joita en tahdo. Jos katson Kristukseen niin suuni julistaa automaattisesti täydellisiä sanoja. " Kenellä on sille annetaan lisää ja keneltä puuttuu otetaan loputkin pois." Kristuksessa meillä on kaikki täydellisesti kunhan vain katsomme Kristusta.
Toinen asia johon kannattaa kiinittää huomionsa, on siihen miten Jeesus opettaa rukoilemaan. Vertaus miehestä jolle tuli vieraita eikä sillä ollut sille mitään tarjottavaa. Hän meni ystävänsä luokse yöllä pyytämään leipää, ja tämä ystävä sanoi ettei enää nouse ylös antamaan. Kuitenkaan tämä pyytäjä ei luovuttanut, vaan pyysi kunnes sai pyytämänsä, ja samalla hän sai enemmänkin mitä pyysi.
Jeesus sanoi, ei hän saanut siksi koska oli ystävä, vaan siksi ettei hän luovuttanut pyytämistä. Samoin Jeesus sanoo vertauksessa väärämielisestä tuomarista, joka hoisi lesken asian. Jos väärämielinen tuomarikin hoisi asian, niin eikö vielä enemmän teidän taivaallinen isänne anna teille sitä mitä pyydätte.
Meidän tulee anoa väsymättä, kunnes olemme saaneet pyytämämme. Otan esimerkin lapsista, ne pyytävät ja pyytävät ja suorastaan kuluttavat vanhempansa, näin Jeesuskin opettaa meitä tekemään.
Älä usko Saatanan valhetta, ettei Jumala halua antaa jotain mitä pyydät, mikäli pyyntösi ei ole Jumalan sanan vastainen.
Jos pyydät terveyttä, niin julista raamatunpaikkoja jotka lupaavat terveyden, "Jeesus kantoi kipuni ja sairauteni", "Jeesuksen haavoissa minut on parannettu". "Herra on minun parantajani" yms.
Julista uudelleen ja uudelleen joka päivä tarvittaessa satoja kertoja kunnes olet terve. "Usko tulee kuulosta ja kuulo tulee Jumalan sanasta." Kun rukoilet niin kuulet sanoja joista tulee usko, ja kun uskot sinulle kaikki on mahdollista. Jeesus itse sanoo, "joka uskoo, voi tehdä suurempia tekoja mitä Minä tein".
Voit tehdä samoin muidenkin pyyntöjen kohdalla, sillä Jeesus on luvannut yltäkylläisen elämän. Saatana on tullut ryöstämään ja tappamaan, mutta jeesus on tullut antamaan yltäkylläisyyden.
Epäusko estää myös rukouksen, "joka epäilee älköön luulkokkaan saavansa." Pidä epäuskoa myös syntinä jota et hyväksy elämääsi. Pietari vajosi mereen koska epäili, vaikka Jeesus seisoi vieressä, jos epäilet niin edes Jumala ei voi sinulle vastata.
Pelko estää rukouksen. Jeremialle Jumala sanoi "älä pelkää äläkä säiky kuningasta, ja jos pelkäät niin sallin että joudut kauhun valtaan".
Kaikki synnit estää rukouksen, joten sinulta odotetaan että teet sen mukaan kuin olet oppinut tuntemaan hyvän ja pahan. Raamattu sanoo että "jos teemme tahallaan syntiä, niin ei ole enää mitään uhria syntiemme sovitukseksi. Ei ole muuta kuin hirvittävä tuomion odotus, ja Jumalan tuli joka polttaa Jumalaa uhmaavat". Jumala sanoo myös,"jumalattoman rukous menee löyhkänä Herran eteen."
Jos tiedät että sinulla on kuormana syntiä, niin aloita rukous pyytämällä anteeksi, ja luovu synnistäsi. Rukousvastaus ei tule läpi ennen kuin myös luovutaan synnistä.
Jumala sanoo, "pidä tarkasti kaikki minun käskyni ja säädökseni niin minä siunaan sinua kaikessa". Myös Hän sanoo, "jos et pidä niin Minä kiroan sinua kaikessa".
Vielä yksi tärkeä neuvo. "Yksi ajaa takaa tuhatta ja kaksi ajaa takaa kymmentä tuhatta."
Rukoiluta asiaasi kaikkialla ystäviesi kanssa, ja käytä useamman rukoilijan voimaa niin usein kun se on mahdollista. Silloin saat kymmenkertaisen voiman.- kuullaan.
"Vielä yksi tärkeä neuvo. "Yksi ajaa takaa tuhatta ja kaksi ajaa takaa kymmentä tuhatta."
Rukoiluta asiaasi kaikkialla ystäviesi kanssa, ja käytä useamman rukoilijan voimaa niin usein kun se on mahdollista. Silloin saat kymmenkertaisen voiman."
Jumala ei pidä huutokauppaa, hän on kaikkivoipa kuulee kyllä yhden pienen ihmisen yksinäisen rukouksen. - teutatess
kuullaan. kirjoitti:
"Vielä yksi tärkeä neuvo. "Yksi ajaa takaa tuhatta ja kaksi ajaa takaa kymmentä tuhatta."
Rukoiluta asiaasi kaikkialla ystäviesi kanssa, ja käytä useamman rukoilijan voimaa niin usein kun se on mahdollista. Silloin saat kymmenkertaisen voiman."
Jumala ei pidä huutokauppaa, hän on kaikkivoipa kuulee kyllä yhden pienen ihmisen yksinäisen rukouksen.Tämän allekirjoitan 100 % :sti . Eikä käy minkään laista vaihtokauppaa . Tarkoitan että et voi tehdä mitään jotta vaihtaisit jotain sulle sopivaa .
- omahyväisyyden tulvaa!
Omanvanhurskauden huippuluento!! Kiitos!!
Esa T:n Osto- ja Myyntiliike!! - Esa T
omahyväisyyden tulvaa! kirjoitti:
Omanvanhurskauden huippuluento!! Kiitos!!
Esa T:n Osto- ja Myyntiliike!!Voit lukea tämän saman suoraan raamatusta, sillä kaikki paikat oli suoraan kopioitu sieltä.
Raamattu sanoo, "totuus vapauttaa".
Voin kokemuksesta sanoa että olen rukoillut joitain asioita 20 vuotta saamatta silti vastausta, vain siksi koska hain empatiaa ja sympatiaa. Vasta hyväksyessäni totuuden, on rukousvastaukset tulleet heti läpi.
Olin 20 vuotta lestadiolaisena, ja luotin ja uskoin anteeksiantamukseen, mutta se ei antanut rukouksiini vastausta. Seuraavat 10 vuotta tutkin raamattua, ja löysin sieltä sen mitä kirjoitin, ja sitä seuraavat 10 vuotta kaikkiin rukouksiini ollaan vastattu, sen mukaan kuin ensin olen hyväksynyt totuuden joka vapauttaa.
Synnyin sairaana, ja luin raamatusta että Jeesus on kantanut kipumme ja sairautemme yms. yms.yms.. 20 vuotta lestadiolaisena ei kuitemkaan auttanut tippaakaan. Jumalalle ei ole väliä vaikka puuttuisi jäseniä, sillä hän antaa niitä silmänräpäyksessä.
Viimeisen 10 vuoden aikana olen nähnyt satoja ihmeitä joita Jeesus tekee. Kaikilla niillä on ollut yhteistä se että totuus vapauttaa, ei sympatia ja empatia, tai pelkkä anteeksi antamus.
Anteeksi antamus on tärkeä, ja kiitos siitä myös lestadiolaisille saarnamiehille, mutta tarvitaan myös totuus. Totuus ilman rakkautta ei ole mitään eikä myöskään rakkaus ilman totuutta.
"Jumala on sama eilen tänään ja iankaikkisesti." - Esa T
kuullaan. kirjoitti:
"Vielä yksi tärkeä neuvo. "Yksi ajaa takaa tuhatta ja kaksi ajaa takaa kymmentä tuhatta."
Rukoiluta asiaasi kaikkialla ystäviesi kanssa, ja käytä useamman rukoilijan voimaa niin usein kun se on mahdollista. Silloin saat kymmenkertaisen voiman."
Jumala ei pidä huutokauppaa, hän on kaikkivoipa kuulee kyllä yhden pienen ihmisen yksinäisen rukouksen."Yksi ajaa takaa tuhatta ja kaksi ajaa takaa kymmentä tuhatta."
Tämä on myös suoraan kopioitu raamatusta, ja se sanoo selvästi että myös yhden pienen rukous kuullaan. Tässä on myös suoraan helppoa matematiikkaa, jonka jo kakkosluokkalainen osaa laskea, usko se tai ole uskomatta.
Voit rukoilla vaikka koko elämäsi samaa asiaa, ja jäädä ilman rukous vastausta. Tai voit saada rukousvastauksen heti, jos vain hyväksyt totuuden. "Totuus vapauttaa." - bgfrd
Esa T kirjoitti:
Voit lukea tämän saman suoraan raamatusta, sillä kaikki paikat oli suoraan kopioitu sieltä.
Raamattu sanoo, "totuus vapauttaa".
Voin kokemuksesta sanoa että olen rukoillut joitain asioita 20 vuotta saamatta silti vastausta, vain siksi koska hain empatiaa ja sympatiaa. Vasta hyväksyessäni totuuden, on rukousvastaukset tulleet heti läpi.
Olin 20 vuotta lestadiolaisena, ja luotin ja uskoin anteeksiantamukseen, mutta se ei antanut rukouksiini vastausta. Seuraavat 10 vuotta tutkin raamattua, ja löysin sieltä sen mitä kirjoitin, ja sitä seuraavat 10 vuotta kaikkiin rukouksiini ollaan vastattu, sen mukaan kuin ensin olen hyväksynyt totuuden joka vapauttaa.
Synnyin sairaana, ja luin raamatusta että Jeesus on kantanut kipumme ja sairautemme yms. yms.yms.. 20 vuotta lestadiolaisena ei kuitemkaan auttanut tippaakaan. Jumalalle ei ole väliä vaikka puuttuisi jäseniä, sillä hän antaa niitä silmänräpäyksessä.
Viimeisen 10 vuoden aikana olen nähnyt satoja ihmeitä joita Jeesus tekee. Kaikilla niillä on ollut yhteistä se että totuus vapauttaa, ei sympatia ja empatia, tai pelkkä anteeksi antamus.
Anteeksi antamus on tärkeä, ja kiitos siitä myös lestadiolaisille saarnamiehille, mutta tarvitaan myös totuus. Totuus ilman rakkautta ei ole mitään eikä myöskään rakkaus ilman totuutta.
"Jumala on sama eilen tänään ja iankaikkisesti."Hirveä uskonto sinulla!
- Esa T
bgfrd kirjoitti:
Hirveä uskonto sinulla!
>Hirveä uskonto sinulla!<
Vielä hirveämpää on elää ilman Elävää Jumalaa, omatekoinen puu-ukko jumala ei paljoa auta.
Kultainen vasikka, joka on tehty itselle sopivista jumalan ominaisuuksista on lempeä ja antaa anteeksi eikä se vaadi mitään. Tällainen jumala ei myöskään vastaa rukouksiisi tai auta sinua hädän keskellä.
Olen kertomassa täällä elävästä Jumalasta jolle mikään ei ole mahdotonta. Tämä Jumala sanoo itseään hirvittäväksi Jumalaksi, kuluttavaksi tuleksi, ja tosi Jumalaksi. Vasta tämä on se Jumala joka voi ottaa kaikki ongelmasi sairautesi ja syntisi pois.
Voit tietysti seurata sitä harmitonta puu-ukko jumalaa, joka armahtaa ja antaa anteeksi, mutta mihinkään muuhun se ei pystykkään. Eikä se oikeasti pysty edes armahtamaankaan, mutta sen huomaat vasta taivaanportilla viimeisellä tuomiolla.
Todellista evankelioumia on, syntisen ei tarvitse enää olla syntinen. Sairaan ei tarvitse enää olla sairas. Köyhän ei enää tarvitse olla köyhä. Tästä tunnet elävän Jumalan, sillä puu-ukko jumala pitää sinut edelleen syntisenä sairaana ja köyhänä, vaikka olisit ollut kauan uskossa. - niin kauan kun täällä
Esa T kirjoitti:
>Hirveä uskonto sinulla!<
Vielä hirveämpää on elää ilman Elävää Jumalaa, omatekoinen puu-ukko jumala ei paljoa auta.
Kultainen vasikka, joka on tehty itselle sopivista jumalan ominaisuuksista on lempeä ja antaa anteeksi eikä se vaadi mitään. Tällainen jumala ei myöskään vastaa rukouksiisi tai auta sinua hädän keskellä.
Olen kertomassa täällä elävästä Jumalasta jolle mikään ei ole mahdotonta. Tämä Jumala sanoo itseään hirvittäväksi Jumalaksi, kuluttavaksi tuleksi, ja tosi Jumalaksi. Vasta tämä on se Jumala joka voi ottaa kaikki ongelmasi sairautesi ja syntisi pois.
Voit tietysti seurata sitä harmitonta puu-ukko jumalaa, joka armahtaa ja antaa anteeksi, mutta mihinkään muuhun se ei pystykkään. Eikä se oikeasti pysty edes armahtamaankaan, mutta sen huomaat vasta taivaanportilla viimeisellä tuomiolla.
Todellista evankelioumia on, syntisen ei tarvitse enää olla syntinen. Sairaan ei tarvitse enää olla sairas. Köyhän ei enää tarvitse olla köyhä. Tästä tunnet elävän Jumalan, sillä puu-ukko jumala pitää sinut edelleen syntisenä sairaana ja köyhänä, vaikka olisit ollut kauan uskossa.vaellamme. missään kohdin Raamattua ei sanota, etteikö meitä enää koskisi samat ongelmat ja vaivat mitä on ilman uskoa. Toki Jumala auttaa meitä, mutta ei sitä "menestystä" eli elämää ilman sairauksia jne voida millään teoilla saada. Kaikki on armoa. turha luulla että kun olemme "hyviä" uskovia, niin ongelmat häviää. ei se ole ihmisenä olemista sellainen. Eihän ihminen edes pysty elämään synnittömänä eli väkisinkin sitä rikkoo Jumalaa kohtaan vaikka kuinka yrittää. siksi on armo. "menestys" Raamatussa ei aina ole sitä menestystä mitä me luulemme. Mitä tekoa on esim materialla? Kunhan laskut saa maksettua. Sairaudet olis kiva saada pois, mutta kun täällä maailmassa on tämän maailman lainalaisuudet. emme edes uskovina voi niiltä välttyä. Toistan kuitenkin, että Jeesus voi parantaa. Jos se kuuluu Hänen suunnitelmiinsa.
- Esa T
niin kauan kun täällä kirjoitti:
vaellamme. missään kohdin Raamattua ei sanota, etteikö meitä enää koskisi samat ongelmat ja vaivat mitä on ilman uskoa. Toki Jumala auttaa meitä, mutta ei sitä "menestystä" eli elämää ilman sairauksia jne voida millään teoilla saada. Kaikki on armoa. turha luulla että kun olemme "hyviä" uskovia, niin ongelmat häviää. ei se ole ihmisenä olemista sellainen. Eihän ihminen edes pysty elämään synnittömänä eli väkisinkin sitä rikkoo Jumalaa kohtaan vaikka kuinka yrittää. siksi on armo. "menestys" Raamatussa ei aina ole sitä menestystä mitä me luulemme. Mitä tekoa on esim materialla? Kunhan laskut saa maksettua. Sairaudet olis kiva saada pois, mutta kun täällä maailmassa on tämän maailman lainalaisuudet. emme edes uskovina voi niiltä välttyä. Toistan kuitenkin, että Jeesus voi parantaa. Jos se kuuluu Hänen suunnitelmiinsa.
>Jeesus voi parantaa. Jos se kuuluu Hänen suunnitelmiinsa.<
Jeesus tuli korjaamaan kaiken mikä syntiinlankeemuksessa rikottiin, ja jos uskot niin saat sen mihin uskot.
Jos uskot että Jeesus kantoi syntimme, niin saat kulkea hyvällä omallatunnolla.
Jos uskot että Jeesus kantoi myös sairautemme, niin saat kulkea täysin terveenä koko elämäsi.
Jos uskot että Jeesus kantoi kipumme, niin sinun ei tarvitse kokea kipua.
Isämeidän rukouksessa rukoilemme tapahtukoon Sinun tahtosi. Jos et kuitenkaan tiedä mikä on Jumalan tahto, niin Saatana valehtelee sinulle.
Raamatusta voit lukea mikä on Jumalan tahto, "Jeesus kantoi kipumme sairautemme ja syntimme." "Minä olen Herra sinun parantajasi." "Jeesuksen haavoissa meidät on parannettu." Yms.
Jos et tunne kirjoituksia niin Saatana valehtelee sinulle ettei paraneminen ole esim. nyt Jumalan tahto, ja silloin et voi parantua.
"Usko tulee kuulosta ja kuulo tulee Jumalan sanasta". Uskot anteeksi antamukseen koska olet ruokkinut korviasi tällä sanalla. Lähes jokainen kohtaamani uskova uskoo siihen niin hyvin ettei mikään voi ottaa sitä pois niiltä.
Uskot myös siihen että Jeesus kantoi kipumme ja sairautemme ja Hän antoi yltäkylläisen elämän jos alat ruokkimaan korviasi sillä sanalla. "Usko tulee kuulosta", siksi vähäuskoisuuskin on oma valinta. Jeesus sanoo joka uskoo voi tehdä suurempia tekoja mitä Minä tein.
Voit lukea raamatusta tällaisista teoista jotka olivat suurempia tekoja mitä Jeesus teki maanpäällisen elämänsä aikana. Esim, Hesekiel herätti kokonaisen kansakunnan hautausmaalta. Elia sai tulen iskemään taivaasta, Mooses halkaisi vedet punaisesta merestä yms. Jeesus teki näitä tekoja heidän kauttaan, mutta ei ollut itse tekemässä niitä suoraan.
>missään kohdin Raamattua ei sanota, etteikö meitä enää koskisi samat ongelmat ja vaivat mitä on ilman uskoa.<
Meitä vaivaa kaikki täysin samat onkelmat siihen asti että opimme uskomaan että Jeesus on nekin voittanut. Onneksi usko on asia joka kasvaa, niin kuin sinapin siemen kasvaa aikanaan suureksi puuksi.
>Toki Jumala auttaa meitä, mutta ei sitä "menestystä" eli elämää ilman sairauksia jne voida millään teoilla saada. Kaikki on armoa.<
Kaikki on todellakin armoa, on armoa saada anteeksi ja on vielä suurempaa armoa saada elää oikein. Saat terveyden ja menestyksen jos uskot, ja saat uskonkin armosta kunhan vain ruokit korviasi Jumalan sanalla.
>turha luulla että kun olemme "hyviä" uskovia, niin ongelmat häviää.<
Hyvyys on yksi hengen hedelmistä, joka seuraa kaikkia niitä jotka ovat Hengen johdatuksessa.
En tarkoita että pitää olla hyvä uskova toisten silmissä, sillä sillä ei ole mitään merkitystä. Vaan tarkoitan että voimme uskoa hyvin tai huonosti, ja se on jokaisen oma valinta.
>Eihän ihminen edes pysty elämään synnittömänä eli väkisinkin sitä rikkoo Jumalaa kohtaan vaikka kuinka yrittää.<
Jeesus sanoo,"mikä on ihmiselle mahdotonta on Jumalalle mahdollista." Kumpaa siis haluat katsoa sitä mikä on ihmiselle mahdotonta tai sitä mikä on Jumalalle mahdollista? Jeesus Kristus on Jumalan voima, ja Hän on luvannut olla kanssasi elämäsi jokaisena hetkenä, eikä Jeesus tee sinussa syntiä. Jeesus ei tee sinussa syntiä tarkoittaa, "se on jumalalle mahdollista".
Huomaatko olet ruokkinut korviasi sanalla anteeksi antamuksesta, mutta et sanalla jossa Jeesus on luvannut olla kanssasi elämäsi loppuun asti. Ilman uskoa et voi olla tekemättä syntiä, etkä kokea ihmeparantumista tai muitakaan ihmeitä, mutta uskon avulla saat kaiken mihin uskot. Usko että Jeesus elää sinussa, ja usko että hän ei tee sinussa syntiä, ja usko etteä Jeesus ei sinua hyllkää eikä petä.
Voin sanoa kokemuksesta silloin kun synti on saanut otteen, ettei syy ole koskaan ollut Jumalassa, Hän ei minua ole pettänyt. Vaan syy on aina ollut omassa valvomattomuudessa, ja valvomattomuuden syy on siinä ettei oikeasti ole uskonut.
Saat kaiken mihin uskot, mutta on hyvä muistaa. "vaikka sinulla olisi kaikki usko, mutta ei rakkautta, niin se ei mitään hyödyttäisi." - ihmeuskostasi

Saat kaiken mihin uskot, mutta on hyvä muistaa. "vaikka sinulla olisi kaikki usko, mutta ei rakkautta, niin se ei mitään hyödyttäisi."Noniin, olet sitten vaeltanut viime vuodet synnittä ja sairauksitta ja menetyksestä toiseen kuten Kroisos Pennonen?
Muistatko itse, milloin heitit ristin tien sivuun? Kerro meille siitäkin. Sen kantajiin et näytä kuuluvan. - Esa T
ihmeuskostasi kirjoitti:
Noniin, olet sitten vaeltanut viime vuodet synnittä ja sairauksitta ja menetyksestä toiseen kuten Kroisos Pennonen?
Muistatko itse, milloin heitit ristin tien sivuun? Kerro meille siitäkin. Sen kantajiin et näytä kuuluvan.>Kerro kerro ihmeuskostasi<
Pilkkaa sinä vielä vähän aikaa, kunnes pilkka astiasi on täynnä taivaassa.
Elävä Jumala on ihmeellinen Jumala, ja harmiton puu-ukko jumala on jotain ihan muuta.
>Muistatko itse, milloin heitit ristin tien sivuun? Kerro meille siitäkin. Sen kantajiin et näytä kuuluvan.<
Itse et tunnu tietävän mitä ristin tie on!!!
Ristin aioa tehtävä on tappaa, ja kun risti on tehnyt tehtävänsä, niin sillä ei ole enää tehtävää. Eihän Jeesuskaan ikuisesti ristillä riippunut, vain siihen asti että risti tappoi.
Tähän et tunnu kuitenkaan uskovan, sillä pilkkaat juuri siitä joka kertoo ettet ole antanut ristin tehdä tehtäväänsä.
Kaikki mikä sinussa osaa tehdä syntiä kuuluu ristille. Ole siis itse se ristinkantaja johon väität etten minä kuulu.
Niin kauan kuin teet syntiä et tiedä ristinkantamisesta mitään, mutta heti kun lakkaat synnistä tiedät mitä on ristin kantaminen. "Joka lihassa kärsii lakkaa synnistä."
Jaakob sanoo, "vastustakaa paholaista niin se jättää teidät rauhaan". Vastustamalla kannat ristiäsi, ja heti kun risti on tehnyt tehtävänsä tappanut, niin silloin paholaisen on enää turha jatkaa, näin paholainen joutuu jättämään sinut rauhaan.
Ymmärrätkö Jeesustakin oli turha piinata ja kiduttaa enää sen jälkeen kun Hän oli kuollut. Siksi Jaakob sanoo, "vastustakaa paholaista niin se jättää teidät rauhaan".
Kun kannat ristiäsi saatana voi kiduttaa sinua vain vähän aikaa, mutta jos et kanna niin se voi kiduttaa sinua lopun elämääsi.
Jos emme ota joka päivä ristiämme, niin sitten kävelemme syntisinä heikkoina sairaina ja köyhinä hautaan asti. Tällaiset uskovat saarnaavat vielä toisille, kannamme vanhaa ihmistä mukanamme kuolemaan asti. Paavali sanoi ihan muuta, "riisukaa vanha ihminen päältänne tekoinensa". Voit riisua vanhan ihmisen vain ristiä kantamalla. - pyytämättäkin
Esa T kirjoitti:
>Kerro kerro ihmeuskostasi<
Pilkkaa sinä vielä vähän aikaa, kunnes pilkka astiasi on täynnä taivaassa.
Elävä Jumala on ihmeellinen Jumala, ja harmiton puu-ukko jumala on jotain ihan muuta.
>Muistatko itse, milloin heitit ristin tien sivuun? Kerro meille siitäkin. Sen kantajiin et näytä kuuluvan.<
Itse et tunnu tietävän mitä ristin tie on!!!
Ristin aioa tehtävä on tappaa, ja kun risti on tehnyt tehtävänsä, niin sillä ei ole enää tehtävää. Eihän Jeesuskaan ikuisesti ristillä riippunut, vain siihen asti että risti tappoi.
Tähän et tunnu kuitenkaan uskovan, sillä pilkkaat juuri siitä joka kertoo ettet ole antanut ristin tehdä tehtäväänsä.
Kaikki mikä sinussa osaa tehdä syntiä kuuluu ristille. Ole siis itse se ristinkantaja johon väität etten minä kuulu.
Niin kauan kuin teet syntiä et tiedä ristinkantamisesta mitään, mutta heti kun lakkaat synnistä tiedät mitä on ristin kantaminen. "Joka lihassa kärsii lakkaa synnistä."
Jaakob sanoo, "vastustakaa paholaista niin se jättää teidät rauhaan". Vastustamalla kannat ristiäsi, ja heti kun risti on tehnyt tehtävänsä tappanut, niin silloin paholaisen on enää turha jatkaa, näin paholainen joutuu jättämään sinut rauhaan.
Ymmärrätkö Jeesustakin oli turha piinata ja kiduttaa enää sen jälkeen kun Hän oli kuollut. Siksi Jaakob sanoo, "vastustakaa paholaista niin se jättää teidät rauhaan".
Kun kannat ristiäsi saatana voi kiduttaa sinua vain vähän aikaa, mutta jos et kanna niin se voi kiduttaa sinua lopun elämääsi.
Jos emme ota joka päivä ristiämme, niin sitten kävelemme syntisinä heikkoina sairaina ja köyhinä hautaan asti. Tällaiset uskovat saarnaavat vielä toisille, kannamme vanhaa ihmistä mukanamme kuolemaan asti. Paavali sanoi ihan muuta, "riisukaa vanha ihminen päältänne tekoinensa". Voit riisua vanhan ihmisen vain ristiä kantamalla.Mitä suotta kiertelet?
Kerro nyt, miten on itselläsi mennyt ilman syntiä ja ilman sairauksia. Milloin sen viimeisen syntisi teit?
Jos ei ole kerrottavaa, ole sitten teho-opistasi hiljaa! - Esa T
pyytämättäkin kirjoitti:
Mitä suotta kiertelet?
Kerro nyt, miten on itselläsi mennyt ilman syntiä ja ilman sairauksia. Milloin sen viimeisen syntisi teit?
Jos ei ole kerrottavaa, ole sitten teho-opistasi hiljaa!>Kerro nyt, miten on itselläsi mennyt ilman syntiä ja ilman sairauksia. Milloin sen viimeisen syntisi teit?<
Jos et usko mihinkään muuhun kuin syntien anteeksi antamukseen, niin on turha puhua sinulle syntien voittamisesta.
Ainoastaan usko on vastaus kaikkeen tähän mitä kysyt, mutta sinä et usko siihen alkuunkaan. Siksi sinusta ei ole ristinkantajaksikaan, koska et usko että Risti tekee oman tehtävänsä täydellisesti.
Raamatun pyhät iloitsivat ja riemuitsivat ahdistuksissa, koska he uskoivat ristin voimaan. Heidän palkkansa oli suuri taivaissa, ja tämä taivasten valtakunta alkaa jo täällä ajassa.
Katso vaikka Haanokin elämää, hän eli niin lähellä Jumalaa ettei edes kuolema saanut hänestä otetta. Jeesus on Elämä ja Haanok uskoi tämän, silti Jumala piti Haanokkia vielä 300 vuotta maailmassa sen jälkeen kun hän ei tehnyt enää syntiä. Kunnes Jumala otti Haanokin elävänä taivaaseen.
Myös Elia oli samanlainen esimerkki, joka otettiin myös elävänä taivaaseen.
Tiedän että sinä et usko tällaiseen, vaikka lukisit kohdat itse raamatusta. Et voi uskoa koska et usko ristin voimaan.
Risti tappaa vanhan ihmisen yhtä varmasti kuin risti tappoi Jeesuksenkin ristillä.
Vasta viimeisenä vihollisena voitetaan kuolema, ja sitä ennen voitetaan monta eri vihollista, mutta kaikki nämä vihollliset tapetaan samalla tavalla, ristiä kantamalla. Tähän sinä et kuitenkaan usko, koska et usko ristin voimaan. Sinä uskot saarnamiehiä jotka eivät halua kantaa ristiä, ja siksi he opettavat menemään syntisinä hautaan asti - pyytämättäkin2
Esa T kirjoitti:
>Kerro nyt, miten on itselläsi mennyt ilman syntiä ja ilman sairauksia. Milloin sen viimeisen syntisi teit?<
Jos et usko mihinkään muuhun kuin syntien anteeksi antamukseen, niin on turha puhua sinulle syntien voittamisesta.
Ainoastaan usko on vastaus kaikkeen tähän mitä kysyt, mutta sinä et usko siihen alkuunkaan. Siksi sinusta ei ole ristinkantajaksikaan, koska et usko että Risti tekee oman tehtävänsä täydellisesti.
Raamatun pyhät iloitsivat ja riemuitsivat ahdistuksissa, koska he uskoivat ristin voimaan. Heidän palkkansa oli suuri taivaissa, ja tämä taivasten valtakunta alkaa jo täällä ajassa.
Katso vaikka Haanokin elämää, hän eli niin lähellä Jumalaa ettei edes kuolema saanut hänestä otetta. Jeesus on Elämä ja Haanok uskoi tämän, silti Jumala piti Haanokkia vielä 300 vuotta maailmassa sen jälkeen kun hän ei tehnyt enää syntiä. Kunnes Jumala otti Haanokin elävänä taivaaseen.
Myös Elia oli samanlainen esimerkki, joka otettiin myös elävänä taivaaseen.
Tiedän että sinä et usko tällaiseen, vaikka lukisit kohdat itse raamatusta. Et voi uskoa koska et usko ristin voimaan.
Risti tappaa vanhan ihmisen yhtä varmasti kuin risti tappoi Jeesuksenkin ristillä.
Vasta viimeisenä vihollisena voitetaan kuolema, ja sitä ennen voitetaan monta eri vihollista, mutta kaikki nämä vihollliset tapetaan samalla tavalla, ristiä kantamalla. Tähän sinä et kuitenkaan usko, koska et usko ristin voimaan. Sinä uskot saarnamiehiä jotka eivät halua kantaa ristiä, ja siksi he opettavat menemään syntisinä hautaan astiÄlä mittaa minun uskoani, vaan vastaa siihen mitä kystään:
Milloin teit sen viimeisen syntisi ja sairastit viimeisen tautisi? Onko mennyt jo montakin vuotta pyhyydessä?
Muussa tapauksessa ole opistasi ihan hiljaa! - Esa T
pyytämättäkin2 kirjoitti:
Älä mittaa minun uskoani, vaan vastaa siihen mitä kystään:
Milloin teit sen viimeisen syntisi ja sairastit viimeisen tautisi? Onko mennyt jo montakin vuotta pyhyydessä?
Muussa tapauksessa ole opistasi ihan hiljaa!Tyhjän saat niin kauan kunnes hyväksyt ristin.
Jumala on avuton ja säälittävä jumala jota tämä maailma pilkkaa, niin kauan kunnes uskovat hyväksyvät ristin voiman.
Ilman ristiä ei yksikään uskova pysty olemaan kuin säälittävä syntinen heikko ja alaston. Tällaiset uskovat pitävät Jeesusta ristillä ikuisesti tämän maailman pilkattavana.
Heti kun hyväksyt ristin kantamisen, niin saat vastauksesi kysymyksiisi rististä ihan suoraan.
Ristin ainoa tehtävä on tappaa, ja siinä on sinulle vastaus synnittömuyyteen ja kaikkiin muihinkin raamatun lupauksiin.
Sinulla on vaikeuksia luetun ymmärtämisen kanssa. Kysyt synnittömyydestä uudelleen ja uudelleen etkä ymmärrä että synnistä päästään täydelliseti eroon tappamalla se mikä tekee syntiä. Risti tappaa.
Ei Jeesus turhaan käskenyt ottamaan joka päivä ristiä. Risti on Jumalan täydellinen työkalu, jolla tehdään se mikä ihmiselle itselleen on mahdotonta.
Katso miten Paavali ja Silas kiittivät ja lauloivat ylistyslaulua pahoinpideltynä ja haavoja vuotavina kahleissa vankilassa. He uskoivat että ristin kantaminen tappaa heidän syntisen luontonsa. Näin he iloitsivat ja riemuitsivat ahdingossa, koska he tiesivät että heidän palkkansa on suuri taivaissa. Tämä taivasten valtakunta alkaa täällä ajassa ja jatkuu ikuisesti taivaassa.
Et voi kantaa ristiä jos et usko siihen, sillä uskon avulla saadaan kaikki mitä saadaan. - Kyselijä....
Esa T kirjoitti:
Tyhjän saat niin kauan kunnes hyväksyt ristin.
Jumala on avuton ja säälittävä jumala jota tämä maailma pilkkaa, niin kauan kunnes uskovat hyväksyvät ristin voiman.
Ilman ristiä ei yksikään uskova pysty olemaan kuin säälittävä syntinen heikko ja alaston. Tällaiset uskovat pitävät Jeesusta ristillä ikuisesti tämän maailman pilkattavana.
Heti kun hyväksyt ristin kantamisen, niin saat vastauksesi kysymyksiisi rististä ihan suoraan.
Ristin ainoa tehtävä on tappaa, ja siinä on sinulle vastaus synnittömuyyteen ja kaikkiin muihinkin raamatun lupauksiin.
Sinulla on vaikeuksia luetun ymmärtämisen kanssa. Kysyt synnittömyydestä uudelleen ja uudelleen etkä ymmärrä että synnistä päästään täydelliseti eroon tappamalla se mikä tekee syntiä. Risti tappaa.
Ei Jeesus turhaan käskenyt ottamaan joka päivä ristiä. Risti on Jumalan täydellinen työkalu, jolla tehdään se mikä ihmiselle itselleen on mahdotonta.
Katso miten Paavali ja Silas kiittivät ja lauloivat ylistyslaulua pahoinpideltynä ja haavoja vuotavina kahleissa vankilassa. He uskoivat että ristin kantaminen tappaa heidän syntisen luontonsa. Näin he iloitsivat ja riemuitsivat ahdingossa, koska he tiesivät että heidän palkkansa on suuri taivaissa. Tämä taivasten valtakunta alkaa täällä ajassa ja jatkuu ikuisesti taivaassa.
Et voi kantaa ristiä jos et usko siihen, sillä uskon avulla saadaan kaikki mitä saadaan.Sinulta pyydettiin rehellistä vastausta,Esa T, mutta sitä ei sinulta saa!!!
-----------
Ei se mitään, teitä omatekoisia profeettoja riittää. Ette edes itse elä oppinne mukaan.
Sitä sattuu tässä maailmassa ja tapahtuu:
Tri Atkins mainosti vuosikaudet diettiiään, mutta itse kuoli liikalihavuuteen ja sen aih. sairauksiin. - Esa T
Kyselijä.... kirjoitti:
Sinulta pyydettiin rehellistä vastausta,Esa T, mutta sitä ei sinulta saa!!!
-----------
Ei se mitään, teitä omatekoisia profeettoja riittää. Ette edes itse elä oppinne mukaan.
Sitä sattuu tässä maailmassa ja tapahtuu:
Tri Atkins mainosti vuosikaudet diettiiään, mutta itse kuoli liikalihavuuteen ja sen aih. sairauksiin.Ei ketään ole niin tyhmä että vastaisi kysymyksiin jotka on kysytty pilkatakseen toista.
Voin antaa sinulle pienen vinkin, jos haluat suoran vastauksen niin kysy kysymyksesi vähän nöyrempänä.
>Ette edes itse elä oppinne mukaan.<
Muistatko mitä käskyt sanoo väärästä todistuksesta ?
Tai muistatko mitä Jeesus sanoo niistä jotka jättävät vaikka vain yhden käskyn pitämättä? - Kerro oppisi tulokset
Esa T kirjoitti:
Ei ketään ole niin tyhmä että vastaisi kysymyksiin jotka on kysytty pilkatakseen toista.
Voin antaa sinulle pienen vinkin, jos haluat suoran vastauksen niin kysy kysymyksesi vähän nöyrempänä.
>Ette edes itse elä oppinne mukaan.<
Muistatko mitä käskyt sanoo väärästä todistuksesta ?
Tai muistatko mitä Jeesus sanoo niistä jotka jättävät vaikka vain yhden käskyn pitämättä?Kerro nyt viimein, kuinka pitkän aikaa olet tallannut täällä synnittömänä?
Oppisi uskottavuus on aika heikko, mutta hyvät tulokset voisivat vielä auttaa. - Esa T
Kerro oppisi tulokset kirjoitti:
Kerro nyt viimein, kuinka pitkän aikaa olet tallannut täällä synnittömänä?
Oppisi uskottavuus on aika heikko, mutta hyvät tulokset voisivat vielä auttaa.>Kerro nyt viimein, kuinka pitkän aikaa olet tallannut täällä synnittömänä? <
Kuule sinä olet puhunut täysin synnittömänä vaeltamisesta en minä, joten vastaa itse omaan kysymykseesi.
Kopioi tähän yksikin lause minun kirjoituksistani, jossa väittäisin itseäni täysin synnittömäksi. Sitten voin vastata kysymykseesi.
>Kerro oppisi tulokset<
Risti on tappanut ja ylösnousemusta on tapahtunut, tässä on sinulle tulokset.
En ole vielä saavuttanut päämäärääni Kristuksen kuvan kaltaisuutta, mutta olen matkalla.
Kaikki mikä kuolee ristiä kantamalla, nousee myös ylös. Kylvetään heikkoudessa nousee voimassa, kylvetään katoavana nousee katoamattomana, kylvetään ajallinen nousee iankaikkinen. Tämä kaikki tapahtuu jo tässä ajassa jos kantaa ristiä, ja antaa ristin tehdä tehtävänsä. Taivasten valtakunta alkaa täällä ajassa ja jatkuu taivaassa iankaikkisesti. - kummastunut
Esa T kirjoitti:
>Kerro nyt viimein, kuinka pitkän aikaa olet tallannut täällä synnittömänä? <
Kuule sinä olet puhunut täysin synnittömänä vaeltamisesta en minä, joten vastaa itse omaan kysymykseesi.
Kopioi tähän yksikin lause minun kirjoituksistani, jossa väittäisin itseäni täysin synnittömäksi. Sitten voin vastata kysymykseesi.
>Kerro oppisi tulokset<
Risti on tappanut ja ylösnousemusta on tapahtunut, tässä on sinulle tulokset.
En ole vielä saavuttanut päämäärääni Kristuksen kuvan kaltaisuutta, mutta olen matkalla.
Kaikki mikä kuolee ristiä kantamalla, nousee myös ylös. Kylvetään heikkoudessa nousee voimassa, kylvetään katoavana nousee katoamattomana, kylvetään ajallinen nousee iankaikkinen. Tämä kaikki tapahtuu jo tässä ajassa jos kantaa ristiä, ja antaa ristin tehdä tehtävänsä. Taivasten valtakunta alkaa täällä ajassa ja jatkuu taivaassa iankaikkisesti.Tuli siis kiire sinullekin juosta armojonoon?
Kas vain, jo se uhoaminen loppui.
Oppisi ei siis kestä edes ihmisten edessä? - huhhuuuu
Esa T kirjoitti:
>Kerro nyt viimein, kuinka pitkän aikaa olet tallannut täällä synnittömänä? <
Kuule sinä olet puhunut täysin synnittömänä vaeltamisesta en minä, joten vastaa itse omaan kysymykseesi.
Kopioi tähän yksikin lause minun kirjoituksistani, jossa väittäisin itseäni täysin synnittömäksi. Sitten voin vastata kysymykseesi.
>Kerro oppisi tulokset<
Risti on tappanut ja ylösnousemusta on tapahtunut, tässä on sinulle tulokset.
En ole vielä saavuttanut päämäärääni Kristuksen kuvan kaltaisuutta, mutta olen matkalla.
Kaikki mikä kuolee ristiä kantamalla, nousee myös ylös. Kylvetään heikkoudessa nousee voimassa, kylvetään katoavana nousee katoamattomana, kylvetään ajallinen nousee iankaikkinen. Tämä kaikki tapahtuu jo tässä ajassa jos kantaa ristiä, ja antaa ristin tehdä tehtävänsä. Taivasten valtakunta alkaa täällä ajassa ja jatkuu taivaassa iankaikkisesti.Noniin, sinne armojonoon kiiruhdat sinäkin!
Mutta oppisi ei kestänyt edes ihmisten edessä! - P. Tarkennus
Esa T kirjoitti:
>Kerro nyt viimein, kuinka pitkän aikaa olet tallannut täällä synnittömänä? <
Kuule sinä olet puhunut täysin synnittömänä vaeltamisesta en minä, joten vastaa itse omaan kysymykseesi.
Kopioi tähän yksikin lause minun kirjoituksistani, jossa väittäisin itseäni täysin synnittömäksi. Sitten voin vastata kysymykseesi.
>Kerro oppisi tulokset<
Risti on tappanut ja ylösnousemusta on tapahtunut, tässä on sinulle tulokset.
En ole vielä saavuttanut päämäärääni Kristuksen kuvan kaltaisuutta, mutta olen matkalla.
Kaikki mikä kuolee ristiä kantamalla, nousee myös ylös. Kylvetään heikkoudessa nousee voimassa, kylvetään katoavana nousee katoamattomana, kylvetään ajallinen nousee iankaikkinen. Tämä kaikki tapahtuu jo tässä ajassa jos kantaa ristiä, ja antaa ristin tehdä tehtävänsä. Taivasten valtakunta alkaa täällä ajassa ja jatkuu taivaassa iankaikkisesti.Jeesus teki tuon sinun puolestasi sen tähden koska sinusta(kaan) ei ole siihen.
Miten kristinoppi on noin hämärä sinulle?
- Esa T
>Oppisi ei siis kestä edes ihmisten edessä?<
On helppoa laittaa sanat toisen suuhun, ja hyväksyä vain vastaus kyllä tai ei. Ja sen jälkeen väittää ettei oppisi kestä.
Kopioi tähän esimerkki ensin jossa olen sanonut olevani täysin synnitön. Muuten olet lausumassa väärän todistuksen lähimmäisestäsi.
Ei Jeesuskaan vastannut kaikkiin kysymyksiin ollenkaan. Jos vastaan etten ikinä joudu syntiin niin sanot hah hah, ja jos vastaan etten ole täysin synnitön, niin sanot tuli kiire armojonoon.
Minäkin kysyn sinulta, sano esimerkiksi yksikin synti jota uskovan on pakko tehdä? Sano esimerkiksi yksi synti josta Jeesus ei pysty meitä varjelemaan?
Onko isämeidän rukouksessa turha rukoilla, päästä meidät pahasta, anna siis edes yksi esimerkki mistä pahasta emme voi päästä.
Synnittömyys ei ole mahdotonta, vaan päin vastoin, Jeesus sanoo "olkaa täydelliset niin kuin teidän taivaallinen isänne on täydellinen." Jeesus asuu meissä, eikä Hän tee meissä syntiä.
Armojonoon on mentävä siihen asti kun saavuttaa täydellisyyden. Jeesus on a ja o , alku ja loppu.
Vastaa sinä mitä syntiä on pakko tehdä, tai myönnä että täydellinen synnittömyys on mahdollista. Katsotaan nyt saanko minäkin tyhjän pyytämättä. Olet vastannut pilkaten ja solvaten minun kirjoituksiini, joten näytä nyt onko sinusta muuksikin kuin räkänokaksi.- Tän Totean
".... myönnä että täydellinen synnittömyys on mahdollista."
WEikö sulla oo mitään rehellistä käsitystä itsestäsi?
Gal. 6:3
Sillä jos joku luulee itsensä jotakin olevan, joka ei kuitenkaan mitään ole, hän viettelee itsensä. - Esa T
Tän Totean kirjoitti:
".... myönnä että täydellinen synnittömyys on mahdollista."
WEikö sulla oo mitään rehellistä käsitystä itsestäsi?
Gal. 6:3
Sillä jos joku luulee itsensä jotakin olevan, joka ei kuitenkaan mitään ole, hän viettelee itsensä.>Jeesukselle on, mut ei sulle<
Eikö Juuri tämä Jeesus elä meissä täysin synnitöntä elämää?
Eikö meidät ole juuri tähän viinipuuhun oksastettu ? Virtaako sen jalon viinipuun rungosta jotain epätäydellistä oksiin? Eikö sieltä virtaakkaan kaikki voima ja ravinteet mitä tarvitaan?
Käskikö Jeesus Rukoilemaan turhaan, "päästä meidät pahasta", jos se kerran ei ole miekestäsi mahdollista?
Kun Jumala kuulee rukouksesi, ja varjelee sinut pahalta, ja varjelee jokaisen ajatuksesikin, niin väitätkö että jumala on valehtekija?
Nimitä vaan yksikin synti mitä on pakko tehdä, ja mistä Jumala ei pysty varjelemaan!!!!!!!
Tähän asti olet ollut valheen puhuja, mutta jos nimeät yhdenkin synnin esimerkiksi, niin kuin pyysin, niin sitten uskon että olet totuuden asialla.
>Gal. 6:3
Sillä jos joku luulee itsensä jotakin olevan, joka ei kuitenkaan mitään ole, hän viettelee itsensä.<
Kun uskon Jumalan voimaan, niin että se näkyy myös tekoina, niin silloin en luule itsestäni vaan tiedän Jumalasta.
Tällaiset itsestänsä luulijat, jotka ovat vietelleet itsensä, sinä tunnistat heikkoudesta valvomattomuudesta ja synnistä. Nämä ovat niitä hedelmiä jotka lähtevät sieltä omasta navasta.
Kristus ja Jumala ei tee koskaan syntiä, ja näitä hedelmiä ovat täydellisyys. - elänyt oppisi mukaan?
Esa T kirjoitti:
>Jeesukselle on, mut ei sulle<

Kristus ja Jumala ei tee koskaan syntiä, ja näitä hedelmiä ovat täydellisyys.Kerro jo viimein onnistumisestasi!
Montako päivää olet elänyt synnittömänä? Valintahan on aivan sinun. Kai sentään tänään jätit tekemättä syntiä? - Esa T
elänyt oppisi mukaan? kirjoitti:
Kerro jo viimein onnistumisestasi!
Montako päivää olet elänyt synnittömänä? Valintahan on aivan sinun. Kai sentään tänään jätit tekemättä syntiä?Rikot edelleen käskyä, "älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi."
Etkä vieläkään antanut esimerkkiä synnistä jota on kaikkien pakko tehdä, tai mistä synnistä Jumala ei pysty varjelemaan.
Anna tulla edes yksi esimerkki, sillä siihen asti olet pelkästään valheen puhuja. - muutamia syntejä
Esa T kirjoitti:
Rikot edelleen käskyä, "älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi."
Etkä vieläkään antanut esimerkkiä synnistä jota on kaikkien pakko tehdä, tai mistä synnistä Jumala ei pysty varjelemaan.
Anna tulla edes yksi esimerkki, sillä siihen asti olet pelkästään valheen puhuja.Kaikki 10 käskyä, jotka pitävät sisällään ajatuksista alkavan synnin.
Esimerkki: Älä tee huorin. Kun katsot naista himoiten, olet jo tämän käskyn rikkoja.
Esimerkki: Älä tapa. Kun vihastut veljeesi, olet langennut tähän sydämessäsi.
Tässä aluksi.
Ihmisellä on lihassaan perisynti, joka ei ole tehnyt parannusta, eikä voi sitä tehdä. Jos et persynnin vaikutusta tunne, pelkään, ettei tuntosi ole hereillä. - Outsideri
muutamia syntejä kirjoitti:
Kaikki 10 käskyä, jotka pitävät sisällään ajatuksista alkavan synnin.
Esimerkki: Älä tee huorin. Kun katsot naista himoiten, olet jo tämän käskyn rikkoja.
Esimerkki: Älä tapa. Kun vihastut veljeesi, olet langennut tähän sydämessäsi.
Tässä aluksi.
Ihmisellä on lihassaan perisynti, joka ei ole tehnyt parannusta, eikä voi sitä tehdä. Jos et persynnin vaikutusta tunne, pelkään, ettei tuntosi ole hereillä.Esa T ei ole ymmärtänyt edes saamaansa kritiikkiä.
Tyhjän saa pyytämättäkin, siksi ei Esalta kannata pyytää mitään perusteluja tai asiallista vastausta.
Sen ovat monet kokoneet. - Outsideri
Esa T kirjoitti:
Rikot edelleen käskyä, "älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi."
Etkä vieläkään antanut esimerkkiä synnistä jota on kaikkien pakko tehdä, tai mistä synnistä Jumala ei pysty varjelemaan.
Anna tulla edes yksi esimerkki, sillä siihen asti olet pelkästään valheen puhuja.Ihme-eliksiirin myyjä sanoi:
Tämä patenttilääke parantaa kaikki sairaudet.
Asiakas:
Osaatko kertoa yhdenkään potilaan nimen?
Myyjä:
Olet taas syyllistynyt valehteluun. Sano yksikin sairaus, jota minun lääkkeeni ei paranna - Tän Tiän
Esa T kirjoitti:
>Jeesukselle on, mut ei sulle<
Eikö Juuri tämä Jeesus elä meissä täysin synnitöntä elämää?
Eikö meidät ole juuri tähän viinipuuhun oksastettu ? Virtaako sen jalon viinipuun rungosta jotain epätäydellistä oksiin? Eikö sieltä virtaakkaan kaikki voima ja ravinteet mitä tarvitaan?
Käskikö Jeesus Rukoilemaan turhaan, "päästä meidät pahasta", jos se kerran ei ole miekestäsi mahdollista?
Kun Jumala kuulee rukouksesi, ja varjelee sinut pahalta, ja varjelee jokaisen ajatuksesikin, niin väitätkö että jumala on valehtekija?
Nimitä vaan yksikin synti mitä on pakko tehdä, ja mistä Jumala ei pysty varjelemaan!!!!!!!
Tähän asti olet ollut valheen puhuja, mutta jos nimeät yhdenkin synnin esimerkiksi, niin kuin pyysin, niin sitten uskon että olet totuuden asialla.
>Gal. 6:3
Sillä jos joku luulee itsensä jotakin olevan, joka ei kuitenkaan mitään ole, hän viettelee itsensä.<
Kun uskon Jumalan voimaan, niin että se näkyy myös tekoina, niin silloin en luule itsestäni vaan tiedän Jumalasta.
Tällaiset itsestänsä luulijat, jotka ovat vietelleet itsensä, sinä tunnistat heikkoudesta valvomattomuudesta ja synnistä. Nämä ovat niitä hedelmiä jotka lähtevät sieltä omasta navasta.
Kristus ja Jumala ei tee koskaan syntiä, ja näitä hedelmiä ovat täydellisyys.Sinä sen sijaan teet ajatuksin sanoin ja töin sekunnista toiseen, olethan syntinen ihminen.
Jeesus ei tee syntiä ja hän on noussut kuolleista JEESUS antaa sinulle mahdollisuuden pelastua. Uskomalla häneen saat paljot syntisi anteeksi ja Jeesus lahjoittaa sinulle vanhurskautensa. Jos sen uskot olet autuas. - Tän Totean
Esa T kirjoitti:
>Jeesukselle on, mut ei sulle<
Eikö Juuri tämä Jeesus elä meissä täysin synnitöntä elämää?
Eikö meidät ole juuri tähän viinipuuhun oksastettu ? Virtaako sen jalon viinipuun rungosta jotain epätäydellistä oksiin? Eikö sieltä virtaakkaan kaikki voima ja ravinteet mitä tarvitaan?
Käskikö Jeesus Rukoilemaan turhaan, "päästä meidät pahasta", jos se kerran ei ole miekestäsi mahdollista?
Kun Jumala kuulee rukouksesi, ja varjelee sinut pahalta, ja varjelee jokaisen ajatuksesikin, niin väitätkö että jumala on valehtekija?
Nimitä vaan yksikin synti mitä on pakko tehdä, ja mistä Jumala ei pysty varjelemaan!!!!!!!
Tähän asti olet ollut valheen puhuja, mutta jos nimeät yhdenkin synnin esimerkiksi, niin kuin pyysin, niin sitten uskon että olet totuuden asialla.
>Gal. 6:3
Sillä jos joku luulee itsensä jotakin olevan, joka ei kuitenkaan mitään ole, hän viettelee itsensä.<
Kun uskon Jumalan voimaan, niin että se näkyy myös tekoina, niin silloin en luule itsestäni vaan tiedän Jumalasta.
Tällaiset itsestänsä luulijat, jotka ovat vietelleet itsensä, sinä tunnistat heikkoudesta valvomattomuudesta ja synnistä. Nämä ovat niitä hedelmiä jotka lähtevät sieltä omasta navasta.
Kristus ja Jumala ei tee koskaan syntiä, ja näitä hedelmiä ovat täydellisyys.Sinä sen sijaan teet ajatuksin sanoin ja töin sekunnista toiseen, olethan syntinen ihminen.
Jeesus ei tee syntiä ja hän on noussut kuolleista JEESUS antaa sinulle mahdollisuuden pelastua. Uskomalla häneen saat paljot syntisi anteeksi ja Jeesus lahjoittaa sinulle vanhurskautensa. Jos sen uskot olet autuas. - Esa T
muutamia syntejä kirjoitti:
Kaikki 10 käskyä, jotka pitävät sisällään ajatuksista alkavan synnin.
Esimerkki: Älä tee huorin. Kun katsot naista himoiten, olet jo tämän käskyn rikkoja.
Esimerkki: Älä tapa. Kun vihastut veljeesi, olet langennut tähän sydämessäsi.
Tässä aluksi.
Ihmisellä on lihassaan perisynti, joka ei ole tehnyt parannusta, eikä voi sitä tehdä. Jos et persynnin vaikutusta tunne, pelkään, ettei tuntosi ole hereillä.Olit ensimmäinen joka edes yrittää luetella syntejä joita pyysin.
Nyt kuitenkin kysyn uudelleen, oletko ihan tosissasi ettei Jumala pysty varjelemaan myös ajatusten syntejä? Tai tunteesta lähteviä syntejä? Tai perisynnin vaikutuksia?
Miksi rukoilet isämeidän rukouksessa, päästä meidät pahasta, jos et edes usko että Jumala voi päästää sinut pahasta?
>Esimerkki: Älä tee huorin. Kun katsot naista himoiten, olet jo tämän käskyn rikkoja.<
Kun tiedän että joku asia on synti niin en anna sille mitään mahdollisuutta, ehdoton ei enkä jää neuvottelemaan sen kanssa. Aikanani lankesin juuri siksi koska annoin synnille mahdollisuuden, ei ketään voi kestää jos ei tule kauas synnistä.
Vertaan tätä tupakan polton lopettamiseen, jos kannat tupakkaa mukana ja mietit vähän väliä nyt tähän sopisi sauhut, niin varmasti jonain hetkenä lankeat. Jos taas heität tupakat pois ja etkä salli päässäsi yhtään ajatusta sen polttamisesta, niin lopettaminen ei tunnu missään. Synti on samanlainen, jos sallii sekunnin ajatuksen siitä, niin varmasti jonain heikkona hetkenä synti saa otteen.
Toisena en ole enää vuosiin noussut edes sängystä ylös, ennen kuin olen pyytänyt Jumalalta varjelusta alkavaan päivään. Ja olen nähnyt käytännössä ettei Herra ole koskaan minua pettänyt, Hän on ollut kanssani elämäni jokaisena hetkenä.
Synti on saanut välillä otteen, mutta syy ei ole koskaan ollut Jumalassa tai varjeluksessa, vaan aina omassa valvomattomuudessa. - Esa T
Tän Totean kirjoitti:
Sinä sen sijaan teet ajatuksin sanoin ja töin sekunnista toiseen, olethan syntinen ihminen.
Jeesus ei tee syntiä ja hän on noussut kuolleista JEESUS antaa sinulle mahdollisuuden pelastua. Uskomalla häneen saat paljot syntisi anteeksi ja Jeesus lahjoittaa sinulle vanhurskautensa. Jos sen uskot olet autuas.>Jeesus ei tee syntiä, Sinä sen sijaan teet ajatuksin sanoin ja töin sekunnista toiseen, olethan syntinen ihminen.<
Kiitos Herralle etten todellakaan tee, kiitos siitä kuuluu todellakin Herralle sillä Hän varjelee minun jokaisen ajatuksenikin.
Sinä voit tehdä joka sekuntti syntiä, tai ainakin rikot törkeästi käskyä "älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi."
Hedelmistä puu tunnetaan, ja katso hedelmiäsi ovatko ne Jumalasta tulevia hedelmiä, "joka sekuntti syntiä". Ymmärrätkö synti on aina saatanan hedelmää.
>Joka sekuntti syntiä.<
ajatteletko ollenkaan itse mitä sanot, vai toisteletko vain Lutherin sanoja kaikuna. Jos itse ajattelet, niin kai voit tähän luetella vähän syntejä esimerkiksi.
Luettele niitä syntejä joista Jumala ei pysty varjelemaan, tai niitä syntejä joita on uskovan pakko tehdä. Tai myönnä että synnittömyys on mahdollista Kristuksen avulla. - että Jumala pystyy
Esa T kirjoitti:
Olit ensimmäinen joka edes yrittää luetella syntejä joita pyysin.
Nyt kuitenkin kysyn uudelleen, oletko ihan tosissasi ettei Jumala pysty varjelemaan myös ajatusten syntejä? Tai tunteesta lähteviä syntejä? Tai perisynnin vaikutuksia?
Miksi rukoilet isämeidän rukouksessa, päästä meidät pahasta, jos et edes usko että Jumala voi päästää sinut pahasta?
>Esimerkki: Älä tee huorin. Kun katsot naista himoiten, olet jo tämän käskyn rikkoja.<
Kun tiedän että joku asia on synti niin en anna sille mitään mahdollisuutta, ehdoton ei enkä jää neuvottelemaan sen kanssa. Aikanani lankesin juuri siksi koska annoin synnille mahdollisuuden, ei ketään voi kestää jos ei tule kauas synnistä.
Vertaan tätä tupakan polton lopettamiseen, jos kannat tupakkaa mukana ja mietit vähän väliä nyt tähän sopisi sauhut, niin varmasti jonain hetkenä lankeat. Jos taas heität tupakat pois ja etkä salli päässäsi yhtään ajatusta sen polttamisesta, niin lopettaminen ei tunnu missään. Synti on samanlainen, jos sallii sekunnin ajatuksen siitä, niin varmasti jonain heikkona hetkenä synti saa otteen.
Toisena en ole enää vuosiin noussut edes sängystä ylös, ennen kuin olen pyytänyt Jumalalta varjelusta alkavaan päivään. Ja olen nähnyt käytännössä ettei Herra ole koskaan minua pettänyt, Hän on ollut kanssani elämäni jokaisena hetkenä.
Synti on saanut välillä otteen, mutta syy ei ole koskaan ollut Jumalassa tai varjeluksessa, vaan aina omassa valvomattomuudessa.varjelemaan ihan kaikelta. Ja Hän pystyy mihin tahansa muutenkin. Mutta se ei poista sitä tosiasiaa etteikö me tehtäis syntiä. KUKAAN ei pysty täydellisyyteen. KOSKA OLEMME IHMISIÄ! Jos meidän olisi tarkoitus olla jumalia, niin eikö uskoontulemisen yhteydessä meistä tulisi pikku jumalia, jotka ovat vapaat tämän elämän kurjuudesta. Miksi lapset syntyvät vammaisina tai muuten sairaina? Eivätkö he osaa vielä kieltää itseltään sairautta tai köyhyyttä? Lapsethan ovat "täydellisiä" syntyessään ja siksi vielä ilman ymmärrystäkin otollisia Jeesukselle. Miksi sitten kuitenkin joutuvat kärsimään jollei se ole tarpeen uskovaisilla kunhan vaan kiellämme kurjuuden ja uskomme? En oikein ymmärrä.
Kukaan ei siis aina itse uskomalla voi vaikuttaa siihen, onko vapaa kärsimyksistä. Jumala voi kyllä auttaa, kun sitä pyydämme, muttei aina niinkuin me haluasimme koska Hän ei ole automaatti jolta tilataan asioita. Ja meidän tuleekin pyytää ja uskoa että Herra voi sen tehdä. Mutta lopputulos jää Herran haltuun. Koska tässä maailmassa on sairautta, tuskaa, kuolemaa. Kukaan ei ole täydellinen. Ja jos luulee olevansa, sellaisen lähimmäisenä on kauheaa olla. Siis itse täydellisyyden kanssa. Miten heikko tai sairas jaksaa olla sellaisen kanssa joka toitottaa että ei tarvi olla sairas, köyhä jne ja kuitenkin toinen on, vaikka kuinka uskoo ja luottaa. Ei siihen ole kovin fiksua sanoa, että usko oikealla tavalla niin vapaudut. Missä silloin on lähimmäisen rakkaus? Heikko ja sairas haluaa kuuntelijaa ja vierelläkulkijaa, joka muistuttaa kyllä Jeesuksen luopauksista, mutta tuo sen fiksusti esiin omaa elämäänsä mainostamatta.
Ymmärrän Esa tuon ajatuksen mikä sinulla on. Raamatussa on lupauksia. Mutta se miten asian esität romuttaa tuon viestin. Moni ajattelee että luulet olevasti täydellinen tai ainakin lähellä sitä, että uskosi on niin luja. Jos sinun uskosi on niin luja, niin voisitko auttaa meitä? Meidänkin perheellä on paljon ollut sairautta (ja edelleen) ja muita ongelmia. Voisitko uskoa sairaudet pois? Raamatussakin voitiin uskoa asiat kuntoon, vaikkei muut uskoneet.. Sinusta voisi olla paljon apua mm. rukouspalvelussa, koska voisit uskoa ongelmat pois! Varmasti hommia löytyisi enemmän kuin ehtisit!! Ihan oikeasti haastan sinut! En pilkkamilessä vaan haastan sinut omien sanojesi tähden, että voit elää sen todeksi! T: 35 vuotta Herraa seurannut ja keskustelua sivusta seurannut - Tän Totean
Esa T kirjoitti:
>Jeesus ei tee syntiä, Sinä sen sijaan teet ajatuksin sanoin ja töin sekunnista toiseen, olethan syntinen ihminen.<
Kiitos Herralle etten todellakaan tee, kiitos siitä kuuluu todellakin Herralle sillä Hän varjelee minun jokaisen ajatuksenikin.
Sinä voit tehdä joka sekuntti syntiä, tai ainakin rikot törkeästi käskyä "älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi."
Hedelmistä puu tunnetaan, ja katso hedelmiäsi ovatko ne Jumalasta tulevia hedelmiä, "joka sekuntti syntiä". Ymmärrätkö synti on aina saatanan hedelmää.
>Joka sekuntti syntiä.<
ajatteletko ollenkaan itse mitä sanot, vai toisteletko vain Lutherin sanoja kaikuna. Jos itse ajattelet, niin kai voit tähän luetella vähän syntejä esimerkiksi.
Luettele niitä syntejä joista Jumala ei pysty varjelemaan, tai niitä syntejä joita on uskovan pakko tehdä. Tai myönnä että synnittömyys on mahdollista Kristuksen avulla.Niin sinulla on oleva aarre taivaassa. Tuo kaikki mitä sanoit, on puuta heiniä ja olkia,
ne palavat. - ny meillekki
Esa T kirjoitti:
>Jeesus ei tee syntiä, Sinä sen sijaan teet ajatuksin sanoin ja töin sekunnista toiseen, olethan syntinen ihminen.<
Kiitos Herralle etten todellakaan tee, kiitos siitä kuuluu todellakin Herralle sillä Hän varjelee minun jokaisen ajatuksenikin.
Sinä voit tehdä joka sekuntti syntiä, tai ainakin rikot törkeästi käskyä "älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi."
Hedelmistä puu tunnetaan, ja katso hedelmiäsi ovatko ne Jumalasta tulevia hedelmiä, "joka sekuntti syntiä". Ymmärrätkö synti on aina saatanan hedelmää.
>Joka sekuntti syntiä.<
ajatteletko ollenkaan itse mitä sanot, vai toisteletko vain Lutherin sanoja kaikuna. Jos itse ajattelet, niin kai voit tähän luetella vähän syntejä esimerkiksi.
Luettele niitä syntejä joista Jumala ei pysty varjelemaan, tai niitä syntejä joita on uskovan pakko tehdä. Tai myönnä että synnittömyys on mahdollista Kristuksen avulla.Miten pitkään olet ollut tekemättä syntiä?
- Tän Totean
että Jumala pystyy kirjoitti:
varjelemaan ihan kaikelta. Ja Hän pystyy mihin tahansa muutenkin. Mutta se ei poista sitä tosiasiaa etteikö me tehtäis syntiä. KUKAAN ei pysty täydellisyyteen. KOSKA OLEMME IHMISIÄ! Jos meidän olisi tarkoitus olla jumalia, niin eikö uskoontulemisen yhteydessä meistä tulisi pikku jumalia, jotka ovat vapaat tämän elämän kurjuudesta. Miksi lapset syntyvät vammaisina tai muuten sairaina? Eivätkö he osaa vielä kieltää itseltään sairautta tai köyhyyttä? Lapsethan ovat "täydellisiä" syntyessään ja siksi vielä ilman ymmärrystäkin otollisia Jeesukselle. Miksi sitten kuitenkin joutuvat kärsimään jollei se ole tarpeen uskovaisilla kunhan vaan kiellämme kurjuuden ja uskomme? En oikein ymmärrä.
Kukaan ei siis aina itse uskomalla voi vaikuttaa siihen, onko vapaa kärsimyksistä. Jumala voi kyllä auttaa, kun sitä pyydämme, muttei aina niinkuin me haluasimme koska Hän ei ole automaatti jolta tilataan asioita. Ja meidän tuleekin pyytää ja uskoa että Herra voi sen tehdä. Mutta lopputulos jää Herran haltuun. Koska tässä maailmassa on sairautta, tuskaa, kuolemaa. Kukaan ei ole täydellinen. Ja jos luulee olevansa, sellaisen lähimmäisenä on kauheaa olla. Siis itse täydellisyyden kanssa. Miten heikko tai sairas jaksaa olla sellaisen kanssa joka toitottaa että ei tarvi olla sairas, köyhä jne ja kuitenkin toinen on, vaikka kuinka uskoo ja luottaa. Ei siihen ole kovin fiksua sanoa, että usko oikealla tavalla niin vapaudut. Missä silloin on lähimmäisen rakkaus? Heikko ja sairas haluaa kuuntelijaa ja vierelläkulkijaa, joka muistuttaa kyllä Jeesuksen luopauksista, mutta tuo sen fiksusti esiin omaa elämäänsä mainostamatta.
Ymmärrän Esa tuon ajatuksen mikä sinulla on. Raamatussa on lupauksia. Mutta se miten asian esität romuttaa tuon viestin. Moni ajattelee että luulet olevasti täydellinen tai ainakin lähellä sitä, että uskosi on niin luja. Jos sinun uskosi on niin luja, niin voisitko auttaa meitä? Meidänkin perheellä on paljon ollut sairautta (ja edelleen) ja muita ongelmia. Voisitko uskoa sairaudet pois? Raamatussakin voitiin uskoa asiat kuntoon, vaikkei muut uskoneet.. Sinusta voisi olla paljon apua mm. rukouspalvelussa, koska voisit uskoa ongelmat pois! Varmasti hommia löytyisi enemmän kuin ehtisit!! Ihan oikeasti haastan sinut! En pilkkamilessä vaan haastan sinut omien sanojesi tähden, että voit elää sen todeksi! T: 35 vuotta Herraa seurannut ja keskustelua sivusta seurannutTuolle hepulle ei kannata virkata mitään. Puhua osaa, ja kun on epärehellinen itselleenkin ei voi mitään.
- Esa T
että Jumala pystyy kirjoitti:
varjelemaan ihan kaikelta. Ja Hän pystyy mihin tahansa muutenkin. Mutta se ei poista sitä tosiasiaa etteikö me tehtäis syntiä. KUKAAN ei pysty täydellisyyteen. KOSKA OLEMME IHMISIÄ! Jos meidän olisi tarkoitus olla jumalia, niin eikö uskoontulemisen yhteydessä meistä tulisi pikku jumalia, jotka ovat vapaat tämän elämän kurjuudesta. Miksi lapset syntyvät vammaisina tai muuten sairaina? Eivätkö he osaa vielä kieltää itseltään sairautta tai köyhyyttä? Lapsethan ovat "täydellisiä" syntyessään ja siksi vielä ilman ymmärrystäkin otollisia Jeesukselle. Miksi sitten kuitenkin joutuvat kärsimään jollei se ole tarpeen uskovaisilla kunhan vaan kiellämme kurjuuden ja uskomme? En oikein ymmärrä.
Kukaan ei siis aina itse uskomalla voi vaikuttaa siihen, onko vapaa kärsimyksistä. Jumala voi kyllä auttaa, kun sitä pyydämme, muttei aina niinkuin me haluasimme koska Hän ei ole automaatti jolta tilataan asioita. Ja meidän tuleekin pyytää ja uskoa että Herra voi sen tehdä. Mutta lopputulos jää Herran haltuun. Koska tässä maailmassa on sairautta, tuskaa, kuolemaa. Kukaan ei ole täydellinen. Ja jos luulee olevansa, sellaisen lähimmäisenä on kauheaa olla. Siis itse täydellisyyden kanssa. Miten heikko tai sairas jaksaa olla sellaisen kanssa joka toitottaa että ei tarvi olla sairas, köyhä jne ja kuitenkin toinen on, vaikka kuinka uskoo ja luottaa. Ei siihen ole kovin fiksua sanoa, että usko oikealla tavalla niin vapaudut. Missä silloin on lähimmäisen rakkaus? Heikko ja sairas haluaa kuuntelijaa ja vierelläkulkijaa, joka muistuttaa kyllä Jeesuksen luopauksista, mutta tuo sen fiksusti esiin omaa elämäänsä mainostamatta.
Ymmärrän Esa tuon ajatuksen mikä sinulla on. Raamatussa on lupauksia. Mutta se miten asian esität romuttaa tuon viestin. Moni ajattelee että luulet olevasti täydellinen tai ainakin lähellä sitä, että uskosi on niin luja. Jos sinun uskosi on niin luja, niin voisitko auttaa meitä? Meidänkin perheellä on paljon ollut sairautta (ja edelleen) ja muita ongelmia. Voisitko uskoa sairaudet pois? Raamatussakin voitiin uskoa asiat kuntoon, vaikkei muut uskoneet.. Sinusta voisi olla paljon apua mm. rukouspalvelussa, koska voisit uskoa ongelmat pois! Varmasti hommia löytyisi enemmän kuin ehtisit!! Ihan oikeasti haastan sinut! En pilkkamilessä vaan haastan sinut omien sanojesi tähden, että voit elää sen todeksi! T: 35 vuotta Herraa seurannut ja keskustelua sivusta seurannut>Olen toki samaa mieltä että Jumala pystyy
varjelemaan ihan kaikelta. Ja Hän pystyy mihin tahansa muutenkin. Mutta se ei poista sitä tosiasiaa etteikö me tehtäis syntiä. KUKAAN ei pysty täydellisyyteen.<
Jeesus itse sanoo,"olkaa täydelliset niin kuin teidän taivaallinen isänne on täydellinen."
Saatanan suurin valhe on että me ei pystytä muuttumaan. Jeesus on Jumalan voima, ja Hän asuu meissä elämämme jokaisena hetkenä. Tällä Jumalan voimalla Jumala tekee sen mikä oli ihmiselle mahdotonta.
>Miksi lapset syntyvät vammaisina tai muuten sairaina?<
Synnit kirotaan kolmanteen ja neljänteen sukupolveen asti, ja jos ei ole uskovaa joka pysäyttää kirouksen uskon avulla, niin maailma jatkaa sairauksien ja ongelmien keskellä.
Sairauksien parantamiseen ei riitä pelkkä usko syntien anteeksi saamisesta, vaan tarvitaan myös usko että Jeesus kantoi myös sairaudet. Jos tällaisia uskovia ei löydy niin sitten seurakunnissakin on sairautta.
Tämä ei kuitenkaan ollut Jumalan tahto, vaan Jumalan tahto oli uskoa kirjoitettuun sanaan esim. "jos joku sairastaa niin seurakunnan vanhimmat laskee kädet päälle, voitelee öljyllä ja sairas paranee..."
>Kukaan ei siis aina itse uskomalla voi vaikuttaa siihen, onko vapaa kärsimyksistä. Jumala voi kyllä auttaa, kun sitä pyydämme, muttei aina niinkuin me haluasimme koska Hän ei ole automaatti jolta tilataan asioita.<
Saatana valehtelee kaikilla mahdollisilla tavoilla että pysyisimme sairauksissa ja ongelmissa, ja hän käyttää jopa raamatunpaikkoja siinä hyväkseen.
"Jeesus kantoi kipumme sairautemme ja syntimme", mutta joudumme omistamaan sen itsellemme uskolla. Jokainen uskova uskoo että syntimme kannettiin, eikä anna sitä saatanan ottaa mistään hinnasta pois. Miksi emme pitäisi yhtä kovin kiini myös kivun ja sairauden sovituksesta.
>Miten heikko tai sairas jaksaa olla sellaisen kanssa joka toitottaa että ei tarvi olla sairas, köyhä jne ja kuitenkin toinen on, vaikka kuinka uskoo ja luottaa.<
Uskon saamiseen ei ole mitään muuta tietä kuin julistaa sanaa mitä on kirjoitettu. Toimisin muulla tavalla jos se olisi mahdollista, sillä tiedän että sanomani loukkaa köyhää sairasta heikkoa tai sitä jolla on kipua. Tämä on kuitenkin ainoa tie auttaa.
"Usko tulee kuulosta ja kuulo tulee Jumalan sanasta." Kuuloamme pitää ruokkia Jumalan sanalla tai uskomme ei kasva. Ja Jeesus sanoo, "joka uskoo sille kaikki on mahdollista."
Uskomme anteeksi antamukseen koska olemme ruokkineet korviamme sillä sanalla, joka pyhä kaikissa saarnoissa julistetaan ,"jeesus kantoi syntimme." Jos ruokkisimme yhtä paljon korviamme sanalla jossa sanotaan, "Jeesus kantoi sairautemme", niin täällä ei olisi enää yhtään sairasta. Tai jos ruokkisimme sillä sanalla korviamme joka sanoo, "Jeesus tuli että meillä olisi yltäkylläinen elämä." Niin täällä ei olisi yhtään köyhää. Yms Yms. Huomaatko "usko tulee kuulosta ja kuulo tulee Jumalan sanasta."
Siksi minun on pakko julistaa, vaikka se ensin loukkaakin. Lähdin itse aikanani Lestadiolaisuudesta etsimään terveyttä itselleni koska siellä ketään ei osannut auttaa. Olin lukenut monta kertaa raamatusta miten Jeesus paransi kaikki sairaat ja kuitenkin näin seurakunnassani sairaita vaikka kuinka paljon.
Rukoilutin sairauksiani kymmenissä eri seurakunnissa, ja juoksin jokaisen karismaattisen julistajan perässä, mutta en koskaan saanut itse apua. Näin kyllä usein vierestä kun monia muita parani, se antoi uskoa etsimiseen, mutta se myös sattui, se tuntui että muille annettiin tikkari mutta minut jätettiin väliin.
Takerruin raamattuun yhä kovemmin, ja löysin satoja paikkoja jotka lupasivat terveyden ja yltäkylläisyyden, mutta löysin myös miten jokainen lupaus oli ehdollinen. Samalla rukouskammiosta tuli myös paikka jossa vietin kaiken mahdollisen ajan.
Minulle ihmeet ja merkit eivät tuleet koskaan toisten rukousten kautta, vaan omassa elämässä yhtenä kertana annettiin ymmärrys miten sairaudet ja ongelmat lähtee, ja saan sen mitä anon. Usko on vastaus ja saan sen mihin uskon, kaikki usko tulee kuitenkin samaa reittiä, ruokkimalla korvia Jumalan sanalla.
Ainoastaan pienenä vinkkinä haluan sanoa kaikille, Jumala omistaa paljon suuremman sanavaraston kuin pelkästään anteeksi.
Toisena haluan sanoa, vaikka usko tulee kuulosta ja kuulo tulee Jumalan sanasta, niin kuulo ei tarkoita vain luonnollista kuulemista, vaan voimme kuulla monella eri tavalla. Voimme kuulla lukemalla raamattua tai pyhiä kirjoituksia, kuuntelemalla saarnoja tai keskustelemalla uskon asioista, rukoilemalla tai mietiskelemällä,yms.
Jumalakin kuulee pelkän sydämestä lähtevän huokauksen.
Myös se raamatunpaikka on hyvä muistaa,"vaikka minulla olisi kaikki usko, eikä minulla olisi rakkautta, ei se mitään hyödyttäisi." - siihen, että miten voi
Esa T kirjoitti:
>Olen toki samaa mieltä että Jumala pystyy

Myös se raamatunpaikka on hyvä muistaa,"vaikka minulla olisi kaikki usko, eikä minulla olisi rakkautta, ei se mitään hyödyttäisi."olla että lapset syntyvät sairaina jne. kyllä niitä "pysäyttäjiä" luulisi jo olleen, mutta en tiedä yhtäkään esim kehitysvammaista joka olis parantunut jne..
"Synnit kirotaan kolmanteen ja neljänteen sukupolveen asti, ja jos ei ole uskovaa joka pysäyttää kirouksen uskon avulla, niin maailma jatkaa sairauksien ja ongelmien keskellä."
Sairauksien parantamiseen ei riitä pelkkä usko syntien anteeksi saamisesta, vaan tarvitaan myös usko että Jeesus kantoi myös sairaudet. Jos tällaisia uskovia ei löydy niin sitten seurakunnissakin on sairautta."
Kuinka monta uskon miestä ja naista siis tarvitaan esim jos lapsi syntyy sairaana niin sen "kirouksen" katkaisemiseen niin että lapsi tervehtyy? Kysyn tätä koska haluan jotain perusteluja sanallesi.. Voisitko esim sinä auttaa sairaalassa ja olla katkaisemassa kiroukset heti kun sairas lapsi syntyy? varmasti jokainen uskova haluaisi sinut paikalle, jos homma niin toimii että usko riittää terveeksi saamiseksi.. Sekä lasten parantamisessa että aikuistenkin.. Ja sitä kautta voisivat itse saavuttaa myös sellaisen uskon, että maailmasta saataisiin aikas nopeesti kaikki paha pois kun homma leviäis.
Tiedätkö sellaista yhteisöä tai ihmistä, jolla ei ole ikinä mitään ongelmia kun on saavuttanut sellaisen uskon tilan mistä puhut? Minä en tunne yhtäkään. Siihen pyrimme kuitenkinvarmasti kaikki, että se lapsenomainen luottaminen Jumalaan kasvaisi, mutta nöytryys on avainsana ei meillä kellään ole varaa pullistella uskomme suuruudella tai pienuudella..
T:sama yli 35 v.... - Esa T
siihen, että miten voi kirjoitti:
olla että lapset syntyvät sairaina jne. kyllä niitä "pysäyttäjiä" luulisi jo olleen, mutta en tiedä yhtäkään esim kehitysvammaista joka olis parantunut jne..
"Synnit kirotaan kolmanteen ja neljänteen sukupolveen asti, ja jos ei ole uskovaa joka pysäyttää kirouksen uskon avulla, niin maailma jatkaa sairauksien ja ongelmien keskellä."
Sairauksien parantamiseen ei riitä pelkkä usko syntien anteeksi saamisesta, vaan tarvitaan myös usko että Jeesus kantoi myös sairaudet. Jos tällaisia uskovia ei löydy niin sitten seurakunnissakin on sairautta."
Kuinka monta uskon miestä ja naista siis tarvitaan esim jos lapsi syntyy sairaana niin sen "kirouksen" katkaisemiseen niin että lapsi tervehtyy? Kysyn tätä koska haluan jotain perusteluja sanallesi.. Voisitko esim sinä auttaa sairaalassa ja olla katkaisemassa kiroukset heti kun sairas lapsi syntyy? varmasti jokainen uskova haluaisi sinut paikalle, jos homma niin toimii että usko riittää terveeksi saamiseksi.. Sekä lasten parantamisessa että aikuistenkin.. Ja sitä kautta voisivat itse saavuttaa myös sellaisen uskon, että maailmasta saataisiin aikas nopeesti kaikki paha pois kun homma leviäis.
Tiedätkö sellaista yhteisöä tai ihmistä, jolla ei ole ikinä mitään ongelmia kun on saavuttanut sellaisen uskon tilan mistä puhut? Minä en tunne yhtäkään. Siihen pyrimme kuitenkinvarmasti kaikki, että se lapsenomainen luottaminen Jumalaan kasvaisi, mutta nöytryys on avainsana ei meillä kellään ole varaa pullistella uskomme suuruudella tai pienuudella..
T:sama yli 35 v....>Kuinka monta uskon miestä ja naista siis tarvitaan esim jos lapsi syntyy sairaana niin sen "kirouksen" katkaisemiseen niin että lapsi tervehtyy? Kysyn tätä koska haluan jotain perusteluja sanallesi..<
Tarvitaan ainoastaan yksi uskova joka uskoo siihen, ja ne jotka epäilevät ovat vain haitaksi silloin kun rukouksella parannetaan.
"yksi ajaa takaa tuhatta ja kaksi ajaa takaa kymmentä tuhatta." Useamman rukous antaa moninkertaisen voiman, mutta silloin kaikkien pitää uskoa samaan asiaan, ja rukoilla samaa asiaa.
Olen nähnyt tämän satoja kertoja käytännössä miten voima moninkeraistuu, mutta olen nähnyt myös miten useammasta rukoilijasta on vain haittaa jos ei olla todella yhtä siinä asiassa.
>Voisitko esim sinä auttaa sairaalassa ja olla katkaisemassa kiroukset heti kun sairas lapsi syntyy?<
Kopioin tähän aikaisemmin tänne kirjoittamani.
Onnistumista ja epäonnistumista.
Minulla on noin 10 vuoden kokemus ihmeistä ja merkeistä. Ensin kuulin niistä, ja näin vierestä kun toisia parani ja toisia kaatui Hengen kosketuksesta, mutta itse jäin aina vain vierestä katsojaksi.
Pyysin ja hain paranemista ja kävin rukoiltavana vaikka kuinka monta kertaa. Olin jo useamman vuoden ollut siinä kunnossa että vietin sängyssä suurimman osan elämästäni, ja söin kipulääkkeitä muovikassikaupalla. Selkääni oltiin välillä luudutettu, mutta se ei auttanut montaakaan vuotta. En pystynyt seisomaan paikallani kuin enintään minuutin, enkä saanut selkääni suoraksi. Kävelemään pystyin hitaasti, ja joka välissä piti mennä huilaamaan ja oikaisemaan selkä.
Lopulta en tietänyt enää mistään muusta kuin kivusta rukoilemisesta ja raamatun tutkimisesta. Siihen aikaan kokoonnuimme ystävien kanssa rukoilemaan joka viikko monta tuntia kerralla, ja kerran tällaisen kerran perään olimme niin täynnä Pyhäähenkeä että alkoi tapahtumaan ensimmäisiä ihmeitä.
Minun jalkani oli ollut välilevytyrän jälkeen 2 vuotta tunnoton, laitoimme vaimoni kanssa kädet jalan päälle ja julistimme sille elämää Jeesuksen nimessä, ja ajoimme tunnottomuutta pois. Samalla hetkellä tunto alkoi palamaan jalkaan. Innostuimme tästä ihan valtavasti ja jatkoimme rukousta, 3 tuntia myöhemmin tunto oli täysin palannut.
Sen jälkeen heti seuraavana päivänä jatkoimme selän puolesta rukoilemaan, ja heti ensimmäisenä päivänä pystyin kävelemään ja seisomaan paikallani joitakin minuutteja. Voima ja into rukolla kasvoi koko ajan, ja muutaman viikon kuluttua jo julistin että Herra on minut parantanut.
Vaimoni jäi palkkatyöstä kokonaan pois ja jäi kokopäiväisesti rukoilemaan ihmisten puolesta, ja samaan aikaan näimme todella monia taloudellisia ihmeitä, miten meistä pidettiin huolta.
Tähän tuli kuitenkin väsymyksiä ja pettymyksiä, koska ei osattu vielä taistella niitä vastaan. Vaimo palasi takaisin palkkatyöhön osaaikaisena , ja samalla loppui myös taloudelliset ihmeet.
Oma selkäni koki myös takaiskuja, ja itse koin todella nöyryyttävänä turvautua uudelleen kipulääkkeisiin. Olin julistanut että Herra on minut parantanut. Epäusko löysi reijän takaisin kivulle ja sairaudelle, ja minä vajosin niin kuin Pietari veteen, vaikka Jeesus oli koko ajan kanssani.
En silloin vielä ymmärtänyt että epäilys on todellakin synti, jota vastaan täytyy taistella niin kuin muitakin syntejä vastaan. Enkä ymmärtänyt että "usko tulee kuulemisesta ja kuulo tulee Jumalan Sanasta". Olin kuullut ja lukenut paikan monta kertaa, mutta en osannut laitta sitä käytäntöön, muuta kuin vahingossa.
Tässä on koko kesjustelu jos kiinostaa, selaa vähän alaspäin jos haluat.
Jeesus antoi vallan!!!!
Kirjoittanut: ... profeetta 20.6.2007 klo 13.03
>Tiedätkö sellaista yhteisöä tai ihmistä, jolla ei ole ikinä mitään ongelmia kun on saavuttanut sellaisen uskon tilan mistä puhut? Minä en tunne yhtäkään.<
Sairauksien parantajia tiedän paljon, mutta en tunne vielä niitä jotka parantavat kaikki sairtaat niin kuin raamatussa.
Olen lukenut kirjoja joissa on tällaisiakin miehiä, esim swikkelsvöd. (en tiedä miten kirjoitetaan) toimi pohjoismaissa 1800 luvulla, ja hän paransi kaikki. Hän sanoi ettei koskaan ollut tullut turhaan, ja aina sairaus lähti. Tämä sama mies herätti ainakin 7 ihmistä myös kuolleista.
Kyllä näitä uskovia on tälläkin hetkellä, mutta ne toimii afrikassa ja Aasiassa. Esim kiinan herätyksessä ei mikään mene eteenpäin ilman ihmetekoja, kuolleita herää ja sairaita paranee ruokaa tehdään siunaamalla tyhjästä yms.
Tänne suomeen on tulossa herätys, joka puhkeaa millä hetkellä tahansa, ja silloin saamme nähdä myös täällä näitä kaikkia samoja ihmetekoja mitä saat lukea raamatusta. Minulle itselleni on se henkilökohtaisesti luvattu, ja silloin otetaan myös minut käyttöön. Tämä kaikki mistä kerron on vain kuvaa jonka olen itse saanut nähdä monta kertaa. - Esa T
ny meillekki kirjoitti:
Miten pitkään olet ollut tekemättä syntiä?
>Kerros ny meillekki Miten pitkään olet ollut tekemättä syntiä? <
Luettele sinä ensin edes yksi synti mistä Jumala ei pysty varjelemaan, niin näen tarkoittaako synti sinulle samaa kuin minullekkin. Luettele yksi synti jota jokaisen uskovan on pakko tehdä. - ????
Esa T kirjoitti:
>Kerros ny meillekki Miten pitkään olet ollut tekemättä syntiä? <
Luettele sinä ensin edes yksi synti mistä Jumala ei pysty varjelemaan, niin näen tarkoittaako synti sinulle samaa kuin minullekkin. Luettele yksi synti jota jokaisen uskovan on pakko tehdä.Kaikki ovat pois poikenneet Jumalan laista ja kelvottomiksi tullee, ei ole yhtään sellaista joka hyvää tekee ei yhden yhtäkään.
Ensimmäisen synnin jälkeen synti kulkee ihmisen soluissa perintötekijänä. Kukaan ei voi siis valttaa syntiä, ainostaan voi saada syntinsä anteeksi, jos Jeesuksen sovitustyö ja Kristuksen vanhurskaus kelpaa USKON KAUTTA lahjaksi.
Muutoin ei valitettavasti ole asiaa taivaaseen. - ccccccccc
Esa T kirjoitti:
>Kerros ny meillekki Miten pitkään olet ollut tekemättä syntiä? <
Luettele sinä ensin edes yksi synti mistä Jumala ei pysty varjelemaan, niin näen tarkoittaako synti sinulle samaa kuin minullekkin. Luettele yksi synti jota jokaisen uskovan on pakko tehdä.Sinä siis kuitenkin teet syntiä, vaikka ei ole pakko?
Vaikka täällä puret Jeesuksen lampaita.
Miksi? - Esa T
???? kirjoitti:
Kaikki ovat pois poikenneet Jumalan laista ja kelvottomiksi tullee, ei ole yhtään sellaista joka hyvää tekee ei yhden yhtäkään.
Ensimmäisen synnin jälkeen synti kulkee ihmisen soluissa perintötekijänä. Kukaan ei voi siis valttaa syntiä, ainostaan voi saada syntinsä anteeksi, jos Jeesuksen sovitustyö ja Kristuksen vanhurskaus kelpaa USKON KAUTTA lahjaksi.
Muutoin ei valitettavasti ole asiaa taivaaseen.>Kaikki ovat pois poikenneet Jumalan laista ja kelvottomiksi tullee, ei ole yhtään sellaista joka hyvää tekee ei yhden yhtäkään.<
Näin on, ja siksi jokainen ihminen maailmassa tarvitsee Kristusta, ja tästä kaikesta olemme varmasti samaa mieltä.
"Katso Jumalan karitsa joka pois ottaa mailman synnin." Kun Jeesus ottaa synnin pois, niin kenenkään ei tarvitse tehdä enää uutta syntiä , koska Jeesus on Jumalan voima, ja Jeesus on luvannut olla kanssamme elämämme jokaisena hetkenä.
Luettele esimerkki synnistä josta Jumala ei pysty meitä varjelemaan, tai mitä syntiä jokaisen uskovan on pakko tehdä. - kerroit enemmän itsestäsi
Esa T kirjoitti:
>Kuinka monta uskon miestä ja naista siis tarvitaan esim jos lapsi syntyy sairaana niin sen "kirouksen" katkaisemiseen niin että lapsi tervehtyy? Kysyn tätä koska haluan jotain perusteluja sanallesi..<
Tarvitaan ainoastaan yksi uskova joka uskoo siihen, ja ne jotka epäilevät ovat vain haitaksi silloin kun rukouksella parannetaan.
"yksi ajaa takaa tuhatta ja kaksi ajaa takaa kymmentä tuhatta." Useamman rukous antaa moninkertaisen voiman, mutta silloin kaikkien pitää uskoa samaan asiaan, ja rukoilla samaa asiaa.
Olen nähnyt tämän satoja kertoja käytännössä miten voima moninkeraistuu, mutta olen nähnyt myös miten useammasta rukoilijasta on vain haittaa jos ei olla todella yhtä siinä asiassa.
>Voisitko esim sinä auttaa sairaalassa ja olla katkaisemassa kiroukset heti kun sairas lapsi syntyy?<
Kopioin tähän aikaisemmin tänne kirjoittamani.
Onnistumista ja epäonnistumista.
Minulla on noin 10 vuoden kokemus ihmeistä ja merkeistä. Ensin kuulin niistä, ja näin vierestä kun toisia parani ja toisia kaatui Hengen kosketuksesta, mutta itse jäin aina vain vierestä katsojaksi.
Pyysin ja hain paranemista ja kävin rukoiltavana vaikka kuinka monta kertaa. Olin jo useamman vuoden ollut siinä kunnossa että vietin sängyssä suurimman osan elämästäni, ja söin kipulääkkeitä muovikassikaupalla. Selkääni oltiin välillä luudutettu, mutta se ei auttanut montaakaan vuotta. En pystynyt seisomaan paikallani kuin enintään minuutin, enkä saanut selkääni suoraksi. Kävelemään pystyin hitaasti, ja joka välissä piti mennä huilaamaan ja oikaisemaan selkä.
Lopulta en tietänyt enää mistään muusta kuin kivusta rukoilemisesta ja raamatun tutkimisesta. Siihen aikaan kokoonnuimme ystävien kanssa rukoilemaan joka viikko monta tuntia kerralla, ja kerran tällaisen kerran perään olimme niin täynnä Pyhäähenkeä että alkoi tapahtumaan ensimmäisiä ihmeitä.
Minun jalkani oli ollut välilevytyrän jälkeen 2 vuotta tunnoton, laitoimme vaimoni kanssa kädet jalan päälle ja julistimme sille elämää Jeesuksen nimessä, ja ajoimme tunnottomuutta pois. Samalla hetkellä tunto alkoi palamaan jalkaan. Innostuimme tästä ihan valtavasti ja jatkoimme rukousta, 3 tuntia myöhemmin tunto oli täysin palannut.
Sen jälkeen heti seuraavana päivänä jatkoimme selän puolesta rukoilemaan, ja heti ensimmäisenä päivänä pystyin kävelemään ja seisomaan paikallani joitakin minuutteja. Voima ja into rukolla kasvoi koko ajan, ja muutaman viikon kuluttua jo julistin että Herra on minut parantanut.
Vaimoni jäi palkkatyöstä kokonaan pois ja jäi kokopäiväisesti rukoilemaan ihmisten puolesta, ja samaan aikaan näimme todella monia taloudellisia ihmeitä, miten meistä pidettiin huolta.
Tähän tuli kuitenkin väsymyksiä ja pettymyksiä, koska ei osattu vielä taistella niitä vastaan. Vaimo palasi takaisin palkkatyöhön osaaikaisena , ja samalla loppui myös taloudelliset ihmeet.
Oma selkäni koki myös takaiskuja, ja itse koin todella nöyryyttävänä turvautua uudelleen kipulääkkeisiin. Olin julistanut että Herra on minut parantanut. Epäusko löysi reijän takaisin kivulle ja sairaudelle, ja minä vajosin niin kuin Pietari veteen, vaikka Jeesus oli koko ajan kanssani.
En silloin vielä ymmärtänyt että epäilys on todellakin synti, jota vastaan täytyy taistella niin kuin muitakin syntejä vastaan. Enkä ymmärtänyt että "usko tulee kuulemisesta ja kuulo tulee Jumalan Sanasta". Olin kuullut ja lukenut paikan monta kertaa, mutta en osannut laitta sitä käytäntöön, muuta kuin vahingossa.
Tässä on koko kesjustelu jos kiinostaa, selaa vähän alaspäin jos haluat.
Jeesus antoi vallan!!!!
Kirjoittanut: ... profeetta 20.6.2007 klo 13.03
>Tiedätkö sellaista yhteisöä tai ihmistä, jolla ei ole ikinä mitään ongelmia kun on saavuttanut sellaisen uskon tilan mistä puhut? Minä en tunne yhtäkään.<
Sairauksien parantajia tiedän paljon, mutta en tunne vielä niitä jotka parantavat kaikki sairtaat niin kuin raamatussa.
Olen lukenut kirjoja joissa on tällaisiakin miehiä, esim swikkelsvöd. (en tiedä miten kirjoitetaan) toimi pohjoismaissa 1800 luvulla, ja hän paransi kaikki. Hän sanoi ettei koskaan ollut tullut turhaan, ja aina sairaus lähti. Tämä sama mies herätti ainakin 7 ihmistä myös kuolleista.
Kyllä näitä uskovia on tälläkin hetkellä, mutta ne toimii afrikassa ja Aasiassa. Esim kiinan herätyksessä ei mikään mene eteenpäin ilman ihmetekoja, kuolleita herää ja sairaita paranee ruokaa tehdään siunaamalla tyhjästä yms.
Tänne suomeen on tulossa herätys, joka puhkeaa millä hetkellä tahansa, ja silloin saamme nähdä myös täällä näitä kaikkia samoja ihmetekoja mitä saat lukea raamatusta. Minulle itselleni on se henkilökohtaisesti luvattu, ja silloin otetaan myös minut käyttöön. Tämä kaikki mistä kerron on vain kuvaa jonka olen itse saanut nähdä monta kertaa.ja asiasta. Tunnen ja tiedän, että esim Kiinassa (henkilökohtaisesti siellä asuneena) tapahtuu paljon ihmeitä, mutta silti en ole tavannut enkä tiedä yhtäkään, joka pystyisi kaikki parantamaan. Nämä ihmiset yleensä itse sanovat etteivät aina tiedä miksi toinen paranee ja toinen ei. Ja synnitön ei kukaan ole. Koska olemme ihmisiä. Se on mahdottomuus olla synnitön. Jopa nämä ihme-miehet ja naiset tekevät syntiä vaikka kuinka elävät Sanan kuulossa ja ymmärtämisessä. Esim tulee sanottua mitä ei haluaisi ja olisi hyvä sanoa, tulee hermostuttua jostakin asiasta toiselle vaikka vain ajatuksella, tulee arvosteltua, ylpeiltyä jne.. mikään näistä synneistä ei näy ulospäin...
Tuosta asiasta että sillä olisi merkitystä kuinka paljon ihmisiä yhdessä rukoilee, olen myös eri mieltä. Sillä ei ole merkitystä, koska Pyhä Henki toimii kuten haluaa ja missä haluaa. Me emme voi sitä hallita vaan Hän hallitsee meitä miten haluaa. ei esiin pumppaamalla. Missä kaksi tai kolme on koolla, voi tapahtua mitä vaan. Missä yksikin rukoilee, voi tapahtua mitä vaan. Mutta miten selität sen, että joku on hiukan epäileväisenä rukoillut, mutta onkin parantunut??? Että uskoa ei tarvita kuin sen verran että osaa pyytää jotakin asiaa?
Tuo taloudellinen ihme on henk koht myös koettu. Mutta mielenkiintoista siinäkin oli meidän kohdalla että kun rahaa ei ollut ja perheenjäsen kuolemankielissä sairaalassa ja kaikki epäileväisinä että miksi Herra sallit näin ja luultiin ettei apua tule, niin silloin rahat ilmestyivät (eikä mikään pieni summa ja tismalleen sairaalamaksun verran) kuin tyhjästä kirjekuoressa ja selvittiin. Ja epäiltiin todella. Ja silti ihme tapahtui.
Näen vieläkin suuren ristiriidan tuossa lapsi-asiassakin. Siis kenen uskolla on merkitystä? lapsen, vanhemman, kenen vaan joka uskoo tarpeeksi?
Meidänkin poika on pienenä uskonut ihan kaiken mitä on sanottu Jeesuksesta.Hienoa sinänsä, mutta jopa niin, että ei ollut ymmärtänyt ettei saa hölmöillä varjeluksen kanssa vaan meni tielle suin päin ja sanoi minulle kirkkain silmin että Jeesus varjelee. Samainen poika sairastui pahasti. Hän uskoi lujasti että Jeesus parantaa heti. ja oli yksin (ettei kukaan epäuskolla pilannut tapahtumaa)..eipä parantanut. Olen kaiken kokeman ja näkemäni perusteella sitä mieltä että Jumala ei testaa meitä ikäänkuin että meidän pitäisi itseämme ruoskimalla pyrkiä aina vaan parempiin suorituksiin.. että uskoisimme täydellisesti ja siten saavuttaisimme haavoittumattomuuden tässä ajassa... Armo jää silloin sivuun. omat teot (tässä tapauksessa luja tai heikko uskominen) nousee ehdoksi.
nämä on minun kokemuksiani ja voin siksi nojautua Hänen armoonsa ja levätä. Ei tarvi ajatella uskonko tarpeeksi. Voin vain olla Hänen läsnmäolossaan..
Tuosta herätyksestä.. Missä Raamatussa puhutaan herätyksestä? Kyllä Pyhä Henki toimii missä haluaa ja miten haluaa, kunhan meillä on avoin sydän ja mieli. Muuta ei tarvita- avoin sydän. Siunausta sinulle!
T:yli 35 v.... - ????
Esa T kirjoitti:
>Kaikki ovat pois poikenneet Jumalan laista ja kelvottomiksi tullee, ei ole yhtään sellaista joka hyvää tekee ei yhden yhtäkään.<
Näin on, ja siksi jokainen ihminen maailmassa tarvitsee Kristusta, ja tästä kaikesta olemme varmasti samaa mieltä.
"Katso Jumalan karitsa joka pois ottaa mailman synnin." Kun Jeesus ottaa synnin pois, niin kenenkään ei tarvitse tehdä enää uutta syntiä , koska Jeesus on Jumalan voima, ja Jeesus on luvannut olla kanssamme elämämme jokaisena hetkenä.
Luettele esimerkki synnistä josta Jumala ei pysty meitä varjelemaan, tai mitä syntiä jokaisen uskovan on pakko tehdä.Kuinka monta ketaa tämä pitää toistaa, synti on geenivirhe. Se ON soluissa. Ihminen pelastuu vain sillä tavalla että ainosyntyinen Jumalan Poika Jeesus Kristus LAHJOITTAA syntiselle OMAN vanhurskautensa.
- Esa T
kerroit enemmän itsestäsi kirjoitti:
ja asiasta. Tunnen ja tiedän, että esim Kiinassa (henkilökohtaisesti siellä asuneena) tapahtuu paljon ihmeitä, mutta silti en ole tavannut enkä tiedä yhtäkään, joka pystyisi kaikki parantamaan. Nämä ihmiset yleensä itse sanovat etteivät aina tiedä miksi toinen paranee ja toinen ei. Ja synnitön ei kukaan ole. Koska olemme ihmisiä. Se on mahdottomuus olla synnitön. Jopa nämä ihme-miehet ja naiset tekevät syntiä vaikka kuinka elävät Sanan kuulossa ja ymmärtämisessä. Esim tulee sanottua mitä ei haluaisi ja olisi hyvä sanoa, tulee hermostuttua jostakin asiasta toiselle vaikka vain ajatuksella, tulee arvosteltua, ylpeiltyä jne.. mikään näistä synneistä ei näy ulospäin...
Tuosta asiasta että sillä olisi merkitystä kuinka paljon ihmisiä yhdessä rukoilee, olen myös eri mieltä. Sillä ei ole merkitystä, koska Pyhä Henki toimii kuten haluaa ja missä haluaa. Me emme voi sitä hallita vaan Hän hallitsee meitä miten haluaa. ei esiin pumppaamalla. Missä kaksi tai kolme on koolla, voi tapahtua mitä vaan. Missä yksikin rukoilee, voi tapahtua mitä vaan. Mutta miten selität sen, että joku on hiukan epäileväisenä rukoillut, mutta onkin parantunut??? Että uskoa ei tarvita kuin sen verran että osaa pyytää jotakin asiaa?
Tuo taloudellinen ihme on henk koht myös koettu. Mutta mielenkiintoista siinäkin oli meidän kohdalla että kun rahaa ei ollut ja perheenjäsen kuolemankielissä sairaalassa ja kaikki epäileväisinä että miksi Herra sallit näin ja luultiin ettei apua tule, niin silloin rahat ilmestyivät (eikä mikään pieni summa ja tismalleen sairaalamaksun verran) kuin tyhjästä kirjekuoressa ja selvittiin. Ja epäiltiin todella. Ja silti ihme tapahtui.
Näen vieläkin suuren ristiriidan tuossa lapsi-asiassakin. Siis kenen uskolla on merkitystä? lapsen, vanhemman, kenen vaan joka uskoo tarpeeksi?
Meidänkin poika on pienenä uskonut ihan kaiken mitä on sanottu Jeesuksesta.Hienoa sinänsä, mutta jopa niin, että ei ollut ymmärtänyt ettei saa hölmöillä varjeluksen kanssa vaan meni tielle suin päin ja sanoi minulle kirkkain silmin että Jeesus varjelee. Samainen poika sairastui pahasti. Hän uskoi lujasti että Jeesus parantaa heti. ja oli yksin (ettei kukaan epäuskolla pilannut tapahtumaa)..eipä parantanut. Olen kaiken kokeman ja näkemäni perusteella sitä mieltä että Jumala ei testaa meitä ikäänkuin että meidän pitäisi itseämme ruoskimalla pyrkiä aina vaan parempiin suorituksiin.. että uskoisimme täydellisesti ja siten saavuttaisimme haavoittumattomuuden tässä ajassa... Armo jää silloin sivuun. omat teot (tässä tapauksessa luja tai heikko uskominen) nousee ehdoksi.
nämä on minun kokemuksiani ja voin siksi nojautua Hänen armoonsa ja levätä. Ei tarvi ajatella uskonko tarpeeksi. Voin vain olla Hänen läsnmäolossaan..
Tuosta herätyksestä.. Missä Raamatussa puhutaan herätyksestä? Kyllä Pyhä Henki toimii missä haluaa ja miten haluaa, kunhan meillä on avoin sydän ja mieli. Muuta ei tarvita- avoin sydän. Siunausta sinulle!
T:yli 35 v....>Nämä ihmiset yleensä itse sanovat etteivät aina tiedä miksi toinen paranee ja toinen ei.<
En tiedä on varmasti yleisin vastaus mitä itsekkinolen kuullut. Jeesuksen opetuslapsetkin tulivat kerran kysymään Jeesukselta miksi tämä yksi ei parantunut? Jeesus vastaa siihen, teidän vähäuskoisuutenne tähden, tämä vihollinen oli ollut eri lajia, ja se vaati rukousta ja paastoa. Silloin Jeesus itse paransi tämänkin, jota opetuslapset eivät pystyneet parantamaan.
Olen usein nähnyt kun sairaus tai ongelma lähtee yhdellä lauseella, "Jeesuksen nimessä mene pois." Ja toisten sairauksien tai ongelmien kohdalla joutuu rukoilemaan päivä tai jopa vuosi kausia.
Tämä mies josta kerroin, ja joka herätti kuolleita, sanoi että aina sairaus lähtee, ja ettei Hän ole ikinä tullut turhaan. Joskus siihen tarvittiin että Hän vietti sairaan viedessä koko viikon yötä ja päivää. Hän ajoi sairautta pois Jeesuksen nimessä, eikä antanut sille mitään mahdollisuutta jäädä. Viikossa ehtii julistamaan tuhansia kertoja, Jeesuksen nimessä mene pois, eikä yksikään vihollinen kestä Jeesuksen nimeä kovin kauaa, vaan sen on lähdettävä.
Tämä sama mies toisella kerralla rukoili seurakunnan edessä ja satoja parani yhdellä rukouksella. Vihollisia on montaa eri lajia, ja toinen lähtee helpolla ja toinen vaatii enemmä työtä, mutta se on varmaa että väkevinkin vihollinen lähtee Jeesuksen nimessä, jos vain ei anna periksi.
>On mahdottomuus olla synnitön.<
Jeesus itse on se elävän veden virta, jota Hän käski juoda. Ja se joka joi, muuttui itse sen veden lähteeksi. Eikö lähde, joka alkaa Jumalan ja karitsan istuimesta, ole täydellinen virta? Jos itse muutut sen lähteeksi, niin itsekkin alat virtaamaan täydelliyyttä, alat virtaamaan samaa Jumalaa ja Jeesusta.
Syntiä olemme kaikki tehneet, ja siksi kaikki tarvitsemme Jeesusta syntien sovittajana. Tarvitsemme Jeesusta myös elävän veden lähteenä, ja jos juomme siitä lähteestä jota Jeesus ammentaa, niin emme enää ikinä janoa, ja muutumme sen veden lähteeksi.
Et ikinä enää janoa on vaikea ymmärtää luonnollisesti, mutta jos uskot lähteeseen, niin lähde itse ei voi koea janoa. Jeesus ja Jumala on tämän lähteen alku, ja se virtaa ikuisesti. "En koskaan sinua Hhlkää, en koskaan sinua jätä." Uskomme epätäydellisyyteen, koska katsomme itseämme, emmekä siksi juo täydellisyyden lähteestä.
Ensin pitää uskoa, mutta jos et usko täydellisyyden lähteeseen, etkä siihen että muutumme itse lähteeksi, niin et voi juoda siitä lähteestä, sillä ainoa konsti juoda on juoda uskolla.
>Jopa nämä ihme-miehet ja naiset tekevät syntiä vaikka kuinka elävät Sanan kuulossa ja ymmärtämisessä.<
Saatanan suurin eksytys tulee juuri voiman näkemisen kautta. Jos näemme ihmetekoja, ja suuria merkkejä, niin se ei ole tae totuudesta.
Ihmeet ja voimateot saadaan uskon kautta, mutta pelkkä usko on vain yksi totuus Jumalasta. Paavali sanookin," vaikka sinulla olisi kaikki usko, että voisit siirtää vuoria, eikä sinulla olisi rakkautta, niin se ei mitään hyödyttäisi."
Opimme uskomaan kun ruokimme korviamme Jumalan Sanalla, mutta jos Sana on yksipuolinen tai jopa väärä, niin silloin uskomme yksipuolisesti tai jopa väärästi.
Ihminen etsii luonnollisesti auhtoriteettejä, mutta kaikki muut auktoriteetit paitsi Jeesus tulee eksyttämään meidät.
Hyvä oikein elävä, voimateot omistava hengellinen opettaja saa helposti auktoriteetin. Vaara eksymiseen alkaa kuitenkin samalla hetkellä, jos tämä tulee Jeesuksen tilalle.
Monet hengellisten opettajien selitykset muistetaan paremmin kuin raamatun opetukset, tai selitykset saavat suuremman auktoriteetin kuin mitä raamatussa on kirjoitettu. Silloin eksytys on jo tullut.
>Tuosta asiasta että sillä olisi merkitystä kuinka paljon ihmisiä yhdessä rukoilee, olen myös eri mieltä.<
Minusta oltiin aika samaa mieltä, tai en ymmärtänyt miten oltiin eri mieltä.
>Mutta miten selität sen, että joku on hiukan epäileväisenä rukoillut, mutta onkin parantunut???<
En usko että Jumala sotii omaa kirjaansa vastaan, "Joka eläilee älköön luulkokkaan saavansa." Ainoa selitys tähän esimerkkiisi on, tällä rukoilijalla on ollut myös esirukoilijoita, jotka eivät ole epäilleet pyytämäänsä.
>Näen vieläkin suuren ristiriidan tuossa lapsi-asiassakin. Siis kenen uskolla on merkitystä? lapsen, vanhemman, kenen vaan joka uskoo tarpeeksi? <
Raamatussa on paljon kertomuksia suoraan tähän kysymykseen.
-"Sinun uskosi on sinut parantanut."
-Kantajien usko parantaa, kantajat avasivat temppelin katon, ja laskivat sairaan Jeesuksen eteen..
-Rukoilijan usko parantaa. Kun kuolleita herätetään, niin silloin pitää olla rukoilijalla uskoa.
Kuka ikinä uskoo, niin tapahtuu uskon mukaan.
>Meidänkin poika on pienenä uskonut ihan kaiken mitä on sanottu Jeesuksesta.Hienoa sinänsä, mutta jopa niin, että ei ollut ymmärtänyt ettei saa hölmöillä varjeluksen kanssa vaan meni tielle suin päin ja sanoi minulle kirkkain silmin että Jeesus varjelee. Samainen poika sairastui pahasti. Hän uskoi lujasti että Jeesus parantaa heti. ja oli yksin (ettei kukaan epäuskolla pilannut tapahtumaa)..eipä parantanut.<
Tätä samaa kysymystä olen itsekkin joutunut miettimään, mutta olen huomannut että lapsi uskolla ja aikuisella uskolla on iso ero. Lapsi uskoo helposti, mutta ei pysty taistelemaan uskonsa puolesta. Aikuinen usko on vähän kankeampi, mutta sillä on takana elämän realiteetit, jolla sevoi laskea kustannuksia.
Voit sataprosenttisella varmuudella mennä rukouskammioosi, sulkea oven perässäsi, ja julistaa itsesi tai perheenjäsenesi terveeksi Jeesuksen nimessä. "Julistettua sanaa seuraa ihmeet ja merkit." Sitä en tiedä kuinka kauan joudut olemaan rukouksessa, sillä vihollisia on eri lajeja.
Voi olla että tulet tunnissa voittajana takaisin, mutta voi olla että tulet kuukauden kuluttua luovuttajana takaisin. Ainoastaan täysin varmaa on että kaikki sairaudet ja ongelmat lähtee jos et luovuta, ja kestät löppuun asti.
>Tuosta herätyksestä.. Missä Raamatussa puhutaan herätyksestä?<
Herätys on koko raamatun sisällä satoja ja satoja kertoja, ja se miksi odotan herätystä juuri nyt, ei ole suoraan kirjoitettu raamattuun.
Uskon herätykseen koska olen rukoillut sitä monia vuosia, ja Jumala on paljon puhunut siitä mitä silloin tulee tapahtumaan. - Esa T
???? kirjoitti:
Kuinka monta ketaa tämä pitää toistaa, synti on geenivirhe. Se ON soluissa. Ihminen pelastuu vain sillä tavalla että ainosyntyinen Jumalan Poika Jeesus Kristus LAHJOITTAA syntiselle OMAN vanhurskautensa.
>Kuinka monta ketaa tämä pitää toistaa, synti on geenivirhe. Se ON soluissa.<
Kuinka monta kertaa minun pitää toistaa, että Jeesus tuli Juuri siksi, Jeesus tuli korjaamaan kaiken mitä syntiinlankeemuksessa rikottiin.
Jeesus itse sanoo."olkaa täydelliset, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen." Vain Jeesus voi tehdä meistä täydellisiä.
En puhu tässä syntien anteeksisaamisesta, vaan Jeesus lähteestä juomisesta, josta muutumme itse saman veden lähteeksi.
Jeesus lähde on täydellisyyden lähde, ja jos juot siitä, niin muutut samaksi täydellisyyden lähteeksi.
Et voi kuitenkaan juoda tästä lähteestä jos et usko siihen, sillä saat vain sen mihin uskot.
Aina kun janoat jälleen olet juonut väärää vettä, vajauden vettä.
"Katsokaa herran kirkkautta peittämättömin kasvoin kuin kuvastimesta, niin muututte itsekkin saman kirkkauden kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen."
Jos katsomme aina Kristusta, täydellistä, niin muutumme itsekkin täydellisiksi.
Jos katsomme ihmistä, epätäydellistä, niin muutumme itsekkin epätäydellisiksi.
Jos katsomme vihollisen kuvaa, niin muutumme itsekkin vihollisen kuvan kaltaisiksi.
Huomaatko lähde josta juot, muuttaa sinut sen lähteeksi mistä juot.
Pieni lapsi osaa tämän, hän katsoo vanhemmissaan Kristusta, eikä vihollisen rikkomaa kuvaa, ja siksi lapsen omat kasvot loistavat. Mutta heti kun lapsi oppii näkemään ympärillään epätäydellistä, lapsen oma loiste häviää.
Tai rakastunut pari katsoo toisissaan Kristusta, täydellistä kuvaa, ja juuri siihen rakastutaan. Samoin rakastunut pari oppii näkemään toisissaan vikoja, ja samalla rakkaus haihtuu. Näin muutumme itse sen veden lähteeksi mitä itse juomme.
Kenenkään ei ole pakko katsoa epätäydellistä, koska Jeesus on kaiken jo voittanut. Miksi katsoisimme tätä valhetta, kun kerran samalla itsekkin muutumme saman valheen lähteeksi.
Saatana tulee rukouskammioommekin mukaan, jos annamme sen tulla sinne. Voit katsoa rukoillessa itseäsi, ja julistaa kaiiikea sitä mitä sinulta puuttuu. Samalla julistat itsellesi kaikkea sitä mitä et halua,"julistettua sanaa seuraa ihmeet ja merkit." Voit kuitenkin katsoa myös Kristusta, täydellistä, ja suusi alkaa automaattisesti julistamaan täydellisyyttä.
Aikanaan saarnoissa kuuli usein, älkää katsoko niitä sydämen mustia seiniä, vaan Kristusta kaiken sovittajana. Mihin tämä on unohtunut? Nykyään kun istun kuuntelemaan saarnaa, niin kuulen miten oikein kaivellaan sitä omaa napaa. Kuinka huonoja heikkoja ja syntisiä ollaan, näitä ihmeitä ja merkkejäkö te oikeasti haluatte. "Julistettua sanaa seuraa ihmeet ja merkit."
Jeesus kantoi kipumme.
Jeesus kantoi sairautemme.
Jeesus kantoi syntimme.
Jeesus tuli että meillä on yltäkylläinen elämä.
Jeesus on minun voimani.
Jeesus on minun kaikkeni.
Jeesus antaa ilon ja riemun.
Kun katsomme Jeesuksen kirkkautta, niin suumme julistaa näin, ja niitä ihmeitä ja merkkejä kaikki haluamme.
Huomaatko Jeesus sanoo, syntisen ei tarvitse enää olla syntinen, sairaan ei tarvitse enää olla sairas, eikä köyhän tarvitse enää olla köyhä. Saat tämän jos uskot siihen, ja uskoa saat kun ruokit korviasi Jumalan sanalla. - Herra auta

Huomaatko Jeesus sanoo, syntisen ei tarvitse enää olla syntinen, sairaan ei tarvitse enää olla sairas, eikä köyhän tarvitse enää olla köyhä. Saat tämän jos uskot siihen, ja uskoa saat kun ruokit korviasi Jumalan sanalla.Kumpa pmatuntosi heräisi tuntemaan syntisi.
- mmmmmmmm

Huomaatko Jeesus sanoo, syntisen ei tarvitse enää olla syntinen, sairaan ei tarvitse enää olla sairas, eikä köyhän tarvitse enää olla köyhä. Saat tämän jos uskot siihen, ja uskoa saat kun ruokit korviasi Jumalan sanalla.Miksi Esa T sitten vielä tekee syntiä?
Jos kerran on muuttunut "veden lähteeksi"? - Nimetön
ccccccccc kirjoitti:
Sinä siis kuitenkin teet syntiä, vaikka ei ole pakko?
Vaikka täällä puret Jeesuksen lampaita.
Miksi?Siinä on suuri ero, vaikka armahdettu joutuu syntiin niin hän ei elä synnissä.
Epäuskoinen elää rohkeasti synnissä joka on hänelle luvallista ( ei ole vielä tullut synniksi ) ja niin on koreus luvallista, varasteleminen luvallista, kiroileminen luvallista, huoraaminen luvallista, tappeleminen luvallista, juopottelu luvallista.
Niin on rihkamarietas saanut monen sydämen palvelemaan itseään ja palvelija tunnustaa jo ulospäin rakkautensa kohdetta ja esikuvallaan yllyttää muitakin elämään samallalailla, kodista rakennetaan sellainen temppeli jossa ei voi vapaasti liikkua ja elää saati suttaavaisia vieraita kutsua.
Ei ole synti eikä mikään lueskella kaupanjonoissa lehdentekijän juttuja hänen lehdestään vaikka ei tarkoitus ole kuitenkaan ostaa sitä, (sisältö ei kuitenkaan ole lukijan ennenkuin on maksanut sen), voidaan kysyä kuinka moni hyväksyisi et vieras nipistäisi aina tullessaan siivun sinun palkkapussistasi jolloin tulotasosi pienenesi.
Moni elää siveästi kirkossa ja kiroilee kirkon takana, kun kunnian rietas on nostanut temppelin harjalle ja järjestänyt sopivaa seuraa. Ja jos nyt satuttaa itseänsä tai muutoin on asiat mennyt vastentahtoisesti niin painokelvoton teksti lentää suusta vaikkei se yhtään helpottanut tai kasvaako sitä isompiin saappaisiin sopivassa seurassa ja sitä pitää kuuluttaa muillekin ketä rakastaa.
Avioliitosta eroaminen on tänä aikana aivankuin muotia ja niin päästään toisen syliin ja seuraan solmimalla huoraliitto (uusperhe), eikä uskota vaikka Johannes Kastaja saarnasi tätä syntiä vastaan pään menettämiseen asti, rietas pettää ihmisiä synnin peittääkseen uusilla nimillä kuin esiavioliitto, salarakas tai avoliitto jota moni puolustaa sillä ettei elämä miksikään muutu ollaan sitten avo tai avioliitossa, ei arkinen elämä avo tai avoliitossa eroa sinällään toisistaan mutta avoliitto on synnissäelävien liitto mutta avioliitto taas ei ole.
Toisen ihmisen pahoinpitely ei maailmassa ole mikään synti ja sen avulla hankitaan lisää valtaa, lisää rikkauksia ja lisää kunniaa ja jos ei lähimmäinen muutoin ole samaa mieltä kuin minä niin pistetään väkivalloin sen suu ainakin kiinni.
Juopottelu on aivan yleisesti suurta sankaruutta jota kovaäänisesti esitellään muillekin ja sen seuraukset myös näkyvät, sillä lähes kaikissa rikoksissa tavalla tai toisella alkoholi on mukana.
Kuitenkin Johannes Kastaja huusi aikanaan, Maailmaan on syntynyt Vapahtaja joka vapauttaa ihmisen perkeleen vallasta, mutta vain harvat uskovat siihen, kun elämä on tullut synniksi niin on saanut myös mielenmuutoksen joka näkyy voimana kun rihkamarietas kannetaan roskalaatikkoon ja kodissakin on tullut vapaus elää, varas palauttaa varastamansa tavaran ja on muuttunut mieluunmin antajaksi kuin ottajaksi, kiroilijan sanomat ovat muuttuneet vallan toisenlaisiksi kun kiroilunsijalle on tullut puheet Jumalan suuresta armosta syntistä kohtaan, avoliitossa elävä on solminut avioliiton ja ruvennut saarnaamaan kaikkea huoruutta vastaan, tappelijasta on tullut kärsivällinen ja anteeksiantavainen ihminen ja juomarista raitis viinan vastustaja joka istuu kaljakuppiloiden sijasta Jumalansanan kuulossa ja kehoittaa muitakin samaan.
Ja kaiken voiman ovat saaneet voimanlähteestä Herrasta Jeesuksesta ja todeksi heidän kohdallaan on tullut Johanneksen sanat Vapahtajasta joka on vapauttanut ihmisen perkeleen vallasta.
Siksi kristillisyydessä tuodaan esille "mielenmuutoksesta", "täyskäännöksestä", "kurssinmuutoksesta", maailmanvirtaa vastaan soutavista ja kaikki uskon kautta on voitettu. - puhunut
Nimetön kirjoitti:
Siinä on suuri ero, vaikka armahdettu joutuu syntiin niin hän ei elä synnissä.

Siksi kristillisyydessä tuodaan esille "mielenmuutoksesta", "täyskäännöksestä", "kurssinmuutoksesta", maailmanvirtaa vastaan soutavista ja kaikki uskon kautta on voitettu.kuvaamillesi ihmisille mielenmuutoksen, siis parannuksen tärkeydestä?
Kerroit meille tänne kokemuksesi. Se oli hienoa kyllä.
Tämä on vain sellainen lestadiolaisuudesta kertova palsta, jlla pistäytyy ihmisiä, joilla on lestadiolainen tausta.
Täällä ei varmaan synninrakkaus ole niin lähellä, kuin se, että onkin langennut onnistuneeseen vaellukseen luottamiseen.
Täällä saattaakin olla ongelmana se, että onkin parantumattomasti terve eikä sairas. Sairaat kuitenkin tarvitsevat parantajaa. - niin omahyvänen ja hurskaks
Nimetön kirjoitti:
Siinä on suuri ero, vaikka armahdettu joutuu syntiin niin hän ei elä synnissä.
Epäuskoinen elää rohkeasti synnissä joka on hänelle luvallista ( ei ole vielä tullut synniksi ) ja niin on koreus luvallista, varasteleminen luvallista, kiroileminen luvallista, huoraaminen luvallista, tappeleminen luvallista, juopottelu luvallista.
Niin on rihkamarietas saanut monen sydämen palvelemaan itseään ja palvelija tunnustaa jo ulospäin rakkautensa kohdetta ja esikuvallaan yllyttää muitakin elämään samallalailla, kodista rakennetaan sellainen temppeli jossa ei voi vapaasti liikkua ja elää saati suttaavaisia vieraita kutsua.
Ei ole synti eikä mikään lueskella kaupanjonoissa lehdentekijän juttuja hänen lehdestään vaikka ei tarkoitus ole kuitenkaan ostaa sitä, (sisältö ei kuitenkaan ole lukijan ennenkuin on maksanut sen), voidaan kysyä kuinka moni hyväksyisi et vieras nipistäisi aina tullessaan siivun sinun palkkapussistasi jolloin tulotasosi pienenesi.
Moni elää siveästi kirkossa ja kiroilee kirkon takana, kun kunnian rietas on nostanut temppelin harjalle ja järjestänyt sopivaa seuraa. Ja jos nyt satuttaa itseänsä tai muutoin on asiat mennyt vastentahtoisesti niin painokelvoton teksti lentää suusta vaikkei se yhtään helpottanut tai kasvaako sitä isompiin saappaisiin sopivassa seurassa ja sitä pitää kuuluttaa muillekin ketä rakastaa.
Avioliitosta eroaminen on tänä aikana aivankuin muotia ja niin päästään toisen syliin ja seuraan solmimalla huoraliitto (uusperhe), eikä uskota vaikka Johannes Kastaja saarnasi tätä syntiä vastaan pään menettämiseen asti, rietas pettää ihmisiä synnin peittääkseen uusilla nimillä kuin esiavioliitto, salarakas tai avoliitto jota moni puolustaa sillä ettei elämä miksikään muutu ollaan sitten avo tai avioliitossa, ei arkinen elämä avo tai avoliitossa eroa sinällään toisistaan mutta avoliitto on synnissäelävien liitto mutta avioliitto taas ei ole.
Toisen ihmisen pahoinpitely ei maailmassa ole mikään synti ja sen avulla hankitaan lisää valtaa, lisää rikkauksia ja lisää kunniaa ja jos ei lähimmäinen muutoin ole samaa mieltä kuin minä niin pistetään väkivalloin sen suu ainakin kiinni.
Juopottelu on aivan yleisesti suurta sankaruutta jota kovaäänisesti esitellään muillekin ja sen seuraukset myös näkyvät, sillä lähes kaikissa rikoksissa tavalla tai toisella alkoholi on mukana.
Kuitenkin Johannes Kastaja huusi aikanaan, Maailmaan on syntynyt Vapahtaja joka vapauttaa ihmisen perkeleen vallasta, mutta vain harvat uskovat siihen, kun elämä on tullut synniksi niin on saanut myös mielenmuutoksen joka näkyy voimana kun rihkamarietas kannetaan roskalaatikkoon ja kodissakin on tullut vapaus elää, varas palauttaa varastamansa tavaran ja on muuttunut mieluunmin antajaksi kuin ottajaksi, kiroilijan sanomat ovat muuttuneet vallan toisenlaisiksi kun kiroilunsijalle on tullut puheet Jumalan suuresta armosta syntistä kohtaan, avoliitossa elävä on solminut avioliiton ja ruvennut saarnaamaan kaikkea huoruutta vastaan, tappelijasta on tullut kärsivällinen ja anteeksiantavainen ihminen ja juomarista raitis viinan vastustaja joka istuu kaljakuppiloiden sijasta Jumalansanan kuulossa ja kehoittaa muitakin samaan.
Ja kaiken voiman ovat saaneet voimanlähteestä Herrasta Jeesuksesta ja todeksi heidän kohdallaan on tullut Johanneksen sanat Vapahtajasta joka on vapauttanut ihmisen perkeleen vallasta.
Siksi kristillisyydessä tuodaan esille "mielenmuutoksesta", "täyskäännöksestä", "kurssinmuutoksesta", maailmanvirtaa vastaan soutavista ja kaikki uskon kautta on voitettu.että voe hyvät pojat sentään.Onneksi meille syntisille on Jeesus luvannut pelastuksen.
- Nimetön
puhunut kirjoitti:
kuvaamillesi ihmisille mielenmuutoksen, siis parannuksen tärkeydestä?
Kerroit meille tänne kokemuksesi. Se oli hienoa kyllä.
Tämä on vain sellainen lestadiolaisuudesta kertova palsta, jlla pistäytyy ihmisiä, joilla on lestadiolainen tausta.
Täällä ei varmaan synninrakkaus ole niin lähellä, kuin se, että onkin langennut onnistuneeseen vaellukseen luottamiseen.
Täällä saattaakin olla ongelmana se, että onkin parantumattomasti terve eikä sairas. Sairaat kuitenkin tarvitsevat parantajaa.Mutta tapaus jossa farisealaiset olisivat kivittäneet syntisen naisen, olivat itsekin osalliset samaan syntiin koska yhtään kiveä ei lentänyt kun Jeesus sanoi heille et heittäköön se ensimmäisen kiven joka tästä vapaa on.
Kun synnillistä elämää tuodaan esille niin Jumala henkensä kanssa valaisee niille jotka siinä elävät, tosin moni sotii siitä huolimatta vastaan, mutta tuomiopäivänä eivät voi todeta kuin et ovat aina olleet Pyhää-henkeä vastaan.
Uskon et Jumala vaikuttaa myös sen et joka on farisealaisesta kristillisyydestä nostettu armonvaltakuntaan tuo sen esille niinkuin Paavali joka sitä tietä kulki ennenkuin hänessä tapahtui kyseinen mielenmuutos. - Kysyjä/vastaaja
Nimetön kirjoitti:
Siinä on suuri ero, vaikka armahdettu joutuu syntiin niin hän ei elä synnissä.
Epäuskoinen elää rohkeasti synnissä joka on hänelle luvallista ( ei ole vielä tullut synniksi ) ja niin on koreus luvallista, varasteleminen luvallista, kiroileminen luvallista, huoraaminen luvallista, tappeleminen luvallista, juopottelu luvallista.
Niin on rihkamarietas saanut monen sydämen palvelemaan itseään ja palvelija tunnustaa jo ulospäin rakkautensa kohdetta ja esikuvallaan yllyttää muitakin elämään samallalailla, kodista rakennetaan sellainen temppeli jossa ei voi vapaasti liikkua ja elää saati suttaavaisia vieraita kutsua.
Ei ole synti eikä mikään lueskella kaupanjonoissa lehdentekijän juttuja hänen lehdestään vaikka ei tarkoitus ole kuitenkaan ostaa sitä, (sisältö ei kuitenkaan ole lukijan ennenkuin on maksanut sen), voidaan kysyä kuinka moni hyväksyisi et vieras nipistäisi aina tullessaan siivun sinun palkkapussistasi jolloin tulotasosi pienenesi.
Moni elää siveästi kirkossa ja kiroilee kirkon takana, kun kunnian rietas on nostanut temppelin harjalle ja järjestänyt sopivaa seuraa. Ja jos nyt satuttaa itseänsä tai muutoin on asiat mennyt vastentahtoisesti niin painokelvoton teksti lentää suusta vaikkei se yhtään helpottanut tai kasvaako sitä isompiin saappaisiin sopivassa seurassa ja sitä pitää kuuluttaa muillekin ketä rakastaa.
Avioliitosta eroaminen on tänä aikana aivankuin muotia ja niin päästään toisen syliin ja seuraan solmimalla huoraliitto (uusperhe), eikä uskota vaikka Johannes Kastaja saarnasi tätä syntiä vastaan pään menettämiseen asti, rietas pettää ihmisiä synnin peittääkseen uusilla nimillä kuin esiavioliitto, salarakas tai avoliitto jota moni puolustaa sillä ettei elämä miksikään muutu ollaan sitten avo tai avioliitossa, ei arkinen elämä avo tai avoliitossa eroa sinällään toisistaan mutta avoliitto on synnissäelävien liitto mutta avioliitto taas ei ole.
Toisen ihmisen pahoinpitely ei maailmassa ole mikään synti ja sen avulla hankitaan lisää valtaa, lisää rikkauksia ja lisää kunniaa ja jos ei lähimmäinen muutoin ole samaa mieltä kuin minä niin pistetään väkivalloin sen suu ainakin kiinni.
Juopottelu on aivan yleisesti suurta sankaruutta jota kovaäänisesti esitellään muillekin ja sen seuraukset myös näkyvät, sillä lähes kaikissa rikoksissa tavalla tai toisella alkoholi on mukana.
Kuitenkin Johannes Kastaja huusi aikanaan, Maailmaan on syntynyt Vapahtaja joka vapauttaa ihmisen perkeleen vallasta, mutta vain harvat uskovat siihen, kun elämä on tullut synniksi niin on saanut myös mielenmuutoksen joka näkyy voimana kun rihkamarietas kannetaan roskalaatikkoon ja kodissakin on tullut vapaus elää, varas palauttaa varastamansa tavaran ja on muuttunut mieluunmin antajaksi kuin ottajaksi, kiroilijan sanomat ovat muuttuneet vallan toisenlaisiksi kun kiroilunsijalle on tullut puheet Jumalan suuresta armosta syntistä kohtaan, avoliitossa elävä on solminut avioliiton ja ruvennut saarnaamaan kaikkea huoruutta vastaan, tappelijasta on tullut kärsivällinen ja anteeksiantavainen ihminen ja juomarista raitis viinan vastustaja joka istuu kaljakuppiloiden sijasta Jumalansanan kuulossa ja kehoittaa muitakin samaan.
Ja kaiken voiman ovat saaneet voimanlähteestä Herrasta Jeesuksesta ja todeksi heidän kohdallaan on tullut Johanneksen sanat Vapahtajasta joka on vapauttanut ihmisen perkeleen vallasta.
Siksi kristillisyydessä tuodaan esille "mielenmuutoksesta", "täyskäännöksestä", "kurssinmuutoksesta", maailmanvirtaa vastaan soutavista ja kaikki uskon kautta on voitettu.Nämä luetellut "synnit" joista ei kaikki läheskään ole syntiä, ovat mitätöntä sen rinnalla kun ihmiseltä puuttuu Kristus ja rakkaus lähimmäisiin. Puuttuu parannus, eli kääntyminen omien syntien kanssa Jeesuksen Kristuksen armoalttarille.
Suusta tulee vain kuivaa narinaa siitä kuinka muut elävät "synnissä".
Tutki omaa tilaasi.
Miksi Kristuksen ylistys ei pauhaa suussasi ja sydämessäsi?
Miksi ei ole pelastusvarmuutta vaan ainainen epäily?
Miksi puuttuu ilo, on vain kuiva narina, kateus niitä kohtaan jotka USKON KAUTTA syntisinä pelastuvat Jumalan armosta Jeesuksen Kristuksen ansion tähden. - Esa T
niin omahyvänen ja hurskaks kirjoitti:
että voe hyvät pojat sentään.Onneksi meille syntisille on Jeesus luvannut pelastuksen.
>Sää olet ainakin niin omahyvänen ja hurskaks Onneksi meille syntisille on Jeesus luvannut pelastuksen.<
On eri asia odottaa pelastusta, kuin astua mukaan siihen pelastukseen.
Voit pukea pelastuksen kypärän päällesi vaikka heti, tai sitten voit jatkaa niin kuin ennenkin, ja jäädä vaan odottamaan pelastusta.
Jeesus on luvannut syntiselle pelastuksen, mutta mieti mistä Jeesus pelastaa, juuri siitä synnistä. Silloin tiedät että olet löytänyt pelastuksen kun lakkaat synnistä.
Vertaan tätä ihmiseen jolla on jano, ja sillä on vesilasi vieressä. Vesilasi pelastaisi nestehukalta, mutta tämä ei juo siitä, koska se on hänen mielestä oma teko, tarttua itse lasiin. Eikä hän anna kenenkään toisenkaan auttaa, sillä auttaja yrittää saada hänet lankeamaan omavanhurskauteen.
Nyt tämä ihminen odottaa vain pelastusta, koska se on luvattu. Hänen ystävänsä samalla tavalla ajatteleva tulee lohduttamaan ja jakamaan yhteistä näkyä pelastuksen odottamisesta, ja se antaa voimia olla edelleen tarttumatta vesilasiin.
Lopulta nestehukka on niin suuri että on edessä varma kuolema, tai sitten juoda vähän tätä pelastuksen vettä. Tämä ihminen maistaa vähän lasista, ja samalla silmät heti kirkastuvat, hän maistaa vähän lisää ja silmät kirkastuvat vielä enemmän. Lopulta hän juo koko lasin tyhjäksi, ja tajuaa että nyt olen löytänyt sen pelastuksen jota koko elämäni etsin.
Uusissa voimissa tämä ihminen lähtee kertomaan ystävälleenkin, että juo sinäkin siitä pelastuksen vesilasista, mutta vastaanotto on hirvittävä vastustus. Voi voi nyt on sekin ystävä mennyt kuolleeseen uskoon, tullut omanvanhurskauden palvelijaksi, pukenut saastaisen vaatteen päälleen. yms yms.
Tämä ihminen loukkaantuu vähän, vaikka hän yritti auttaa vanhaa ystäväänsä, ja samalla hän tuntee miten loukkaantuminen tuo niitä peitteitä milloin on vaikea nähdä.
Hän menee uudelleen kotiinsa ja huomaa että lasi on taas täynnä vettä, ja juo. Samalla huomaa että peitteet häviää aina kun juo pelastuksen vettä. - Herää jo
Kysyjä/vastaaja kirjoitti:
Nämä luetellut "synnit" joista ei kaikki läheskään ole syntiä, ovat mitätöntä sen rinnalla kun ihmiseltä puuttuu Kristus ja rakkaus lähimmäisiin. Puuttuu parannus, eli kääntyminen omien syntien kanssa Jeesuksen Kristuksen armoalttarille.
Suusta tulee vain kuivaa narinaa siitä kuinka muut elävät "synnissä".
Tutki omaa tilaasi.
Miksi Kristuksen ylistys ei pauhaa suussasi ja sydämessäsi?
Miksi ei ole pelastusvarmuutta vaan ainainen epäily?
Miksi puuttuu ilo, on vain kuiva narina, kateus niitä kohtaan jotka USKON KAUTTA syntisinä pelastuvat Jumalan armosta Jeesuksen Kristuksen ansion tähden.Näinköhän tiedät kristityn todellisesta vaelluksesta yhtään mitään, tietämättömyyden suoma rohkeus paistaa päivä päivältä enemmän.
- Kysyjä/vastaaja
Herää jo kirjoitti:
Näinköhän tiedät kristityn todellisesta vaelluksesta yhtään mitään, tietämättömyyden suoma rohkeus paistaa päivä päivältä enemmän.
... jos sinä et tiedä kristityn elämästä mitään. Olen pahoillani.
Minä olen koko elämäni ajan elänyt kristittynä, ja en ainoastaan tiedä kristityn elämästä, vaan uskon Herraaani ja Vapahtajaani Jeesukseen Kristukseen.
Mikäs on vanhurskaana ja vapaana ollessa, kaikki synnit on anteeksi annettu ja rauha sydämessä.
Tulipa lähtö koska vain, taivaassa on Jumalan lapsi kotonaan, Iskän perillinen. Kiitos Jeesuksen. - ole elävän uskon
Herää jo kirjoitti:
Näinköhän tiedät kristityn todellisesta vaelluksesta yhtään mitään, tietämättömyyden suoma rohkeus paistaa päivä päivältä enemmän.
merkki, että jatkuvasti puhuu siitä, kuinka syntisiä toiset ovat.
Parantumattomasti terveet toimivat niin. - liekö
Herää jo kirjoitti:
Näinköhän tiedät kristityn todellisesta vaelluksesta yhtään mitään, tietämättömyyden suoma rohkeus paistaa päivä päivältä enemmän.
tullut huomioiduksi minttuja ja tillejä, mutta kaikesta muusta lie kymmenykset maksettu.
Siunaus on elämässä, enkä Jumalan kiitos ole tuollainen kun tuo toinen kirjoittaja, joka ei tiedä miten ahdas on ristillisyyden tie...
Se on vaatimattomudessa ja alennuksessa, räsymatot, ei kukkia, ei koristeita, mitä se jos Jumala mersun tai kesämökin siunaa, mutta vaatimatonta pitää olla.
Eikä se nii nuukaa oo vaikka vähän isommanki maksun työstäsä ottaa... tulisivat nuo asiakkaatki uskoon, niin Jumala siunais, että olis millä maksaa. - väärää todistusta
Herää jo kirjoitti:
Näinköhän tiedät kristityn todellisesta vaelluksesta yhtään mitään, tietämättömyyden suoma rohkeus paistaa päivä päivältä enemmän.
Sinulla on väärä todistus hänestä!
Oletko itse löytänyt Kristuksen?
Sanojesi takaa paljastuu tekojen hurskauden henki ja viha armosta uskovia kohtaan. - Kysyjä/vastaaja
väärää todistusta kirjoitti:
Sinulla on väärä todistus hänestä!
Oletko itse löytänyt Kristuksen?
Sanojesi takaa paljastuu tekojen hurskauden henki ja viha armosta uskovia kohtaan.Eihän se kivalta tunnu kun toinen saa ilmaseksi lahjana sen, mitä toinen tienaa hattu hiessä ja veren maku suussa. Lahjan saaja saa vielä optiona rauhan sydämeensä ja rakkauden kaikki luotuja ihmisiä kohtaan, se tekee olon tsavattoman onnelliseksi, hyväksi ja kiitollisleksi.
Jollakin tavalla tuo lahja on saatava pois!!
Keinoja ei kahdeta. Lahjan saajaa se tietenkin naurattaakin toisaalta kun mitää ei tuo repuusi mahda, lahja on saatu.
Mutta toisaalta surullinen mieli näitä kadehtijoita kohtaan, kun rakkaus antaisi tuon lahjan sillekin, jolla sitä ei vielä ole.
Ja kun itse vielä muistaa itsekin sen ajan kuinka kovilla sitä oli, etsiessään pilkuntarkkojen ihmisten hyväksyntää, niin sen rinnalla tämä rakastavan Jumalan mittaamattoman suuri lahja on niin taivaallisen ihana. Kiitos Jeesus! - näistä jutuista
Nimetön kirjoitti:
Mutta tapaus jossa farisealaiset olisivat kivittäneet syntisen naisen, olivat itsekin osalliset samaan syntiin koska yhtään kiveä ei lentänyt kun Jeesus sanoi heille et heittäköön se ensimmäisen kiven joka tästä vapaa on.
Kun synnillistä elämää tuodaan esille niin Jumala henkensä kanssa valaisee niille jotka siinä elävät, tosin moni sotii siitä huolimatta vastaan, mutta tuomiopäivänä eivät voi todeta kuin et ovat aina olleet Pyhää-henkeä vastaan.
Uskon et Jumala vaikuttaa myös sen et joka on farisealaisesta kristillisyydestä nostettu armonvaltakuntaan tuo sen esille niinkuin Paavali joka sitä tietä kulki ennenkuin hänessä tapahtui kyseinen mielenmuutos.Fariseuksen suurin ilo on etsiä fariseuksia
kirkosta tai jostain muusta joukosta.
Mahdotonta sen sijaan etsiä fariseusta omasta rinnasta.
Asiat vääristyvät pahasti, jos tällaisesta hengestä tulee pienen itseriittoisen seurakunnan johtava ajatus.
- kaikki ajallaan
On vaikea vastata ihmettelyysi kun ei tiedä mistä toiveesta on kyse. On kuitenkin muistettava, että Jumalan ajatukset ovat paljon korkeammat kuin meidän ja Jumala on niin viisas ettei hän tee syntiä tai virheitä, kuten me ihmiset. Ehkä ei ole Jumalan tahto, että toiveesi toteutuu tai sen aika ei ole vielä tulut.
Odota rauhassa ja siinä rukouksessa, että tapahtukoon sinun (Jumalan) tahtosi niin maan päällä kuin taivaassa. Kaikki tapahtuu aikanaan, jos se on Jumalan tahto!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614206Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653435Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541792Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251657Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2971424Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132925Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235856en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115828Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17797